Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kaverin vanhemmat peruu ja välttelee tapaamisia
Löytyisikö täältä neuvoja tai kokemuksia, miten ootte saaneet välit toimimaan lapsen kaverien vanhempien kanssa? Meillä on tilanne, että lapsen parhaan kaverin vanhempien kanssa on todella vaikea sopia leikkitapaamisia tai yhteistä tekemistä. Lapsi ei tietenkään ymmärrä tätä vaan kaipaa kaveriaan ja haluaisi puuhata yhdessä. Tapaavat toki hoitopaikassa, mutta lomilla tai muutenkin vapaa-ajalla olisi mukava tehdä asioita yhdessä. Vanhemmat vaan ovat niin kiireisiä, että tapaamisia ei saada sovittua tai jos joku on sovittu pari viikkoa aiemmin, se saatetaan perutaan viime tingassa. Lapsi on tietysti pettynyt jos on ehditty jo puhua että pääsisi kaverin kanssa puuhaamaan. Olemme fasessa kavereita ja sieltä näen että tällä lapsen kaverilla on serkkuja ja joitain muita leikkikavereita, joiden kanssa tapaavat. Voiko olla niin että satumme aina ehdottamaan huonoon aikaan tekemistä/tapaamista vai vältteleeköhän perhe meitä jostain syystä? Lapsemme on ainoa lapsi (toinen on ollut toiveissa mutta eipä ole onnistunut), ja samanikäisiä serkkuja ei ole ja kavereitakin vähänlaisesti. Surettaa lapsen puolesta, kun haluaisi niin kovasti nähdä useammin tätä kaveria vapaa-ajallakin, mutta tapaamisten sopiminen on kovan työn takana. Lapset ovat vielä niin pieniä, että keskenään eivät voi sopia tapaamisista.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap hyvin harmisi. Mutta millaisista tapaamisista siis on nyt kyse? 2/5 tyypillisenä av-mammana olettaa sinun puuhanneen yhteisiä perhetapaamisia, mutta oliko nyt kyse nimenomaan lasten leikkitreffeistä? Siis että esim. olette pyytäneet sitä lapsenne kaveria teille leikkimään tai kanssanne vaikkapa uimahalliin tai puuhapuistoon lapsenne seurana?
Sen nimittäin minäkin ymmärrän, jos ventovieraan perheen kanssa aikuiset eivät kovin usein välitä kahvitella, pari kertaa toki tutustumiseksi on hyväkin juttu.
Mutta sitä en ymmärrä, jos lasten sosiaalisia suhteita ei yhtään viitsitä kannustaa. Lapset ovat eläväisiä ja lomat varsinkin aika pitkiä aikoja olla erossa parhaasta kaverista. Ok, jos olisin kiireinen yksinhuoltaja ja minulla olisi viisi lasta, tuskin jaksaisin minäkään paljon vapaalla enää kuskata kavereille leikkimään.
Mutta normaali kaupunkilaisperhe ja kyse siitä, että viitsi lapsensa heittää kaverilleen pariksi tunniksi tai ottaa vastaavasti kaverin kylään pariksi tunniksi? Sehän on kaikkien etu, lapsilla on hauskaa ja vuorolauantaisin minulla olisi miehen kanssa kaksi tuntia omaa aikaa.
Nämä siis sillä oletuksella, että lasten leikki sujuu nätisti ja että te olette pyrkineet vastavuoroisesti ottamaan sitä lapsenne kaveria teille leikkimään, ette pelkätään työntämään omaanne kaverille hoitoon.
Jos noin on, ja silti ei tuo toimi, niin ehkä alkaisin etsiskellä lapselle toistakin kaveria sieltä päiväkodista. Kysy lapselta, kenen muun hän voisi ajatella kutsuttavan teille kotiin leikkimään vaikka ensi lauantaina. Ja sitten lähesty ko. lapsen vanhempaa, kun seuraavan kerran näette. Anna puhelinnumerosi ja kysy, voisitteko kutsua heidän lapsensa leikkimään viikonloppuna tai joku arki-ilta.
