Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En enää ikinä uskalla ottaa koiraa :(

Vierailija
27.02.2018 |

Meillä on pian 1,5 v koira ja olen tullut siihen tulokseen, että en enää ikinä pysty ottamaan koiraa kunhan tästä koirasta aika jättää. Yleensä sheltin omistajat sanovat, että kun ottaa sheltin niin vaarana on, että kohta niitä on kaksi. Itselle ei tulisi mieleenkään ottaa toista shelttiä sen takia, että tämä on koira on niin vaativa. Koira on ihan pienestä pitäen ollut hirvittävän epävarma, epäilee ja pelkää suurin piirtein kaikkea ja reagoi siihen haukkumalla ja hyökkimällä. Vieraita meillä ei voi käydä ellei koira ole hoidossa. Vieraiden olemisesta ei vain tule yhtään mitään, kun koira vahtii vieraiden liikkeitä ja alkaa paimentaa ja näykkiä nilkkoja, jos uskaltavat liikahtaakaan. Tämän takia koira toimitetaan hoitopaikkaan joka ikinen kerta, kun meillä on perheen ulkopuolisia ihmisiä käymässä. Tästä syystä vieraita käy nykyään harvoin, kun ei kehtaa koiraa joka välissä roudata hoitoon. Asumme rivitalossa ja koira haukkuu kaikki naapurit ja ohikulkijat, välillä ihan raivoisasti. Lapset ovat ihan punainen vaate, mitä pienempiä sen hirveämpiä koiran mielestä. Koira muistaa kerrasta kaikki huonot kokemukset ja niistä poisoppiminen on työn takana. Omaa perhettään rakastaa yli kaiken, mutta muita ei sitten hyväksykään.

Itse olen ajatunut siihen pisteeseen, että olen masentunut ja koen olevani kuin pallo jalassa tämän koiran kanssa. Häpeän syvästi sitä, että koirani on niin kauhean hankala ympäristössä kuin ympäristössä, tämä ei siis rajoitu mitenkään kotiympyröihin. Koira hallitsee myös kotona olemista niin, että kulkee koko ajan perässä, pyytää leikkimään jne. Tämä on ihana piirre sinänsä, mutta jossain vaiheessa alkaa rasittamaan, kun ei voi sohvalla istua hetkeäkään rauhassa, kun koira tuo koko ajan lelujaan ja pyytää leikkimään. En tiedä olinko sinisilmäinen, kun koiraa ottaessa kuvittelin, että saisin sen super ystävällisen, miellyttämisen haluisen, helpon koulutettavan ja kaikkia rakastavan koiran. Nyt minulla on käsissäni hermokimppu, joka ajaa minut kirjaimellisesti syvään uupumukseen. Koirakouluttajia meillä on ollut kaksi ja kummastakaan ei ole hirveästi ollut apua yksityistunneista huolimatta. Toinen kouluttaja totesikin, että shelteissä on valitettavan paljon juuri tämän tyylisiä koiria kuin meillä on. No, tämän koiran sisarukset on taas niitä ihania, reippaita, avoimia ja super helppoja koiria. Meille sattui sitten se poikkeuksen vahvistava sääntö :( Takuulla ollaan itsekin pilattu koiraa, kun on kuitenkin ensimmäinen koiramme, mutta toisaalta tässä koirassa on ollut näkyvissä jo alusta lähtien tuo hirveä reaktiivisuus.

Miten ihmeessä jaksan eteenpäin?

Kommentit (68)

Vierailija
21/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että tästä tuli heti mieleen parisen viikkoa sitten täällä pyörinyt keskustelu, jossa kerrottiin liki tismalleen samanlaisesta sheltistä. Ilmeisesti turhankin yleinen tyyppivika rodussa nykyään.

