Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset ovat sellaisia että heidän elämänsä romahtaa työttömäksi jäämisen myötä?
22.02.2018 |
Eivät kestä sitä työttömyyttä, alkavat juopottelemaan ja masentumaan sun muuta. Miksi se on joillekin niin vaikeaa?
Kommentit (83)
Tosi hyvä aloitus. Somessa ja joka puolela otetaan myös esiin aina kuin sankareina niitä henkilöitä, jotka ovat romahtaneet ja menettäneet kaiken elämänhakunsa suunnilleen, kun ovat menettäneet työnsä.
Tottakai se on kurjaa ja jos on velkaa, niin varmasti moni asia mietityttää.
Itselle on tullut kuva että ainoa oikea tapa KÄRSIÄ työttömyyttä on masentua ja vaipua täyteen toivottomuuteen. Jos ei, niin on huono ihminen.
Tuo on siksi hyvä uusi näkökanta, jota olen miettinyt itsekin, että onko se sittenkään okei? Miksi näin käy?
Irtisanominen on eräänlainen herätys paikallaan olemisesta. Että jotain voisi myös tehdä toisin. Jos siinä vaiheessa huomaa olevansa liian kaavoinhinsa kangistunut, ei se ole yhteiskunnan vika, vaan oma vika, ettei osaa ottaa muutoksia vastaan, eikä ole varautunut niihin mitenkään.
Tilanteita on toki erilaisia ja joillekin on käynyt oikeastikin kurjasti. Kuitenkin jos sisua riittää, kaikesta voi selvitä.
Lisään vielä omaa kokemusta... Suoritin tätä yhteiskunnan ihanne-elämää. Sitten henkilökohtaiset ongelmat kasautuivat ja tajusin tehneeni uraa muita, enkä itseäni varten. Paloin loppuun eikä millään ollut enää väliä. Hain toki apua ja tajusin, että mun on pakko ottaa paussi tästä kaikesta. Etsiä itseäni uudelleen ja palata työelämään kun olen siinä kunnossa, että jaksan sitä paria kuukautta pidepään.
Aluksi oli toki hankalaa kaiken suhteen. Työttömänä olo vie itsetuntoa, koska ei tunne olevansa hyvä missään. Myös miettii haluaako minua enää kukaan töihin. Pätkätyöt ovat auttaneet minua pitämään itsetuntoa yllä.
Olen ollut jo pitkään sinut työttömyyteni kanssa. Minun oli tarkoitus kuntoutua ja sitä olen tehnytkin. Olen tehnyt ns. duunia sen eteen.
Nyt yritän oppia lisää jopa nauttimaan tästä kun on omaa aikaa. Sitä en ole osannut ja joka puolelta annetaan ymmärtää että se on väärin. Elät väärin jos olet tyytyväinen työttömänä. Olet huono ihminen.
En suostu enää ajattelemaan näin. En halua tuhlata enää aikaani masenteluun Vain koska muut vaativat sitä.
Kun voin käyttää sen ajan työttömänäkin hyödyksi johonkin kivaan. Urheiluun, harrastuksiin. Toki olen hakemassa opiskelemaam ja töitäkin haen. Työelämä on kuitenkin tähtäimessä.
Mutta älkää pliis ihmiset syyllistäkö mua työttömyydestä ja siitä että olet sinut sen kanssa, enkä enää vaivu epätoivoon kuten KUULUISI. Omaan tilanteeseen on hyvät syynsä, eivätkä ne ole olleet helppoja. Vähävaraisena tuilla saanut elää ja minusta se on tarpeeksi suuri rangaistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä häpeä ja tunne epäkelpoudesta kun itse ei saa töitä ja muut saavat. Ilman jatkuvaa syyllistä,istä ja paineita viihdyn kyllä työttömänä siinä missä töissäkin. Oletko koskaan huomannut kuinka kovaa puhetta työttömiä kohtaan jatkuvasti on mediassa?
Hei media on media- sama kuin uskoisi juoruihin. Eläkää elämäänne ihmiset, itseänne ja lähimpiänne varten! Olette olemassa, vaikkei työ olisikaan!
