Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki on raskasta
19.02.2018 |
Hän viihtyy aika pieniä aikoja yksin, eikä nuku hirveästi (aika saman verran kuin minäkin). En edes osaa sanoa mikä tässä on raskasta. Haluaisin olla läsnä ja tässä hetkessä vauvalle, mutta tuntuu että olen kokoaika vaan passiivisesti läsnä, kun en muuta jaksa. Luetaan, lauletaan, käydään kävelyllä, tutkitaan leluja, kylvetään... ei se ole yhtään kamalaa tietenkään, mutta mussa on jokin vika, etten osaa nauttia lapsen kanssa olemisesta. Onhan hän rakas ja tärkeä, miksen osaa nauttia siitä, että saan jakaa näitä hetkiä hänen kanssaan? :( En jaksa keskittyä, että juttelisin ja katsoisin silmiin oikeasti ajatuksen kanssa! Ehkä se on se vastuu tai kun pitää vähän kokoaika vahtia, en tiedä. Tuntuu että haluaisin vähän omaa aikaa, hengähtää hetken ja levätä vastuusta.. olla luvan kanssa poissaoleva. Omaa aikaa ei tietysti vauvan kanssa ole mahdollista saada kovin usein. Onko mitään keinoja millä jaksaisi? Tilanne surettaa päivät vaan selviytymistä.. :(
Kommentit (14)
Tätä tää on. Jatkuvaa päivystämistä ja itsensä unohtamista. Stressiä ja väsymystä.
T. Kahden teinin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisille se on unelma, toisille painajainen. Univaje vaikuttaa paljon mielialaan. Ehkä joku toinen voisi välillä auttaa vastuunotossa, niin saisit nukkua enemmän?
Ymmärrän sua hyvin, ap. Rakastan vauvaani hirveästi, mutta sitten en kuitenkaan oikein jaksaisi sen kanssa koko ajan olla... Vähän ristiriitaiset fiilikset siis. Itseni kohdalla luulen kyllä että liittyy siihen, etten koskaan ole pahemmin vauvoista/lapsista välittänyt tai halunnut äidiksi, ja oma aika on ollut tärkeää aina. Plus tietty nukkuminen... Mutta musta tuntuu, että tää homma helpottaa koko ajan, kun vauva oppii uusia juttuja eikä ole niin "kiinni" mussa koko ajan. Vähän huono omatunto, kun haluaisin vain että vauvavuosi olisi jo ohi, vaikka aina sanotaan että siitä pitäisi nauttia, eikä lapset ikuisesti ole pieniä yms. Mutta näin se vaan nyt on.
Mulla oli just tuollasta ekan kanssa, tavallaan tylsistymistä ja turhasta stressaamista ja suorittamista. Yritä rentoutua välillä ja tehdä sellaisia juttuja, mistä itse pidät, ja hakeutua välillä muiden seuraan.
Mulla nyt 10kk vauva, tilanne on helpottunut n. Puolen vuoden ikäisenä. Sitä ennen ensimmäiset 4kk olimme käytännössä vain rinnalla, edes ulos ei voinut lähteä, kun oli niin kuuma, että vauva halusi olla vain rinnalla (joo, viime kesä oli viileä, mutta minäpä sain kuumakallevauvan, jolle ei tarvinnut pukea mitään vaunuihin). Eikä edes viihtynyt vaunuissa sen puoleen, sylissä vain. Lattialla viihtyi todella huonosti ennen puolen vuoden ikää, sitteri ei ollut kiva, sylissä vain. Päiväunet ollut alusta saakka puolen tunnin mittasia pätkiä, eikä suostunut nukkumaan yksin (pl. 4kk eteenpäin alkoi viihtymään vaunuissa, otettiin kantokoppa pois). Nykyään nukkuu 2-3 puolentunnin päikkärit ja otan ne lepohetket mielellään vastaan.
Pahinta oli, kun oli niiiiiiiin sidottu vauvaan, ettei päivän aikana saanut pesukonetta täytettyä ja tyhjättyä. Jompikumpi jäi miehelle, loppuaika vauva vaati läheisyyttä. Nyttemmin se on helpottanut, kun vauva on oppinut liikkumaan. Tosin edelleen valtaosa menee vauvan kanssa olemiseen, mutta nyt saan samalla hoidettua ruokaa pöytään ja ylläpidettyä asunnon siisteyttä.