Tai sama kertoja

Luultavasti, mutta ajattelin olla kohtelias ja olla olettelematta liikaa ;)

Vierailija
22/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että tästä tuli heti mieleen parisen viikkoa sitten täällä pyörinyt keskustelu, jossa kerrottiin liki tismalleen samanlaisesta sheltistä. Ilmeisesti turhankin yleinen tyyppivika rodussa nykyään.

Tai sama kertoja

No, shelttejä on pelkästään Suomessa rekisteröity yli 26 000, joten mukaan mahtuu varmaan ihan muutama tällainen hankalampi tapaus, josta kirjoitella vaikka täällä. Ja mitä väliä sen nyt on mikä tausta tällä kirjoittajalla on. Hän on selkeästi ahdistunut ja kirjoittaa ihan asiallisesti niin turha keskittyä epäolennaisiin asioihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pevikouluttajat osaa auttaa!

t. hermoraunion villiksen omistaja <3 

Vierailija
24/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vie pevikouluttajille. www.pevikouluttajat.com

Ei ikinä, nämä on niin aikansa eläneitä koulutusmetodeja ettei oo tottakaan. Ja vielä herkkä sheltti tuollaiselle niin koirahan on hermoraunio samantien.  Etsi ap kouluttaja, joka käyttää nykyaikaisia menetelmiä. 

kakkipuhetta ^_^ minulla on hermoraunio villis jonka kanssa sain ison avun miten pärjätään arjessa

Vierailija
25/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pevikouluttajat osaa auttaa!

t. hermoraunion villiksen omistaja <3 

Ei oikeasti, ei kai kukaan enää tänä päivänä käytä pevi-metodeja. Ihan hirveä tapa kouluttaa koiraa :(

Vierailija
26/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koira juoksee joka päivä vapaana metsässä ja teemme vähintään 1,5 h lenkit päivittäin, usein tulee lenkkeiltyä paljon sen ylikin. Koiralla on kotona virikkeitä, syö ruuan osittain koulutuksen yhteydessä, piilotettuna, jotta saa etsiä ruuan jne. Joka päivä leikitään paljon. Saa olla sylissä ja rapsuteltavana. Viikottain tavataan koirakavereita. Koirien kanssa tulee yleensä hyvin toimeen. 

Ap

Kuulostaa liialta aktivoinnilta. Ei ihme että käy kierroksilla. Opetelkaa rauhoittumista. Posittivinen vahvistaminen menetelmänä auttaa kaikkii kuvailemiisi ongelmiin...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuullostaa haastavalta koiralta jolla voi olla heikko hermorakenne. Tai sitten vaan koiralta, joka on oppinut että se on se joka määrää elämisen tahdit.

Näkemättä on aika mahdoton neuvoa mitään, mutta sanonpahan että monesti tämän tyyppiset koirat vain hankaloituvat sitä mukaa kun niitä aktivoidaan.

Lähtisin kokeilemaan ihan päinvastaista, eli rauhoittamaan elämää:

Rauhallisia, pitkiä lenkkejä, koira mielellään vapaana jos voi pitää. Ei riehumisleikkejä yhtään, ei pallon hettelyä, ei mitään mikä kiihdyttää koiraa.

Nenänkäyttö väsyttää, eli nameja voi piilotella ja antaa etsiä.

Mitään ei tapahdu, ennen kuin rauhoittuu. Eli ulos lähtiessä täytyy esim. istua ja odottaa, ruokaa annettaessa sama. Ja kutsutte niitä vieraita, mutta pidätte vaikka koiran hihnassa. Oppii että vieraat eivät ole mitään.

Kun koira kävelee perässä lelujaan kantaen, älä reagoi mitenkään. Anna kävellä mutta älä ole huomaavinaan.

Lyhyesti siis: pyri itse olemaan täysin päinvastainen kuin koirasi on, eli erittäin rauhallinen ja hitaasti reagoiva tyyppi.