Ihan naurettavaa jankuttaa tuota vapaaehtoistyötä . Vaikka kuinka sitä tekisin, mä tarvisin ja haluaisin palkkaa oikeasta työstäja oikeasta työpaikasta.
Miten vaikeaa tämä nyt on ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olen koko ajan yksin. Minulla ei ole yhtään ystävää. Ei ketään kenelle soittaa, jolle jakaa asiansa, jonka kanssa käydä vaikka kävelyllä. Rahat on tiukalla. Tunnen olevani arvoton. Kukaan ei huomaisi jos katoaisin. Työssä oli työkaverit joiden kanssa juteltiin paljon. Ja asiakkaat. Nyt on vaan minä, pimeä huone ja sänky.
Sytytä valot, pue päällesi ja lähde ulos aurinkoon.
Jep
Päiväkodit ottaa mielellään "apukäsiä" vaikka lukemaan kirjoja lapsille tai pitämään seuraa. Jos olet jo "mummoikäinen" voit olla varamummo, monilta lapsilta oma mummo puuttuu täysin elämästä. Mun isäni teki tätä äidin kuoleman jälkeen oman lapseni tarhassa ja voi sitä iloa kun koko lapsikööri huusi portilla: Vaari tulee! Mun isä oli ihan pähkinöinä onnesta:)
Suomessa on tosi harmi kun ei ole eurooppalaista kahvilakulttuuria jolloin voisi mennä kahvilaan vaikka koko päiväksi, ostaa kuppi kahvia ja turista muiden kanssa tai lukea päivän lehdet/kirjaa tms. Vaikka Malmia haukutaan muuten huomasin että eläkeläiset/työttömät parveilevat sen vanhan ostarin aulassa tapaamassa toisiaan. Mikäs siinä, eivät jää kotiin happanemaan.
Vapaaehtoistyökin antaa sisältöä jos ei muuta.
Suomessakin on yleistymässä tapa että joihinkin museoihin pääsee ainakin kerran viikossa/kuukaudessa ilmaiseksi
Elatukseksi noista ei ole mistään. Jos on iäkäs työttömäksi jäädessään, on todennäköistä, ettei ikinä enää työllisty ja eläke jää todella surkeaksi. Siinä sitä sitten iloisesti motivoit itseäsi varamummoksi leipäjonossa jonottelun lomassa...
Mä elätin osa-aikaisilla aputöillä perhettäni pitkään. Sain soviteltua päivärahaa. Joskus olisi ollut viisaampi jättää keikka välistä, koska paperisota oli hirveää ja keukkailu stressaavaa.Silti menin kun pyydettiin, koska usein olin se viimeinen oljenkorsi. Sain tuttuja ja löysin nykyiseen ammattiini.
Olisi hyvä osata jokin perusduuni. Niillä elää ja oppii tulemaan toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olen koko ajan yksin. Minulla ei ole yhtään ystävää. Ei ketään kenelle soittaa, jolle jakaa asiansa, jonka kanssa käydä vaikka kävelyllä. Rahat on tiukalla. Tunnen olevani arvoton. Kukaan ei huomaisi jos katoaisin. Työssä oli työkaverit joiden kanssa juteltiin paljon. Ja asiakkaat. Nyt on vaan minä, pimeä huone ja sänky.
Oletko pitänyt yhteyttä työkavereihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, en ole koskaan ollut työelämässä. Minä romahtaisin jos joutusin siihen oravanpyörään. Vaikka ei tämä helppoa ole työttömänä oleminen, en sitä sano, varsinkaan työkyvyttömänä joka kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä minun elämässä on aina ollut muita asioita joita teen kuin palkkatyö, ja asioitten hoitaminenkin vie suurenosan jo arjen ajasta, tietysti niillä joptka on terveitä ei ole tätä sirkusta mikä aikaa veis, mutta noin muuten, kyllä sitä elämässä pitäisi olla muita intohimon kohteita kuin työ, että jaksaa elää. Harvalla siellä töissä kivaa on, miksi se sitten masentaa jos siellä ei enää käy, sitä en tiedä, luulisi että olisi helpotus.
