Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemman ahdistunut purkaus "diginatiiveista" lapsista
19.02.2018 |
Tämä on ahdistunut purkaus vanhempana. Huolettaa ja surettaa, että yhteiskunnan digitalisoituminen ja älypuhelinkulttuuri vaikuttavat omaan lapseen äärinegatiivisesti myös pitkällä tähtäimellä. Tällä hetkellä koko perhe-elämä tuntuu pyörivän tämän kysymyksen ympärillä, rajoitusten ja sallimisen järkevän tasapainon löytämisen välillä.
Kyseessä on ekaluokkalainen poika, joka on lyhyessä ajassa koukuttunut peleihin. Ei, lasta ei ole kasvatettu pädi kädessä. Ei, ensimmäiset älylaitekokemukset eivät tapahtuneet taaperoiässä vaan vasta eskarissa, siis esikoulun toimesta. Puhelimen sai kuten muutkin koulun aloituksen yhteydessä. Hankittiin screen time -sovellus, jotta voidaan pitää kiinni sovituista peliajoista ja seurata, mitä pelataan.
Mutta ei. Mikään määrä peliaikaa ei riitä. Suuttuu, muuttuu ihan aggressiiviseksi kun peliaika loppuu. Pelaa koulussa muiden puhelimilla. Haluaisi ladata koko ajan lisää, isompien pelejä. Kun pidämme ikärajoituksista kiinni, ovet lentää ja paukkuu kuin teini-ikäisillä konsanaan.
Kaverit kun tulevat kylään, ovat kaikki älylaitteillaan. Ulkona kun liikkuvat, ovat kasvot kiinni luureissaan. Pojalla on ollut paljon harrastuksia ja ennen koulua meni niihin innoissaan, nyt haluaisi vain pelata. Myös lapsenomainen leikkiminen loppui kuin seinään.
Olemme ottaneet myös puhelimen kokonaan pois, pariksi kuukaudeksi. Tuolloin lapsi rauhoittui, MUTTA tippui heti ulos kaveripiiristä. Kun toista ei saa puhelimella kiinni, ei sitä lähdetä erikseen oven takaa hakemaan leikkeihin. Kun mukana ei ole puhelinta, niin on vääränlaista seuraa. Jopa iltapäiväkerhossa on välillä pelipäiviä, jolloin saa pelata puhelimella. Unohdetaan, ettei kaikilla ekaluokkalaisilla ole puhelimia, ainakaan älysellaisia. Pitäisikö olla?
Mikä tätä maata vaivaa?! Onko tämä oikeasti ihan ok-kehityssuunta?
Varmasti on lapsia, jotka eivät tässä määrin koukutu, mutta osalla se näyttää tapahtuvan hetkessä. Miten tästä eteenpäin? Psykologille ollaan jo menossa, hienoa. 7-vuotias, huokaus. Kiitos digi-innovaatiomaailma, yhden lapsen lapsuus oli sitten tässä.
Kommentit (53)
Siis. Ihan. Kauheeta.
Jo 20 vuotta sitten pelailtiin jo tietokoneella ja tunteja kerrallaan. Tai sit oli lautapelejä jopa. Nyt aikuisena en jaksa pelailla kun on parempaa tekemistä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siiten yläkouluun mennessä oltaisiin kuin Papua-UudestaGuineasta tulleita, kun ope järjestää tunnilla pistarit kahootilla ja esitelmä pitää tehdä Powerpointilla ja liikuntatunnilla etsitään digirasteja ja kaikki viestintä tapahtuu whatsappilla tai muulla sovelluksella.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa koulu lapsille joilla ei ole älypuhelimia, tai edes koululuokka. Moni tuntuu hankkineen lapselle älylaitteet vain koska kavereillakin on. Näistä lapsistahan saisi koostettua omia pieniä kouluja joissa opiskeltaisiin perinteisesti kynän ja kirjojen kanssa ja välitunneilla juostaisiin, keinuttaisiin, leikittäisiin, hypittäisiin hyppynarua ja potkittaisiin palloa.