Vierailija
28/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, tiedän että välität koirastasi paljon, mutta se on koira. Älä kohtele ja paapo sitä kuin pikkuvauvaa, vaan ota itsevarman johtajan asema. Älä hyväksy näykkimistä ja huonoa käytöstä, koirasi on pikkuinen, ja et pärjää sille? Naurettavaa. Ala vaatia siltä hyvää käytöstä ja systemaattisesti estät kaiken ryppyilyn ja nysväilyn. Kyllä se ymmärtää ja jos ei heti ymmärrä, se oppii. Jos koirasi käyttäytyy täydellisesti, se ansaitsee olla sylivauvana, ei muuten.

Tiedän juuri tuollaisen samanlaisen sheltin, arka ja sekopäinen omistajillaan, minun hoidossani ihan normaali koira.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, juuri näin kuin 27 kirjoitti. Nyt koiraa pitää rauhoittaa ja saada stressitason/komentaminen/paimentaminen alaspäin. Ja nimenomaan kutsukaa niitä vieraita koiran koulutusta varten, niin että tietävät mikä homman nimi on. Vieras ei reagoi koiraan mitenkään, te pidätte hihnassa ja olette siinä rauhassa niin kauan että koira oikeasti rahoittuu (menee maate, ei läähätä, ei tuijota jne). Ette voi lopunelämäänne varmaankaan olla kutsumatta ihmisiä kotiinne paitsi jos koira on hoidossa?

Vierailija
30/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap on valittanut shelttiään täällä jo ainakin vuoden. Ehkä olisi nyt jo syytä luovuttaa ja etsiä koiralle uusi, osaava koti. On varmasti kyseessä tavallista haastavampi yksilö, jolle kuitenkin on osunut myös herkästi hermostuva ja turhautuva, osaamaton omistaja, jonka elämän koira on nyt siis pilannut. Koiralle uusi, osaava ja kokenut, harrastava koti ja näin kaikki osapuolet voittaa. Älkää ottako hetkeen uutta koiraa älkääkä ainakaan mitään aktiivista harrastusrotua. Coton de tulear, tiibetinspanieli, mopsi tms. seuraavaksi, jos mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, tiedän että välität koirastasi paljon, mutta se on koira. Älä kohtele ja paapo sitä kuin pikkuvauvaa, vaan ota itsevarman johtajan asema. Älä hyväksy näykkimistä ja huonoa käytöstä, koirasi on pikkuinen, ja et pärjää sille? Naurettavaa. Ala vaatia siltä hyvää käytöstä ja systemaattisesti estät kaiken ryppyilyn ja nysväilyn. Kyllä se ymmärtää ja jos ei heti ymmärrä, se oppii. Jos koirasi käyttäytyy täydellisesti, se ansaitsee olla sylivauvana, ei muuten.

Tiedän juuri tuollaisen samanlaisen sheltin, arka ja sekopäinen omistajillaan, minun hoidossani ihan normaali koira.

Mulla oli hoidossa koira joka kuulemma ei sitten suostu kävelemään rappukäytävässä vaan se pitää kantaa. Just. Kävelin sen kanssa rappuun ja portaat ylös, ja sillä selvä. Omistaja sen "pelon" loi, ei koira.

Vierailija
32/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on myös arka sheltti, epäileväinen vieraita kohtaan. Mites koiraportin hommaaminen? Laitat koiran sen taa kun tulee vieraita, annat vaikka jotain hyvää purtavaa sille ajankuluksi. Onko ahne? Yrittäisin varmaan, että muiden ihmisten ym. ohitukset ois mahdollisimman neutraaleja ja palkkaisin kontaktia. Meillä tilanne ei ole noin paha koskaan ollut, mut periaatteena on aina ollut mm. että koiralle ei anneta huomiota koiran itsensä aloitteesta, rynnimällä ei mennä mihinkään vaan pitää osata rauhoittua ensin. Vieraiden kanssa en varautunutta koiraa pakota olemaan tekemisissä kuin sen omasta aloitteesta.

