Erotaanko vai yritetäänkö vielä? Plussat ja miinukset

Pyydät lupaa vaihtaa miehesi ihastukseesi. As simple as that, sen näkee tekstistäsi heti.

Lupa myönnetty.

No ei siun osalta tuo miehen tapaaminen ole miltään kaveripohjalta.

Tuossa aloituksessa on niin paljon samaa kuin omassa elämäntilanteessani. Muutama asia eri tavalla.

Ensimmäisen kerran mietin eroa v. 2002 ja nyt viimeisen vuoden aikana olen miettinyt vaikka kuinka usein. En osaa/uskalla lähteä, koska pelkään että vuoroviikko-huoltajuus ei olekaan kivaa/parempi vaihtoehto elämässäni. Kaipaan niin paljon läheisyyttä ja jos en löytäisi uutta miestä, kuolisin siihen läheisyyden puutteeseen. Tosin en mieheltä sitä paljon saa, mutta edes sen verran että se riittää pysymään parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei kannata missään nimessä erota, kun miehessä on noin paljon hyvää ja sinulla edelleen myös lämpimiä tunteita ja erityisesti, koska teillä on perhe. Lasten kodin rikkomiseen tulee olla hyvin painavat syyt.

Ei ole sattumaa, että etäännyit, kun ihastuit toiseen. Se voi olla sekä syytä että seurausta. Olet itse halunnut antaa itsellesi luvan alkaa henkisesti irtaantua. Voit myös päättää alkaa lähentyä. Ajattele miehestä hyviä asioita, kiitä häntä siitä, mitä hän tekee oikein. Tee aloitteita fyysiseen läheisyyteen. Hyvä ruokkii hyvää. Anna miehelle anteeksi hänen epätäydellisyytensä.

Kukaan ei tule olemaan täydellinen kumppani. Miehesi on kuitenkin lastesi ainoa isä ja ihminen, jonka olet itse valinnut.

Nuo ovat hyviä neuvoja, ehdottomasti pitää ensin yrittää parhaansa.

Minäkin kokeilin kaiken tuon ennen lopullista eropäätöstä, mutta ei se pidemmän päälle toimi jos yksin yrittää. Olen siis tuo ensimmäinen vastaaja..

Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että on vain ajan kysymys milloin jompikumpi ihastuu johonkin toiseen kun meidän suhteemme oli muuttunut jo lähes pelkäksi kaveruudeksi.

Siitä olisi varmasti seurannut kaikenlaista turhaa draamaa myös lasten kannalta ajatellen, joten parempi erota kun asiat vielä sujuvat.

Yhteenhän voi aina palata.

Vierailija kirjoitti:

Ensin pariterapiaan

Miksi? Minä katsoisin miehen eteen eropaperit ja sanoisin, että jutelkaanko vai postitanko nämä? Jos menee miehen puolelta pelkäksi syytelyksi ja rähinäksi, niin asia on selvä. Jos taas mies on valmis asiaa miettimään, juttelemaan rakentavasti ja ottaa oikeasti asian vakavasti, niin tottakai juttelisin. Siinä ei ole kumpikaan menettänyt mitään, mutta silloin on oikeasti tieto, että jotakin pitää tapahtua.

Pariterapia ovat turhuutta ja typeryyttä, niistä jää vain ainoastaan paha mieli. Tiedän mistä puhun...

Keskustele ensin miehesi kanssa! Henkistä yhteyttä puolisoon ei voi löytää muuten kuin keskustelemalla, ja keskustelussa täytyy antaa molemmille osapuolille tilaa tuoda omat näkemykset esiin. Jos henkisen yhteyden löytää muukin läheisyys seuraa perässä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin. Ei teillä ole mitään oikeaa syytä erota.

Mitkä ovat syyt jäädä yhteen sinun mielestäsi? Varmaan se, että mies on hyvän näköinen ja koti on kaunis? Ne jututhan kantavat pitkälle...

Esimerkiksi lapset.

Ehdotan pariterapiaa.

Lisäksi ehdotan, että listaat plussat ja miinukset tämänhetkisen tilanteen lisäksi myös sitä tilannetta koskien, jossa olette eronneet. Juttele eronneiden kanssa (joilla on lapsia exänsä kanssa), jotta saat realistisen kuvan siitä, mitä se todellisuudessa tarkoittaa. Tekemäsi listauksen perusteella on selvää, ettei parisuhteenne ole pelkkää onnen kukkuloilla olemista, mutta et voi pohtia ratkaisua realistisesti jos et tiedä, minkälainen tilanne sinulla olisi vaihtoehtona.

