Lapsi, jota mies ei halunnut

Olen äiti ja minua kummastuttaa nuo "rakastin lastani jo mahassa" "tulet silmänräpäyksessä rakastumaan lapseesi kun saat sen syliin" - kommentit. Ei, ei niin ainakaan minulle käynyt. Minulla ei ollut lapseen minkäänlaista tunnesidettä kun olin raskaana. Tunsin lähinnä tarvetta suojella sisälläni kasvavaa ihmistä. En "RAKASTUNUT" lapseeni heti kun tämä syntyi ja ihmettelin miksi muut puhuvat huumaavasta rakkaudentunteesta mikä tuli kuulemma heti. Koin suojelutarvetta lapseen, ja rakkaus kehittyi muutaman kuluessa. Mutta ei todellakaan niin että olisin jotenkin huumaavan syvästi rakastanut täysin tuntematonta olentoa. Ehkä toisille käy niin, minulle ei. Nyt lapseni on rakkainta koko maailmassa, ja parasta mitä minulle on tapahtunut. Ja vatsassani kasvaa toinen lapsi, jota kohtaan en myöskään tunne mitään suurta rakkautta vielä, mutta tiedän että tunne tulee kyllä kun vauvaan tutustun.

Tässä nyt odottelen, milloin isyys alkaa tuntua positiiviselta asialta. Niin moni sanoo, että lapset on jotain upeaa ja hienoa, mutta ainakaan vielä en ole huomannut, että elämänlaatuni olisi parantunut. Tenava on nyt 2kk, joten ei se sylissä pitäminen ole mitään vaistoja herättänyt. Koko touhu tuntuu vaan suorittamiselta ja lisältä työkuormaan. Hoidan lasta kyllä sen, minkä ehdin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä nyt odottelen, milloin isyys alkaa tuntua positiiviselta asialta. Niin moni sanoo, että lapset on jotain upeaa ja hienoa, mutta ainakaan vielä en ole huomannut, että elämänlaatuni olisi parantunut. Tenava on nyt 2kk, joten ei se sylissä pitäminen ole mitään vaistoja herättänyt. Koko touhu tuntuu vaan suorittamiselta ja lisältä työkuormaan. Hoidan lasta kyllä sen, minkä ehdin.

2kk on aika lyhyt aika ja pitempään menee tutustuessa keneen tahansa. Ei vielä taida olla mitään rytmiä elämässäkään, vauva ei ota vielä kunnon kontaktia. Kyllä se siitä kun rauhoittaa muuta elämää esim viikonloppuna.

Harvalla miehellä se rakkaus lapseen vielä raskausaikana alkaa. Koko lapsi konkretisoituu vasta syntymän jälkeen. Joskus käy niinkin että se pikkuvauva ei herätä tunteita vaan vasta kun lapsen persoona alkaa iän myötä näkyä ja lapsen kanssa pystyy tekemään asioita, lapsesta tulee rakas.

Sulla on ap asenne kohdallaan siltä osin että haluat rakastaa. Yritä ottaa rennosti ja tutustu nyyttiin kun se syntyy. Uskon että rakkaus sieltä herää kyllä. 

Itse en ole enää lasteni isän kanssa yhdessä vaan miehen jonka olen kuullut sanovan kavereilleen että hän ei koskaan ottaisi naista jolla on lapsia. Hupsis, ottipa kuitenkin. Ja on vuosien myötä oppinut rakastamaan mun lapsia todella paljon. Ikävöi niitä kun ovat isällään ja joskus jopa oli huolissaan siitä ettei näkisi lapsia enää jos mä hänet jättäisin tai kuolisin. 

Minä halusin lapsen, puhuin mieheni ympäri ja lapsi tuli lapsettomuushoitojen avulla. Mies rakastaa varmaankin lasta, mutta viimeksi eilen sain kuulla, että itse olen lapsen halunnut ja luvannut sen hoitaa. Niinpä, se tarkoittaa meillä sitä, että minun vastuulla on lapsen hoitoon vienti ja haku. Hänen mielestään on hankalaa hakea lapsi, vaikka olisi töissä 200 metrin päässä. Hänen työnsä keskeytyy, minun töistä ei varmaan niin väliä, vaikka joka päivä tulee sallittua lyhempi työpäivä, koska joudun lähtemään töistä liian aikaisten ehtiäkseni hakemaan lapsen ennen hoidon sulkemista.

Kyllä hän pojan kanssa touhuaa sitten iltoisin välillä ja on mulla kerran viikossa oma ilta, mutta siinäpä ne. Jos nyt tietäisin mitä tämä on, olisin eronnut hänestä ennen kuin alettiin lasta pykäämään. Tietysti oletuksena on, että laitan myös ruoan, olenhan nainen. Pussiin olen itseni saattanut, mutta en ole vielä löytänyt voimia tempaista itseni tästä irti.