Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaisi, että olen kotiäiti. En halua olla kotiäiti.
19.02.2018 |
Mies tiesi jo kun tapasimme, että olen ns. uranainen ja työ on minulle tärkeä. Saimme lapsen, joka on nyt kaksi vuotta. Suunnittelin, että palaisin työhön kesän jälkeen. Mies haluaisi, että en palaa vaan olen kotiäiti kunnes lapsi menee kouluun tms. No en halua sitten yhtään. En vaikka maksaisi minulle siitä asianmukaisen "kuukausipalkan". Rakastan työtäni ja haluan olla myös töissä, vaikka tietenkin myös lapsi on minulle hyvin rakas ja tärkeä. Mies ei tunnu ymmärtävän, vaikka tein ihan selväksi jo ennen raskauden yrittämistä, että kotiäitiä minusta ei saa. Kuvitteli kai, että muutan mieltäni. Millähän tuolle ukolle saisi järkeä päähän? Tietenkin vain menen töihin, jos haluan mennä, mies ei voi minua mitenkään kotiäidiksi vaatia, mutta en jaksaisi tästä enää yhtään väitelläkään enkä kuunnella toisen anelemisia.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Esikoisen kohdalla olin kotona vähän yli vuoden kun mulla oli sijainen töissä ja hän pääsi sujuvasti, ilman katkoa, siirtymään meillä toisen sijaiseksi joka oli jäämässä äitiyslomalle kun vähän viivyttelin töihin paluuta.
Toisen lapsen kohdalla mulla oli hirveä kiire töihin ja menin heti kun äitiysvapaa loppui, lapsi oli 9 kk.
Työkaverini tuli töihin kun lapsi oli 6 kk. Sanoin, että jos olisin tajunnut että noinkin voi tehdä, olisin myös mennyt jo aikaisemmin. Ei minunkaan äidillä ollut aikanaan kuin muutama viikko äitiyslomaa.
Ap ei nyt kuuntele miestään jos aikoo pysyä täysjärkisenä. Noi on niin isoja asioita, että pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu kun ei sillä tee vahinkoa kenellekään. Alan pikkuhiljaa epäilemään ettei aloittaja ole menossakaan töihin ja pitää miehen mielipidettä perusteluna, että se olisi miehen syy. Muuten hän olisi jo päätöksensä tehnyt.
Tehän voitte tehdä niin, että mies on aamupäivän kotona ja vie lapsen iltapäiväksi tarhaan ja menee itse töihin ja on myöhään ja sinä haet iltapäivällä lapsen. Näin lapselle tulee vain muutama tunti "kerhossa". Aamupäivällä mies tietysti käy lapsen kanssa kaupassa ja laittaa ruuan valmiiksi illaksi.
Kirjoitin varmaan aloitusviestiin epäselvästi. Olen siis päätökseni jo tehnyt, ja palaan töihin. Oikeastaan aloitus koski sitä, että miten saa "vanhemmuuden suorittamiseen" hurahtaneelle miehelle puhuttua järkeä minun kotiäiti-unelman suhteen. Palaan töihin joka tapauksessa. Mutta haluaisin vinkkejä, että miten saada mies lopettamaan tuollaiset kotiäitijutut. Ap.
Alkoi hieman kiinnostaa, että onko mies muuten normaali, tasapainoinen, omat ja muiden rajat tiedostava ja niitä kunnioittava ihminen? Mun ja läheisten liitoissa on omat ongelmansa, mutta tuntuu kauhean vieraalta tuollainen ajatus, että toinen yrittäisi painostaa toista aika isoon elämänvalintaan, koska "mä vaan haluan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot miehellesi ettei se ole sinun unelmasi ja että et usko sen olevan lastenkaan etu,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Esikoisen kohdalla olin kotona vähän yli vuoden kun mulla oli sijainen töissä ja hän pääsi sujuvasti, ilman katkoa, siirtymään meillä toisen sijaiseksi joka oli jäämässä äitiyslomalle kun vähän viivyttelin töihin paluuta.
