Lue keskustelun säännöt.
Introverttiyden yksi parhaista puolista on se, ettei ole riippuvainen toisista eikä seurastaan
25.02.2018 |
Ainakaan siinä määrin, kuin ekstrovertit tai muuten vain huonosti yksinäisyyttä/omaa seuraa kestävät.
Introverttiydessä on huonotkin puolet, tai siis, yleisestihän ulospäinsuuntautuneisuutta pidetään ideaalina, mutta olen tyytyväinen ja kiitollinen, että olen introvertti ja viihdyn itsekseni. En koe koskaan yksinäisyyttä. Koen itseni siis vahvaksi, riippumattomaksi ja omillani toimeentulevaksi. Työkaverit ja oma perhe riittää vallan hyvin tyydyttämään sosiaaliset tarpeeni.
Tunnistan kyllä omassa elämässänikin näitä jotka eivät viihdy yksin ja kärttävät seuraani, eivät tunnu kestävän ilman että koko ajan joku olisi seurana. Joskus "säälistä" vietän aikaa tällaisten kanssa, vaikka mielummin olisin yksin. (Ja turhaan alapeukutatte, teen tämän ihan oikeasti yhteisen hyvän nimissä, yritän olla ihmisille ystävällinen ja avuksi, ja kun seurani jotakuta ilahduttaa, olen valmis tähän aina välillä, vaikken näistä yhteisistä hetkistä saakaan itselleni juuri mitään, päinvastoin, ne vievät energiaani)
...tämä tuli tuosta yhdestä ketjusta mieleen, jossa aloittaja kertoi potevansa raastavaa yksinäisyyttä joka päivä, vaikka hänellä kuitenkin oli mies, lapsi ja kavereita...
Kommentit (44)
Onko täällä muita introverttejä, jotka nauttivat "tuntemattomien joukossa olemisesta"? Itse tykkään suunnattomasti työmatkoista, joita saan tehdä yksin. Siitä kun istun jossain bussissa vieraiden ihmisten keskellä tai kävelen ihmisiä täynnä olevilla kaduilla eikä kukaan tunne minua enkä minä ketään. Se on melkein yhtä mukavaa kuin yksin olo. Hotellilla saatan istua ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä. Aamupalalla ja ravintolassa tarkkailen muita. Se on jotenkin nautinnollista ja ihanaa, olla erillään ja silti "läsnä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Introverttien salaseurat :'D
Yks introvertti mies tääl, jota nettitestit ei oikeen osaa sijoittaa (jotain intj-intp väliltä tarjoovat).
Ainoo huono puoli on, että porukka pitää outona. Eikä siinä mitään sinällään, mut ois mukava jostain löytää kumppani ja harvat haluu edes tutustua "outoon".
Olen myös saanut intp:n tulokseksi, toisaalta joskus infp:n. On myös usein tuntunut, että mua pidetään outona, mutta on niitä kavereitakin saatu ja kumppaneita myös. Yleistä tuntuu olevan se, että välillä törmää henkilöön jonka kanssa kolahtaa sitten todella hyvin, vähän kuin vastineeksi siitä ettei niin monen kanssa synny mitään tuttavuutta kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita introverttejä, jotka nauttivat "tuntemattomien joukossa olemisesta"? Itse tykkään suunnattomasti työmatkoista, joita saan tehdä yksin. Siitä kun istun jossain bussissa vieraiden ihmisten keskellä tai kävelen ihmisiä täynnä olevilla kaduilla eikä kukaan tunne minua enkä minä ketään. Se on melkein yhtä mukavaa kuin yksin olo. Hotellilla saatan istua ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä. Aamupalalla ja ravintolassa tarkkailen muita. Se on jotenkin nautinnollista ja ihanaa, olla erillään ja silti "läsnä".
No minä! Rakastan käydä esim. kahvilassa tai leffassa tai tapahtumissa yksin. Olen ihmisten kanssa, muttei tarvitse kuunnella aktiivisesti muita tai osallistua (tyhjänpäiväiseen) keskusteluun. Saa vaan tarkkailla ja katsella muita sen aikaa kun itse haluaa.
Minä olen masentunut introvertti, työssä käyn ja siellä olen sosiaalinen ja pidetty. 😏 Viikonloput möllötän kotona, en jaksa mitään. Pelottaa koko ajan, että lapset tulee käymään ilmoittamatta, näetsen koti on ihan sekaisin. Pitäisi vissiin hakea apua, mutta en halua tunnustaa masennustani.