Masentaahan se, jos ei ole enää varmaa maksaa elämistään. Asuntolaina vaatii rahaa, ruokakin maksaa, lapsetkin tarvitsevan vaatteita, ruokaa, kodin ja harrastuksia. Kukapa työttömäksi jäädessään haluaisi menettää kotinsa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu aloittamaan ihan uudestaan (pohjalta) ja koko elämä, turvalliseksi koettu arkielämä, romahtaa.
Ei se niin vain romahda, se joustaa. Jos romahtaa, on liian työsuuntautunut tai elää yli varojensa.
Enpä sanoisi yli varojensa elämiseksi, jos pystyy itse maksamaa ansiotyöllään oman ja perheensä asumisensa niin, että pystyy elämään niukilla tuloissa suht normaalia elämää. Tavaoitteena kenelläkään ei pitäisi olla yhteiskunnan tuilla (esim. asumistuki) eläminen, johon joutuu helposti työttömänä turvautumaan. Paitsi oman asunnon ostaneille harvoin on siihen edes mahdollisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, en ole koskaan ollut työelämässä. Minä romahtaisin jos joutusin siihen oravanpyörään. Vaikka ei tämä helppoa ole työttömänä oleminen, en sitä sano, varsinkaan työkyvyttömänä joka kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä minun elämässä on aina ollut muita asioita joita teen kuin palkkatyö, ja asioitten hoitaminenkin vie suurenosan jo arjen ajasta, tietysti niillä joptka on terveitä ei ole tätä sirkusta mikä aikaa veis, mutta noin muuten, kyllä sitä elämässä pitäisi olla muita intohimon kohteita kuin työ, että jaksaa elää. Harvalla siellä töissä kivaa on, miksi se sitten masentaa jos siellä ei enää käy, sitä en tiedä, luulisi että olisi helpotus.
Masentaahan se, jos ei ole enää varmaa maksaa elämistään. Asuntolaina vaatii rahaa, ruokakin maksaa, lapsetkin tarvitsevan vaatteita, ruokaa, kodin ja harrastuksia. Kukapa työttömäksi jäädessään haluaisi menettää kotinsa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu aloittamaan ihan uudestaan (pohjalta) ja koko elämä, turvalliseksi koettu arkielämä, romahtaa.
Ei se niin vain romahda, se joustaa. Jos romahtaa, on liian työsuuntautunut tai elää yli varojensa.
Enpä sanoisi yli varojensa elämiseksi, jos pystyy itse maksamaa ansiotyöllään oman ja perheensä asumisensa niin, että pystyy elämään niukilla tuloissa suht normaalia elämää. Tavaoitteena kenelläkään ei pitäisi olla yhteiskunnan tuilla (esim. asumistuki) eläminen, johon joutuu helposti työttömänä turvautumaan. Paitsi oman asunnon ostaneille harvoin on siihen edes mahdollisuutta.
Kyllä moni eläisi vähemmälläkin, mutta on tottunut tiettyyn kulutustasoon. Meilläkin on tuttu, joka sinkkuna tienasi saman kuin minä ja mies yhteensä. Silti hän ei tullut toimeen ja me vaatimattomammin elävät tulimme ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, en ole koskaan ollut työelämässä. Minä romahtaisin jos joutusin siihen oravanpyörään. Vaikka ei tämä helppoa ole työttömänä oleminen, en sitä sano, varsinkaan työkyvyttömänä joka kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä minun elämässä on aina ollut muita asioita joita teen kuin palkkatyö, ja asioitten hoitaminenkin vie suurenosan jo arjen ajasta, tietysti niillä joptka on terveitä ei ole tätä sirkusta mikä aikaa veis, mutta noin muuten, kyllä sitä elämässä pitäisi olla muita intohimon kohteita kuin työ, että jaksaa elää. Harvalla siellä töissä kivaa on, miksi se sitten masentaa jos siellä ei enää käy, sitä en tiedä, luulisi että olisi helpotus.
