Lapsi, jota mies ei halunnut

Isäni ei halunnut minua. Kyllä sain sen huomata ja kuulla koko ajan. Ei pitänyt koskaan sylissä, ei hoitanut. Äidilleni sanoi, että hoida itte kakaras, kun oot sen halunnut. Vanhemmat erosivat,kun olin 4v. En suosittele. Olen jo aikuinen, mutta jäljet jäivät eakkaudettomasta lapsuudesta.

Tämä on kelju tilanne. Olen siis kyseinen mies ja pakotettu tähän tilanteeseen. Tai ainakin tuntuu siltä. En ole asiasta yhtään varma, mutta vaimo vakuuttaa, että rakastun lapseen, kun saan sen syliin. Erota en halua, ja ymmärrän kyllä vaimoakin, jolla alkaa ikää jo olemaan, eikä enää aikaa odotella. Vielä on muutama kuukausi aikaa yrittää sopeutua ajatuksen tasolla. Sitten käytännössä.

Ap

Jos haluat rakastua ja kiintyä lapseen sinun täytyy huolehtia siitä että alusta asti osallistut kaikkeen ja vietät paljon aikaa lapsen kanssa. En kyllä sinällään ymmärrä miksi olet vaimon mieliksi suostunut lapsen hankintaan jos sinusta tuntuu tuolta. Siinä on kuitenkin kyseessä elämän mittainen ihmissuhde ja on kamalaa jos pienen lapsen elämä lähtee jo alusta asti väärille raiteille koska hän ei saa kokea olevansa ihana, rakastettu ja toivottu lapsi.

Moni on sitten kuitenkin rakastunut lapseen ensi silmäyksellä, kun on sen nähnyt. Oman lapsen näkemisessä on taikaa. Ja vaikkei niin kävisikään, niin on tärkeää muistaa olla aikuinen ja pysyä puolison rinnalla. Eikä alkaa itse lapseksi ja kiukuttelemaan ja kilpailemaan vaimon huomiosta - varma keino tulla onnettomaksi.

Suostuin, koska tiedän miten tärkeää vaimolleni lapsen saaminen on. Näin päivittäin, miten hän kärsi lapsettomuudesta, kun kaikilla muilla oli perhe. En vaan kestänyt enää nähdä rakkaani kärsivän. Tiedän tämän olevan kyseenalaista, mutta rakkaudesta vaimoani kohtaan tämä tehtiin. Ja toivon todella, että rakastaisin lastani myös yhtä paljon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Suostuin, koska tiedän miten tärkeää vaimolleni lapsen saaminen on. Näin päivittäin, miten hän kärsi lapsettomuudesta, kun kaikilla muilla oli perhe. En vaan kestänyt enää nähdä rakkaani kärsivän. Tiedän tämän olevan kyseenalaista, mutta rakkaudesta vaimoani kohtaan tämä tehtiin. Ja toivon todella, että rakastaisin lastani myös yhtä paljon.

Ap

Olitteko aikaisemmin sopineet lapsettomuudesta, mutta vaimosi muutti mielensä?

No alussa molemmat oltiin sitä mieltä, ettei haluta lapsia. Muutaman vuoden jälkeen sitten vaimo muutti mieltään. Toki ymmärrän senkin, kun lähipiiri perheellistyi, niin hän jäi ulkopuolelle kaikesta, että hän varmaan sitten koki asian uudella lailla.  

Ap

Synnytyksen jälkeen saattaa iskeä sellainen huumaava tunne, kun vauvan saa iholleen. Se on vaistonvaraista, koska vastasyntynyt täysin avuton vauva tarvitsee suojaa ja lämpöä. Mutta sitten kun hormonien hyrräys hellittää, voivat tunteet olla toiset. Näin myös käy joillekin naisille. Vaikea tilanne. 

Minusta tuossa vaiheessa en enää pitäisi miettiä, ettei halua lasta, kun on kerran suostunut siihen, että lapsi tulee ja lapsi on tulossa. Ajatustyö on tehty, on muuttanut mieltään sen verran, että lapseen on suostunut, niin ei kuulosta hyvältä, että sanotaan, että tulee lapsi jota ei halua. 

Isäni on ollut parikymppinen poikanen kun naapurin 18v tyttö on tullut raskaaksi.

Epäilen, että ei siinä paljon mietitty haluaako lasta tai rakastaako, oli tehtävä miehen työ, naitava tyttö ja elätettävä tuleva perhe.

Minä olen se lapsi, 53v, nyt puhutaan paljon että isän pitää ihailla tytärtään, että tälle kasvaa hyvä itsetunto. Sitä olen saanut, sitä ihailua on riittänyt vielä tarkkaan harkitulle tyttären tyttärelle ja vielä tyttären tyttären tyttärellekin.

Minusta ei niin kauheasti kannata harkita rakastaako, elää elämää lapsen kanssa, tutustuu ja hoitaa, alkuun se on outoa, välillä rasittavaa, usein hauskaa ja väsyttävää.

Ihmettele lapsen kasvua ja kehitystä, jos et rohkeasti tutustu vauvaan, et varmaan rakastukaan. Jos rakastat vaimoa ajat hänet hyvin pian vauvan syntymän jälkeen tunniksi pariksi ovesta virkistymään, vaikka sydän pamppaille kauhusta jäisit vauvan kanssa kahden, te pärjäätte, kerro se vaimolle vaikka tuntuisi että ei, mitä sitten, kannat huutavaa vauvaa sylissä koko ajan on pahin vaihtoehto, hengissä olette. Pikku hiljaa kyllä opitte.

