Mitä sinulle, masennusta sairastava, kuuluu tänään?

Ihan hyvää kuuluu, kiitos kysymästä :)

Eilen oli huono päivä, ihan pikkuasiasta olin aivan mieli maassa koko päivän ja syytin itseäni.

Tänään on parempi päivä. Lähden kohta käymään opinahjossani, ja illalla olen menossa käymään kaverin luona kahvilla, olen tosi hyvilläni siitä.

Eilen mietin, että mikä taakka olen yhteiskunnalle. Turha ihminen.

Tänään yritin lukea, tajusin kolme sanaa.

Mieti myös onko Jumalaa? Jos hän on olemassa, miksi hän ei voi ottaa mua pois?

No ei kovin hyvää. Sängyssä vieläkin. Koulu olisi alkanut 10:ltä. Haaveilen sen lopettamisesta kun en tässä tilanteessa kykene sitä suorittamaan. Tai ehkä haen sairaslomaa niin voisin suorittaa vähän hitaampaan tahtiin...en tiedä, ahdistaa.

Tuleva viikonloppu ahdistaa.

On vapaa viikonloppu ja vieraita tulossa. Todellisuudessa haluaisin vaan olla yksin peiton alla välittämättä mistään. Mutta on se sitten jälkeenpäin hyvä fiilis kun on jaksanut olla ihmisten parissa, sen tiedän.

Töitä on ollut paljon, se on hyvä.

Lapsilla ja miehellä on ensi viikolla talviloma, mikä ahdistaa hirveästi. En tiedä, miten jaksan kun en saa näitä omia rauhallisia hetkiä päivällä. Kävin eilen myös lääkärissä, joka kirjoitti sairauslomaa taas kuukaudeksi eteenpäin. Sekin vähän ahdistaa. En ole työkykyinen, mutta itselle sitä on vaikeaa myöntää. Lääkitystäkin muutettiin, joten odottelen taas lopetus/aloitusoireita alkavaksi.

Tänään täytyy käydä ruokakaupassa ja iltapäivällä hakea lapset. Muuta en tee.

Järkyttävä väsymys, mutta pakotan itseni kotitöihin, koska siistissä ja puhtaassa kodissa on kivempi olla. Katselin kisoja TV:stä ja ilahduin Krista Pärmäkosken upeasta hiihdosta. Päivemmällä lähden koiran kanssa lenkille. Tsemppiä ja halit kaikille masentuneille. Eiköhän me tästä vielä nousta.

Pilasimpa tahallani vähän elämääni lisää ilmoittamalla hoitotaholleni etten halua enää heidän apuaan...

Vierailija kirjoitti:

Pilasimpa tahallani vähän elämääni lisää ilmoittamalla hoitotaholleni etten halua enää heidän apuaan...

Miksi ihmeessä? Kaikki apu kannattaa ottaa vastaan, ei sitä kyllä ainakaan liikaa ole nimittäin tarjolla! Vaikka siitä ei nyt tuntuisikaan olevan heti hyötyä, niin silti kaikki apu on tyhjää parempaa.

Viime yönä sain nukuttua 3-4 tuntia. Noin klo 02 alkaen olen ollut hereillä. En ole peseytynyt viiteen päivään, enkä syönyt muuta kuin masennuslääkkeitäni ja jätskiä. Olen maannut sängyssäni selaamassa nettiä. Joka päivä tällä viikolla on ollut tarkoitus nousta ylös ja tehdä jotain, mutta en ole jaksanut. Ensimmäiseksi pitäisi tiskata. Puhtaat lusikat ovat loppuneet, ja olen käyttänyt likaisia uudelleen. Pari päivää sitten meni vatsa löysäksi, ehkä niissä lusikoissa oli kasvanut jotain bakteereja. Pelkään koko ajan että postiluukusta tipahtaa työkkärin "työtarjous". En ole sairaslomalla, vaan yksi työttömistä, joita pitäisi aktivoida.

Mulla on älyttömän surullinen ja raskas olo...lasten riitojen selvittely kääntyi yhden ilmeisen epäkypsän äidin taholta ihan nurinkurin ja totaaliseksi minun ja lapseni persoonan ja kaiken mitä olemme lyttäämiseksi ja haukkumiseksi! Itse keskityin aidosti siihen asiaan, en henkilöihin, ja olin asiallinen ja neutraali, niin tuntui kohtuuttomalta että hän leimasi meidät oikeasti ihan täysin kelvottomiksi melkein kaikessa. Kohtuutonta ja surullista kun itse olen läkähtymiseen asti sanonut lapselle että ilkeä ei saa olla ja puhunut luokkakavereista ja perheistä (myös tästä perheestä!) positiivisesti että ilmapiiri koulussa olisi hyvä ja toisaalta ihan myös siksi, että minusta se on ainoa normaali tapa toimia toisia kohtaan, huoh. Joku voi ihmetellä miksi otan tämän tavallaan niin raskaasti, mutta olen joutunut kokemaan niin paljon ilkeyttä yhden hankalan ihmissuhteen (ex-puoliso) takia etten jaksaisi mitään turhaa draamaa enää...ja kun oikeasti pyrin hyvään ja vaan haukutaan niin...en tiedä, väsyttää...olen nyt purkanut tätä täälläkin kun asia meinasi lähteä ihan käsistä eikä minulla ole tässä ketään tarvittaessa tukena. Eli väsyttää...

Kiitos kysymästä. Samoilla mennään kuin muinakin päivinä. Mietin että miten paljon olen menettänyt elämässä; läheisiä, terveyttä, mahdollisuuksia, vuosia, nuoruuteni, lapsuuteni. Oikeastaan mitään muistamisen arvoista menneestä elämästäni ei ole jäänyt jäljelle, pelkkiä pahoja muistoja. Olen täysin yksin.

Kaikki tuntuu pahalle. Kaikki väsyttää ja uuvuttaa, pelottaa ja ahdistaa. Aamulla kun herään niin toivon vaan että olisi uusi ilta ja saisi napata yölääkkeen ja sammua. Parhaita hetkiä elämässäni on nämä sammumiset lääkkeen voimin, esim. leikkauksien anestesiat. Ne on olleet ihania! Olen ollut hyvin pettynyt kun olen se perhanan sairaanhoitaja on tullut herättelemään unesta anestesian jälkeen.

Sain tiskattua osan ja pestyä pyykin. Nyt pitäisi lähteä masennusryhmään mutta en jaksaisi nousta enkä ripustaa pyykkejä kuivumaan ja lemmikin astiat vielä likaiset, ne pitäisi pestä että voi antaa ruokaa ennen lähtöä. En ole laiska, silloin kun olen terveempi jaksan hyvinkin raskasta fyysistä työtä. Nyt on olo joka päivä jotain sen tyyppistä kuin olisi kovassa kuumeessa tai krapulassa, yhtä vaikeaa olla pystyssä ja toimia.

Haluaisin vain nukkua, ohi kaiken. Olen miettinyt, että pitäisikö alkaa ottamaan unilääkkeitä myös aamulla, jotta voisi nukkua vaan kokoajan. En jaksaisi olla "tässä maailmassa" vaan haaveillen siitä, että voisin olla vaikka jossain koomassa ja lipua vaan elämäni loppuun saakka tiedottomana. Eli siis eipä kai tässä kovin hyvää kuulu. Toisaalta kiitos vahvan lääkityksen, ei kuulu juuri nyt erityisen huonokaan, eli en suunnittele itsemurhaa 24/7 ja jaksan esim. käydä kaupassa ja toisinaan suihkussakin. Toimin mekaanisesti, mutta pään sisällä ei ole mitään.

Miten samanlaisia asioita kuin itsellänikin. Niin tuttua tuo että voisipa vaan nukkua kunnes olisi valoisampi kausi. Jos asuisin yksin ottaisin unilääkkeen varmasti aamuisinkin. Mutta minulla on lapsia ja pakko niistä on huolehtia vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta. Rakastan heitä yli kaiken ja heidän ansiostaan vielä elän. Joka hetki vain mietin miten masennukseni vaikuttaa heihin. Kyllä he huomaavat että olen erilainen kuin silloin kun masennus on lievää. Nyt se on vaikeaa.

Mun ympärillä on kokonainen maailma. Tiedostan sen. Heräsin lumiauran ääneen ja ajattelin, että aurakuskilla oli syy nousta ylös niin aikaisin. Ja vaikka sitä ei olisi huvittanut nousta, niin se saa siitä nousemisesta palkkaa.

Sitten ajattelin, että aurakuski ei varmaan ole tyytyväinen palkkaansa. Ehkä hän ajelee vähän liian läheltä niitä autoja, joihin ei palkallaan ole varaa? Oli miten oli, hänellä sentään on työ. Ja palkka.

Paikka yhteiskunnassa.

Minä elän kamalassa valheessa. Kuin homoseksuaali mies avioliitossa 60-luvulla. Sen kieltää itseltäänkin, ettei ole niin kuin muut, ei ole sitä.mitä vaaditaan. Olen paniikissa, olen liian vanha, olen perheellinen, olen epäonnistunut, olen kouluttamaton, olen luuseri ja kohta se paljastuu kaikille ja menetän loputkin siitä kukissista, mitä pidän yllä.

Olen paniikissa ja makaan paikoillani kunnes on pakko nousta ylös ja pyyhkiä kyyneleet. