Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä olette mieltä tuosta syyllistämisestä, että lapsettomat eivät maksa eläkkeitä

Vierailija
22.02.2018 |

Siis näitä juttuja, jossa ollaan tuohtuneita siitä, että koska töissäolevat maksavat eläkkeelläolevien eläkkeet, niin lapsettomat ovat vapaamatkustajia kun eivät tee lapsia jotka maksaisivat heidän eläkkeensä. Eli syyllistetään ihmisiä, joilla ei ole lapsia, siitä etteivät tee tarpeeksi kansantalouden eteen.

Minusta tuo on aika kauheaa puhetta, koska monelle lapsettomuus on jo muutenkin kipeä asia. Sitten kun vielä laitetaan lisäksi se, että monesti jää monien yhteiskunnan etujen ulkopuolelle jo nyt, ja sitten vielä syyllistetään siitä ettei tee "velvollisuuttaan" yhteiskunnan eteen kun ei tee uusia veronmaksajia, niin se on aika kauheaa.

Ne lapsettomat joita tunnen, ovat lapsettomia joko tahattomasti, jolloin kyseessä on todella suuri kipu ja suru. tai sitten niin, etteivät ole kokeneet voivansa tarjota kunnon elämää lapselle. Jolloin silloinkin yleensä asia on kipeä.

Sitten kun päälle vielä isketään tuollainen syyllistäminen, että muiden lapset joutuvat maksamaan lapsettomien eläkkeet, niin aika karmeaa on.

Kommentit (53)

Vierailija
41/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä kuulee lähinnä niiltä, joiden pitää jotenkin perustella itselleen oma hyödyttömyytensä. Eli tuilla elävät, kouluttamattomat tai matalasti koulutetut sarjalisääntyjät, jotka kuvittelevat, että heidän lapsistaan jotenkin maagisesti tulee nettomaksajia, vaikka kotona annettu esimerkki on ihan toinen. Kuitenkin on ihan tosiasia, että osattomuus ja toisaalta koulutuksen ja työn arvostaminen periytyy, vaikka poikkeuksiakin on.

Samat väittävät olevansa koviakin veronmaksajia, koska ”kyllähän työttömyyskorvauksestakin maksetaan veroa”. Tottahan sekin sinänsä on, mutta ei se sitä yhteistä pottia mitenkään lisää, että siihen antaa vähän takaisin.

Vierailija
42/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tässä aika lailla tasoissa olla. Olen ollut työelämässä lähes kaksi vuosikymmentä ja lapsettomana koko sen ajan joustanut lomissa. Olen ollut töissä joulut, juhannukset, pääsiäiset ja heinäkuut. Eikä se suuremmin ole harmittanut. Lisäksi olen tehnyt työkavereiden työt kun he ovat kotona hoitamassa sairaita lapsia. Toisin sanoen minä olen mahdollistanut muille työn ja perheen yhdistämisen. Ja kun lapsuuteni jälkeen olen ollut nettomaksaja (olen ollut niin onnekas etten ole koskaan sairastunut nuhaa kummempaan, ja lähes 20 vuodessa ollut  yhteensä alle kaksi viikkoa sairauslomilla), niin hyvillä mielin jään sitten joskus eläkkeelle, jos semmoisia parinkymmenen vuoden päästä vielä maksetaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se mitään syylistämistä ole, vaan kansantaloudellinen fakta. Väestön ikääntyessä pitää lisätä työssäkäyvien määrää. Siihen on kaksi tietä, joko lisätä syntyvien määrää tai maahanmutoa..

Toki jokainen tekee omalta kohdaltaan yksilönä päätöksensä, eikä kannata syyllistyä. Mutta tämäkin aspekti kannattaa pitää mielessä, moni vela kun perustelee pohjimmaltaan omakohtaisia ja itsekkäitä päätöksiäön hurskastelemalla luonnolla ja väestöräjähdykzellä.

"Työllisyysaste on laskenut 69 prosenttiin, kun sen talouden kestävyyden kannalta pitäisi olla noin 75 prosenttia. Jyrki Kataisen hallituskin tavoitteli ohjelmassaan 75 prosentin työllisyysastetta.

