Ihminen jolta puuttuu sisäinen liekki, millainen olet?

Vierailija kirjoitti:

Olen kateellinen ihmisille, jotka ovat innoissaan jostakin. Autoista, tietokoneista, jstn bändistä, liikunnasta,  uskosta, työstään... itseä ei jaksa kiinnostaa mikään. No joskus jos sattuu hyvän kirjan löytymään, niin se saattaa kiinnostaa niin paljon, että luen sen loppuun asti. 

Olen kyynistynyt. Millään ei ole oikein väliä, paitsi oman perheen hyvinvoinnilla, koska niin kuuluu olla. Mieluiten jättäisin kaiken ja muuttaisin jonnekin missä ei ole ketään ja saa kuolla rauhassa ja korppikotkat nokkii ruumiin pois. Elämä on tyhjää paskaa ja ihmiset on paskoja. 

Joskus ajattelen, että olen ainoa joka kokee näin. Mutta siinähän sinä kohtalotoveri olet :) 

Olen tosin pahoillani sekä sinun, että itseni puolesta. 

Minä en nousisi sängystä ollenkaan, jos ei olisi lapsia. Nousen, koska on pakko. Teen kaikkea mitä teen koska on pakko tehdä. Joskus tosin luistan siitä pakosta. Olen kehittänyt syömisestä ongelman, koska herkuttelen kaikella, kun mikään muu ei tunnu miltään. Ystäviä ei ole, muita läheisiä ei ole kuin mies ja lapset. Odotan, koska mies kyllästyy ja lähtee. Tai vaihtoehtoisesti pelkään vetäväni hänet mukaan tähän liekittömyyteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Ihan varmasti luonteellakin on merkitystä, on ihan selvästi huomattavissa, että toiset innostuu asioista paljon enemmän kuin toiset. Ja usein ne vastoinkäymisetkin unohtuu, kun sellainen innostuva ihminen löytää taas jonkun uuden intohimon kohteen, johon heittäytyy ihan täysillä mukaan.

Joo, mistäköhän se luonne sitten syntyy joka luo nämä erot ihmisiin? Juuri siitä että jos tulee lapsena hakatuksi ja raiskatuksi eikä saa apua niin useimmiten ei näe elämää kovin kivana. En tarkoittanut siis vastoinkäymisiä tyyliin "maito oli loppu kaupasta". Kaikki lapset on luonteeltaan innostuvia ja uteliaita mutta kaltoinkohtelu tappaa innostuksen ja lapsi lamaantuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Höpöhöpö.

Minä olen itseasiassa sairastanut Burn outin. Joutunut työttömäksi. On ollut vakava sairaus ja kroonisia muita sairauksia. Vaihdevuodet jo alkaneet ja hormonikorvaushoito siihen. Olen kerran myös menettänyt kotini ja irtaimistoni hometaloon.

Pikkuhiljaa niistä kriiseistä nousin ja jonkun ajan.päästä.elämä on taas normaalia. Nuo kriisit eivät ole katkeroittaneet vaan päinvastoin voimistuneet tunteitani. Ennen pidättelin liikaa, nykyään elän enemmän täysillä. Kyse on valinnasta, miten suhtautuu, tai sitten tosiaan luonnekysymys.

T. Se lähes viisikymppinen, jolle vastasit

Millainen lapsuus ja vanhemmat sinulla oli? Onko sinulla aina ollut kavereita ja ystäviä?

Koen, että mulla on sisäinen liekki, mutta ei sen ylläpitäminen aina helppoa ole. Välillä on hetkiä, kun liekki on kokonaan poissa ja sitä pitää jatkuvasti muytenkin kaivaa esiin. Kyse on pitkälti sinnikyydestä ja sitkeydestä, jaksan palautella sitä mieleeni ja samalla joudun välillä sietämään hyvin ikäviäkin tunteita.

Liekki tulee esiin uteliaisuudesta, luovuudesta, halusta, rohkeudesta, kauneudentajusta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Höpöhöpö.

Minä olen itseasiassa sairastanut Burn outin. Joutunut työttömäksi. On ollut vakava sairaus ja kroonisia muita sairauksia. Vaihdevuodet jo alkaneet ja hormonikorvaushoito siihen. Olen kerran myös menettänyt kotini ja irtaimistoni hometaloon.