Nimenomaan parin tunnin leikkitreffeistä on ollut kyse, luistelusta, hoplop-käynnistä, leikkipuistosta tai olemme kutsuneet lapsen kylään jne. Sopivaa aikaa arvotaan ensin monen viikon päähän ja sitten se ei lopulta käykkään. Kyllä meilläkin tekemistä riittää myös perheen kesken mutta mielelläni tukisin lapsen kaverisuhteita. Mielestäni toisten ajan epäkunnioittamista on myös perua sovittuja tapaamisia, ja pakottaa siten toiset 'kalenteroimaan oma vapaa-aika toisten vaatimusten mukaan'
Mutta kun se luistelu tai hoplopkäynti edellyttävät vastavuoroisuutta! Sinulla voi olla vain 1 lapsi, meillä 3, joten jos lähtisin tuolle "ilman vanhempien vaivannäköä ei ole kavereita" -linjalle, niin meillä ei olisi koskaan aikaa omalle perheelle tai lasten harrastuksille. Pitäisi muistaa, kuka viimeksi pyysi ketä lasta Leon leikkimaahan eli kenen perheessä odotellaan tuohtuneina vastakutsua ja tietenkin niin, että meidän perheen muut lapset eivät saa tulla mukaan. Tai kenen luona esikoinen oli viimeksi kylässä, oliko siellä pienempiä sisaruksia, joten kun tehdään vastakutsu, niin saako meidän kuopus olla kotona vai huutaako vieras, että hänen ei tarvitse leikkiä vauvojen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loma-aikoina ja viikonloppuisin löytää kyllä tekemistä missä on muita lapsia. Kannattaa tutustua oman alueen perhekahviloihin, tai taaperojumppiin jne. Siellä ei tietenkään ole sitä tuttua leikkikaveria, mutta samanikäistä seuraa kuitenkin, ja jos hyvin käy niin voi tutustua johonkin perheeseen ja sopia leikkitreffejä yms.
Ei kannata keskittyä yhteen päiväkotikaveriin ja yhteen perheeseen, varsinkaan jos homma ei suju.
Ja sanon tämän omasta kokemuksesta, mulla oli itsellä pienenä ”paras kaveri” tarhassa, sellainen menevä tyttö jota ihailin hirveästi ja halusin olla leikkiä vain hänen kanssaan, mun vanhemmat yritti myös järjestää kaikkea ja jouduin usein pettymään.
Näin aikuisena toivon että vanhemmat olis pyrkinyt laajentamaan mun kaveripiiriä, ja että olisivat opettaneet mulle että jos joku ihminen tuottaa toistuvasti pettymyksen, niin ei kannata välittää vaan hakea parempi kaveri tilalle!
Mun koko lapsuus ja nuoruus oli täynnä kaverisuhteita joissa olin ihan tossun asemassa, ja mun vanhemmat (äiti lähinnä) koitti auttaa vain tekemällä musta halutumman kaverin, eli järjesti hyviä synttäreitä, antoi rahaa jotta voin viedä kaverin koulun jälkeen heseen jne. Jälkikäteen ajateltuna ihan hirveää toimintaa, lapselle tulis opettaa että jos et kelpaa jollekin kaveriksi omana itsenäsi, niin se on sen toisen ongelma!
Jopas on ongelmia. Mun lapsi on 4-vuotiaasta lähtien käynyt päiväkotikavereilla leikkimässä, 1-2h kerrallaan. Tästä sovitaan tekstarilla "voisiko Maija tulla meille huomenna leikkimään?". Yksinkertaista. Aina ei ihmisille sovi, onneksi sentään välillä. Aika harvoin kyllä kyselenkään, ehkä max kerran kuussa pyydetään joku kaveri meille. Lapsi, nyt 5v, haluaisi kaverin vaikka joka päivä, mutta koko ajan ei voi olla kyselemässä muita. Eri asia sitten, kun lapset osaavat keskenään sopia.
Löysin siis ns. aitoja ystäviä vasta täysi-ikäisenä, onneksi sentään silloin!
-42
Vierailija kirjoitti:
17, nimenomaan.
En tiedä, missä ketjun mammat asuvat, mutta ainakin täällä stadissa on vaikea löytää omasta talosta samanikäisiä lapsia. Ja serkutkin asuvat pitkin maailmaa (meidän lapsien serkut sitä paitsi ovat kaikki vähintään viisi vuotta vanhempia).
Toki lapsillamme on ollut harrastuksia, mutta muskarin ja parin muun harrastuksen ohella viikkoon mahtuu myös aikaa kavereille. Kun kyse on lähipäiväkodista, ne vientimatkat vat olleet luokkaa kilometri. Aika outona olisin pitänyt sitä, että sellainen olisi jollekin ylivoimaisen vaivalloista ja stressaavaa. Meidän lapsellamme oli koko päiväkotiajan semmoinen neljän, viiden tytön ryhmä, joiden kanssa oli vaihtelevasi leikkitreffejä, muutama viikossa.