Olin kateellinen niiden vauvojen äideille, jotka nukkuu pitkiä päikkäreitä, söivät vatsansa täyteen vartissa ja viihtyivät itekseen leikkimatolla. Nyt se kaikki on kaukaista usvaa, selvisin siitä. Niin selviät myös sinä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla nyt 10kk vauva, tilanne on helpottunut n. Puolen vuoden ikäisenä. Sitä ennen ensimmäiset 4kk olimme käytännössä vain rinnalla, edes ulos ei voinut lähteä, kun oli niin kuuma, että vauva halusi olla vain rinnalla (joo, viime kesä oli viileä, mutta minäpä sain kuumakallevauvan, jolle ei tarvinnut pukea mitään vaunuihin). Eikä edes viihtynyt vaunuissa sen puoleen, sylissä vain. Lattialla viihtyi todella huonosti ennen puolen vuoden ikää, sitteri ei ollut kiva, sylissä vain. Päiväunet ollut alusta saakka puolen tunnin mittasia pätkiä, eikä suostunut nukkumaan yksin (pl. 4kk eteenpäin alkoi viihtymään vaunuissa, otettiin kantokoppa pois). Nykyään nukkuu 2-3 puolentunnin päikkärit ja otan ne lepohetket mielellään vastaan.
Pahinta oli, kun oli niiiiiiiin sidottu vauvaan, ettei päivän aikana saanut pesukonetta täytettyä ja tyhjättyä. Jompikumpi jäi miehelle, loppuaika vauva vaati läheisyyttä. Nyttemmin se on helpottanut, kun vauva on oppinut liikkumaan. Tosin edelleen valtaosa menee vauvan kanssa olemiseen, mutta nyt saan samalla hoidettua ruokaa pöytään ja ylläpidettyä asunnon siisteyttä.
Olin kateellinen niiden vauvojen äideille, jotka nukkuu pitkiä päikkäreitä, söivät vatsansa täyteen vartissa ja viihtyivät itekseen leikkimatolla. Nyt se kaikki on kaukaista usvaa, selvisin siitä. Niin selviät myös sinä <3
Täähän oli kuin mun vauva-arjesta esikoisen kanssa! Me lähdettiin vauvakerhoon vasta 10kk iässä, aiemmin ei mitään toivoa päästä ns kotoa mihinkään. Nyt toista kertaa vauvavuotta elävänä, suosittelisin hakeutumaan johonkin vauvakerhoon, muskariin tms, jossa tapaa toisia vanhempia. Toinen vauva olikin helpompi ja hänen kanssaan on kerhoiltu kahden viikon ikäisestä. Minulle se aikuisseura, vaikka kaikilla vauvat ja lapset mukana, oli tärkeä osa jokseenkin järjissäni pysymiseen.
Kyllä se helpottaa!
En käsitä.
Kuoleeko vauva, jos sen irrottaa itsestään ja asettaa kehtoon?
Kuulostaa hirveältä, että joku roikkuu kiinni takiaisena aamusta iltaan.
Ei ihme, että vauvojen äidit näyttää sekopäisiltä ja hermostuneilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla nyt 10kk vauva, tilanne on helpottunut n. Puolen vuoden ikäisenä. Sitä ennen ensimmäiset 4kk olimme käytännössä vain rinnalla, edes ulos ei voinut lähteä, kun oli niin kuuma, että vauva halusi olla vain rinnalla (joo, viime kesä oli viileä, mutta minäpä sain kuumakallevauvan, jolle ei tarvinnut pukea mitään vaunuihin). Eikä edes viihtynyt vaunuissa sen puoleen, sylissä vain. Lattialla viihtyi todella huonosti ennen puolen vuoden ikää, sitteri ei ollut kiva, sylissä vain. Päiväunet ollut alusta saakka puolen tunnin mittasia pätkiä, eikä suostunut nukkumaan yksin (pl. 4kk eteenpäin alkoi viihtymään vaunuissa, otettiin kantokoppa pois). Nykyään nukkuu 2-3 puolentunnin päikkärit ja otan ne lepohetket mielellään vastaan.
