Ihminen jolta puuttuu sisäinen liekki, millainen olet?

Syvästi masentunut. Hirveää. Haluan lähinnä kuolla. Normaalitilassa toimin erilaisilla luovilla aloilla. Nämä ”välikaudet” vievöt minulta hengen. Kaikki, aivan kaikki on merkityksetöntä. Ja niinhän tietysti onkin, mutta elävinä aikoina asioilla on minulle suuria subjektiivisia merkityksiä.

Tyhjä olo

Masennus

Normaaleja? Itse en siedä elämässäni näitä oman elämänsä erikoistapauksia, joiden sisäisen liekkinsä palo oikeuttaa pettämiset, loukkaamiset, lupausten rikkomiset yms. Kas, kun tuli katos semmonen fiilis, ja pitäähän sitä elää miten fiilikset käskee.

Me tavalliset aikuiset hoidamme velvoitteemme, oli millaiset sisäiset liekit tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Normaaleja? Itse en siedä elämässäni näitä oman elämänsä erikoistapauksia, joiden sisäisen liekkinsä palo oikeuttaa pettämiset, loukkaamiset, lupausten rikkomiset yms. Kas, kun tuli katos semmonen fiilis, ja pitäähän sitä elää miten fiilikset käskee.

Me tavalliset aikuiset hoidamme velvoitteemme, oli millaiset sisäiset liekit tahansa.

Olen tuo ensimmäinen vastaaja ja ymmärsin kysymyksen hiukkasen eri tavoin. Olisin ihan todella onnellinen, jos pystyisin ja kykenisin hoitamaan velvoitteet, enkä oksentelisi jo noustessani sängystä. Sitähän se liekki _on_ - elämänhalua ja jaksamista! Ole onnellinen!

Vierailija kirjoitti:

Normaaleja? Itse en siedä elämässäni näitä oman elämänsä erikoistapauksia, joiden sisäisen liekkinsä palo oikeuttaa pettämiset, loukkaamiset, lupausten rikkomiset yms. Kas, kun tuli katos semmonen fiilis, ja pitäähän sitä elää miten fiilikset käskee.

Me tavalliset aikuiset hoidamme velvoitteemme, oli millaiset sisäiset liekit tahansa.

Et tainnut nyt ihan ymmärtää, vaikka aloituksessa puhuttiin intohimosta niin kyse ei ole oertämisestä. Esimerkiksi taiteilijalla voi olla intohimo maalaamista kohtaan ja urheiljalla intohimo juoksemiseen. Sellaisella ihmisellä joka ei löydä sitä omaa juttuaan josta voisi syttyä, tulee olemaan aika tyhjä puutteellinen olo pahimmillaan koko loppuikänsä ajan. Sellaisesta ei pahemmin ole enää edes parisuhteeseen, vaan masentelee ja pyörii itsesäälissä kokoajan.

Tyhjä olo. Millään ei ole merkitystä, kunhan roikun tässä elämässä päivästä toiseen ja hoidan velvoitteeni. Mikään ei tunnu miltään.

Masentunut en ole, kuulemma. Vähän epäilen kyllä, mutta...

Ei intohimoa mihinkään.

Olen kateellinen ihmisille, jotka ovat innoissaan jostakin. Autoista, tietokoneista, jstn bändistä, liikunnasta,  uskosta, työstään... itseä ei jaksa kiinnostaa mikään. No joskus jos sattuu hyvän kirjan löytymään, niin se saattaa kiinnostaa niin paljon, että luen sen loppuun asti. 

Olen kyynistynyt. Millään ei ole oikein väliä, paitsi oman perheen hyvinvoinnilla, koska niin kuuluu olla. Mieluiten jättäisin kaiken ja muuttaisin jonnekin missä ei ole ketään ja saa kuolla rauhassa ja korppikotkat nokkii ruumiin pois. Elämä on tyhjää paskaa ja ihmiset on paskoja. 

En ole tarvehierarkiassa niin korkealla, että kykenisin sellaiseen ylellisyyteen. Elämäni menee selviytyessä vastoinkäymisestä toiseen: työttömyys, rahattomuus, vanhemman kuolema, oma krooninen sairaus, toisen vanhemman muistisairaus, aktiivimalli... Ehkä jossain täydellisessä maailmassa kokisin kiinnostusta ja intohimoa mm. kirjoittamista, kädentaitoja, elokuvia, matkustelua ja luontoa kohtaan.

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Vierailija kirjoitti:

En ole tarvehierarkiassa niin korkealla, että kykenisin sellaiseen ylellisyyteen. Elämäni menee selviytyessä vastoinkäymisestä toiseen: työttömyys, rahattomuus, vanhemman kuolema, oma krooninen sairaus, toisen vanhemman muistisairaus, aktiivimalli... Ehkä jossain täydellisessä maailmassa kokisin kiinnostusta ja intohimoa mm. kirjoittamista, kädentaitoja, elokuvia, matkustelua ja luontoa kohtaan.

Psykologi Abraham Maslow sanoi ettei tarvehierarkkia etene portaittain vaan asiat menevät useammin päällekkäin.