Mutta hei, jos joku haluaa eristytyä, ja eristää lapsensakin suvun yhteisiin serkkutapaamisiin, niin antaa eristäytyä. Niitä serkkuja tosiaan ei saa mukaan koululuokalle.
Ei kun uutta kaveria etsimään, ap sanoi että pk-ryhmässä on parikymmentä lasta.
Ikävää tietysti sille nuivien vanhempien lapselle, että syrjäytyy syyttä suotta.
16
Syrjäytyy mistä?
Minusta pahinta, mitä voi lapsensa kaverisuhteiden kanssa tehdä, on kasvattaa hänet kuvittelemaan, että kaveruudet ovat ikuisia. Ihan kuin koulussa ei voisi enää tutustua muihin, koska kaverisuhteet on sovittu jo päiväkodissa.
Miten tuon 4-5 lapsen ryhmän jäsenet pystyvät toimimaan, jos perhe muuttaa muualle ja pitääkin "aloittaa alusta", kun koko pikkulapsivaiheen ajan vanhemmat ovat opettaneet, että te kuulutte yhteen? Eikö olisi paljon järkevämpää opettaa, että uusiin ihmisiin tutustuminen on mukavaa ja monen erilaisen lapsen kanssa voi olla kaveri, vaikka ei koko vapaa-aikaa roikuta toisissa.
Meillä vuorokaudessa on mittaa 24 h, lapset hoidossa noin 9,5 tuntia ja siihen pari harrastusta päälle, joten ei ole ns. vapaita iltoja ja viikonloppuja, jolloin ennättäisi päiväkotikavereiden kanssa olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessa viestissä tuli ilmi kuinka aikuiset eivät jaksa sumplia ja järjestellä tapaamisia kun leikkikavereita löytyy naapurista ja serkuistakin. Mitä jos ne naapurin lapset tai serkut eivät olekaan mieluisia vaikka niiden kanssa lapsi omasta halustaan leikkisikin. Lapsillakin voi kemiat kohdata kuten aikuisillakin ja on aivan yhtä tärkeää lapsille kuin aikuisille viettää aikaansa sellaisten kanssa joiden kanssa on samalla aaltopituudella. En ymmärrä miksei vanhemmat halua tukea lasten kaverisuhteita ja auttaa lasta löytämään ystäviä joiden kanssa kemiat kohtaavat. Sellainen ystävyys on meille aikuisillekin tärkeintä. Ja moni sanoi ettei halua itse ystävystyä tai viettää aikaansa lasten kavereiden vanhempien kanssa. Miksei? Vähän tuntuu ahdasmieliseltä ettei haluta viettää aikaa saman elinpiirin omaavien ihmisten kanssa. Tää on just tätä suomalaista eristäytymistä....
En halua opettaa lapselle, että on vain yksi kaveri ja sen kanssa ollaan sitten aina. Vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos ryhtyy tuohon lapsen elämänpiirin rajoittamiseen. Jos jo päiväkodissa on paljon jonkun kanssa, niin vapaa-aikana pyritään sitten luomaan toisenlaisia kaverisuhteita. Ekan luokan alussa nähdään ihan turhia draamoja, kun parhaat kaverukset ei pääse samalle luokalle, vaikka äidit on 4 edellistä vuotta lapsia siihen valmistaneet, että olette ikuisesti yhdessä, koska kemiat kohtaavat.
Juuri näin. Se päiväkotivuosien "bestis" kun voi juuri ennen koulun alkua muuttaa pois tai menee muusta syystä eri kouluun. Tai käy yksinkertaisesti niin, että kaupunki tekee koulupiirijaon uudelleen ja kaverukset menevätkin eri kouluihin, koska asuvat eri puolilla tietä.