Eläkkeelle jään piakkoin, mitenhän sitten, kun ei tarvitse edes töihin virkistyä. Joskus, itseasiassa aika usein, tuntuu etten jaksa elää. Mutta kun on nuo lapset tullut joskus tehtyä, kova paikka olisi heille minun lähtö.
Anteeksi kun avauduin aiheen vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttien salaseurat :'D
Yks introvertti mies tääl, jota nettitestit ei oikeen osaa sijoittaa (jotain intj-intp väliltä tarjoovat).
Ainoo huono puoli on, että porukka pitää outona. Eikä siinä mitään sinällään, mut ois mukava jostain löytää kumppani ja harvat haluu edes tutustua "outoon".Olen myös saanut intp:n tulokseksi, toisaalta joskus infp:n. On myös usein tuntunut, että mua pidetään outona, mutta on niitä kavereitakin saatu ja kumppaneita myös. Yleistä tuntuu olevan se, että välillä törmää henkilöön jonka kanssa kolahtaa sitten todella hyvin, vähän kuin vastineeksi siitä ettei niin monen kanssa synny mitään tuttavuutta kummempaa.
Ihan tuttua toi, että joskus löytyy semmosii, joiden kanssa vois höpistä vaikka läpi yön ja epätavallisesti ei edes "introvertti-uupumus" iske.
Ootko muuten nainen? En tiiä onks helpompi päätyä suhteeseen, kun miehet perinteisesti lähestyy ja keskimäärin ehkä hyväksyvät helpommin vähemmän sosiaalisuuden perinteisten roolien valossa.
Hankalalta on tuntunut etsintä mulla ja tapailuja kummempiin eivät oo johtaneet. Kun en baareissa liiku nii vähän jää miesvaltasella alalla työskentelevällä vähiin kumppanin spontaanin löytymisen mahikset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kans yks introvertti ja mulla jää aina kaikki (harvat) kaverisuhteet ku ei ole mitään kerrottavaa. Ei ole oikein mitään juteltavaa kun ei pahemmin käy missään tai tee mitään mainittavaa. Kerroppa siinä sitten et joo talviloma meni siinä ku istua möllötin itsekseni, kyllä oli ihanaa olla rauhassa! Ku toiset käyny viikon Lapissa laskettelemassa ja kotimatkalla extemporee vielä serkun kummitytöllä pari yötä ku oli luppoaikaa. Itteä alkaa väsyttää jo pelkkä kuuntelu! Harvemmin tulee ite otettua yhteyttä keneenkään (en ole esim facessa tai missään) ja nyt useammat jo tajunneet että olen tylsää seuraa eivätkä juuri pidä yhteyttä. Mutta viihdyn itsekseni paremmin kuin hyvin!
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yks introvertti ja mulla jää aina kaikki (harvat) kaverisuhteet ku ei ole mitään kerrottavaa. Ei ole oikein mitään juteltavaa kun ei pahemmin käy missään tai tee mitään mainittavaa. Kerroppa siinä sitten et joo talviloma meni siinä ku istua möllötin itsekseni, kyllä oli ihanaa olla rauhassa! Ku toiset käyny viikon Lapissa laskettelemassa ja kotimatkalla extemporee vielä serkun kummitytöllä pari yötä ku oli luppoaikaa. Itteä alkaa väsyttää jo pelkkä kuuntelu! Harvemmin tulee ite otettua yhteyttä keneenkään (en ole esim facessa tai missään) ja nyt useammat jo tajunneet että olen tylsää seuraa eivätkä juuri pidä yhteyttä. Mutta viihdyn itsekseni paremmin kuin hyvin!
Mulla on ihan sama ollu, jos en tapaa kyseisiä kavereita työn tai aikanaan koulun takia jää yhteydenpito vähiin, kun harvaa kiinostais kuulla, miten kivasti aika on menny tekemättä mainittavaa. (Niin edelläkin esiintyny intj/intp mies)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttien salaseurat :'D
Yks introvertti mies tääl, jota nettitestit ei oikeen osaa sijoittaa (jotain intj-intp väliltä tarjoovat).
