Vanhemman ahdistunut purkaus "diginatiiveista" lapsista

Hauskaa on se, että ei kännykkäpelien ja somen käyttö edes tee mitenkään erityisen taitavaksi digi-ihmiseksi. Niille on tehty helpot käyttöliittymät joita kuka tahansa osaa käyttää. Jos oikeasti haluaisi oppia digitaitoja eli vaikkapa koodaamista tai ohjelmistojen käyttöä, niitä pitää opiskella erikseen ja nähdä jopa vaivaa.

Digiloikka my ass, loikataan vaan allikkoon...

Täyskieltoon on hankala asettaa, kun toisaalta juuri koulu kannustaa niiden käyttämiseen. Kaikki asiantuntijat myös puhuvat järkevän käytön puolesta, ei totaalikielloista. Parin kuukauden totaalikielto meillä tässä jo tosin oli.

Toki voimme laittaa kaveripiirin uusiksi, mutta se edellyttäisi koulun vaihtoa. Harrastusseuroissa on järkevämpää menoa, emmekä anna lapsen niitä lopettaa. Lapsi itsehän haluaisi ne nyt yhtäkkiä lopettaa.

Olisi kiva, että asiantuntijat tunnustaisivat myös tämän seikan ja antaisivat järkeviä ohjeita myös niitä lapsia ajatellen, joille digi ei luonnostaan löydä järkevää tasapainoa.

Ei voi olla tarkoitus, että osassa perheistä tästä on tullut jokapäiväinen riidan ja aggression aihe.

Ap

Ps. Meitä on tässä sekä äiti että isä asettamassa rajoja ja ihmettelemässä. Onneksi näin.

up

Diginatiivit rynkyttämässä aivottomia klikkauspelejä =D.

Omalla lapsella on ollut tabletti kaksivuotiaasta. Siinä ei ole edes ollut mitään viihdepelejä, vaan fiksuja pedagogisia pelejä ja Netflix. Pädi ei ole ikinä ollut mikään suuren kiinnostuksen aihe. Se on saattanut pyöriä pöydillä päiviä ilman, että lapsi on koskenutkaan siihen.

Voi olla kyse lapsen luonteestakin, mutta kyllä se puhelimen ja pädin sisältö vaikuttaa siihen koukkuuntumiseen tosi paljon. Samoin se, että pädi on ollut osa elämää aina eikä mikään mystinen kielletty juttu, jonka sai käyttöönsä tietyn ikäisenä.

Oma ohjeeni on, että viihdepelit pois ja vain pedagogisia tilalle. Ja sitten sitä ruikutusta ja huutoa pitää vaan kestää.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsella on ollut tabletti kaksivuotiaasta. Siinä ei ole edes ollut mitään viihdepelejä, vaan fiksuja pedagogisia pelejä ja Netflix. Pädi ei ole ikinä ollut mikään suuren kiinnostuksen aihe. Se on saattanut pyöriä pöydillä päiviä ilman, että lapsi on koskenutkaan siihen.

Voi olla kyse lapsen luonteestakin, mutta kyllä se puhelimen ja pädin sisältö vaikuttaa siihen koukkuuntumiseen tosi paljon. Samoin se, että pädi on ollut osa elämää aina eikä mikään mystinen kielletty juttu, jonka sai käyttöönsä tietyn ikäisenä.

Oma ohjeeni on, että viihdepelit pois ja vain pedagogisia tilalle. Ja sitten sitä ruikutusta ja huutoa pitää vaan kestää.

Minkä ikäinen lapsesi on, ja jos hän on koululainen niin etkö ole kokenut ongelmaksi sitä, että kaveripiirit perustuvat nykyään vahvasti yhdessä pelaamiseen? Ihan tutkitusti ilman kavereita jäävät suurimmalla todennäköisyydellä ne, joilta pelit on kielletty kokonaan. Tämä siis ainakin poikien osalta, tytöistä en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsella on ollut tabletti kaksivuotiaasta. Siinä ei ole edes ollut mitään viihdepelejä, vaan fiksuja pedagogisia pelejä ja Netflix. Pädi ei ole ikinä ollut mikään suuren kiinnostuksen aihe. Se on saattanut pyöriä pöydillä päiviä ilman, että lapsi on koskenutkaan siihen.