Terapiassa selviää, onko miehesi halukas yrittämään parantaa tilannetta, ja oletko toisaalta itse siihen halukas. Siitä riippuu, kuinka hyväksi suhteenne voi jatkossa kehittyä. Selvitä nämä asiat itsellesi ennen kuin alat tehdä peruuttamattomia ratkaisuja.

Terveisin pitkästä parisuhteesta (ilman lapsia) eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin pariterapiaan

Miksi? Minä katsoisin miehen eteen eropaperit ja sanoisin, että jutelkaanko vai postitanko nämä? Jos menee miehen puolelta pelkäksi syytelyksi ja rähinäksi, niin asia on selvä. Jos taas mies on valmis asiaa miettimään, juttelemaan rakentavasti ja ottaa oikeasti asian vakavasti, niin tottakai juttelisin. Siinä ei ole kumpikaan menettänyt mitään, mutta silloin on oikeasti tieto, että jotakin pitää tapahtua.

Pariterapia ovat turhuutta ja typeryyttä, niistä jää vain ainoastaan paha mieli. Tiedän mistä puhun...

Puhupa vain omasta puolestasi. Itse hyödyin pariterapiasta paljon, vaikka lopulta päädyimmekin eroon. Osaan olla toistamatta omia virheitäni nyt uudessa suhteessani. Ymmärtääkseni suuri osa pariterapiaan lähtevistä pareista saa suhteensa korjattua ja pysyy yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Kuluneiden kolmen vuoden aikana olemme mieheni kanssa etääntyneet toisistamme. Saman verran minä olen pyöritellyt päässäni eron vaihtoehtoa. Välillä olen varma, että haluan erota ja sitten taas kaikki tuntuukin ihan hyvältä ja haluan vielä yrittää. Avoimesti en ole pystynyt mieheni kanssa asiasta puhumaan. Hän ei ole kummoinenkaan keskustelija ja minä olen tosi huono ns. ottamaan puheeksi. Tilanne tuntuu jotenkin lukkiutuneelta.

Hyviä puolia suhteessamme

- Meillä on edelleen välillä pieniä hetkiä, kun on yhdessä hauskaa. Mies saa minut nauramaan.

- Silloin, kun on seksiä, se on ihan hyvää, turvallista ja lämmintä

- Mies on kunnollinen, aikuinen ihminen. Ei alkoholi-, mielenterveys-, peliongelmia tms. Vastuunsa kantava ja asiansa erinomaisesti hoitava mies. Työssä käyvä ja urallaan etenevä.

- Meillä on todella kaunis, viihtyisä koti,

- Meillä on yhteiset lapset, jota molemmat rakastavat

- Mies on edelleen silmissäni hyvännäköinen ja haluttava, älykäskin.

Huonoja puolia suhteessamme

- Meillä on nykyään hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Ei yhteisiä harrastuksia.

- Meillä on nykyään erilaiset arvot. Esimerkiksi politiikasta ajattelemme täysin eri tavalla nykyään. Mies on muuttunut tässä asiassa melkein päinvastaiseksi kuin oli tavatessamme. Emme voi keskutella yhteiskunnallisista asioista, koska tulee riita.

- Suhteesta on kadonnut läheisyys. En muista, milloin olisimme suudelleet tai edes koskettaneet toisiamme. Seksiä oli viimeksi ehkä pari kuukautta sitten.

- Mies on introvertti. minä ekstrovertti. Haluaisin paljon enemmän kutsua vieraita, tutustua uusiin ihmisiin, käydä yhdessä erilaisissa paikoissa jne, mutta mies on sosiaalisesti aika rajoittunut ja kömpelö, ja tarvitsee paljon omaa, yksinäistä aikaa. Hän riitaantuu aika helposti ihmisten kanssa. On tilanteita, jolloin miehen juro ja huono käytös ja sosiaalisten taitojen totaalinen puute oikeasti hävettävät minua.

- Yllä olevasta on seurauksena se, että minä teen ja touhuan, matkustan ja puuhaan kaikkea kivaa lasten kanssa. Mies ei halua osallistua mihinään, vaan makaa sohvalla selaamassa puhelinta tai lähtee omiin menoihinsa esim. työkavereiden kanssa, kun muu perhe lähtee telttailemaan, pulkkamäkeen, luistelemaan, mummolaan tai serkkuja moikkaamaan. Tästä on tullut normi ja jos rehellisiä ollaan, niin meillä on lasten kanssa paljon hauskempaa ilman takakireää, vaitonaista isää. Isä on lapsille tietysti tärkeä, mutta minusta heillä on melko etäiset välit. Isä ei juuri vietä lasten kanssa aikaa, ei ole käytännössä oikeastaan koskaan esim. ulkoillut tai vienyt heitä minnekään.