Etenkin miesten työllisyysaste on laskenut. Työllisiä miehiä oli vuonna 2013 noin 40 000 vähemmän kuin vuonna 1987. Vaikka naistyöllisten määrä on kasvanut 40 000:lla, työllisyysasteet ovat laskeneet väestön ja työttömyyden kasvun takia."

http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2015/01/Tulevaisuuden-tekij%C3%A4t…

https://yle.fi/uutiset/3-7942056

Oletpas sinä fanaattinen. Eihän se noin yksioikoista ole. Tärkeitä kansantaloudellisesti on parantaa taloudellista huoltosuhdetta, eli maksimoida työssäkäyvien määrää ja minimoida niiden määrää, jotka ovat erilaisten tukien varassa. Tähän päästään parantamalla työllisyyttä ja vähentämällä tukia, sekä pyrkimällä siihen, että mahdollisimman harva eläisi yhteiskunnan tuilla. Niillä kun elää iso joukko ihan työikäisiäkin ihmisiä. Se on se suurin ongelma.

Toinen tehtävissä oleva asia on uudistaa eläkejärjestelmää.

Pelkkä ikään perustuva huoltosuhde ei merkitse yhtään mitään, jos ihmiset eivät ole töissä. 

Sitä paitsi, kuka ihme muka perustelee isoja päätöksiään jollain luonnolla tai väestönräjähdyksellä? En kyllä ole koskaan tavannut yhtään sellaista ihmistä.

Eli: Tärkeintä taloudellisesti on se, että ihmiset eivät elä tuilla, Sen takia esimerkiksi vuosikausien kotiäitiydet ovat äärimmäisen rasittavia kansantaloudelle.

Kodinhoidontuki on pienempi kuin työttömyyskorvaus, tällä tuella saa olla siihen asti kun lapsi on kolme vuotta, jonka jälkeen ei saa mitään kotiäitinä. Päivähoito alle kolme vuotiaille lapsille tulee yhteiskunnalle todella paljon kalliimmaksi kun kotona kodinhoidontuella hoito. Samaan aikaan joku työtön saa tämän kotiäidin sijaisuuden ja maksaa veron minkä tämä äiti olisi maksanut. Kun työttömyyttä on näin paljon niin tämä kyseinen sijainen saattaisi hyvinkin olla muuten työtön. Kotiäitiys ei kyllä ole mikään suuri ongelma.

Vierailija
44/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palautetaanpa nyt fakta kaikkien keuhkoajien mieleen. Lapsia hankitaan tai ollaan hankimatta täysin itsekkäistä syistä.

Ja niin kuuluu ollakin, koska jos joku tekisi elämänmittaisia ratkaisuja epäitsekkäistä syistä, niitä ratkaisuja alkaisi jossakin vaiheessa katua. Todennäköisesti liian myöhään.

Joten pidän ihan tasan yhtä lapsellisina selittelyinä sitä, jos joku sanoo tehneensä lapsia, jotta yhteiskunnassa riittäisi tulevaisuudessakin työssäkäyviä veronmaks.jia. Kuin sitä, että joku jättää muka lapset tekemättä, koska luonto ja väest.räj.hdys. Molemmat ovat omien mielihalujen selittelyä yleisellä hyvällä eli tekopyhää bullshittiä.

Jos sen sijaan mietitään ihan kansantaloutta, niin se kyllä on täysin fakta, että elatussuhteen heikkeneminen eli syntyvyyden pieneneminen väestön ikääntyessä ON huono juttu. Joko pitää lisätä maah.nmuuttoa (henk.koht minusta aivan ok) tai lisätä syntyvyyttä.

Jokaisella tietenkin säilyy valinnan vapaus, mutta jos mietitään politiikkaa, niin kyllä, on järkevää tukea lapsiperheitä ja lisätä lapsien tukia. Sori, velat. Niin se silti kansataloudellisesti menee, halusitte tai ei.

No ei se nyt ihan noin yksioikoisesti mene. Yksi vaihtoehto olisi lopettaa kokonaan julkinen eläkejärjestelmä (ja samantien vaikka kuinka monia tukimuotoja), jolloin jokainen olisi vastuussa tasan itsestään ja omasta eläkkeestään. Eli jokainen säästäisi itse oman eläkkeensä. Mitä enemmän säästät, sitä parempi sinulle, tai jos et säästä niin surkeampi juttu.  Silloin ei ainakaan olisi kenelläkään mitään sanomista yhtään mihinkään. Ihan samoin jokainen lapsia hankkiva saisi ihan itse maksaa kaikki täydet lapsista aiheutuvat kustannukset.

Tuollainen systeemi olisi paljon reilumpi ja oikeudenmukaisempi. Jokainen vastaisi itsestään ja omista valinnoistaan myös rahallisesti. 