Jos minulla olisi lapsia niin haluaisin heidät tuollaiseen kouluun. Tämä siitä huolimatta (vaiko juuri siksi?) että olen itse IT-alalla. Jotenkin mulla on vahva perustunne, että lapset hyötyisivät paljon tuollaisesta "tech light" -tyyppisestä koulusta. Tietotekniikka ehkä mukaan sitten viitosluokalla, viimeistään yläasteella?
Geek princess kirjoitti:
Siis. Ihan. Kauheeta.
Jo 20 vuotta sitten pelailtiin jo tietokoneella ja tunteja kerrallaan. Tai sit oli lautapelejä jopa. Nyt aikuisena en jaksa pelailla kun on parempaa tekemistä :)
Itsekin vanhana nörttinä ja peliharrastajana kysyn, oletko ollut tekemisissä nykylasten ja erityisesti ns. ongelmatapausten kanssa? Heidän seurassaan nimittäin tajuaa nopeasti, että peliharrastuskin on muuttunut 90-luvun ajoista, ei meidän aikana noin pahoja riippuvuustapauksia ollut noin pienillä lapsilla.
Disclaimerina, itse suhtaudun yleisesti peleihin erittäin positiivisesti myös lasten käytössä. Fiksu harrastus, oikein käytettynä. Mutta liika on liikaa ja pieni lapsi ei välttämättä osaa asettaa rajoja itse.
T. Ysärinörtti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa on se, että ei kännykkäpelien ja somen käyttö edes tee mitenkään erityisen taitavaksi digi-ihmiseksi. Niille on tehty helpot käyttöliittymät joita kuka tahansa osaa käyttää. Jos oikeasti haluaisi oppia digitaitoja eli vaikkapa koodaamista tai ohjelmistojen käyttöä, niitä pitää opiskella erikseen ja nähdä jopa vaivaa.
Digiloikka my ass, loikataan vaan allikkoon...
Juuri tätä olen ihmetellyt itsekin tässä digiloikassa. Ei noin yksinkertaisten sovellusten (some ja täppäripelit) kanssa puuhastelu kyllä kehitä mitään digitaitoja, nuo on tehty niin helpoiksi käyttää että kuka tahansa oppisi ne minuutissa. Taidoista on turha puhua, enemmänkin käyttäisin sanaa "käyttö- ja kulutustottumus".
80-90-luvun nörteistä tuli koodaajia juuri tuon kovan vaivannäön, kiinnostumisen ja motivaation kautta. Ei siksi, että tykkäsivät viestitellä toisilleen helpoilla sovelluksilla.
Paradoksaalisesti se vanha pitkäjänteisyyttä korostanut meininki oli parempi luomaan oikeasti tietokoneita syvällisesti ymmärtäviä ihmisiä, koska näitä juttuja täytyy oikeasti opiskella. Moni vanhan koulun nörttihän oli myös yleisesti koulussa hyvä oppilas, ainakin itseään kiinnostavissa aiheissa.
T. 90-luvun nörttipoika.
Tähän. Meidän 17-vee osaa kyllä käyttää älypuhelinta, somea, pelata yhteispelejä tietokoneella jne. Oikein näppärä käsistään, mutta esim. ihan perustason tiedonhaku on vaikeaa. Esim:
Koulussa piti etsiä tietoa, ohjeistuksena "ei Wikipediasta, arvioi käyttämäsi lähteen luotettavuus" -> joo, ei ollut helppoa. Siinä se nökötti koneella ja mietti mistä sitä tietoa voisi etsiä ja miten jotain luotettavuutta voisi arvioida.
Olimme pk-seudun ulkopuolella reissussa ja pyysin nuorta etsimään paikallisliikenteen reittiopaasta pysäkin x aikataulu -> aikansa pläräili ja sitten kertoi, ettei moista osoitetta löydy. Oli avannut pk-seudun reittioppaan, vaikka nimenomaan kehotin etsimään kaupungin x reittioppaasta.