Voi olla kyse lapsen luonteestakin, mutta kyllä se puhelimen ja pädin sisältö vaikuttaa siihen koukkuuntumiseen tosi paljon. Samoin se, että pädi on ollut osa elämää aina eikä mikään mystinen kielletty juttu, jonka sai käyttöönsä tietyn ikäisenä.

Oma ohjeeni on, että viihdepelit pois ja vain pedagogisia tilalle. Ja sitten sitä ruikutusta ja huutoa pitää vaan kestää.

Minkä ikäinen lapsesi on nyt?

Pedagogisia pelejä on, mutta ne eivät lasta kiinnosta. Viihdepeleissä meillä on sääntönä, että maksimissaan Pokémon go + kaksi muuta. Tästäkin on lapsi tehnyt ison ongelman.

Ruikutusta ja huutoa on kuunneltu, ja tullaan jatkossakin kuuntelemaan. Lapsen sisarus ei suhtaudu samalla intensiteetillä peleihin, vaikka selkeästi koukuttuu hänkin ruutuaikaan.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsella on ollut tabletti kaksivuotiaasta. Siinä ei ole edes ollut mitään viihdepelejä, vaan fiksuja pedagogisia pelejä ja Netflix. Pädi ei ole ikinä ollut mikään suuren kiinnostuksen aihe. Se on saattanut pyöriä pöydillä päiviä ilman, että lapsi on koskenutkaan siihen.

Voi olla kyse lapsen luonteestakin, mutta kyllä se puhelimen ja pädin sisältö vaikuttaa siihen koukkuuntumiseen tosi paljon. Samoin se, että pädi on ollut osa elämää aina eikä mikään mystinen kielletty juttu, jonka sai käyttöönsä tietyn ikäisenä.

Oma ohjeeni on, että viihdepelit pois ja vain pedagogisia tilalle. Ja sitten sitä ruikutusta ja huutoa pitää vaan kestää.

Minkä ikäinen lapsesi on, ja jos hän on koululainen niin etkö ole kokenut ongelmaksi sitä, että kaveripiirit perustuvat nykyään vahvasti yhdessä pelaamiseen? Ihan tutkitusti ilman kavereita jäävät suurimmalla todennäköisyydellä ne, joilta pelit on kielletty kokonaan. Tämä siis ainakin poikien osalta, tytöistä en tiedä.

Ja vastaavasti syrjäytyneitä poikia yhdistää nimenomaan kaveripiirin ulkopuolelle jääminen. Toisaalta pelitkin voivat syrjäyttää.

Tää on niin tätä. Toivoisin laajempaa keskustelua aiheesta, ei kyse ole vain siitä että vanhemmat joko jaksaa puuttua tai ei jaksa.

Ap.

Up.

Kirjoitinkin jo pari viestiä. Olen siis se koukuttuneen AS-pojan ja yhden taviksen äiti. Minusta on aika mautonta heitellä kommetteja joita joskus näkee, että pitää vaan jaksaa asettaa rajoja ja olla luja. Tajuaako kukaan, mitä se perhe-elämä KÄYTÄNNÖSSÄ on, jos lapsi on addiktoitunut, hyvin itsepäinen tms.? Siinä ei ole kyse siitä, että annetaan tunti peliaikaa, kuunnellaan sen loputtua kaksi minuuttia marinaa ja lähdetään koko perhe hymyssä suin pulkkamäkeen. Se lapsi jatkaa huutoaan/marinaansa tunteja, joka ikinen päivä. Ei se ole mitään perhe-elämää. Lujuudella sitä asiaa ei ratkaista, se mekaaninen rajojen asettaminen ja valvominen tuhoaa koko elämän. Luulisin, että pikkukoululaisella, jolla on tällainen tilanne, se vaihtoehto on todella totaalikielto kotona. Kavereilla ja koulussa varmasti näkee pelejä, mutta jos annetaan lupa olla kaverilla vaikka tunti illassa tms., niin siinä jää aikaa muuhunkin tekemiseen. Pointtini on, että pitää tehdä järjestely, jossa ei tarvitse koko ajan rajoittaa kotona, koska sitä ei jaksa kukaan. Ei rajojen asettaminen voi olla perhe-elämän ja ihmissuhteiden YDIN, siinä pitää olla jotain ihan muuta. Tietysti lapsi raivoaa sitkeästi totaalikiellon takia, mutta se laantunee aikanaan. Sen sijaan jos annetaan joka päivä pikkuisen peliaikaa, se raivo saa vaan lisää yllykettä. Kuvittele, että olet nälkäinen ja himoitset jotain ruokaa aivan hirveästi, sinulle heitetään sitä pikku pala ja sanotaan, että lällällää, huomenna taas lisää. Et jää tyytyväisenä odottamaan.