Eikä ainakaan tässä keskustelussa ole keuhkonnut kukaan muu kuin sinä.

Niin, voidaan toki mennä tuohonkin, se on amerikkalainen systeemi. Sielläkin kumminkin ollaan huolissaan, jos työssäkäyntiaste laskee. Se kun EI vaikuta pelkästään eläkkeisiin, vaan ihan kaikkiin verovaroin kustannettaviin palveluihin.

Lopetetaanko esimerkiksi julkinen terveydenhoito? Sen kustannukset kasvavat väestön ikääntyessä todella nopeasti samaan aikaan kun verovarojen karttuminen heikkenee.

Entäpä jokaisen velankin tarvitsema sairauseläke, sen tarvehan voi iskeä koska vain, jopa lapsena. Kukas sen itselleen ehtii siinä vaiheessa maksaa, olisiko kiva kuolla nälkään parikymppisenä, jos sattuu sairastumaan vakavaan mielisairauteen tai vaikka invalidisoitumaan auto-onnettomuudessa ENNEN kuin ehtii säästämään itselleen eläkkeen.

Mistä saadaan vanhusten hoitajat? Ei löydy vaipanvaihtajia tulevaisuuden vanhuksille, ko. työ on jo nyt halveksuttua ja pienipalkkaista.

Mietipä näitä ja lue ne linkit.

Ajatuksella.

Ps. Suomalainen eläkejärjestelmä on toimiva ja HALPA. Jos joutuisit säästämään itse itsellesi eläkkeen, jäisit todennäköisesti eläkkeelle joskus 75-vuotiaana ja aika pienellä eläkkeellä. Jo nyt tiedetään yksityisyrittäjistä, joiden pitäisi säästää itse itselleen eläkettä, että aniharva säästää tarpeeksi. Ahneus, nääs...

Mutta sinä siis haluaisit smaaa kaikille suomalaisille. Kiva.

https://www.talouselama.fi/uutiset/elakekoyhyys-uhkaa-yrittajia/c4db5a6…

Oikeasti. Ota jo ne lääkkeet. 

Vierailija
45/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan hullua puhetta! Samaa sarjaa kuin kotihoidon tuen maksamisesta itkeminen että lapsettomatkin joutuvat sitä veroina maksamaan. Niin se nyt vaan on että kaikkien yhteiseksi hyväksi maksetaan, kuka mitenkin. Joku tekee lapsia (uusia veronmaksajia) ja toinen ei hanki lapsia ja tekee pitkän katkeamattoman työuran jonka aikana ehtii maksaa paljon veroja. Lopultakin me kaikki tarvitaan ja käytetään yhteiskunnan palveluja jossain muodossa joten eikö kannattaisi asennoitua toisiimme kuin perheeseen? Kaikki osallistuvat kykyjensä mukaan tavalla joka itselle sopii toinen toistaan täydentäen ja tukien.

Vierailija
46/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse voin kyllä kaikin mokomin maksaa oman eläkkeeni. Itse asiassa jo nyt on tarpeeksi säästössä sitä varten, vaikka siihen on vuosikymmeniä. En muutenkaan ole yksityisyrittäjänä sosiaaliturvan piirissä vaan itse vastaan yksityisesti ihan kaikesta. Ihan itse maksan vakuutukseni, joilla säästöjeni lisäksi turvaisin itseni sairauden tai muun tapahtuessa.

Joten minä en ole nyt, enkä ole koskaan ollut, enkä tule koskaan olemaan millään tavoin osa mitään yhteiskunnan sosiaalijärjestelmää tai minkään tukien piirissä.  Joten miksi minua pitäisi tippaakaan kiinnostaa muiden lapset ja niiden elättäminen? Se on niitä lapsia halunneiden ihmisten ongelma. Jokainen hoitakoon omat juttunsa ja elämänsä.

Ja tuolle yhdelle fanaatikolle: En edes tiedä tulenko asumaan Suomessa jatkossa. Ei ole mitään syytä siihen, että olisin täällä eläkkeellä. Miksi olisin? Joten miksi minua kiinnostaisi se, kuinka paljon vanhustenhoitajia täällä on joskus vuonna 2xxx.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/53 |

Hieno puheenvuoro!

Vierailija
48/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palautetaanpa nyt fakta kaikkien keuhkoajien mieleen. Lapsia hankitaan tai ollaan hankimatta täysin itsekkäistä syistä.