Pyysin etsimään erään liikkeen poikkeusaukioloajat. Nuori esittelee jostain aukioloajat.com -tyyppisestä palvelusta löytyviä aukioloaikoja. Pyysin varmistamaan liikkeen(/kauppakeskuksen?) omilta sivuilta aukioloajat. No, sai sen sivun auki, mutta jäi sitten tökkimään etusivua ja ihmettelemään, kun ei heti näkynyt aukioloaikoja. Piti neuvoa klikkaamaan sieltä jotain "Tietoa" -otsikkoa, jonka alta aukesivat poikkeusaukioloajat.
Ja nämä siis ihan perussettiä. Itse olen myös 90-luvun nörttityttö ja ihan itse piti kaikki opetella. Ei nuoriso mitään diginatiivisukupolvea edusta. Ovat lähinnä ihan digilaitteiden ja appien armoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko ainoa, jota ärsyttää kun kouluissa ei enää opetella kaunoa mutta jotain superkalliita pädejä hankitaan sellaisiinkin kuntiin, joissa on rahat vähissä? Omalla pojallani on todella heikko käsiala, veikkaan yhdeksi syyksi sitä ettei juuri tarvitse opetella ns. siistimpää kirjoitusmuotoa saati kirjoittamista muutenkaan, kun kaikki tehdään digitaalisesti. :(
Lapseni on jo 16-vuotias.
Yritin pitää rajoja netissä olemisella. Kauheasti siitä vain tuli riitaa, kun häntä tietty rajoitukset harmittivat.
Kun sai älykännykän muutama vuosi sitten niiden yleistyttyä, niin ei siinä enää pystynyt mitään rajoja määräämään. Nyt lukiossa on oltava oma kannettavakin. Enää ei vanhemmat voi mitään.
Liikaa on edelleen netissä. Koulussakin vastailee viesteihin ja vähän väliä on tunneilla puhelimella.
Koulu ei suju kovin hyvin. Lähes kaikki numerot ovat seiskoja. Lisäksi yksi kuutonen ja yksi Nelonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa on se, että ei kännykkäpelien ja somen käyttö edes tee mitenkään erityisen taitavaksi digi-ihmiseksi. Niille on tehty helpot käyttöliittymät joita kuka tahansa osaa käyttää. Jos oikeasti haluaisi oppia digitaitoja eli vaikkapa koodaamista tai ohjelmistojen käyttöä, niitä pitää opiskella erikseen ja nähdä jopa vaivaa.
Digiloikka my ass, loikataan vaan allikkoon...
Juuri tätä olen ihmetellyt itsekin tässä digiloikassa. Ei noin yksinkertaisten sovellusten (some ja täppäripelit) kanssa puuhastelu kyllä kehitä mitään digitaitoja, nuo on tehty niin helpoiksi käyttää että kuka tahansa oppisi ne minuutissa. Taidoista on turha puhua, enemmänkin käyttäisin sanaa "käyttö- ja kulutustottumus".
80-90-luvun nörteistä tuli koodaajia juuri tuon kovan vaivannäön, kiinnostumisen ja motivaation kautta. Ei siksi, että tykkäsivät viestitellä toisilleen helpoilla sovelluksilla.
Paradoksaalisesti se vanha pitkäjänteisyyttä korostanut meininki oli parempi luomaan oikeasti tietokoneita syvällisesti ymmärtäviä ihmisiä, koska näitä juttuja täytyy oikeasti opiskella. Moni vanhan koulun nörttihän oli myös yleisesti koulussa hyvä oppilas, ainakin itseään kiinnostavissa aiheissa.
T. 90-luvun nörttipoika.
Tähän. Meidän 17-vee osaa kyllä käyttää älypuhelinta, somea, pelata yhteispelejä tietokoneella jne. Oikein näppärä käsistään, mutta esim. ihan perustason tiedonhaku on vaikeaa. Esim:
Koulussa piti etsiä tietoa, ohjeistuksena "ei Wikipediasta, arvioi käyttämäsi lähteen luotettavuus" -> joo, ei ollut helppoa. Siinä se nökötti koneella ja mietti mistä sitä tietoa voisi etsiä ja miten jotain luotettavuutta voisi arvioida.