Joillain tietysti toimii joku minuuttikello, jos pelaa yksinkertaisia pikku pelejä, ja kykenee harmin jälkeen suuntaamaan huomion toisaalle. Silloin ei tarvita totaalikieltoa. Tietysti sitä kannattaa ensin kokeilla. Toki asialla voi myös "uhkailla" lasta, joillain se oma järki alkaa sitten juosta, kun tajuaa, että laite lähtee kokonaan pois. Mutta joo, kolme vuotta meidän perheen elämä oli pelinarkin elämää, enkä sitä suosittele kenellekään.

Apua. Meillä vasta 5-vuotias, joka ei ole koukussa peleihin, vaikka tabletti vapaassa käytössä. Tabletti lojuu käyttämättömänä suurimman osa ajasta, välillä parikin viikkoa putkeen, sitten saattaa pelailla tunnin tai pari isänsä kanssa. Vielä ei siis ole tarvinnut ruveta rajoittamaan, mutta kouluaika pelottaa. Sitten on vielä kaikki lapsille sopimaton sisältö, jota netistä voi löytää, kääk! Kuinka tässä selviää?

Vierailija kirjoitti:

Hieman ot, mutta jostain luin että nykyisin jo 2-vuotiailla on todettu pahoja niska-hartiaseudun vaivoja koska viettävät niin paljon aikaa tabletin äärellä.

Tämäkin ot, mutta minä tiedän perheitä joissa lastenohjelmia ei olla katsottu viittäkään minuuttia ikinä (ja siitä ollaan ylpeitä), mutta alle 2-vuotias saa pelata tabletilla itsenäisesti.

Siis ainahan täälläkin on näitä ketjuja, kuinka pikkukakkoset on huonoa vanhemmuutta ja jos 1,5v katsoo aamulla piirrettyjä puoli tuntia ja syö lounaaksi puolivalmisteita, niin äiti on laiska eikä välitä lapsestaan. Mutta kuinkahan monen perheessä oikeasti se tabletti on täysin sallittu viihdyke peleineen (koska kehittää)? Enkä nyt tarkoita syyllistää siitäkään, mutta jotenkin tuntuu niin vinoutuneelta maailma, kuin menisi puurot ja vellit sekaisin.

Enkä usko, että lastenohjelmat aiheuttavat samanlaista riippuvuutta kuin monet pelit.

https://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/alylaitteen-kaytto-hidastaa-pikk…

Lyhyesti: antakaa vaan kännykät kakaroillenne. Saatte varmasti menestyjäkakaroita.

Tämä on todella ajankohtainen aihe. Lapset ovat kärsimättömiä, mielikuvitus puuttuu lähes kokonaan, luovuutta ei ole, leikit ja liikkuminen eivät kiinnosta samoissa määrin, netistä kaivellaan sellaisia asioita jotka eivät lapselle kuulu ym. Kaikista eniten mua kuitenkin huolettaa ihan tuo että lapsilla ei tunnu olevan enää mielikuvitusta ja sellaista intoa.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa on se, että ei kännykkäpelien ja somen käyttö edes tee mitenkään erityisen taitavaksi digi-ihmiseksi. Niille on tehty helpot käyttöliittymät joita kuka tahansa osaa käyttää. Jos oikeasti haluaisi oppia digitaitoja eli vaikkapa koodaamista tai ohjelmistojen käyttöä, niitä pitää opiskella erikseen ja nähdä jopa vaivaa.

Digiloikka my ass, loikataan vaan allikkoon...