Pikkuhiljaa niistä kriiseistä nousin ja jonkun ajan.päästä.elämä on taas normaalia. Nuo kriisit eivät ole katkeroittaneet vaan päinvastoin voimistuneet tunteitani. Ennen pidättelin liikaa, nykyään elän enemmän täysillä. Kyse on valinnasta, miten suhtautuu, tai sitten tosiaan luonnekysymys.

T. Se lähes viisikymppinen, jolle vastasit

Millainen lapsuus ja vanhemmat sinulla oli? Onko sinulla aina ollut kavereita ja ystäviä?

Tämä. 

Oma lapsuuteni oli oikein ihana: adoptiolapsena sain kuulla, etten kuulu joukkoon. Adoptiovanhemmat joi, toisesta tuli ihan oikea alkoholisti. Lyttäystä, vähättelyä, kylmyyttä koko lapsuus. Nuoruus meni avioeroa katsellessa, isän kanssa asuessa, koulukiusattuna. 

Siitä sitten vain ponnistettiin elämään yhtä hyvällä itsetunnolla ja elämänuskolla mitä muut! Tai sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Taidat olla masentunut. Meilläkin eletään ihan tavallista lapsiperhearkea opintoineen ja työssäkäymisineen, mutta silti sitä jaksa ajoka päivä herkistyä elämän kauneudesta ja iloita monestakin asiasta. Hyvänen aika, jos elämäsi on tuollaista niin miksi ihmeessä elät?

Minä vaikutan varmasti ulospäin ihmiseltä, jolta puuttuu se sisäinen liekki, ainakin joidenkin tuttavieni mielestä. En ole kiinnostunut juoksemaan harrastuksissa, tapaamaan jatkuvasti ihmisiä ja tekemään sillä tavalla näkyviä asioita, en kaipaa äksöniä elämääni. Sen sijaan olen todella tyytyväinen arjessani, kirjat innostavat minua, rakastan työtäni, tykkään pitää huolta kodistani ja ulkoilla. Mutta ilmeisesti "näkyvästi intohimoisten" ihmisten silmiin elämäni vaikuttaa ilottomalta ja kuolleelta. Onneksi tunnen elämänilon itsessäni, enkä anna muiden määrittää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, sovitaan niin, että olen käsittänyt kaiken väärin. Minun mielestä se vaan on ihan normaalia aikuisen elämää, ettei jaksa enää oikein innostua mistään. Töissä on käytävä, kaupassa asioitava. Ruoka on laitettava, jäljet siivottava. Sitten nukkumaan, ja aamulla taas ylös, vaikka mikä olis tunnetila sillä hetkellä.

Ei aikuisten oikeesti aikuiset hihku innoissaan, ei sitä kuulkaa vaan enää jaksa. Ja ei se ole mitään masennusta, masennus on vakava, mahdollisesti kuolemaan johtava sairaus. Masennus ja arki on kaksi aivan eri asiaa. Masentuneet ihmiset saattavat olla hyvinkin innoissaan, esim. alkoholista ja seksisuhteista. Masentunut ihminen ei välttämättä pukeudu mustaan, eikä murjota tukka silmillä nurkassa. Masentunut ihminen on todennäköisimmin se joka huutaa kovalla äänellä että "Katsokaa! Kuunnelkaa! Mulla on asiaa!"

Kuulostaa todella masentavalta.

Mä olen 47-vuotias nainen ja herkästi innostuva. Saan kaikenlaisia ideoita, joista innostun. Innostun ihan pienistäkin asioista kuten söpön vaivan näkemisestä bussissa. Ja mm. puutarhasta, kun ostin pari vuotta sitten mökin ja laittelen sitä.

Innostun töihin liittyvistä jutuista ja harrastuksesta. Eilen nautin syvästi iltakävelystä, kun lumi kimmelsi ja taivaalla oli tähtiä. Olen lisäksi vähän ihastunut vieraaseen mieheen, mikä tuo elämään liikaakin draamaa. Olen vasta mennyt naimisiin oman mieheni kanssakin, enkä halua erota tai pettää.

Eli kyynisyys tai innostuminen ja uteliaisuus, elämästä nauttiminen ovat luonnekysymyksiä, eivätkä ikään liittyviä.