Joskus tuntuu että tuo oma koira on niin herkkä tulkitsemaan mun omia mielialoja. Sullakin varmaan tulee ärtymys jo siinä vaiheessa, kun tiedät että koira alkaa kohta haukkumaan vieraille lenkillä? Älä näytä sitä koiralle, yritä olla kuin mitään erikoista ei tapahtuisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kohta 11-vuotias amerikan cockerspanieli, joka on kans ollut jonkin sortin ongelmatyyppi.  Haukkuu kaikki vieraat, kun ne tulee. Samoin myös vieraiden lähtiessä. On  näykkäissytkin jotakuta nuorempana.  Nykyään rauhoittuu, kun vieraat eivät kiinnitä mitään huomiota siihen ja asettuvat istumaan.  Usein kiinnitän koiran huomion esim. johonkin makupalaan tai palloon silloin, kun vieras tulee. Koiraa en ole koskaan hoitoon vienyt vierailuiden ajaksi. Joskus on laitettu flexiin kiinni, jos on ollut lapsivieraita. Saanut pentuna huonoja kokemuksia lapsista, niin ei voi sietää niitä.

Koirakouluttajakin kävi silloin, kun koira oli nuori, mutta eipä siitä juuri ollut apua. Mutta näillä mennään.  Ärsyttävä, mutta rakas pikku-persoona. Joskus kyllä harmittaa, kun koira rähjää vieraille. Isäntäänsä seuraa kuin hai laivaa eikä päästä miestä edes vessaan yksin. Asumme omakotitalossa ja päästämme koiran tarpeilleen pihalle eikä se lähde mihinkään. Siinä mielessä helppo tyyppi. Ei myöskään revi eikä riko mitään. Kiltisti on, jos joutuu joskus olemaan hetken yksin.  Sinun koirasi on vielä nuori. Luulisin sen rauhoittuvan iän myötä.

Vierailija
34/68 |
27.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Shelteistä sanotaan, että seuraavat omistajaa kuin hai laivaa. Totta, mutta jo pennusta lähtien on syytä opettaa, että kotonakaan ei tarvi joka paikkaan seurata. Pientä protestointia siitä alkuun tulee, mutta nämä ovat niitä arjen pieniä asioita, jotka on vaan opittava. Samoin kuin esim. turkinhoito/kynnenleikkuu, ei lopeteta siihen kun koira osoittaa ettei tykkää. Ihminen on se, joka määrää mitä tehdään, kaikessa toiminnassa. Kaikki lähtee omistajan aloitteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/68 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap on valittanut shelttiään täällä jo ainakin vuoden. Ehkä olisi nyt jo syytä luovuttaa ja etsiä koiralle uusi, osaava koti. On varmasti kyseessä tavallista haastavampi yksilö, jolle kuitenkin on osunut myös herkästi hermostuva ja turhautuva, osaamaton omistaja, jonka elämän koira on nyt siis pilannut. Koiralle uusi, osaava ja kokenut, harrastava koti ja näin kaikki osapuolet voittaa. Älkää ottako hetkeen uutta koiraa älkääkä ainakaan mitään aktiivista harrastusrotua. Coton de tulear, tiibetinspanieli, mopsi tms. seuraavaksi, jos mitään.

Tässä varmaan sekoitetaan minuun, minä olen joskus kirjoittanut täällä sheltistäni. En kylläkään siis ole ap.

Ap:lle suosittelisin pientä ryhtiliikettä, et voi antaa koiran hallita elämääsi noin vaikka se vaikea olisikin. Pevikoulutus ei olisi yhtään pahasta, jos et tiedä mistä aloittaa. Jos et tahdo kouluttajalle, niin suosittelen pitämään 2 viikon jääkauden. Usein ikävät tavat kotona poistuvat ihan yksistään sillä.

Vierailija
36/68 |

Uskomatonta, että sheltin omistaja suosittelee jääkautta. Sheltti pitää kouluttaa pehmein keinoin ja muutenkin jääkausi on jotain hirveää vaikka koira olisi miten kovapäinen. 