Masentaahan se, jos ei ole enää varmaa maksaa elämistään. Asuntolaina vaatii rahaa, ruokakin maksaa, lapsetkin tarvitsevan vaatteita, ruokaa, kodin ja harrastuksia. Kukapa työttömäksi jäädessään haluaisi menettää kotinsa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu aloittamaan ihan uudestaan (pohjalta) ja koko elämä, turvalliseksi koettu arkielämä, romahtaa.
Ei se niin vain romahda, se joustaa. Jos romahtaa, on liian työsuuntautunut tai elää yli varojensa.
Enpä sanoisi yli varojensa elämiseksi, jos pystyy itse maksamaa ansiotyöllään oman ja perheensä asumisensa niin, että pystyy elämään niukilla tuloissa suht normaalia elämää. Tavaoitteena kenelläkään ei pitäisi olla yhteiskunnan tuilla (esim. asumistuki) eläminen, johon joutuu helposti työttömänä turvautumaan. Paitsi oman asunnon ostaneille harvoin on siihen edes mahdollisuutta.
Kyllä moni eläisi vähemmälläkin, mutta on tottunut tiettyyn kulutustasoon. Meilläkin on tuttu, joka sinkkuna tienasi saman kuin minä ja mies yhteensä. Silti hän ei tullut toimeen ja me vaatimattomammin elävät tulimme ihan hyvin.
Ja hän on viikonloppuisä. Meillä on 1 lapsi kotona ja toistakin tulee avustettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan naurettavaa jankuttaa tuota vapaaehtoistyötä . Vaikka kuinka sitä tekisin, mä tarvisin ja haluaisin palkkaa oikeasta työstäja oikeasta työpaikasta.
Miten vaikeaa tämä nyt on ymmärtää?
Tässä on nyt kyse 2 eri asiasta.
Tottakai 1 vaihtoehto on uusi työpaikka.
Mutta siihen saakka kunnes sen saa voi nauttia elämästä, olla hyödyksi muille ja kokea itsensä tarpeelliseksi ja "tuottavaksi" vaikka sillä ei omaa lompakkoa täytäkään. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin istua yksin pimeässä itkemässä.
Viidelläsadalla eurolla per kuu ei ole varaa tehdä mitään, ostaa asuntoa auto jne ja pelkkiin kävelyihin kyllästyy aika pian. Siksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te kenellä jää vain satasia käteen - kuinka kauan olette olleet työttöminä tai miten pienipalkkaisia olette olleet?
Mulla jäi ansiosidonnaista käteen 1800€ mikä ei oikeastaan ollut kovin iso muutos nettopalkkaan (2200€). Tuon 400€ pystyi hyvin tinkimään menoista.
Nyt olen puolikkaalla eläkkeellä ja se on yli 700€/kk, lisäksi sitten sairauslomakorvaus 600€/kk. Vieläkin mielestäni ihan kohtuulliset tulot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomalaiset on liian työkeskeinen kansa, vähän kuin japanilaiset.
eletään elämää sen työidentiteetin kautta.
"ken ei työtä tee, ei syömänkään pidä", istuu vahvasti alitajunnassamme. mutta tostuuson, että voi sitä tehdä paljon muutakin olemassaolonsa oikeuttamiseksi kuin palkkatyötä. voi suojella ympäristöä, kohdella ihmisiä hyvin, auttaa tuttua tai tuntematonta millon tarjoutuu tilaisuus.. ei sitä tarvitse tuntea itseään turhaksi, vaikkei istu jossain kuutiossa tuijottamassa ruutua ja tahkomassa jollekin täysin turhalle yritykselle rahaa, joka vain tuhoaa luontoa ja ihmisiä.. siinähän päinvastoin vain epäoikeuttaa elämänsä, koska saa työllään pelkkää pahaa iaikaseksi edes ajattelematta sitä...menipäs syvälliseksi, mutta antaa mennä. tarkotin vaan sanoa, että kyllä täällä on oikeus elää työttömänkin, ei se palkkatyö kenestäkään tee elämään oikeutetumpaa kansalaista.
