Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suvi Lindénin Jämsään rakentama "Suomen Piilaakso" kumisee tyhjyyttään - Hallin datapuistoon ei tiedossa vuokralaisia

Vierailija
16.02.2018 |

"Jämsässä Hallin varuskunta-alueella sijaitseva datapuisto odottaa edelleen vuokralaisia. Alueen omistavan NxtVn-yhtiön Jämsän operatiivinen johtaja Seppo Lindén kertoo, että neuvotteluja datapuiston vuokraamisesta käydään parin mahdollisen asiakkaan kanssa.

Viime vuonna yhtiön tavoitteena oli päästä aiesopimusten tasolle, mutta sopimuksia ei kuitenkaan solmittu ennen vuodenvaihdetta."

Tästä syystä Suvi Linden pyrkiikin saamaan valtion maksajaksi, eli tukiaisia kyttää.

Tässä yrittää saada valtiolta 5 (viisi) miljoonaa euroa joka vuosi:
"Lindénin mukaan länsinaapurissa datakeskusten operatiiviset kustannukset voivat olla vuositasolla jopa viisi miljoonaa euroa Suomea pienemmät sähkön hinnan vuoksi."

Eli suomeksi: Sopeutumiseläkeläinen perustaa kannattamattoman "datakeskuksen" syrjäkylille Jämsään ja nyt vaaditaan veronmaksajilta viisi miljoonaa per vuosi.

Tällaisille alunperinkin "myyn heikkaa Saharaan"-tasoiset liikeideat tulisi tyrmätä kannattamattomina.

Ei euroakaan valtion rahaa näille roistoille, jotka eivät edes verojaan maksa.

Huom! Suvi Linden on sopeutumiseläkkeellä!

Kommentit (64)

Vierailija
1/64 |
16.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvi Lindenin tavoite on saada valtiolta tukiaisia viisi miljoonaa per vuosi, se on tämän asian ydin.

Mitä mieltä, onko ok, sopeutumiseläkeläiselle valtiolta rahaa hänen yritykseensä???

-Ajatelkaa, jos työtön jäisi kiinni pimeistä töistä?

Miksi kukaan ei puutu Lindenin korruptioon ja järjestelmästä varastamiseeen?

Leikataan lapsiperheiltä, Lindenille riittää miljoonia?

Vierailija
2/64 |
16.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvi vaan toteuttaa perinteistä kokoomuspolitiikkaa.

Terveisin: Torkkupeitto-vartiainen.

Ps. Köyhät kyykkyyn!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/64 |
16.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin hallilaisena ja Jämsän kaupungilla työtä tekevänä on kyllä kiintoisaa seurata ns. "keskustelua" asiasta kunnassa. Koko hanke on vaiettu kuoliaaksi.

Vierailija
4/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko pistää hallia mieluummin paikkaan, jonka esim ulkomaalaiset sijoittajat ehkä jopa tuntevat nimeltä? Vai onko Jämsä joku legitti kasvukeskus, josta minä sydämetön pk-seutulainen en vain tiedä tarpeeksi?

Vierailija
5/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.jamsa.fi/palvelut/tyo-ja-elinkeino

Okei, tuolla näkyy olevan kaupungin puolesta lähinnä hoitoalalla vapaita työpaikkoja. Elikkä jos olisin joku nörtti, jonka puoliso ei ole samaa sorttia, hänen olisi suotavaa olla hoitaja, jos haluaisimme koko perhe muuttaa minun mahtavien bisnesteni perään tuonne. (Olettaen, että puoliso ei halua pendelöidä tms.)

Vähän kyllä nihkeää. Kivat kotisivut kyllä on Jämsällä. Ihan hyvä ensivaikutelma muuten.

Vierailija
6/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tähän asti on.puhuttu vain Patriasta, vaikka kuollut mies kertoi kuulemma kirjeessään edustavansa myös muita firmoja. Eikö lehdissä ole mainittu nimeltä mm. Bittium? Bittium on entinen Elektrobit Oulusta. Oliko Juha Sipilä ollut joskus sen johtaja vai muistanko väärin? Toi Jämsän teknologiapuistohanke taas on yhteisyritys Lindenin veljen ja egyptiläisten kanssa ja voihan silläkin olla jotain liiketoimintahaaveita ulkomailla, kun kerran iso osa hallituksenjäsenistä on Afrikasta.

Joku linjasi Hommaforumille ulkomaisen uutisen, jonka mukaan Lindenin ja kuolleen miehen kanssa olisi ollut kolmas suomalainen nainen, ehkä Tarja tms. Toisaalta muiden lähteiden mukaan olivat siellä kaksistaan, mikä näyttää todennäköisemmältä. Se ulkomainen juttu voi olla ihan uutisankka.