Paljon järkevämpää, että lapsella on useampia kavereita. Jos lapsi leikkii mielellään naapurin lasten kanssa, niin oikein hyvä. Ei päiväkoti-ikäisen tarvitse vielä etsiä loppuelämän parasta matchiä vaan oppia solmimaan ja ylläpitämään kaverisuhteita. Tämä ihan siksi, että kun se paras kaveri muuttaakin pois, lapselle jää muita kavereita tai ainakin lapsi osaa hankkia uuden kaverin muuttaneen tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Eli siellä on siis 19 muutakin lasta, jonka kanssa lapsesi voisi leikkiä vapaa-ajallaan. Ei ole pakko olla juuri tämä yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on täynnä toinen toistaan uskomatonta tyyppiä... Luen ihan suu auki näitä juttuja. Itselläni 13v ja 3 v lapsi. 3v riittää kun käy päiväkodissa ja tapaa naapurin poikaa ulkona mutta kyllä muistan että vanhempi lapsi kaipasi jo 4-5 vuotiaana kovasti leikkiseuraa esim. viikonloppuisin. Meillä taisi olla aikamoinen säkä kun tuttavapiirissä ja puistoissa oli reipasta ja rentoa sakkia jotka mielellään toi lastaan hetkeksi leikkimään ja otti meidänkin lapsen luokseen. Ilmeisesti nykyajan yhden lapsen äidit on niin itsekeskeisiä (paistaa läpi näistä viesteistä) ettei missään nimessä tuhlaa omaa vapaa-aikaa lapsen kuskaamiseen. Toki tänne nettisaitille riittää aikaa 😆. Odottakaa kun se kullannuppu alkaa harrastaa jotain niin saatatte joutua tositoimiin ja jopa leipomaan mokkapaloja. Hohhoijaa....
Siis yritätte sopia leikkitreffejä johonkin viikkojen päähän, en minä ainakaan jaksaisi sitoutua sellaiseen. Meillä lapset jo koululaisia ja olin kans aina laiska sopimaan leikkitreffejä, mutta kyllä ne mitä sovittiin, oli paljon lyhyemmällä varoitusajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on täynnä toinen toistaan uskomatonta tyyppiä... Luen ihan suu auki näitä juttuja. Itselläni 13v ja 3 v lapsi. 3v riittää kun käy päiväkodissa ja tapaa naapurin poikaa ulkona mutta kyllä muistan että vanhempi lapsi kaipasi jo 4-5 vuotiaana kovasti leikkiseuraa esim. viikonloppuisin. Meillä taisi olla aikamoinen säkä kun tuttavapiirissä ja puistoissa oli reipasta ja rentoa sakkia jotka mielellään toi lastaan hetkeksi leikkimään ja otti meidänkin lapsen luokseen. Ilmeisesti nykyajan yhden lapsen äidit on niin itsekeskeisiä (paistaa läpi näistä viesteistä) ettei missään nimessä tuhlaa omaa vapaa-aikaa lapsen kuskaamiseen. Toki tänne nettisaitille riittää aikaa 😆. Odottakaa kun se kullannuppu alkaa harrastaa jotain niin saatatte joutua tositoimiin ja jopa leipomaan mokkapaloja. Hohhoijaa....
Sinun esikoisesi oli 4-5v iässä ainoa lapsi. Jos kotona olisi ollut leikkikaveri, ei olisi tarvinnut ajella pitkin kyliä kyselemässä, kuka ottaa meidän lapsen leikkiseuraksi.
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä on, että aina pitää kommentoida mahdollisimman vittumaisesti? Oli aihe mikä tahansa. Ymmärrän aloittajaa oikein hyvin. Meillä on yksi 4 vuotias tyttö. Hänellä ei ole serkun serkkua. Naapurustossamme ei asu alle kouluikäisiä lapsia. Joten kyllä, ne tarhakaverit ovat todella tärkeitä. Emme me keskelle viikkoa mitään tapaamisia sovi, se ilta kun on tarha- ja työpäivän jälkeen varsin lyhyt. Yritämme kuitenkin aina silloin tällöin saada sovittua viikonlopulle yhdet muutaman tunnin treffit niin, että joko lapsen kaveri tuodaan meille tai meidän lapsi viedään kaverin luo. Pari kertaa ovat olleet hoplopissa niin, että jommankumman vanhempi on ollut mukana. Lapsemme alkoi kaivata ikäistään leikkiseuraa kolme vuotta täytettyään. Leikkitreffit silloin tällöin ei maata kaada. En minäkään niitä vanhempia ahdistele, jotka eivät selvästikään halua olla tekemisissä. Mutta onneksi meidän lapsen tarharyhmässä on lapsilla myös sellaisia vanhempia, joita satunnaiset lapsen kuskaamiset eivät kuormia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Muistaakseni USAssa luokka "hajotetaan" joka syksy eli porukka vaihtuu, ei voi olettaa, että samassa ryhmässä jatketaan koko kouluaika. Näin siksi, että lapset eivät jäisi roikkumaan johonkin yhteen ainoaan kaverisuhteeseen, vaan oppisivat, miten kaikkien kanssa tullaan toimeen ja miten ollaan sosiaalisia. Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että salaperiset kemiat kohtaavat ja sen jälkeen ei enää tarvitse harjoitella muiden kanssa toimeen tulemista, riittää, että on kivaa sen yhden kaverin kanssa. Tätä kun vielä vanhemmat tukevat leikkitreffeillä niin ei ihme, että meillä on hurjasti yksinäisiä aikuisia. Kun ei lapsena opi avoimin mielin tutustumaan ja ystävystymään, ei sitä aikuisenakaan osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että aina pitää kommentoida mahdollisimman vittumaisesti? Oli aihe mikä tahansa. Ymmärrän aloittajaa oikein hyvin. Meillä on yksi 4 vuotias tyttö. Hänellä ei ole serkun serkkua. Naapurustossamme ei asu alle kouluikäisiä lapsia. Joten kyllä, ne tarhakaverit ovat todella tärkeitä. Emme me keskelle viikkoa mitään tapaamisia sovi, se ilta kun on tarha- ja työpäivän jälkeen varsin lyhyt. Yritämme kuitenkin aina silloin tällöin saada sovittua viikonlopulle yhdet muutaman tunnin treffit niin, että joko lapsen kaveri tuodaan meille tai meidän lapsi viedään kaverin luo. Pari kertaa ovat olleet hoplopissa niin, että jommankumman vanhempi on ollut mukana. Lapsemme alkoi kaivata ikäistään leikkiseuraa kolme vuotta täytettyään. Leikkitreffit silloin tällöin ei maata kaada. En minäkään niitä vanhempia ahdistele, jotka eivät selvästikään halua olla tekemisissä. Mutta onneksi meidän lapsen tarharyhmässä on lapsilla myös sellaisia vanhempia, joita satunnaiset lapsen kuskaamiset eivät kuormia.
Ongelmaa ei tule, jos kahden yksinäisen ainoan lapsen vanhemmat kuljettavat lapsia edestakaisin, mutta pulmia tulee, jos toivotulla kaverilla onkin "oma elämä" eli sisaruksia, serkkuja, avereita naapurustossa jne. Silloin vanhemmat eivät näe lapsensa kannalta mitää iloa siitä, että sosiaalinen elämä kapeutetaan vain yhteen päiväkotikaveriin. Tätä sen ainoan lapsen vanhempien on hankala ymmärtää, heidän kullannuppunsa kun haluaisi omia sen kivan kaverin itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pointti ei ole se että koitan itse saada uusia ystäviä. Lähinnä yritän tukea lapsen kaverisuhdetta, mutta ilmeisesti tosiaan on ihmisiä jotka periaatteellisesti kieltäytyy olemasta yhteydessä päiväkotikavereiden vanhempiin :(
Päiväkodissa luodaan jo kaverisuhteita jotka jatkuu toivottavasti kouluunkin, siellä ei ole paljon apua niistä serkuista ja omien kavereiden lapsista. Hoitopaikassa on 20 muutakin lasta, ja lapsi nyt sattuu luomaan enemmän kahdenkeskisiä kaverisuhteita, joten kahdestaan leikkiminen kaverin kanssa silloin tällöin on hänelle tosi tärkeää.
Ap
Onpas. Niiden serkkujen ja omien kavereiden lasten kanssa lapsi on oppinut ystävystymistä. Ei näiden lasten tarvitsekaan tulla samaan kouluun, koska ystävystymään oppinut lapsi osaa ystävystyä uusien kavereiden kanssa kouluun mennessään. Samoin, kun luokkajako muuttuu, kaveri muuttaa pois, koulu vaihtuu jne, ystävystymään oppinut lapsi saa uusia ystäviä. Sama jatkuu koko eliniän eli ystävystymään oppinut ystävystyy vielä vanhainkodissakin.
Muistaakseni USAssa luokka "hajotetaan" joka syksy eli porukka vaihtuu, ei voi olettaa, että samassa ryhmässä jatketaan koko kouluaika. Näin siksi, että lapset eivät jäisi roikkumaan johonkin yhteen ainoaan kaverisuhteeseen, vaan oppisivat, miten kaikkien kanssa tullaan toimeen ja miten ollaan sosiaalisia. Suomessa tuntuu olevan vallalla käsitys, että salaperiset kemiat kohtaavat ja sen jälkeen ei enää tarvitse harjoitella muiden kanssa toimeen tulemista, riittää, että on kivaa sen yhden kaverin kanssa. Tätä kun vielä vanhemmat tukevat leikkitreffeillä niin ei ihme, että meillä on hurjasti yksinäisiä aikuisia. Kun ei lapsena opi avoimin mielin tutustumaan ja ystävystymään, ei sitä aikuisenakaan osaa.