Olimme pk-seudun ulkopuolella reissussa ja pyysin nuorta etsimään paikallisliikenteen reittiopaasta pysäkin x aikataulu -> aikansa pläräili ja sitten kertoi, ettei moista osoitetta löydy. Oli avannut pk-seudun reittioppaan, vaikka nimenomaan kehotin etsimään kaupungin x reittioppaasta.
Pyysin etsimään erään liikkeen poikkeusaukioloajat. Nuori esittelee jostain aukioloajat.com -tyyppisestä palvelusta löytyviä aukioloaikoja. Pyysin varmistamaan liikkeen(/kauppakeskuksen?) omilta sivuilta aukioloajat. No, sai sen sivun auki, mutta jäi sitten tökkimään etusivua ja ihmettelemään, kun ei heti näkynyt aukioloaikoja. Piti neuvoa klikkaamaan sieltä jotain "Tietoa" -otsikkoa, jonka alta aukesivat poikkeusaukioloajat.
Ja nämä siis ihan perussettiä. Itse olen myös 90-luvun nörttityttö ja ihan itse piti kaikki opetella. Ei nuoriso mitään diginatiivisukupolvea edusta. Ovat lähinnä ihan digilaitteiden ja appien armoilla.
Aika hyviä esimerkkejä, omat kokemukseni nuorison tekniikkataidoista ovat hyvin samanlaisia. He ovat harjaantuneita (joidenkin) sovellusten käyttäjiä, joilla ei yleensä ole juuri tietoa tietotekniikasta niiden ulkopuolelta. Nykytietotekniikan helppous on saanut mut jopa vähän huolestumaan nörttikulttuurin katoamisen puolesta. :)
Ettei ihan haukkumiseksi mene niin monessa muussa jutussa kyllä nykynuoret ovatkin sitten erittäin kehuttavaa porukkaa. Olen itse mukana nuorisotyössä ja minusta nuoret ovat nykyään siihen 90-lukuun verrattuna sosiaalisempia ja monessa suhteessa fiksumpia kuin mun tuttavapiiri aikoinaan saman ikäisinä.
T. Ysärinörtti.
No ei noin pahaa, mutta yhden lapsen kanssa sai enemmän vääntää asiasta, ja muiden kanssa ei juuri ollenkaan. Jotain synnynnäistä tuossakin siis on, että toiset koukuttuu enemmän pelimaailmaan, kuin toiset. En kuitenkaan näe asiaa ehkä niin vakavana, kun mietin miten paljon esim. mieheni sai pelata aikana, kun pelejä ei oltu niin paljoa vielä demonisoitu, mitä nykyään. Jopa sellaisia pelejä, jotka eivät soveltuneet hänen ikäisilleen ja varmaan kaikkien mittareiden mukaan "ihan liikaa". Missä se sitten näkyy? Hmmm... no it-alalla hän on menestynyt kivasti ja edelleen ajoittain tykkää pelailla jotain. Empaattinen, älykäs ja hyvä ihminen, eli onko se sitten IHAN niin kamalaa kuin ajatellaan? Rajat on minustakin ehdottomasti hyvä pitää, mutta lähinnä sitä syyllisyyden ja huolen kiveä vanhempien sydämiltä haluaisin vieritellä pois ja ottaa vähemmän se asenne, että lapsi, jolle pelaaminen on "the juttu", ei ole ns. huonompi ja varsinkaan vanhemmat eivät ole sen huonompia. Samalla kasvatuksella saman perheen lapsista toinen voi olla hyvinkin addiktoituvaa, kun toinen rakastaa maalata. Kummallakin oma intohimonsa.