Juha Hurme sanoi juuri samoin eräässä haastattelussa. Ja puhui totta.
Juu, ihanaa. Mutta kun on pakko olla katto pään päällä ja lämpimät vaatteet varsinkin näillä keleillä. Netti ja puhelin pitää olla, että voi etsiä niitä töitä. Ruokahan nyt on tietenkin vähän yliarvostettu juttu. Vettä tulee kraanasta, kai silläkin elää, ei saa ahnehtia liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, en ole koskaan ollut työelämässä. Minä romahtaisin jos joutusin siihen oravanpyörään. Vaikka ei tämä helppoa ole työttömänä oleminen, en sitä sano, varsinkaan työkyvyttömänä joka kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä minun elämässä on aina ollut muita asioita joita teen kuin palkkatyö, ja asioitten hoitaminenkin vie suurenosan jo arjen ajasta, tietysti niillä joptka on terveitä ei ole tätä sirkusta mikä aikaa veis, mutta noin muuten, kyllä sitä elämässä pitäisi olla muita intohimon kohteita kuin työ, että jaksaa elää. Harvalla siellä töissä kivaa on, miksi se sitten masentaa jos siellä ei enää käy, sitä en tiedä, luulisi että olisi helpotus.
Masentaahan se, jos ei ole enää varmaa maksaa elämistään. Asuntolaina vaatii rahaa, ruokakin maksaa, lapsetkin tarvitsevan vaatteita, ruokaa, kodin ja harrastuksia. Kukapa työttömäksi jäädessään haluaisi menettää kotinsa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu aloittamaan ihan uudestaan (pohjalta) ja koko elämä, turvalliseksi koettu arkielämä, romahtaa.
Ei se niin vain romahda, se joustaa. Jos romahtaa, on liian työsuuntautunut tai elää yli varojensa.
Enpä sanoisi yli varojensa elämiseksi, jos pystyy itse maksamaa ansiotyöllään oman ja perheensä asumisensa niin, että pystyy elämään niukilla tuloissa suht normaalia elämää. Tavaoitteena kenelläkään ei pitäisi olla yhteiskunnan tuilla (esim. asumistuki) eläminen, johon joutuu helposti työttömänä turvautumaan. Paitsi oman asunnon ostaneille harvoin on siihen edes mahdollisuutta.
Työttömän tulot romahtavat jos on saanut kohtuullisen korvauksen työstään. Ansiosidonnaisen kytkentä palkkaan on 20% 3300 euron ylittävän palkan osalta, muita tukia ei kuitenkaan saa jos katsotaan että pärjää ilman. Verot pienenevät mutta jos joutuu työttömäksi loppuvuodesta niin veroprosenttia ei saa paljon alemmaksi vaikka näkisi nälkää. Verojen jälkeen 2000 vähemmän kuussa voi masentaa vaikka vapaa-aika lisääntyisikin.
1700 tulot, 1114 päiväraha
3250 tulot, 1773 päiväraha
8250 tulot, 2729 päiväraha
"Kun osuu omalle kohdallesi, ymmärrät sitten sen ahdistuksen, häpeän ja masentuneisuuden, jos uutta työtä ei löydykään.
Sitten luet lehdistä tätä ihme parjausta ja halveeraamista,
aivan kuin kaikki 300.000 työtöntä olisivat jotain epäkelpoja loisia. Se vasta sattuukin syvältä...."
Hyvin kiteytetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihmisiä on niin erilaisia. Osa tekee unelmatyötään ja kaveritkin pääosin työkavereita, joten jos työ menee, menee harrastuksert ja sosiaaliset kuviotkin.
Osa taas elää sen verran tiukalla budjetilla, että työttömyys suistaa taloudelliseen ahdinkoon. Lapsettoman velan tilanne on kyllä kuule inasen eri kuin asuntovelkaisen useamman lapsen yhärin!