Ainoo huono puoli on, että porukka pitää outona. Eikä siinä mitään sinällään, mut ois mukava jostain löytää kumppani ja harvat haluu edes tutustua "outoon".Olen myös saanut intp:n tulokseksi, toisaalta joskus infp:n. On myös usein tuntunut, että mua pidetään outona, mutta on niitä kavereitakin saatu ja kumppaneita myös. Yleistä tuntuu olevan se, että välillä törmää henkilöön jonka kanssa kolahtaa sitten todella hyvin, vähän kuin vastineeksi siitä ettei niin monen kanssa synny mitään tuttavuutta kummempaa.
Ihan tuttua toi, että joskus löytyy semmosii, joiden kanssa vois höpistä vaikka läpi yön ja epätavallisesti ei edes "introvertti-uupumus" iske.
Ootko muuten nainen? En tiiä onks helpompi päätyä suhteeseen, kun miehet perinteisesti lähestyy ja keskimäärin ehkä hyväksyvät helpommin vähemmän sosiaalisuuden perinteisten roolien valossa.
Hankalalta on tuntunut etsintä mulla ja tapailuja kummempiin eivät oo johtaneet. Kun en baareissa liiku nii vähän jää miesvaltasella alalla työskentelevällä vähiin kumppanin spontaanin löytymisen mahikset.
Olen nainen joo, tosin kumppanit on tavattu mm. koulussa, jossa olen aina väkisin sosialisoitunut ja baarissa, jossa juttu myös lähti sellaisesta ryhmässä puhumisesta ja itse jatkoin keskustelua aktiivisesti jälkeenpäin. Toisin sanoen olen vetäytyvyydestäni huolimatta nähnyt vaivaa ollakseni mukavaa seuraa saadakseni ystäviä ja sitä kautta on tullut poikaystäviä. Näen tuon vaivan aina kun tulee sopiva tilaisuus, en osaa itsekään oikein niitä tilaisuuksia etsiä. On se myös välillä kuluttavaa kun noiden sosiaalisten tilaisuuksien jälkeen on voimat sen verran loppu, että haluaisi maata viikon kotona.
Sama juttu. Tarvitsen paljon omaa tilaa ja aikaa. Oma seura on monesti parempi kuin keskinkertainen juttuseura muuten. Ystäviä ja kavereita minulla kyllä on ja sukua sekä puoliso. Silti hyvä kyetä olemaan yksin paljonkin silloin kun sitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita introverttejä, jotka nauttivat "tuntemattomien joukossa olemisesta"? Itse tykkään suunnattomasti työmatkoista, joita saan tehdä yksin. Siitä kun istun jossain bussissa vieraiden ihmisten keskellä tai kävelen ihmisiä täynnä olevilla kaduilla eikä kukaan tunne minua enkä minä ketään. Se on melkein yhtä mukavaa kuin yksin olo. Hotellilla saatan istua ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä. Aamupalalla ja ravintolassa tarkkailen muita. Se on jotenkin nautinnollista ja ihanaa, olla erillään ja silti "läsnä".
Ihan sama minulla. Mukava olla ihmisten keskellä, tarkkailla, olla osa sitä kaikkea ja kuitenkin turvallisesti erillään.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita introverttejä, jotka nauttivat "tuntemattomien joukossa olemisesta"? Itse tykkään suunnattomasti työmatkoista, joita saan tehdä yksin. Siitä kun istun jossain bussissa vieraiden ihmisten keskellä tai kävelen ihmisiä täynnä olevilla kaduilla eikä kukaan tunne minua enkä minä ketään. Se on melkein yhtä mukavaa kuin yksin olo. Hotellilla saatan istua ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä. Aamupalalla ja ravintolassa tarkkailen muita. Se on jotenkin nautinnollista ja ihanaa, olla erillään ja silti "läsnä".
Minä olen tässä asiassa samanlainen! Olen aina ollut onnellisimmillani paikoissa, joissa en tunne ketään ja kukaan ei tunne minua (ainoa poikkeus puoliso ja perhe, heidän kanssaan haluan aina olla yhdessä, mutta muuten en tunne tarvetta tutustua ihmisiin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita introverttejä, jotka nauttivat "tuntemattomien joukossa olemisesta"? Itse tykkään suunnattomasti työmatkoista, joita saan tehdä yksin. Siitä kun istun jossain bussissa vieraiden ihmisten keskellä tai kävelen ihmisiä täynnä olevilla kaduilla eikä kukaan tunne minua enkä minä ketään. Se on melkein yhtä mukavaa kuin yksin olo. Hotellilla saatan istua ikkunalaudalla katselemassa ihmisiä. Aamupalalla ja ravintolassa tarkkailen muita. Se on jotenkin nautinnollista ja ihanaa, olla erillään ja silti "läsnä".