Ehkä siis miehen kuolema Ugandassa on ihan eri juttu kuin nämä muut yritystiedot asekauppaan liittyen. Sinällään asekauppa on ihan laillista ja minäkin omistan yhden ison ulkomaisen asefirman osakkeita. Koko isompi sotku olisikin vältetty, jos Linden olisi heti kertonut rehellisesti, mitä siellä oikein teki. Miksei ihminen saisi myydä tuotteita ulkomaille? Ei siinä ole mitään väärää sinällään. Tuntuu, että tässä on vaan yritetty peitellä jotain imagomielessä noloa, kun kerran on sopeutuseläke, mutta vaikutelma on vaan pahentunut ja olisi vaan parempi kertoa avoimesti ihan kaikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko pistää hallia mieluummin paikkaan, jonka esim ulkomaalaiset sijoittajat ehkä jopa tuntevat nimeltä? Vai onko Jämsä joku legitti kasvukeskus, josta minä sydämetön pk-seutulainen en vain tiedä tarpeeksi?

Ko halli sijaitsee Patrian asetehtaan vieressä ja kiinteistöllä on oma lentokenttä. Eli hyvä sijaintihan se on.

Vierailija
8/64 |

Niin, mitäs se sitten mahdollistaakaan?

2 + 2 yleensä on neljä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näin hallilaisena ja Jämsän kaupungilla työtä tekevänä on kyllä kiintoisaa seurata ns. "keskustelua" asiasta kunnassa. Koko hanke on vaiettu kuoliaaksi.

Voi kuule "lapsi", ei sun tarvi vaivata pientä päätäsi sillä.

Ihan pikkujuttuhan se on jos vain 5 miltsiä valtion rahaa isketään Suvia hyödyttävään hankkeeseen, hän on ex-ministerinä sen ansainnut!

Vierailija
10/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvi on kova "tyttö" yrittämään. Ai Patria halli vieressä. No onkos mitä yhtäläisyyksiä ja siihen sitten Uganda. Pieni pää menee jo pyörälle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko pistää hallia mieluummin paikkaan, jonka esim ulkomaalaiset sijoittajat ehkä jopa tuntevat nimeltä? Vai onko Jämsä joku legitti kasvukeskus, josta minä sydämetön pk-seutulainen en vain tiedä tarpeeksi?

Jämsä on jyväskylän kupeessa siinä missä vaikka espoo on helsingin kupeessa. Ei sen korvemmassa.

Tajuaisitpa minkälaisissa pikkukylissä jotkut euroopan isot firmat toimivat niin ehkä osaisit suhteuttaa. Ei ne kaikki ole pääkaupungissa keskustassa tai suoraan lentokentän kupeessa. 

Vierailija
12/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piilaaksoja on paha lähteä rakentelemaan tarkoituksella. Pitää olla sushipaikkaa, trendikahvilaa, kaikenlaista elämää urbaania elämää ja pöhinää ympärillä.

Jämsästä ei saa San Fransiscoa tekemälläkään.

Jos Suomessa jonnekin piilaakson kaltaista tulee, se on todennäköisimmin Helsingissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/64 |

Niinpä. Ranskassakin suuria avaruuden tutkimiseen käytettäviä lautasantenneja valmistetaan jossain syrjäperällä. Lähimpään satamaan satoja kilometrejä ja reitti kulkee pienten, ahtaita katuja sisältävien kylien läpi.

Vierailija
14/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että olivat Ugandassa kauppaamassa hallinnolle ja turvallisuusviranomaisille keinoja valvoa ja vakoilla kansalaisten tietoliikennettä, rajoittaa netin käyttöä ja tarvittaessa vaikka sulkea osia internetistä. Siinä sitä on "tietoyhteiskuntaa" ja "laajakaistayhteyksiä" , mutta sitä ei ehkä Suomessa ole kiva kertoa ihan suoraan, että myy johonkin sekasortoiseen shithole-maahan tuollaista osaamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimittajat kysyivät jo Bittiumilta, että miksi mies oli lähettänyt Ugandaan kirjeen kertoen edustavansa heitä ase- tai tiedustelu- tms tietotekniikkaan liittyvällä myyntimatkallaan. Bittiumista kiistettiin se kokonaan, että hän olisi edustanut heitä siellä.