Vierailija
37/68 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asutte vankilassa jossa koira teitä komentaa ja määrää?

Käsittämätöntä!

Anna jollekin mummolle maalle pihakoiraksi...

Vierailija
38/68 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on tuttavapariskunta, joilla on kolme koiraa.

Rouva kouluttaa maanitellen ja houkutellen.

MIes kouluttaa jyrähtäen eikä anna valinnanvaraa koirille, kun ollaan hiljaa, ollaan hiljaa ja kun pitää mennä toiseen huoneeseen niin mennään eikä kysellä.

Arvatkaas kumpaa koirat seuraavat ja tottelevat, kumman jaloissa koko ajan nukkuvat?

Kyllä, miestä seuraavat ja tottelevat, nainen on ilmaa.

Vierailija
39/68 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on valittanut shelttiään täällä jo ainakin vuoden. Ehkä olisi nyt jo syytä luovuttaa ja etsiä koiralle uusi, osaava koti. On varmasti kyseessä tavallista haastavampi yksilö, jolle kuitenkin on osunut myös herkästi hermostuva ja turhautuva, osaamaton omistaja, jonka elämän koira on nyt siis pilannut. Koiralle uusi, osaava ja kokenut, harrastava koti ja näin kaikki osapuolet voittaa. Älkää ottako hetkeen uutta koiraa älkääkä ainakaan mitään aktiivista harrastusrotua. Coton de tulear, tiibetinspanieli, mopsi tms. seuraavaksi, jos mitään.

Tässä varmaan sekoitetaan minuun, minä olen joskus kirjoittanut täällä sheltistäni. En kylläkään siis ole ap.

Ap:lle suosittelisin pientä ryhtiliikettä, et voi antaa koiran hallita elämääsi noin vaikka se vaikea olisikin. Pevikoulutus ei olisi yhtään pahasta, jos et tiedä mistä aloittaa. Jos et tahdo kouluttajalle, niin suosittelen pitämään 2 viikon jääkauden. Usein ikävät tavat kotona poistuvat ihan yksistään sillä.

Uskomatonta, että sheltin omistaja suosittelee jääkautta. Sheltti pitää kouluttaa pehmein keinoin ja muutenkin jääkausi on jotain hirveää vaikka koira olisi miten kovapäinen. 

Kyllä, jos tilanne on sellainen että koira hallitsee ihmisten elämää ja tekee normaalit asiat mahdottomaksi. Koira kuulostaa myös paljon aktivoidulta, mikä voi olla hyväkin asia, mutta voi myös stressata koiraa ja luoda sille mielikuvan, että kaikki pyörii sen ympärillä ja siltä odotetaan koko ajan jotain, kuten vaikka vieraiden näykkimistä. Sheltti on koira ihan siinä missä muutkin rodut, ja sille voi olla suuri helpotus kun sen elämää selkeytetään ihmisen toimesta.

Vierailija
40/68 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä ap sinulle! Meillä myös nuori sheltti, joka on hyvin reaktiivinen ja hieman arkakin. Onneksi sheltti oppii nopeasti ja paljon ollaan mekin päästy eteenpäin johdonmukaisella kouluttamisella. Tosin reaktiivisuuttahan koirasta ei voi poistaa millään, joten tulee aina olemaan herkkä reagoimaan milloin mihinkin. Meillä reaktiot aiheuttaa tällä hetkellä talvipyöräilijät. Ilmeisesti pyörien nastarenkaista lähtee erilainen ääni ja koira räjähtää niihin. Muuta syytä en ole keksinyt. Toinen juttu mistä koira räjähtää tällä hetkellä on naapurin pikkulapsen kiljuminen ja juokseminen :/ Tuntuu, että aina tulee joku uusi juttu tilalle, kun vanhasta opitaan pois. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kaksi kolme