Ja niin kuuluu ollakin, koska jos joku tekisi elämänmittaisia ratkaisuja epäitsekkäistä syistä, niitä ratkaisuja alkaisi jossakin vaiheessa katua. Todennäköisesti liian myöhään.

Joten pidän ihan tasan yhtä lapsellisina selittelyinä sitä, jos joku sanoo tehneensä lapsia, jotta yhteiskunnassa riittäisi tulevaisuudessakin työssäkäyviä veronmaks.jia. Kuin sitä, että joku jättää muka lapset tekemättä, koska luonto ja väest.räj.hdys. Molemmat ovat omien mielihalujen selittelyä yleisellä hyvällä eli tekopyhää bullshittiä.

Jos sen sijaan mietitään ihan kansantaloutta, niin se kyllä on täysin fakta, että elatussuhteen heikkeneminen eli syntyvyyden pieneneminen väestön ikääntyessä ON huono juttu. Joko pitää lisätä maah.nmuuttoa (henk.koht minusta aivan ok) tai lisätä syntyvyyttä.

Jokaisella tietenkin säilyy valinnan vapaus, mutta jos mietitään politiikkaa, niin kyllä, on järkevää tukea lapsiperheitä ja lisätä lapsien tukia. Sori, velat. Niin se silti kansataloudellisesti menee, halusitte tai ei.

No ei se nyt ihan noin yksioikoisesti mene. Yksi vaihtoehto olisi lopettaa kokonaan julkinen eläkejärjestelmä (ja samantien vaikka kuinka monia tukimuotoja), jolloin jokainen olisi vastuussa tasan itsestään ja omasta eläkkeestään. Eli jokainen säästäisi itse oman eläkkeensä. Mitä enemmän säästät, sitä parempi sinulle, tai jos et säästä niin surkeampi juttu.  Silloin ei ainakaan olisi kenelläkään mitään sanomista yhtään mihinkään. Ihan samoin jokainen lapsia hankkiva saisi ihan itse maksaa kaikki täydet lapsista aiheutuvat kustannukset.

Tuollainen systeemi olisi paljon reilumpi ja oikeudenmukaisempi. Jokainen vastaisi itsestään ja omista valinnoistaan myös rahallisesti. 

Eikä ainakaan tässä keskustelussa ole keuhkonnut kukaan muu kuin sinä.

Niin, voidaan toki mennä tuohonkin, se on amerikkalainen systeemi. Sielläkin kumminkin ollaan huolissaan, jos työssäkäyntiaste laskee. Se kun EI vaikuta pelkästään eläkkeisiin, vaan ihan kaikkiin verovaroin kustannettaviin palveluihin.

Lopetetaanko esimerkiksi julkinen terveydenhoito? Sen kustannukset kasvavat väestön ikääntyessä todella nopeasti samaan aikaan kun verovarojen karttuminen heikkenee.

Entäpä jokaisen velankin tarvitsema sairauseläke, sen tarvehan voi iskeä koska vain, jopa lapsena. Kukas sen itselleen ehtii siinä vaiheessa maksaa, olisiko kiva kuolla nälkään parikymppisenä, jos sattuu sairastumaan vakavaan mielisairauteen tai vaikka invalidisoitumaan auto-onnettomuudessa ENNEN kuin ehtii säästämään itselleen eläkkeen.

Mistä saadaan vanhusten hoitajat? Ei löydy vaipanvaihtajia tulevaisuuden vanhuksille, ko. työ on jo nyt halveksuttua ja pienipalkkaista.

Mietipä näitä ja lue ne linkit.

Ajatuksella.

Ps. Suomalainen eläkejärjestelmä on toimiva ja HALPA. Jos joutuisit säästämään itse itsellesi eläkkeen, jäisit todennäköisesti eläkkeelle joskus 75-vuotiaana ja aika pienellä eläkkeellä. Jo nyt tiedetään yksityisyrittäjistä, joiden pitäisi säästää itse itselleen eläkettä, että aniharva säästää tarpeeksi. Ahneus, nääs...

Mutta sinä siis haluaisit smaaa kaikille suomalaisille. Kiva.

https://www.talouselama.fi/uutiset/elakekoyhyys-uhkaa-yrittajia/c4db5a6…

Hakohan tämä järjestelmä ei ole kenellekään joka on vielä alle nelikymppinen - maksettua tulee enemmän kuin mitä tulee saamaan takaisin. Vanhemmilla ikäluokilla oli paremmin, rahan sai takaisin parhaimmillaan moninkertaisena.