Toisen lapsen kohdalla mulla oli hirveä kiire töihin ja menin heti kun äitiysvapaa loppui, lapsi oli 9 kk.
Työkaverini tuli töihin kun lapsi oli 6 kk. Sanoin, että jos olisin tajunnut että noinkin voi tehdä, olisin myös mennyt jo aikaisemmin. Ei minunkaan äidillä ollut aikanaan kuin muutama viikko äitiyslomaa.
Ap ei nyt kuuntele miestään jos aikoo pysyä täysjärkisenä. Noi on niin isoja asioita, että pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu kun ei sillä tee vahinkoa kenellekään. Alan pikkuhiljaa epäilemään ettei aloittaja ole menossakaan töihin ja pitää miehen mielipidettä perusteluna, että se olisi miehen syy. Muuten hän olisi jo päätöksensä tehnyt.
Tehän voitte tehdä niin, että mies on aamupäivän kotona ja vie lapsen iltapäiväksi tarhaan ja menee itse töihin ja on myöhään ja sinä haet iltapäivällä lapsen. Näin lapselle tulee vain muutama tunti "kerhossa". Aamupäivällä mies tietysti käy lapsen kanssa kaupassa ja laittaa ruuan valmiiksi illaksi.
Kirjoitin varmaan aloitusviestiin epäselvästi. Olen siis päätökseni jo tehnyt, ja palaan töihin. Oikeastaan aloitus koski sitä, että miten saa "vanhemmuuden suorittamiseen" hurahtaneelle miehelle puhuttua järkeä minun kotiäiti-unelman suhteen. Palaan töihin joka tapauksessa. Mutta haluaisin vinkkejä, että miten saada mies lopettamaan tuollaiset kotiäitijutut. Ap.
Alkoi hieman kiinnostaa, että onko mies muuten normaali, tasapainoinen, omat ja muiden rajat tiedostava ja niitä kunnioittava ihminen? Mun ja läheisten liitoissa on omat ongelmansa, mutta tuntuu kauhean vieraalta tuollainen ajatus, että toinen yrittäisi painostaa toista aika isoon elämänvalintaan, koska "mä vaan haluan".
Lyö miehelle kouraan hyvätasoinen kirja siitä miten lapsen hoito päiväkodissa kehittää lasta monella tavalla. Jos mies pystyy todellakin hakemaan lapsen jo aikaisemmin tarhasta/perhepäivähoidosta/ryhmiksestä niin sehän on hyvä. Hoitopaikkoihin voi käydä tutustumassa etukäteen mikä tuntuu hyvältä. Toki isoimmissa kaupungeissa on aikalailla tyydyttävä siihen mitä saa, mutta onhan yksityisiäkin päiväkoteja. Ne eivät välttämättä ole sen kummempia kuin kunnallisetkaan päiväkodit. On myös kunnan ostopalvelupäiväkoteja jotka ovat siis ykstyisiä mutta laskutus on sama kuin kunnan.
Sinun olisi kannattanut takoa järki omaan päähäsi ennen parisuhdetta tuollaisen miehen kanssa.
Toiseksi huomaa, että SINÄ olet äitinä ja vaimona aivan yhtä täysivaltainen kansalainen kuin olit ennen sinkkuna. Kun sinä päätät mennä töihin niin sitten menet. Mies voi itse jäädä kotiin hoitamaan lasta, jos pitää sitä niin tärkeänä. Suomessa kun isällä on aivan samat oikeudet perhevapaisiin kuin äidillä. Vain synnytykseen liittyvää äitiyslomaa isä ei voi pitää kuin poikkeustapauksissa, kuten silloin kun äiti on kuollut.
Minä olen sitä mieltä, että tehotuotetun lihan syöminen on erittäin epäeettistä. Ja niin se vain on. Siispä en itse syö sitä, mutta en kyllä yritä painostaa muita, edes perheenjäseniäni, sen syömisen lopettamiseen..