- Miehellä on todella huono paineensietokyky. Hän on ihminen, joka menettää malttinsa ja joutuu tolaltaan, jos ravintolassa tulee väärä ruoka-annos pöytään tai aamulla myöhästyy bussista. Nämäkin ovat minulle noloja tilanteita.

- Mies on ihminen, joka varautuu pahimpaan ja näkee usein asioissa uhkakuvat. Minulle innostujalle on välillä raskasta elää tällaisen ihmisen kanssa. Ehdotinpa miehelle melkein mitä tahansa: Uutta järjestystä olkkariin, kerron aloittavani uuden harrastuksen, haluaisin remontoida kotia, lähteä viikonloppumatkalle... Ja saan heti monta epäillen lausuttua kysymystä ja selitystä, miksi kyseinen juttu ei toimi tai kannata tai miksi sitä ei voi toteuttaa. Tämän kielteisyyden koen hyvin raskaaksi ajoittain.

- Minä ihastuin työkaveriini kolme vuotta sitten. Mitään ei koskaan tapahtunut kuumaa flirttailua lukuun ottamatta, mutta mietin tuota miestä edelleen melkein päivittäin ja tapailemme kaveripohjalta silloin tällöin. Uskon, että myös miehelläni on ollut työkaverinsa kanssa jotain sutinaa. Hassua on se, että en ole asiasta yhtään mustasukkainen, aika välinpitämätön lähinnä.

Näillä spekseillä: Mitä kannattaa tehdä? Yritetäänkö vielä vai erotaanko?

Olen itse eronnut ja kokenut kaikkea tuota. Sanon että älkää hyvät ihmiset erotko.

Ongelma on kommunikointi, teillä molemmilla.

Parisihdeterapiaan vaan, jossa joudutte väkisin puhumaan toisillenne, vaikka sitten erotuomarin kautta. Harjoituksia joissa teistä tiristetään pakolla että mitä arvostatte toisissanne ja mihin rakastuitte. Kirjoitatte päiväkirjaa miltä tuntuu ja kirjeitä toisillenne.

Työkaveriin ihastuminen on epärealistista pakoa todellisuudesta, ja epäkypsää. Olen testannut ja voin todeta. Lakkaa leikkimästä tulella ja olemasta tekemisissä.

Jos eroatte, joudut kuitenkin hoitamaan kaiken sosiaalisuuden, nyt vain aivan yksin. Et voita mitään mutta lapset häviävät kaiken.

Jos olet introvertin ottanut, niin kaiken kohtuuden nimessä, introvertin kanssa elät. Se on hänen perusluonne, ei muutu. Et voi pakottaa, se on väärin.

Et tule saamaan täydellistä kumppania. Ja hyväkään eri kumppani ei enää ikinä ole lastesi isä, eikä rakasta heitä kuin isä, eikä huolehdi kuin isä.

Vierailija kirjoitti:

Pyydät lupaa vaihtaa miehesi ihastukseesi. As simple as that, sen näkee tekstistäsi heti.

Lupa myönnetty.

Tätä mieltä minäkin olen. En anna lupaa, pieni paneskelu, iso hinta. Miehesi on haluttava, viettele hänet. Järjestä loma tai jotain. Ihan sama paljonko maksaa tai kauanko lapset on mummolassa -avioero maksaa taatusti sata kertaa enemmän enkä edes liiottele, ja sen jälkeen lapset eivät pääse kotiinsa enää ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensin pariterapiaan

Miksi? Minä katsoisin miehen eteen eropaperit ja sanoisin, että jutelkaanko vai postitanko nämä? Jos menee miehen puolelta pelkäksi syytelyksi ja rähinäksi, niin asia on selvä. Jos taas mies on valmis asiaa miettimään, juttelemaan rakentavasti ja ottaa oikeasti asian vakavasti, niin tottakai juttelisin. Siinä ei ole kumpikaan menettänyt mitään, mutta silloin on oikeasti tieto, että jotakin pitää tapahtua.

Pariterapia ovat turhuutta ja typeryyttä, niistä jää vain ainoastaan paha mieli. Tiedän mistä puhun...

Olen eri mieltä, pariterapia olisi voinut jopa pelastaa liittomme ellei olisi ollut myös miehen alkoholinkäyttö. Olen siis eronnut ja silti sitä mieltä että terapia kannatti käydä, että ymmärsin sen jälkeen paljon paremmin miestäni ja itseäni, ja näin että kaikkea syytä ei hänellekään voinut laittaa.

Muuten, pariterapiasta ja mistään yrittämisestä ei tule aitoa eikä ole hyötyä, jos salaa ja pitää kiinni ihastuksesta. Ihastunut ei ole sitoutunut parisuhteeseen aidosti, vaan etsii vain syitä miksi se olisi huono.