Mikäli minä sijoittaisin itse saman rahan kuin mitä maksan eläkemaksuja niin eläisin eläkkeellä paljon leveämmin kuin tulen nyt elämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mulla on kolme lasta jotka kaikki ovat asettuneet ulkomaille ja perustaneet perheet sinne. Tuskin ovat ikinä palaamassa ainakaan pysyvästi takaisin. Tämähän on vielä lapsettomuutta pahempi koska lapset ovat saaneet Suomessa ilmaisen terveydenhuollon ja koulutuksen, jota eivät todennäköisesti ikinä tule verojen muodossa maksamaan takaisin, puhumattakaan mun eläkkeistä :D eli hyi minua!

Vierailija
50/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse voin kyllä kaikin mokomin maksaa oman eläkkeeni. Itse asiassa jo nyt on tarpeeksi säästössä sitä varten, vaikka siihen on vuosikymmeniä. En muutenkaan ole yksityisyrittäjänä sosiaaliturvan piirissä vaan itse vastaan yksityisesti ihan kaikesta. Ihan itse maksan vakuutukseni, joilla säästöjeni lisäksi turvaisin itseni sairauden tai muun tapahtuessa.

Joten minä en ole nyt, enkä ole koskaan ollut, enkä tule koskaan olemaan millään tavoin osa mitään yhteiskunnan sosiaalijärjestelmää tai minkään tukien piirissä.  Joten miksi minua pitäisi tippaakaan kiinnostaa muiden lapset ja niiden elättäminen? Se on niitä lapsia halunneiden ihmisten ongelma. Jokainen hoitakoon omat juttunsa ja elämänsä.

Ja tuolle yhdelle fanaatikolle: En edes tiedä tulenko asumaan Suomessa jatkossa. Ei ole mitään syytä siihen, että olisin täällä eläkkeellä. Miksi olisin? Joten miksi minua kiinnostaisi se, kuinka paljon vanhustenhoitajia täällä on joskus vuonna 2xxx.

Sama ongelma on kaikissa länsimaissa.

Sitä paitsi sinäkin, vaikka olisitkin omasta mielestäsi kaiken suomalaisen terveydenhoidon ja vanhuseläkejärjestelmän ulkopuolella (mitä et kyllä todellakaan ole, tuskin tulet kieltäytymään työeläkkeestä sitten aikanaan, vaikka vapaaehtoisesti itsekin säästät), sinä silti olet koko ajan Suomen verovaroin kustannettujen palveluiden hyödyntäjä. Hyödyt poliiisista, armeijan olemassaolosta, katujen ja teiden ja infran ylläpidosta, siiyä, ettei köyhiä kierrä kaduilla ryöstelemässä itselleen ruokaa jne.

Itse olet käynyt suomalaiset koulut ilmaiseksi ja vanhenpasi ovat saaneet sinulle liki ilmaisen päivähoidon jne.

En ole todellakaan fanaattinen, en vain tykkää tyhmyydestä ja tietämättömyydestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/53 |

Sinulla oikeasti viiraa tosi pahasti. Kuvittelet asioita vieraista ihmisistä. Ihan parina vinkkinä: En ole ollut koskaan päivähoidossa Suomessa enkä käynyt koulua täällä. En ole edes asunut täällä kuin osan elämästäni. 

Ota ne lääkkeet. Et ole ihan todellisuudessa kiinni.

P.S. Suomessa on kerjäläisiä kadulla.

Vierailija
52/53 |
22.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihminen maksaa omat eläkkeensä. Työelämässä siis edellisen sukupolven ja sitten tulevat maksavat hänen.

Pelkkää lapsentekoa harrastaneen ei kannata puhua mitään. Kukaan ei tiedä, tuleeko lapsista yhdestäkään työläinen. Jokainen lapsi on veronmaksajien elättämä ja kouluttama.

Se ratkaisee, onko itse tehnyt ansiotyötä ja jos päälle yksikin lapsi on vielä veronmaksaja, on jo aika hyvän osan tehnyt.

Pelkät lisääntyjät ovat pohjasakkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/53 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen pyrkinyt olemaan syylistymättä muiden syyllistämisestä, ihmiset jauhavat vaikka mitä typerää paskaa. Niillähän voi olla alempi äo kuin minulla, surkeaa jos ottaisin elämänohjeita vastaan itseä tyhmemmiltä!

Tämä juuri. En loukkaannu muistakaan itseeni kohdistuvista syyllistysyrityksistä samasta syystä. Ei mulla ole mitään puolusteltavaa hölmöille.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän yhdeksän