Ja vielä sekin, että mietipä asiaa siltä kantilta, että kaikki eivät työttömäksi jäädessään ole terveitä parikymppisiä, jotka voivat aina kouluttautua lisää ja tulevat todennäköisesti saamaan työtä ennen pitkää.
Jos olet yli viisikymppinen ja alalta, josta töitä ei todellakaan enää mistään löydy, niin voipi ihan aika laillakin näyttää loppuelämä toivottomalta. Siinä on meinaan edessä ansiosidonnaisen jälkeen vielä toistakymmentä vuotta perustyöttömyystuella ja päälle tulee ihan onneton eläke, koska viimeiset vuodet olet ollut työtön. Eli näköpiirissä on kymmeniä vuosia roikkuen perustoimeentulotuella ja leipäjonoissa. Uuden ammatin opiskelu harvoin kannattaa, koska olisit sitten vastavalmistunut liki kuusikymppinen olman alan työkokemusta. Kyllä minuakin prkl masentaisi.
Huomaa ap hyvin, että sinulla ei ole kauheasti elämänkokemusta. Jos sinusta työllistyminen on helppoa niin halutessana tai talous pelittää vaikkapa puolison elatuksen turvin hyvin ilmankin, niin kuvittelet, että kaikillahan se on sama juttu!
Mutta kun ei ole. Viisautta ja elämänkokemusta on ap se, että opettelee näkemään ihmisten perustilanteiden erilaisuuden.
Eikä kuvittele, että jos joku tulkitsee asioita eri lähtökohdista, hän on jotenkin "tyhmä" tai "mielikuvitukseton".
Sormet sanoo soo soo soo.
Minulla on elämänkokemusta reilusti päälle 49, ja olen ap:n kanssa samoilla linjoilla.
No, sen ikävämpi sinulle. Tuossa iässä sinun jo pitäisi ymmärtää sen päälle, että ihmiset ovat erilaisia ja heidän olosuhteensa vaihtelevat. Jos et viisikymppisenä jo sitä ymmärtä, järjessäsi on vikaa.
T. 51-vuotias
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä osata jokin perusduuni. Niillä elää ja oppii tulemaan toimeen.
Vielä tärkeämpää on pysyä terveenä.
Silloin elät pidempään.
Ja voit jopa olla töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa, en ole koskaan ollut työelämässä. Minä romahtaisin jos joutusin siihen oravanpyörään. Vaikka ei tämä helppoa ole työttömänä oleminen, en sitä sano, varsinkaan työkyvyttömänä joka kuuluisi työkyvyttömyyseläkkeelle. Mutta kyllä minun elämässä on aina ollut muita asioita joita teen kuin palkkatyö, ja asioitten hoitaminenkin vie suurenosan jo arjen ajasta, tietysti niillä joptka on terveitä ei ole tätä sirkusta mikä aikaa veis, mutta noin muuten, kyllä sitä elämässä pitäisi olla muita intohimon kohteita kuin työ, että jaksaa elää. Harvalla siellä töissä kivaa on, miksi se sitten masentaa jos siellä ei enää käy, sitä en tiedä, luulisi että olisi helpotus.
Masentaahan se, jos ei ole enää varmaa maksaa elämistään. Asuntolaina vaatii rahaa, ruokakin maksaa, lapsetkin tarvitsevan vaatteita, ruokaa, kodin ja harrastuksia. Kukapa työttömäksi jäädessään haluaisi menettää kotinsa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että joutuu aloittamaan ihan uudestaan (pohjalta) ja koko elämä, turvalliseksi koettu arkielämä, romahtaa.
Ei se niin vain romahda, se joustaa. Jos romahtaa, on liian työsuuntautunut tai elää yli varojensa.
Enpä sanoisi yli varojensa elämiseksi, jos pystyy itse maksamaa ansiotyöllään oman ja perheensä asumisensa niin, että pystyy elämään niukilla tuloissa suht normaalia elämää. Tavaoitteena kenelläkään ei pitäisi olla yhteiskunnan tuilla (esim. asumistuki) eläminen, johon joutuu helposti työttömänä turvautumaan. Paitsi oman asunnon ostaneille harvoin on siihen edes mahdollisuutta.