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kyllä minä tunnen useita aikuisia ihmisiä, jotka ovat innolla mukana politiikassa tai urheilussa, kirjoittavat innolla kirjaa tai kulkevat valokuvaamassa koko vapaa-aikansa. Se jos sinä et jaksa, ei tarkoita että kukaan aikuinen ei jaksa.

Vierailija kirjoitti:

En ole tarvehierarkiassa niin korkealla, että kykenisin sellaiseen ylellisyyteen. Elämäni menee selviytyessä vastoinkäymisestä toiseen: työttömyys, rahattomuus, vanhemman kuolema, oma krooninen sairaus, toisen vanhemman muistisairaus, aktiivimalli... Ehkä jossain täydellisessä maailmassa kokisin kiinnostusta ja intohimoa mm. kirjoittamista, kädentaitoja, elokuvia, matkustelua ja luontoa kohtaan.

Elämä potkii ihan täysillä... Joudutko yksin selviytymään vai onko sinulla läheisiä tai ystäviä jakamassa taakkaa? 

En ole masentunut,mutta mikään ei vaan tunnu miltään ja olen huomannut että en enää kehity millään tavalla vaan jonkinlainen fyysinen ja henkinen taantuma on alkanut.

En tiedä sitten jos jostain löytyisi joku kiimainen narttu mikä saisi jotenkin "heräämään"???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kyllä minä tunnen useita aikuisia ihmisiä, jotka ovat innolla mukana politiikassa tai urheilussa, kirjoittavat innolla kirjaa tai kulkevat valokuvaamassa koko vapaa-aikansa. Se jos sinä et jaksa, ei tarkoita että kukaan aikuinen ei jaksa.

Niin. Ajattelen että täysipainoisesti ja kokonaisvaltaisesti terve ja hyvinvoiva ihminen löytää intohimoja elämäänsä. Suorituselämä on valinta jos taustalla todella olisi voimia muutokseen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin.

Vierailija kirjoitti:

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa.

Minä käsitän asian toisin. Kyllä aikuinenkin innostuu. Ei ehkä joka päivä herätessään, mutta innostuu asioista, uutisista, keksinnöistä, harrastuksista, mikä nyt ketäkin innostaa. Minä innostelin vielä muutama vuosi sitten, mutta tilanne töissä, ero ja omaishoitajuus ottavat voimien päälle. Vaikka tunne kertoo muuta, järjellä tiedän, että löydän vielä oman innostuvan itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Noin monet ajattelee ja sillä kestää huonossa työpaikassa tai parisuhteessa. Vanhan kansan normaalia elämää. Sanoisin, että sen elämän hukkaamista ilman nautintoja.

Itselle haaveet ja tavoitteet on elämän suola, enkä koskaan jäisi työhön tai parisuhteeseen josta en yrityksistä tai muutoksista huolimatta nauttisi. Tai kaupunkiin, maahan, yatäväpiiriin. Tällä ei ole mitään tekemistä innoissaan hihkumisen kanssa. Voi olla tavoitteellinen ja rauhallinen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Hyi, onneksi en tunne sinua!

Olen nelikymppinen nainen ja elämääni hyvin tyytyväinen. Minulla on ihana perhe, kaunis koti, upea työ, hyvät ystävät, mainio terveys ja saan tehdä vaikka mitä mukavaa. Suunnittelen jo nyt viikonlopun ruokia ja perheen tekemisiä, kesälomasuunnitelmistamme olen hyvin innostunut ja elämä on mukavan leppoisaa. Löydän iloa näistä ihanista aurinkoisista pakkaspäivistä ja viherpeukalo alkaa jo ilmoittaa olemassaolostaan auringon myötä.

Pidän itseäni normaalina ja samanlaisia ovat myös ystäväni ja läheiseni. En voisi olla kaltaisesi marttyyri.

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Tämä on juuri sitä tavallista, normaalia elämää, jota suurin osa aikuisista elää. Kuntoilemassa, vaeltamassa ja salilla voi käydä ilman suurempaa intohimoa, samoin teatterissa, elokuvissa, matkoilla lähellä ja kaukana ja kuitenkin elämä on ihan mielekästä. Ihmissuhteet karikoineen ja tunnetiloineen toimivat ilman, että joka asiasta pitää tehdä iso numero. Töissä pitää käydä, vaikka vituttaisi, viikonloppua odotellaan ja alkoholia otetaan ilman suurempia tunteenpurkauksia. Kukaan vaan ei nykyään halua myöntää olevansa tavis, joka asia on mahtavaa, ihanaa jne. Vaikuttaa erittäin teennäiseltä. Minä ainakin myönnän olevani ihan keskiluokkainen tavis.

En tiedä, mitä tuolla intohimolla tarkoitetaan. En ole kovin intohimoinen ihminen, ja kavahdan nykyistä puhetapa, jossa ihmisillä on intohimo suunnilleen hampaiden harjaamiseenkin. Kiinnostuksen kohteita minulla kyllä on elämässäni, mutta en niistä juuri pidä ääntä, joten varmaan ulospäin vaikutan monista lattealta ja intohimottomalta.