Juuri tätä olen ihmetellyt itsekin tässä digiloikassa. Ei noin yksinkertaisten sovellusten (some ja täppäripelit) kanssa puuhastelu kyllä kehitä mitään digitaitoja, nuo on tehty niin helpoiksi käyttää että kuka tahansa oppisi ne minuutissa. Taidoista on turha puhua, enemmänkin käyttäisin sanaa "käyttö- ja kulutustottumus".

80-90-luvun nörteistä tuli koodaajia juuri tuon kovan vaivannäön, kiinnostumisen ja motivaation kautta. Ei siksi, että tykkäsivät viestitellä toisilleen helpoilla sovelluksilla.

Paradoksaalisesti se vanha pitkäjänteisyyttä korostanut meininki oli parempi luomaan oikeasti tietokoneita syvällisesti ymmärtäviä ihmisiä, koska näitä juttuja täytyy oikeasti opiskella. Moni vanhan koulun nörttihän oli myös yleisesti koulussa hyvä oppilas, ainakin itseään kiinnostavissa aiheissa.

T. 90-luvun nörttipoika.

Aamulla kuulin radiosta, että joka 10:s 13-17-vuotiaista nuorista (pk-seudulla) on / on ollut lastenpsykiatrian potilaina, syynä masennus ja ahdistuneisuus. Yhtenä syynä esitettiin lapsiperheiden köyhyyttä. Voisiko toinen syy olla liiallinen pelaaminen / somen vääristämä maailmankuva? Kunhan kysyn ja ihmettelen.

Ongelmahan on se, etteivät nämä lapset ole kasvaneet tekniikan mukana, vaan syntyneet sen jo ollessa pitkälle kehittynyttä. Sama pätee moniin nuoriin aikuisiin, joiden piittaamatonta nettikäyttäytymistä esim meidän 80-luvulla syntyneiden on vaikea ymmärtää.

Asiat joita me pidämme itsestäänselvyyksinä, eivät olekaan itsestäänselvyyksiä esim. 90-luvun puolen välin paikkeilla syntyneille.

Se tuntuu hullulta, koska nykynuorilla on patemmat mahdollisuudet tiedon hankintaan. Kiinnostusta siihen ei vain tunnu olevan.

Vierailija kirjoitti:

M.

- se että aikuiset ovat kiinnostuneita lapsen peleistä ja auttavat niissä menestymisessä ja kunnioittavat esim sitä että pitäisi päästä aamulla pelaamaan juuri 6.45-7.15 kun tärkeä tapahtuma pelissä on vaikuttanut m.

Tuo on kyllä loputon suo jos tuohon ansaan lankeaa. Niitä "tärkeitä tapahtumia" on jatkuvasti ja usein juuri aamuyöllä Suomen aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmahan on se, etteivät nämä lapset ole kasvaneet tekniikan mukana, vaan syntyneet sen jo ollessa pitkälle kehittynyttä. Sama pätee moniin nuoriin aikuisiin, joiden piittaamatonta nettikäyttäytymistä esim meidän 80-luvulla syntyneiden on vaikea ymmärtää.

Asiat joita me pidämme itsestäänselvyyksinä, eivät olekaan itsestäänselvyyksiä esim. 90-luvun puolen välin paikkeilla syntyneille.

Se tuntuu hullulta, koska nykynuorilla on patemmat mahdollisuudet tiedon hankintaan. Kiinnostusta siihen ei vain tunnu olevan.

Minua ihmetyttää juuri nuorison huoleton nettikäyttäytyminen. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään suhtautua esim. omiin henkilötietoihin ja persoonaan niin avoimesti netissä kuin nykyään on tapana. Olenkin toki itsekin niitä 80-luvulla syntyneitä ja 90-luvulla nettiin tutustuneita, että ehkä tässä se ikäaspektikin vaikuttaa.

T. Ysärinörtti.

Vierailija kirjoitti:

Aamulla kuulin radiosta, että joka 10:s 13-17-vuotiaista nuorista (pk-seudulla) on / on ollut lastenpsykiatrian potilaina, syynä masennus ja ahdistuneisuus. Yhtenä syynä esitettiin lapsiperheiden köyhyyttä. Voisiko toinen syy olla liiallinen pelaaminen / somen vääristämä maailmankuva? Kunhan kysyn ja ihmettelen.

Aivan sama tuli mieleen!