Ihmettelisin ellei tämä jupakka leviäisi kohta laajemmaksi. Kohta varmaan joku alkaa kysellä,. että omistaako Sipilä Bittiumia epäsuorasti. Hän oli sen ex Bittiumia eli Elektrobitin toimitusjohtaja. Sipilän omistuksethan ovat olleet paljon tapetilla aiemminkin, hänhän ei suostunut paljastamaan niitä vaan on laittanut ne johonkin ns kuoreen eli ei omista mitään enää suoraan vaan jonkun monimutkaisen pankin rahoitustuotteen kautta.

Tästä tulee vielä varmaan isompi juttu kuin lautakasa. Tosin siihen ei liity todennäköisesti yhtään mitään väärää tai laitonta. Noi omaisuusjärjestelythän ovat aiban laillisia. Ugandaan matkustaminen on laillieta. Aseksuppa on laillista. Osakkeiden omistaminen on laillista. Hsllin ja lentokentän omistaminen on laillista. Jne. Politiikassa vaan kohuun ja epäsuosioon riittää pienikin ja harmiton juttu, vaikka se, että polkee pyörällä tiedotustilaisuuteen shortseissa tai että tapaa naisystävän suomi24:ssä ja väittää tavanneensa IKEAssa.

Vierailija
16/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Piilaaksoja on paha lähteä rakentelemaan tarkoituksella. Pitää olla sushipaikkaa, trendikahvilaa, kaikenlaista elämää urbaania elämää ja pöhinää ympärillä.

Jämsästä ei saa San Fransiscoa tekemälläkään.

Jos Suomessa jonnekin piilaakson kaltaista tulee, se on todennäköisimmin Helsingissä.

Sehän tuossa bisneksessä suurin ongelma onkin eli miksi kukaan sinne muuttaisi jos siellä ei ole ketään eli miten sinne saa ne ekat parikymmentä yritystä pohjaksi.

Näitä suomen teknoyrityspuistoja on mm. espoossa, vantaalla, oulussakin kait ja veikkaan että muuallakin. 

Vierailija
17/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuossahan on lentokenttä hallin vieressä. Pienkoneilla tuovat ja vievät tavaraa. Ja ihmisiä.

Vierailija
18/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko pistää hallia mieluummin paikkaan, jonka esim ulkomaalaiset sijoittajat ehkä jopa tuntevat nimeltä? Vai onko Jämsä joku legitti kasvukeskus, josta minä sydämetön pk-seutulainen en vain tiedä tarpeeksi?

Jämsä on jyväskylän kupeessa siinä missä vaikka espoo on helsingin kupeessa. Ei sen korvemmassa.

Tajuaisitpa minkälaisissa pikkukylissä jotkut euroopan isot firmat toimivat niin ehkä osaisit suhteuttaa. Ei ne kaikki ole pääkaupungissa keskustassa tai suoraan lentokentän kupeessa. 

Niinpä. Ranskassakin suuria avaruuden tutkimiseen käytettäviä lautasantenneja valmistetaan jossain syrjäperällä. Lähimpään satamaan satoja kilometrejä ja reitti kulkee pienten, ahtaita katuja sisältävien kylien läpi.

Yksittäinen tehdas voi olla vaikka missä hevonkuusessa, mutta piilaakson kaltainen luovia nörttejä hunajan lailla puoleensa vetävä paikka ei.

Vierailija
19/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei millään pahalla, mutta kannattaisiko pistää hallia mieluummin paikkaan, jonka esim ulkomaalaiset sijoittajat ehkä jopa tuntevat nimeltä? Vai onko Jämsä joku legitti kasvukeskus, josta minä sydämetön pk-seutulainen en vain tiedä tarpeeksi?

Jämsä on jyväskylän kupeessa siinä missä vaikka espoo on helsingin kupeessa. Ei sen korvemmassa.

Tajuaisitpa minkälaisissa pikkukylissä jotkut euroopan isot firmat toimivat niin ehkä osaisit suhteuttaa. Ei ne kaikki ole pääkaupungissa keskustassa tai suoraan lentokentän kupeessa. 

Niinpä. Ranskassakin suuria avaruuden tutkimiseen käytettäviä lautasantenneja valmistetaan jossain syrjäperällä. Lähimpään satamaan satoja kilometrejä ja reitti kulkee pienten, ahtaita katuja sisältävien kylien läpi.

Ranska kyllä kuulostaa mukavammalta. Suomi kyllä saattaa olla turvallisempi ym. Itse jos en olisi tänne sattunut syntymään, en välttämättä hinkuisi tuoda yritystäni tänne, en edes Helsinkiin.

Vierailija
20/64 |
18.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan on lentokenttä hallin vieressä. Pienkoneilla tuovat ja vievät tavaraa. Ja ihmisiä.

Saisiko siis ihan vapaasti kuljettaa? No sehän kuulostaa hyvältä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi neljä