Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suvi Lindénin Jämsään rakentama "Suomen Piilaakso" kumisee tyhjyyttään - Hallin datapuistoon ei tiedossa vuokralaisia

Vierailija
16.02.2018 |

"Jämsässä Hallin varuskunta-alueella sijaitseva datapuisto odottaa edelleen vuokralaisia. Alueen omistavan NxtVn-yhtiön Jämsän operatiivinen johtaja Seppo Lindén kertoo, että neuvotteluja datapuiston vuokraamisesta käydään parin mahdollisen asiakkaan kanssa.

Viime vuonna yhtiön tavoitteena oli päästä aiesopimusten tasolle, mutta sopimuksia ei kuitenkaan solmittu ennen vuodenvaihdetta."

Tästä syystä Suvi Linden pyrkiikin saamaan valtion maksajaksi, eli tukiaisia kyttää.

Tässä yrittää saada valtiolta 5 (viisi) miljoonaa euroa joka vuosi:
"Lindénin mukaan länsinaapurissa datakeskusten operatiiviset kustannukset voivat olla vuositasolla jopa viisi miljoonaa euroa Suomea pienemmät sähkön hinnan vuoksi."

Eli suomeksi: Sopeutumiseläkeläinen perustaa kannattamattoman "datakeskuksen" syrjäkylille Jämsään ja nyt vaaditaan veronmaksajilta viisi miljoonaa per vuosi.

Tällaisille alunperinkin "myyn heikkaa Saharaan"-tasoiset liikeideat tulisi tyrmätä kannattamattomina.

Ei euroakaan valtion rahaa näille roistoille, jotka eivät edes verojaan maksa.

Huom! Suvi Linden on sopeutumiseläkkeellä!

Kommentit (64)

Vierailija
61/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku hilluu täällä ja haukkuu Jämsän? Mitä ihmeen väliä sillä on, että paikka on pieni. Ja mistä me tiedetään, millainen kultakaivos ko firma olisi voinut olla Suomen kansantaloudelle, kun emme edes tiedä, mitä se aikoi tehdä? Jos se olisi tehnyt tuottavaa vientiä ulkomaille vaikka sinne Ugandaan, mitä lie myt olisivat kaupitelleet sinne, niin se olisi ehkä ollut valtion tukien arvoinenkin. Emme tiedä näitä asioita, kun kukaan ei näytä halukkaita avaamaan niitä tarkemmin suurelle yleisölle.

Ei täällä kukaan Jämsää ole haukkunut, on vain kerrottu tosiseikat, kuten se, että Jämsä on pieni syrjäinen paikka, eikä houkuttele sinne muuttamaan.

Pitkät etäisyydet, esim Tre/jyväskylä 80km.

Palvelut ja vapaa-ajan mahdollisuudet olemattomat.

Olemme siis realisteja, joita te Jämsässä asuvat ette ole tässä nyt.

PS

Piilaaksoja on paha lähteä rakentelemaan tarkoituksella. Pitää olla sushipaikkaa, trendikahvilaa, kaikenlaista elämää urbaania elämää ja pöhinää ympärillä.

Jämsästä ei saa San Fransiscoa tekemälläkään.

Jos Suomessa jonnekin piilaakson kaltaista tulee, se on todennäköisimmin Helsingissä.

Olet nyt aika fiksoitunut tuohon piilaakso- termiin. Oletko yhtään lukenut ketjusta, millaisesta bisneksestä siinä jämsäjutussa on kyse? Piilaakso kieltämättä kuulostaisi mun mielestä kivemmalta.

Joo porukat sotkee asioita. Toki kieltämättähän tuollainen "datapuisto" nimitys saa sen kuulostamaan seksikkäältä, vaikka pelkkä datakeskus olisi paljon osuvampi nimitys.

Mitä selität, näillä termeillä Suvi markkinoinut "piilaaksoaan"?

-Sitten se, että eihän siellä todellisuudessa ole kuin tyhjiä tiloja, joilla Linden pyrkii saamaan viisi miljoonaa valtiolta vuosittain, onhan se jo aloituksessakin.

Lukekaa ja ymmärtäkää.

Vierailija
62/64 |

Siis millä "näillä termeillä"? Onko se siis puhunut jostain piilaaksosta? Minä olen nähnyt puhuttavan vain datapuistosta. Aloituksessahan puhutaan juuri siitä, mistä on kyse, eli sinne halutaan datakeskuksia ja senhän kertoo sen suuri sähköntarvekin, eli palvelimet vaatii paljon sähköä.

Tiedätkö sä mikä on datakeskus? Jos et niin googleta. Niitähän Suomi on yrittänyt tänne viimeaikoina kovasti haalia, mutta laihaksi on tulos jäänyt, kun mm Islanti on vetänyt pidemmän korren halvemmalla sähköllään. Googlen Haminan datakeskus taitaa olla suurin Suomessa. Datakeskuksissa raksuttaa koneet, ei ihmiset, joten mitään piilaaksoja ne eivät ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin hommissa yrityksessä pienellä paikkakunnalla. Vaikka jotain kehitysaluetukia saatiin, niin toiminta oli hankalien kuljetusetäisyyksien takia erittäin vaikeaa Jos joku nippeli puuttui, niin piti 40 km:n päästä kaupungista lähteä hakemaan. Samoin tulevan ja lähtevän rahdin kuljetukset olivat jatkuvaa taistelua.

Eli valmistusyrityksen kannattaa sijaita vähintään maakuntakeskuksen tasoisen kaupungin lähistöllä. Lisäksi pitäisi olla hyvät valtatie-, rautatie- ja lentoyhteydet. 

Eihän Jämsä ainakaan mikään syrjäkylä ole. Puoli tuntia junalla Jyväskylään, tunti Tampereelle. Jyväskylässä on jopa lentoasema ja suorat bussiyhteydet Helsinkiin.

Miten liittyy Jämsään, että Jyväskylässä on lentokenttä???

Samoin, että on olemassa Tampere???

-Kumpoikaan ei edelleenkään ole Jämsässä, joka on todellakin muualta katsottuna mitätön syrjäkylä.

Ainoastaa siellä asuva, maailmaa näkemätön on eri mieltä.

Siis mitä ihmettä täällä jostain Tampereen ja Jyväskylän lentokentistä lässytetään, siinähän se on lentokenttä aivan Lindenin datapuiston vieressä???

Pienkonekenttä, ei sinne ulkomailta lennellä, lähinnä Cessnalle sopiva kenttä-nelipaikkainen Cessna.

Siinäpä mahtava "lentokenttä"..

Ei se Sipilä saa suuremmilla koneilla lennelläkään...

Vierailija
64/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ehkä joissain tapauksissa pieni syrjäinen paikka on hyvä kohde erilaisille bisneksille ......... ei kiinnitä huomiota.

Hei, me tienataan tällä!

Viedään aseita, ja tuodaan vokkilaisia tms.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kaksi