Ihminen jolta puuttuu sisäinen liekki, millainen olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Tämä on juuri sitä tavallista, normaalia elämää, jota suurin osa aikuisista elää. Kuntoilemassa, vaeltamassa ja salilla voi käydä ilman suurempaa intohimoa, samoin teatterissa, elokuvissa, matkoilla lähellä ja kaukana ja kuitenkin elämä on ihan mielekästä. Ihmissuhteet karikoineen ja tunnetiloineen toimivat ilman, että joka asiasta pitää tehdä iso numero. Töissä pitää käydä, vaikka vituttaisi, viikonloppua odotellaan ja alkoholia otetaan ilman suurempia tunteenpurkauksia. Kukaan vaan ei nykyään halua myöntää olevansa tavis, joka asia on mahtavaa, ihanaa jne. Vaikuttaa erittäin teennäiseltä. Minä ainakin myönnän olevani ihan keskiluokkainen tavis.

Mäkin olen keskiluokkainen tavis ja elämä on suurimmaksi osaksi ihanaa. Kaikki suuret elämäntavoitteet ovat toteutuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Tämä on juuri sitä tavallista, normaalia elämää, jota suurin osa aikuisista elää. Kuntoilemassa, vaeltamassa ja salilla voi käydä ilman suurempaa intohimoa, samoin teatterissa, elokuvissa, matkoilla lähellä ja kaukana ja kuitenkin elämä on ihan mielekästä. Ihmissuhteet karikoineen ja tunnetiloineen toimivat ilman, että joka asiasta pitää tehdä iso numero. Töissä pitää käydä, vaikka vituttaisi, viikonloppua odotellaan ja alkoholia otetaan ilman suurempia tunteenpurkauksia. Kukaan vaan ei nykyään halua myöntää olevansa tavis, joka asia on mahtavaa, ihanaa jne. Vaikuttaa erittäin teennäiseltä. Minä ainakin myönnän olevani ihan keskiluokkainen tavis.

Suosittelen lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Kaikki tuo on tavallista elämää eikä kerro mistään erityisestä intohimosta. Olisin itse voinut kirjoittaa suunnilleen tämänkin, vaikka yläpeukutin myös tuota, jolle vastasit!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Mitä vikaa on olla tavis?

Itsesytyntä spontaani itsesyttyminen on pelkkä höpöhöpö myytti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Mitä vikaa on olla tavis?

Sitähän juuri tarkoitin, ettei mitään.

Minulla on kyllä kiinnostuksenkohteita ja ehkä jopa intohimoja, mutta ei ne kyllä poista tyhjyyden ja merkityksettömyyden ja arvottomuuden jne tunteita. Terapeutin mukaan kun ne tulevat lapsuuden kaltoinkohtelusta, koulukiusaamisesta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Mitä vikaa on olla tavis?

Sitähän juuri tarkoitin, ettei mitään.

Tavis voi joko nauttia elämästään tai ei. Tavis voi tuntea innostusta ja intohimoa tai ei. Tavis voi rakastaa työtään tai ei. Tavis-status ei varsinaisesti liity ketjun aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Mitä vikaa on olla tavis?

Sitähän juuri tarkoitin, ettei mitään.

Tavis voi joko nauttia elämästään tai ei. Tavis voi tuntea innostusta ja intohimoa tai ei. Tavis voi rakastaa työtään tai ei. Tavis-status ei varsinaisesti liity ketjun aiheeseen.

Tämä! Takaisin otsikkoon - kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Kaikki tuo on tavallista elämää eikä kerro mistään erityisestä intohimosta. Olisin itse voinut kirjoittaa suunnilleen tämänkin, vaikka yläpeukutin myös tuota, jolle vastasit!

Ei intohimon tarvitse olla Kilimanjarolle kiipeilyä tai maratonien juoksua. Se voi olla intohimoa näennäisen tavalliseen elämään ja elämän paloon. Intohimoa jokapäiväisiin rutiineihin. Siitä onnellisen elämän perusta yleensä syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Minusta te molemmat kuulostatte ihan samanlaisilta taviksilta 😅

Taviksista ei ollutkaan kyse aloituksessa, vaan lähinnä masentuneista ja heidän sairaan vaikeasta elämästä. Tai ainakin heidän omasta mielestään elämä on paskaa ja raatamista. Äskeisen kirjoituksen kirjoittaja ei ollut masentunut ja hänellä elämän liekki paloi kauniisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Tämä on juuri sitä tavallista, normaalia elämää, jota suurin osa aikuisista elää. Kuntoilemassa, vaeltamassa ja salilla voi käydä ilman suurempaa intohimoa, samoin teatterissa, elokuvissa, matkoilla lähellä ja kaukana ja kuitenkin elämä on ihan mielekästä. Ihmissuhteet karikoineen ja tunnetiloineen toimivat ilman, että joka asiasta pitää tehdä iso numero. Töissä pitää käydä, vaikka vituttaisi, viikonloppua odotellaan ja alkoholia otetaan ilman suurempia tunteenpurkauksia. Kukaan vaan ei nykyään halua myöntää olevansa tavis, joka asia on mahtavaa, ihanaa jne. Vaikuttaa erittäin teennäiseltä. Minä ainakin myönnän olevani ihan keskiluokkainen tavis.

Suosittelen lääkitystä.

Miksi? Millaista elämän pitäisi sitten olla? Mielekkyys syntyy näistä pikkuasioista, olen tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Mä luulen että oon ihan luonteeltani sellainen äärimmäisen tasainen, etten pääsääntöisesti ole yltiöinnostunut tai -kiinnostunut oikein mistään. Nautin kyllä elämästä ja asioista, mutta en ole mitenkään intohimoinen minkään suhteen.

Voin toki olla myös tietämättäni masentunut.

Tylsää ja masentavaa. Diagnoosina mulla keskivaikea masennus enkä yhtään ihmettele. En saa oikeastaan enää mistään mitään iloa. Paitsi matkustelusta ja siihenkin mulla on varaa vain pari-kolme kertaa vuodessa että eipä paljoa lämmitä mieltä. Jos voisin, matkustelisin koko ajan mutta ei kun olen köyhä p aska ja teen p askaduunia jota vihaan. Lottovoittoa odotellessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Kyllä elämässä tarvitsee olla unelmia ja eteenpäin ajava voima.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Ihan varmasti luonteellakin on merkitystä, on ihan selvästi huomattavissa, että toiset innostuu asioista paljon enemmän kuin toiset. Ja usein ne vastoinkäymisetkin unohtuu, kun sellainen innostuva ihminen löytää taas jonkun uuden intohimon kohteen, johon heittäytyy ihan täysillä mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Höpöhöpö.

Minä olen itseasiassa sairastanut Burn outin. Joutunut työttömäksi. On ollut vakava sairaus ja kroonisia muita sairauksia. Vaihdevuodet jo alkaneet ja hormonikorvaushoito siihen. Olen kerran myös menettänyt kotini ja irtaimistoni hometaloon.

Pikkuhiljaa niistä kriiseistä nousin ja jonkun ajan.päästä.elämä on taas normaalia. Nuo kriisit eivät ole katkeroittaneet vaan päinvastoin voimistuneet tunteitani. Ennen pidättelin liikaa, nykyään elän enemmän täysillä. Kyse on valinnasta, miten suhtautuu, tai sitten tosiaan luonnekysymys.

T. Se lähes viisikymppinen, jolle vastasit