Juuri näin!
Valitettavasti nyt vain on niin että aina joku lapsista joutuu olemaan esikoinen eikä aina sisarusta haluta tai saada sopivasti 2 v kuluttua jotta leikkiseura olisi muka taattu. Minä en ole joutunut lastani ympäri kyliä kuskaamaan vaan ihan luontevasti on leikit järjestynyt kun on fiksuja vanhempia ympärillä.
En ole tällä palstalla käynyt 3 vuoteen ja todella huomaan miten v-mäisiä ja katkeraa porukkaa täällä käy kommentoimassa. Suuri osa kommenteista on ihan skeidaa. Ei tartte enää tullakaan. Onneksi on muita kanavia
48
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti nyt vain on niin että aina joku lapsista joutuu olemaan esikoinen eikä aina sisarusta haluta tai saada sopivasti 2 v kuluttua jotta leikkiseura olisi muka taattu. Minä en ole joutunut lastani ympäri kyliä kuskaamaan vaan ihan luontevasti on leikit järjestynyt kun on fiksuja vanhempia ympärillä.
En ole tällä palstalla käynyt 3 vuoteen ja todella huomaan miten v-mäisiä ja katkeraa porukkaa täällä käy kommentoimassa. Suuri osa kommenteista on ihan skeidaa. Ei tartte enää tullakaan. Onneksi on muita kanavia
48
Sinulla ei kuitenkaan käynyt mielessä, että siellä kaverin perheessä voi olla 7v, 4v ja 1v ikäiset lapset, menoa ja vipinää omasta takaa eikä mitään tarvatta ottaa sille 4v:lle seuraksi ainoaa lasta, joka ei ole oppinut jakamaan ja jota kaverin äidin pitää paimentaa ihan eri tavalla kuin omaa lasta.
Huvittavaa sinänsä että useimmat äipät täällä vaikuttaa itse olevan estyneitä ystävystymään aikuisiällä. Pientä lasta ja vanhempia syyllistetään siitä että isosta ryhmästä yhden lapsista kanssa kemiat tuntuu täsmäävän paremmin kuin muiden ja kavereita pitäisi kaivaa mistä vaan muualta kun sieltä päiväkodista, ettei vaan opi että jonkun kanssa voisi luoda pitkäaikaisen ystävyyssuhteen??? Siis mitä helvettiä? Ei kai ole kyse siitä ettei muitakin kaverisuhteita ole mutta on ikävää jos sen mieluisen kaverin kanssa ei voi vapaa-ajalla touhuta kun vanhemmat ovat estyneitä ystävystymään tai edes olemaan väleissä lapsensa kavereiden vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa sinänsä että useimmat äipät täällä vaikuttaa itse olevan estyneitä ystävystymään aikuisiällä. Pientä lasta ja vanhempia syyllistetään siitä että isosta ryhmästä yhden lapsista kanssa kemiat tuntuu täsmäävän paremmin kuin muiden ja kavereita pitäisi kaivaa mistä vaan muualta kun sieltä päiväkodista, ettei vaan opi että jonkun kanssa voisi luoda pitkäaikaisen ystävyyssuhteen??? Siis mitä helvettiä? Ei kai ole kyse siitä ettei muitakin kaverisuhteita ole mutta on ikävää jos sen mieluisen kaverin kanssa ei voi vapaa-ajalla touhuta kun vanhemmat ovat estyneitä ystävystymään tai edes olemaan väleissä lapsensa kavereiden vanhempien kanssa.
Entä jos se on paras kaveri vain toiselle? Eli toinen lapsi haluaa omia kaverin itselleen, mutta tällä on muitakin ystäviä eikä mitään halua päiväkodin ulkopuolella omistautua leikkimään vain yhden kanssa.
Leikki- sekä synttärikutsuja tulee jo 5v tytöllemme, synttäreille päässy koitetaan aina toteuttaa mutta leikkikutsuihin olen vastannut ei kiitos kohteliaasti, viitaten meidän omiin menoihin tai kiireiseen arkeen.