Eivät ne ole luonnekysymyksiä, vaan uskon että useimmiten hoitamattomien traumojen tai jatkuvien vastoinkäymisten aiheuttamia. Työuupuneella kun on liikaa stressiä ja vastuuta, niin elämään uupuneella samoin. Jos sulta vaikka palaisi mökki ja talo ja saisit miljoonan euron velat, mies kuolisi ja itse halvaantuisit, ihastukset toteaisi että tykkää vain terveistä, loppuiän eläisit vaikka viidensadan euron eläkkeellä, kaverit ja suku hylkäisi kun sulla on liian ahdistava elämä, niin ihan varmasti olisit kyyninen, katkera ja vittuuntunut suurimman osan ajasta. Jatkuvat vastoinkäymiset katkeroittaa varsinkin jos ne alkaa jo nollavuotiaana.

Ihan varmasti luonteellakin on merkitystä, on ihan selvästi huomattavissa, että toiset innostuu asioista paljon enemmän kuin toiset. Ja usein ne vastoinkäymisetkin unohtuu, kun sellainen innostuva ihminen löytää taas jonkun uuden intohimon kohteen, johon heittäytyy ihan täysillä mukaan.

Joo, mistäköhän se luonne sitten syntyy joka luo nämä erot ihmisiin? Juuri siitä että jos tulee lapsena hakatuksi ja raiskatuksi eikä saa apua niin useimmiten ei näe elämää kovin kivana. En tarkoittanut siis vastoinkäymisiä tyyliin "maito oli loppu kaupasta". Kaikki lapset on luonteeltaan innostuvia ja uteliaita mutta kaltoinkohtelu tappaa innostuksen ja lapsi lamaantuu.

Kyllähän kaikilla jonkunlainen perusluonne on, ei kai luonne pelkkien kokemusten perusteella muovaudu, vaikka silläkin on tietysti vaikutusta.

Itselläni on ollut ihan turvallinen ja hyvä lapsuus, ilman väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta "sisäinen liekkini" on silti varsin vaisu.

Jolla on liekki sammunut?

Kävelevä kuollut.

Logiikkaa maailmassa ei ole jäljellä, kaikki toimii kovin irrationalaisesti.

Mulla olis tänään ollut käräjäoikeuden istunto jossa ois pitäny hakea 12.5ke korvauksia.

En jaksanut vaivautua ja pettyä. Petyin jo siis etukäteen.

Siinäpä vasta looginen toiminta malli. Kornia.

Vierailija kirjoitti:

Koen, että mulla on sisäinen liekki, mutta ei sen ylläpitäminen aina helppoa ole. Välillä on hetkiä, kun liekki on kokonaan poissa ja sitä pitää jatkuvasti muytenkin kaivaa esiin. Kyse on pitkälti sinnikyydestä ja sitkeydestä, jaksan palautella sitä mieleeni ja samalla joudun välillä sietämään hyvin ikäviäkin tunteita.

Liekki tulee esiin uteliaisuudesta, luovuudesta, halusta, rohkeudesta, kauneudentajusta...

Sama. Moni tuntuu luulevan, että liekki pysyy (toisilla) yllä jotenkin itsestään, eikä sen ylläpitämiseksi tarvitse tehdä mitään ja siksi eivät edes yritä, kun ei se heiltä onnistu kuitenkaan. Suorittajia ei pidä erehtyä luulemaan miksikään.

Liekittömyyteen ajautuu helposti, mitä enemmän vertaa itseään muihin tai elää pelkkien odotusten ja trendien mukaan. Se, että on opiskellut vaativan tutkinnon, ajaa töiden jälkeen salin kautta kotiin, syö "oikein", juoksee maratonin on ns. helppoa elämää.

Tajuan masennuksen ja sen, miten paljon itsensä kuntouttamista siitä toipuminen vaatii! Sellainen on työtä ja jos masennuksen onnistuu löytämään itsensä vaikka työväenopiston kursseilta, lenkkipoluilta, kirjapinojen ääreltä, kokeilemasta uusia reseptejä ja jaksaa käydä töissä vielä samalla, on todella paiskinut hommia liekkinsä eteen, vaikka välillä tuntuisikin tosi pahalta.