Minä olen sitä mieltä, ettei tuota voi varmuudella etukäteen tietää. Itse olen heti rakastanut sydämestäni kaikkia lapsiani, mutta tiedän, että joillakin tuo rakkaus tulee vasta myöhemmin, vaikka olisi kuinka toivottu lapsi. Toisaalta ei kiintymyssuhdetta aina synny toivotuissakaan tapauksissa.

Tätini on tällainen lapsi, ja isänsä näytti koko ikänsä, että oli ei-toivottu ja tädilläni on kyllä todella paljon ongelmia ja on hyvin onneton ihminen. Mutta teillä on ihan eri tilanne kun olet suostunut lapseen (tätini oli "vahinko") ja HALUAT pystyä rakastamaan lasta. Yleensä hoivaamaansa lasta alkaa rakastaa. Tee vain parhaasi. Muista että tämä on sinun valintasi, sinua ei pakotettu.

Mikset vaatinut kondomia!

Mä olin ei haluttu vahinkolapsi. Kuitenkin tiedän vanhempieni rakastavan minua eniten maailmassa. Hankkivat minun jälkeen 3 lisää. Kaikki yhtä rakastettuja. Ovat jo eronneet, mutta aina olen kokenut olevani rakastettu molempien vanhempieni toimesta. Näin aikuisena, itselle kävi samalla tavalla, tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. En halunnut lasta, mutta oli 9kk aikaa totutella ajatukseen.. nyt en vaihtaisi äitiyttä mihinkään. Rakastuin lapseeni välittömästi, kun ensipotku tuntui mahassa. Rohkeasti vaan kohti isyyttä, pyri olemaan ennakkoluuloton. Älä ota paineita tuletko lasta rakastamaan, uskon vilpittömästi, että tulet.

Jaara kirjoitti:

Mä olin ei haluttu vahinkolapsi. Kuitenkin tiedän vanhempieni rakastavan minua eniten maailmassa. Hankkivat minun jälkeen 3 lisää. Kaikki yhtä rakastettuja. Ovat jo eronneet, mutta aina olen kokenut olevani rakastettu molempien vanhempieni toimesta. Näin aikuisena, itselle kävi samalla tavalla, tulin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. En halunnut lasta, mutta oli 9kk aikaa totutella ajatukseen.. nyt en vaihtaisi äitiyttä mihinkään. Rakastuin lapseeni välittömästi, kun ensipotku tuntui mahassa. Rohkeasti vaan kohti isyyttä, pyri olemaan ennakkoluuloton. Älä ota paineita tuletko lasta rakastamaan, uskon vilpittömästi, että tulet.

Ei tässä kyllä puhuttu vahinkolapsista ollenkaan. Ap on suostunut lapsentekoon ja silti kehtaa sanoa, ettei halua lasta. En arvosta. 

Vierailija kirjoitti:

Synnytyksen jälkeen saattaa iskeä sellainen huumaava tunne, kun vauvan saa iholleen. Se on vaistonvaraista, koska vastasyntynyt täysin avuton vauva tarvitsee suojaa ja lämpöä. Mutta sitten kun hormonien hyrräys hellittää, voivat tunteet olla toiset. Näin myös käy joillekin naisille. Vaikea tilanne. 

Noin nimenomaan naiselle käy. Miehelle ei yleensä mitään huumaavia tunteita tai hormoonien hyrräyksiä tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kelju tilanne. Olen siis kyseinen mies ja pakotettu tähän tilanteeseen. Tai ainakin tuntuu siltä. En ole asiasta yhtään varma, mutta vaimo vakuuttaa, että rakastun lapseen, kun saan sen syliin. Erota en halua, ja ymmärrän kyllä vaimoakin, jolla alkaa ikää jo olemaan, eikä enää aikaa odotella. Vielä on muutama kuukausi aikaa yrittää sopeutua ajatuksen tasolla. Sitten käytännössä.

Ap

Nyt äkkiä raasu rikosilmoitus raiskauksesta.

Idiootti.

Miehenä voin sanoa, että uskon vahvasti että sinullakin isänvaisto polkaisee hereille, kun saat lapsen syliisi ensimmäisen kerran. Miehelle se vasta konkretisoituu siinä vaiheessa. Ja mitä enemmän lapsi varttuu, sitä enemmän suhde kehittyy ja syvenee kun vuorovaikutus etenee.

Vaikka heti alkuun ei näin kävisikään, se varmasti ajan kanssa tapahtuu. Jopa uusperheessä ihmiset kiintyvät lapsiin jotka eivät ole omaa alkuperää.

Älä ainakaan hanki alaikäistä tyttöystävää, jolle sepität tarinaa siitä kuinka kumppani pakotti lapsentekoon. Näitäkin on nähty.

Kiitos kaikista kommenteista, noista negoistakin. Oon ilmeisesti nekin ansinnut. 

Silmiä avaavia kommentteja useimmat, ehkä tästä tosiaan hyvä tulee. Ja tahdon tosiaankin rakastaa lasta, kamalin ajatus olisi se, etten tuntisi häntä kohtaan mitäään. Omalta kohdalta sanon vielä sen, että minut on oma lapsuuteni ja rakkaudenpuute muovannut tälläiseksi, siksi en osaa ajatella lapsia  ns. must have- luonnolliseksi jatkumoksi parisuhteessa ja avioliitossa. Mutta tahtotilaa on ja siksi näitä mielipiteitä kysyinkin, että onko se mahdollista, jos tunteet ei vielä ole heränneet ihmeemmin.

Ap