Ehdottomasti. Menen esim. juhliin ihan mielelläni, toivoen, että olisi paljon porukkaa. Jaksan kyllä pienet small talkit. Minusta esim. junassa tai bussissa on turvallisemman tuntuista, jos on paljon porukkaa kuin että jos on vain muutama. Tykkään muutenkin mennä yksin missä vaan, omien aikataulujeni mukaisesti.
Minä olen introvertti ja koen isot joukot ja tuntemattomien seuran ahdistavaksi. Tykkään olla yksin ja suhteellisen sosiaalisen työn vuoksi kaipaan yksinoloa aika paljonkin. Mulla on iso perhe ja aina ollut tosi paljon ystäviä, mutta ainut ihminen, jonka kanssa olen osannut olla ns. yksin yhdessä on ex-mieheni. Me saatettiin olla tunteja sanomatta mitään eikä koskaan tullut painostavaa oloa. Eli olin kyllä hänen seurastaan riippuvainen ja nyt tuntuukin, että en osaa yksin ollakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sekamuoto, sosiaalisuudeltani ilmeisen tavallinen ja viihdyn hyvin yksin, mutta myös (hyvässä) seurassa.
Ikinä en koe tylsistymistä yksin ollessani, enkä toisaalta väsy muiden seurasta jos seura vaan on sopivaa.
Säälistä toisen kanssa oleminen kalskahtaa vähän ikävältä, käyttäisin mielummin empatiaa tässä, eli empatiasta on toisen seurana myös silloin kun itseä ei huvittaisi.:)
Vierailija kirjoitti:
Sama. Mieluiten olisin vain omassa seurassani ja puuhissani kotona. Ikinä ei ole yksinäistä. Minulla on kyllä ystäviä ja tapaan säännöllisesti perhettä mutta pärjään myös pitkiä aikoja itsekseni. Välillä käy sääliksi ekstroverttiystäväni joka tarvitsee ihmisiä ympärille voidakseen hyvin. Tosin hän sitten tapaakin enemmän uusia ihmisiä ja saa uusia kokemuksia. Itse väsäilee kotona ja tuttujen ihmisten kanssa.
Minusta nämä teidän "en tarvitse ihmisiä ympärilleni, ikinä ei ole yksinäistä - ja muuten tapaan ystäviäni ja perhettä säännöllisesti" -juttunne ovat aivan naurettavan typeriä.
T. yksinäinen introvertti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttien salaseurat :'D
Yks introvertti mies tääl, jota nettitestit ei oikeen osaa sijoittaa (jotain intj-intp väliltä tarjoovat).
Ainoo huono puoli on, että porukka pitää outona. Eikä siinä mitään sinällään, mut ois mukava jostain löytää kumppani ja harvat haluu edes tutustua "outoon".Olen myös saanut intp:n tulokseksi, toisaalta joskus infp:n. On myös usein tuntunut, että mua pidetään outona, mutta on niitä kavereitakin saatu ja kumppaneita myös. Yleistä tuntuu olevan se, että välillä törmää henkilöön jonka kanssa kolahtaa sitten todella hyvin, vähän kuin vastineeksi siitä ettei niin monen kanssa synny mitään tuttavuutta kummempaa.
Ootko muuten nainen? En tiiä onks helpompi päätyä suhteeseen, kun miehet perinteisesti lähestyy ja keskimäärin ehkä hyväksyvät helpommin vähemmän sosiaalisuuden perinteisten roolien valossa.
Minä en oikein tiedä mitä tämä lähestyminen on, olen ollut pitkään parisuhteessa, mutta en osannut nuorenakaan flirttailla enkä huomannut, jos joku "yritti lähestyä". Aika suorasukainen piti olla, että käsitin enkä ottanut "häiriönä".
Enkä oikein usko tuotakaan, että hyvin introvertti saati epäsosiaalinen nainen olisi kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla. Jostain syystä naiselle annetaan mielellään se höpöttäjän (small talk) rooli esim. kylässä, asioidessa jne. Minä olen se, joka vaan istuu ja tuijottaa. Olen joissain tilanteissa huomannut sen olevan muille ihmisille vaivaannuttavaa, mies on tottunut siihen. Vaikka jossain kauppoja tehdessä, kun otetaan kahvia ja tehdään papereita niin mitä ihmettä minä siinä puhuisin? Hiljaista on.