Työttömän tulot romahtavat jos on saanut kohtuullisen korvauksen työstään. Ansiosidonnaisen kytkentä palkkaan on 20% 3300 euron ylittävän palkan osalta, muita tukia ei kuitenkaan saa jos katsotaan että pärjää ilman. Verot pienenevät mutta jos joutuu työttömäksi loppuvuodesta niin veroprosenttia ei saa paljon alemmaksi vaikka näkisi nälkää. Verojen jälkeen 2000 vähemmän kuussa voi masentaa vaikka vapaa-aika lisääntyisikin.
1700 tulot, 1114 päiväraha
3250 tulot, 1773 päiväraha
8250 tulot, 2729 päiväraha
Tämä oli ihan järkyttävä tieto, en edes tiennyt että ansiosidonnaisessa on tällainen leikkuri! Piti ihan sivuilta tarkistaa. Tienaat bruttona 5000€ enemmän mutta pvr on vain 1000€ ero. Ja kun verotus tuota vielä tasaa niin 2. ja 3. väliin jääkin enää n 400€!! Sairasta.
työtön ei työtä enää saa kirjoitti:
Yksinkertaista. Se häpeän leima on tässä maassa kova. Kun joudut työttömäksi, ilman omaa syytä, olet työnantajien silmissä nopeasti epäkelpo. Näin kävi minulle. Jouduin lähtemäään pois, koska muuten olisin ollut liian rikki jaksamaan sen pomon alaisuudessa. Niin arvatkaapa saiko sitä uutta työtä mistään? Ja kun kuukaudet kuluivat, ei haastatteluihin enää päässyt. Koulutus meni kankkulan kaivoon, ammattiylpeyden tilalle tuli häpeä jäädäkseen. Sitten alkoivat rahahuolet, kun piti odotella että saisi sen muutaman satkun kuussa elääkseen.
Masennus ja häpeä, en halunnut tavata enää entisiä sinänsä mukavia työtovereita, koska olisi kysytty, että missä olet nyt töissä. Tuo kysymys sattui syvältä sisältä, sattuu yhä näin vuosien jälkeen. Häpeän itseäni. Vastaus työtön aiheuttaa ihmisissä mielenkiintoisia reaktioita. Voivotellaan, tai sitten jätetään yhteydenpito ym.
Ei ole rahaa käydä missään, kahvilatkin on liian kalliita, kun mieluummin ostan 10e viikon jauhelihat ym. Ystävät ovat kadonneet, kun yhteinen tekeminen on yleensä rahaa vievää. Ei ole rahaa lähteä risteilylle, ehkä sille 4e Tallinnan päiväreissulle, mutta sielläkin pitäisi syödä jne. Matkustaminen on vain haave. Vuokraan menee paljon, laskuihin, sitten vielä opintolaina ym velat, niin yksin kun asuu, niin jää vähän rahaa ruokaan. Onneksi on kirpparit, joista saa vaatteita ym.
Vastasiko tämä kysymykseesi? Kun osuu omalle kohdallesi, ymmärrät sitten sen ahdistuksen, häpeän ja masentuneisuuden, jos uutta työtä ei löydykään. Sitten luet lehdistä tätä ihme parjausta ja halveeraamista, aivan kuin kaikki 300.000 työtöntä olisivat jotain epäkelpoja loisia. Se vasta sattuukin syvältä....
Tuohon voisi vielä lisätä että työtön taistelee aikaa vastaan. Mitä kauemmin on työttömänä niin sitä vaikeampaa työn saaminen on. Mutta samalla ansiosidonnainen kuluu ja kun se tulee päätökseen niin se on sitten loppu. Sillä sitten lähtee asunto alta ja kaikki säästöt. Koko maailma kaatuu niskaan.
Siis päälle 40... ei vielä 49, vaikka likellä onkin.