Oliko tää siis provo:
Rakas enkeli-tyttömme syntyi keskosena 24.2.05 ja kuoli 26.2.05. Hätäkasteessa hän sai nimekseen Melina Lisette Priscilla. Se päivä jolloin Melina syntyi oli kaunis luminen päivä. Aamulla ei ollut mistään tietoa että tänään se tapahtuisi. Olin silloin rv. 24+2. Noin klo 11 tunsin kovia supistuksia ja huomasin että kohdunsuu oli 3cm auki. Soitimme ambulanssin ja viime hetkellä pääsimme kohti sairaalaa, mies mukanani ja naapuri hoitamassa vanhempia lapsia. Sairaalassa syntyi PIENI tyttömme mutta hän oli todellakin niin pieni 39cm ja 1400g. Meille sanottiin että tytöllä on melkein olemattomat mahdollisuudet pelastua. Sairaalassa halusimme irroittaa Melinan kaikista laitteista koska se oli hänellekkin niin suuri kärsimys. Melina kuoli syliini ja isänsä viereen n2h myöhemmin kun hänet oli otettu irti hengityskoneesta. Sitä hetkeä en unohda koskaan. Melinan ristiäiset olivat kauniina helmikuun päivänä (jos sitä voi kauniiksi sanoa) Isä laski pienen arkun hautaan. Seuraavana päivänä lähisukulaistemme kanssa kävimme peittämässä sen. Hautausmaa on n.1km kodistamme ja käymme siellä viel¨äkin joka päivä viemässä kynttilöitä valoksi pikku Melinallemme yön pimeyteen. Monica ja Meeri (isosiskot) on pakottanut jatkamaan, vaikka heilläkin suuri suru ja he kyselevät että missä Melina on ja milloin se tulee takaisin. Miehemme kanssa aina vastaamme että Melina on nyt paremmassa paikassa jossa nukutaan ikuista unta. Nyt kuitenkin uusi tulokas tulossa 2kk päästä :) Ikuisesti Melinaa kaivaten Iisa, Jani, Monica 3v ja Meeri 5v
Kommentit (6)
sairasta kirjottaa tollasta mikä ei oo totta, siis HUH HUH... =/
Sitäpaitsi toi lapsihan on älyttömän iso, kuka tunnustelee itse paljonko kohdunsuu on auki, ristiäiset sana sanan hautajaiset tilalla yms. tosi uskottavaa..
Ei ymmärrä.. ei..
Sitä minäkin sitten mietin että kuka tunnustelee että on juuri kolme senttiä auki jne..
Vierailija:
Lokamuumin kirjoittama. Se mamma on todella sairas. Kalastelee muiden sympatiaa.
sikiön kokoon eri raskauden vaiheissa. Minun keskosvauva syntyi rv 30 ja oli noin tuon kokoinen
Lokamuumin kirjoittama. Se mamma on todella sairas. Kalastelee muiden sympatiaa.