Pahinta oli, kun oli niiiiiiiin sidottu vauvaan, ettei päivän aikana saanut pesukonetta täytettyä ja tyhjättyä. Jompikumpi jäi miehelle, loppuaika vauva vaati läheisyyttä. Nyttemmin se on helpottanut, kun vauva on oppinut liikkumaan. Tosin edelleen valtaosa menee vauvan kanssa olemiseen, mutta nyt saan samalla hoidettua ruokaa pöytään ja ylläpidettyä asunnon siisteyttä.
Olin kateellinen niiden vauvojen äideille, jotka nukkuu pitkiä päikkäreitä, söivät vatsansa täyteen vartissa ja viihtyivät itekseen leikkimatolla. Nyt se kaikki on kaukaista usvaa, selvisin siitä. Niin selviät myös sinä <3
Täähän oli kuin mun vauva-arjesta esikoisen kanssa! Me lähdettiin vauvakerhoon vasta 10kk iässä, aiemmin ei mitään toivoa päästä ns kotoa mihinkään. Nyt toista kertaa vauvavuotta elävänä, suosittelisin hakeutumaan johonkin vauvakerhoon, muskariin tms, jossa tapaa toisia vanhempia. Toinen vauva olikin helpompi ja hänen kanssaan on kerhoiltu kahden viikon ikäisestä. Minulle se aikuisseura, vaikka kaikilla vauvat ja lapset mukana, oli tärkeä osa jokseenkin järjissäni pysymiseen.
Kyllä se helpottaa!
Me aloitimme muskarin, kun vauva oli 4kk ja alkoi viihtymään vaunuissa. Tosin loppukautta kohden unirytmi muuttui hieman, jonka takia vauva oli melkoisen väsynyt loppuvaiheessa tuntia. Onneksi ei ollu ainoa, joka väsähti siellä. Itseni takia sinne meninkin, vaikka vauvakin tykkäsi. Harmitti, kun ei mahduttu uuteen ryhmään. No, jos ensi syksynä taas uudestaan.
Tästä saisi kyllä puhua enemmän. Olin varautunut, että vauva-aika on sitovaa, mutta nuo ensimmäiset kuukaudet olivat täysin yllätyksiä minulle. Johtuen vauvan unirytmistä. Onneksi mies on ollut tosi aktiivisesti vauvan kanssa ja osallistunut arkeen paljon. En ymmärrä, miten toiset pärjää, kun mies ei osallistu. Ja kaikille yh-äideille iso käsi täältä!
Minua taas vauvan äitiydessä ahdistaa, kun en keksi aina uutta tekemistä vauvan kanssa. Ei ole kiva olla tylsä äiti virkeälle lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin niin hektistä vauva-arkea, että uuvuttaa. Ei ole ollut aikaa hoitaa itseä sillä tavoin kuin olisi pitänyt. Vauva on ollut ekat kuukautensa itkuisa nukkumaanmennessä (tunnin välein väsyy) ja koko ajan kiinni tississä sekä äidin sylissä. Ja hänen unirytminsä muuttuu koko ajan. Ja hän ei nuku ilman aikuista tiiviisti vieressä, eli kaikki kotityöt kasaantuvat. Ruoan saan juuri ja juuri lämmitettyä yksin päivän vauvan kanssa ollessani ja saan syötyä vain vauvan kitistessä ja itkiessä. :( Ehkä sitten pitäisi vauvan herättyä hyväntuulisena sännätä heti saman tien hoitamaan omia tarpeita ja laittaa vauva sitteriin, eikä seurustella hänen kanssaan. Olen nyt laittanut vaativan vauvan tarpeet aina edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:. . . Itseni kohdalla luulen kyllä että liittyy siihen, etten koskaan ole pahemmin vauvoista/lapsista välittänyt tai halunnut äidiksi, ja oma aika on ollut tärkeää aina
Miksi IHMEESSÄ nainen, joka ei välitä vauvoista eikä lapsista eikä halunnut äidiksi, on ÄITI???? Voiko vauvaa pahemmin rangaista?
ne on katsopas ne hormoonit ja se on aloittajallekin 50 kertaa kerrottu mutta kun on nainen niin ei ymmärrä
t kaiken maailman äitejä sitä onkin, missä viipyy pääsykokeet
Se on niin intensiivistä, kun huolehtii toisen jokaisesta tarpeesta. Yleensä pystyy hengähtämään, kun vauva nukkuu, mutta jos sun vauvasi nukkuu vähän, sitä hengähdysaikaa ei sitten juuri ole.