Ensin on aidosti hylättävä ihastuminen, lakattava olemasta missään tekemisissä. Lakattava haaveilemasta. Tarpeen mukaan jopa vaihdettava työpaikkaa jos ei muu auta. Vasta kun voi sanoa että ihastus ei enää vaikuta omassa päässä, voi edes oikeasti nähdä miehensä taas siinä valossa että hänet voisi haluta. Ihastuksen voimasta ei ikinä pidä erota, se on kuin huume. Siitä selvittyä kauhistuu mitä on tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin. Ei teillä ole mitään oikeaa syytä erota.

Miten niin ei ole? Mies elää jo erillään muusta perheestä. Onko tuo oikeaa perhe-elämää kun ei tehdä yhdessä mitään? En pitäisi mukana tuollaista riippakinttua. Ei toimi isän vaan ison teinin tavoin.

Aivan liikaa miinuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin. Ei teillä ole mitään oikeaa syytä erota.

Miten niin ei ole? Mies elää jo erillään muusta perheestä. Onko tuo oikeaa perhe-elämää kun ei tehdä yhdessä mitään? En pitäisi mukana tuollaista riippakinttua. Ei toimi isän vaan ison teinin tavoin.

Aivan liikaa miinuksia.

Ymmärsin, ettei mies ole aina ollut tuollainen. Lienee hänkin maassa, kun vaimo on etäinen ja hautoo eroa. Jos suhde toimisi, olisi seksiä ja läheisyyttä, ehkei mies olisi riippa.

Omituista kyllä, että puhuminen on noin vaikeaa. Miksei kaksi aikuista pysty puhumaan suhteestaan ja hoitamaan sitä? Läheisyys ei pysy itsestään yllä, koska ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Sama pulma olisi ap:lla edessä uudessa suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäisin. Ei teillä ole mitään oikeaa syytä erota.

Miten niin ei ole? Mies elää jo erillään muusta perheestä. Onko tuo oikeaa perhe-elämää kun ei tehdä yhdessä mitään? En pitäisi mukana tuollaista riippakinttua. Ei toimi isän vaan ison teinin tavoin.

Aivan liikaa miinuksia.

Ymmärsin, ettei mies ole aina ollut tuollainen. Lienee hänkin maassa, kun vaimo on etäinen ja hautoo eroa. Jos suhde toimisi, olisi seksiä ja läheisyyttä, ehkei mies olisi riippa.

Omituista kyllä, että puhuminen on noin vaikeaa. Miksei kaksi aikuista pysty puhumaan suhteestaan ja hoitamaan sitä? Läheisyys ei pysy itsestään yllä, koska ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Sama pulma olisi ap:lla edessä uudessa suhteessa.

Ei kaikki miehet sälytä suhteen hoitamista automaattisesti naiselle.

Minulla on jatkuvasti vuorovaikutusongelmia mieheni kanssa, mutta en pääse puusta pitkälle, kun miestä ei tunnu kiinnostavan ongelman selvittäminen.

Tiedostan, että jos annan välinpitämättömyydelle vallan, on suhde mennyttä. Kuinka kauan pitäisi jaksaa herätellä toista? Ehkä herättely ei tuota koskaan tulosta ja voin vain todeta, että odotuksemme parisuhteelle olivat totaalisen erilaiset. Miehelle tuntuu riittävän se, että saa seksiä kerran tai pari kuussa. Muuten ei kaipaa minulta mitään. Kunhan vain pysyn poissa tieltä ja hymyilen, kun hän sattuu vilkaisemaan kohti, niin mies ilmeisesti kokee olevansa elämänsä parisuhteessa.

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, millä spekseillä nämä " pariterapiaan, kaikkensa on yritettävä, ei teillä ole mitään oikeita ongelmia "- neuvojat neuvojaan antavat.

Että onko siellä joku pari vuotta naimisissa ollut, vai jo pitkään (yli 10 vuotta) saman ihmisen kanssa ollut vai ihan sinkku?

Voisi vähän suhteuttaa noita neuvoja omaan elämänkokemukseensa.

Suomalaisten naisten kannattaisi pikkuhiljaa hyväksyä, että suurin osa suomalaisista miehistä ei ole mitään punavi*reitä hyysäreitä joiden mielestä muiden  rahoilla on kiva parantaa maailmaa. Miehillä on yleensä se vetovastuu perheen taloudesta niin näkevät rahan ja tulonsiirrot paljon raadollisemmin kuin naiset.

Moni mies viherfeikkaa jotta pääsisi suhteeseen naisen kanssa...sitten naiset ihmettelevät muutaman vuoden päästä miten se mies nyt noin meni muuttumaan ja "kasvettiin erilleen".

Ette vietä aikaa yhdessä, edes perheen kanssa! Ette viihdy yhdessä.Miksi haluaisit pysyä yhdessä? Kulissien takia?