Tai sukuloinnit, ei minulla ole juuri puhuttavaa. Enkä todellakaan huolehdi siitä, muistaako mies sukunsa juhlat ja lahjat, on ihan tarpeeksi muistettavaa omissa. Jos ei muista eikä pidä yhteyttä, niin sitten ei pidä.
Minä en myöskään halua kyläillä kuin harvoin enkä halua vieraita ja jutut "make toi kaverinsa viikonlopuksi kylään" täyttävät minut aina silkalla kauhulla :D Makelle ja kaverille tulisi täältä lentävä lähtö.
Tunsin yksinäisyyttä, vaikka olenkin selkeästi introvertti. Mutta hankin koiran. Ei sen jälkeen ole ollut sekuntiakaan yksinäinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Introverttien salaseurat :'D
Yks introvertti mies tääl, jota nettitestit ei oikeen osaa sijoittaa (jotain intj-intp väliltä tarjoovat).
Ainoo huono puoli on, että porukka pitää outona. Eikä siinä mitään sinällään, mut ois mukava jostain löytää kumppani ja harvat haluu edes tutustua "outoon".Olen myös saanut intp:n tulokseksi, toisaalta joskus infp:n. On myös usein tuntunut, että mua pidetään outona, mutta on niitä kavereitakin saatu ja kumppaneita myös. Yleistä tuntuu olevan se, että välillä törmää henkilöön jonka kanssa kolahtaa sitten todella hyvin, vähän kuin vastineeksi siitä ettei niin monen kanssa synny mitään tuttavuutta kummempaa.
Ootko muuten nainen? En tiiä onks helpompi päätyä suhteeseen, kun miehet perinteisesti lähestyy ja keskimäärin ehkä hyväksyvät helpommin vähemmän sosiaalisuuden perinteisten roolien valossa.
Minä en oikein tiedä mitä tämä lähestyminen on, olen ollut pitkään parisuhteessa, mutta en osannut nuorenakaan flirttailla enkä huomannut, jos joku "yritti lähestyä". Aika suorasukainen piti olla, että käsitin enkä ottanut "häiriönä".
Enkä oikein usko tuotakaan, että hyvin introvertti saati epäsosiaalinen nainen olisi kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla. Jostain syystä naiselle annetaan mielellään se höpöttäjän (small talk) rooli esim. kylässä, asioidessa jne. Minä olen se, joka vaan istuu ja tuijottaa...
Eipä kaiketi "kuumaa kamaa", mutta helpommin taitaa parisuhteeseen päätyä kuin vastaavan luonteinen mies. Jonkun pitäisi treffit saada aikaankin ja ekstronaiset harvemmin tahtoo vähemmän " menevää" kumppania, kun monille ekstroäijille riittää kun kumppani päästää nalkuttamatta kavereiden kanssa (ihan yhden omasta suusta kuultunakin).
Näin on. Muiden on vaikea ymmärtää introverttien yksinäisyydestä nauttimista. Mun äiti on kohta 90-v, asuu yksin maalla, eikä kaipaa mitään kerhoja ja muita hössötyksiä. Hän tekee käsitöitä, kuuntelee radiota, katsoo telkkaria, lukee ja kuuntelee äänikirjoja, seurailee lintujen touhuja, hänelle riittää, kun käy pari-kolme vierasta viikossa ja itse hän haluaa poistua kotoaan vielä harvemmin. MInustakin olisi ihanaa olla enemmän yksin, työssäni tapaan 3-4 ihmistä päivässä ja kotona olen perheeni seurassa, lisäksi mulla on pari yhtä introverttiä ystävää, joita tapaan harvakseltaan.
Noh, mulla on kavereita ja olen aika introvertti, mutta koen myös yksinäisyyttä. Se johtuu kai siitä, että jotenkin tunnen (kliseisesti), ettei kukaan ole samalla aaltopituudella. Kavereiden näkeminen jättää usein vielä yksinäisemmän olon. Olen miettinyt, että olenkohan sitten kuitenkaan introvertti ja viihdyn paremmin yksin siksi, että silloin olen vähemmän yksinäinen.