Miettikää itse, jos teillä olisi jokin suuri intohimo, ja asiasta lähinnä halveksuttaisi valtavasti. Minua ainakin itseäni joskus pistelee, miten paljon olen suutuspäissäni joskus kivahdellut pelaamisesta, mutta toisen hamahelmi-innostuksesta ilahtunut, kun en itse ole ollut pelaavaa sorttia koskaan. Näissä tapauksissa olen pyytänyt anteeksi ja kertonut, että ymmärrän kyllä miten tärkeää pelaaminen voi olla, ja miten suuri palo siihen voi olla.
Meille tuohon turhaan riitelyyn on auttanut tosi tarkat rajat, mutta kuitenkin sen verran reilut, että joskus saa pelata oikein sydämensä kyllyydestä. Siitä lapsesta tulee ihan hyvä, älä pelkää. Jos ei päivittäiset pikku peliajat toimi, kokeilkaa täysin pelittömiä päiviä, ja toisille päiville pitempiä aikoja. Pelittöminä päivinä pulkkamäkeen, arkarteluita ja muuta puuhasteltavaa. Älylaitteet eivät ole ainoastaan haitallisia, vaikka niitä pidetäänkin nykyaikana pahimpina mahdollisina asioina, koska ne ovat sen verran uusi juttu. Näin ajateltiin myös radiosta aikoinaan, telkkarista (joka on haitallisempaa) ja ihan kaikista uusista ja yleisistä keksinnöistä. Älylaitteista on paljon myös hyötyä, vaikka et uskoisikaan. :) Tsemppiä ja käykää selkeät säännöt yhdessä läpi. Älä luista äläkä lähde vääntämään enää kertaakaan. "Ota tai jätä" toimii.
Saako lapset käyttää teidän koulussa puhelimia? Meillä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jollakin tavalla toiminut se, että kolmasluokkalaisella on peliaikaa vain viikonloppuisin.
Kuulosti itsestänikin aluksi rajulta, mutta ajateltiin kokeilla yhden tuttavaperheen esimerkin mukaisesti.
Nyt arki-iltoina ei ole raivareita, kun peliaika loppuu. Raivarit puuttuvat, kun peliaikaa ei ole ollenkaan.
Viikonloppuna voi sitten pelata netissä samaa peliä samanaikaisesti kuin kaveritkin ja olla yhteydessä nettpelin kautta.
Arki-illat ovat niin lyhyitä, että silloin voi tehdä jotakin muuta. Harrastaa, ulkoilla tms.
On kyllä todella mielenkiintoista, että monet IT-alan konkarit, kuten Jyri Engeström, suhtautuvat teknologiaan mediaan nihkeästi - tieto lisännee tuskaa:
https://www.hs.fi/elama/art-2000002800065.html
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/29/sosiaalisen-median-pioneeri-jy…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella mielenkiintoista, että monet IT-alan konkarit, kuten Jyri Engeström, suhtautuvat teknologiaan mediaan nihkeästi - tieto lisännee tuskaa:
https://www.hs.fi/elama/art-2000002800065.html
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/29/sosiaalisen-median-pioneeri-jy…
Jyri E on fiksu mies ja tietää varmasti, mistä puhuu.
Alue: Aihe vapaa
Itse ihan pienen lapsen vanhempana mietin jo samoja asioita. Eniten ahdistaa juurikin nuo lapsen kaverisuhteet, jääkö lapsi ulkopuoliseksi jos ei ole älykännykkää eikä pelejä?
Ja se, miten koulut ja päiväkodit edellyttävät älylaitteita ja niiden käyttöä. En pysty ymmärtämään. Onko tuota opetussuunnitelmaa tehdessä mietitty vaikutuksia pidemmällä tähtäimellä?
Olisipa koulu lapsille joilla ei ole älypuhelimia, tai edes koululuokka. Moni tuntuu hankkineen lapselle älylaitteet vain koska kavereillakin on. Näistä lapsistahan saisi koostettua omia pieniä kouluja joissa opiskeltaisiin perinteisesti kynän ja kirjojen kanssa ja välitunneilla juostaisiin, keinuttaisiin, leikittäisiin, hypittäisiin hyppynarua ja potkittaisiin palloa.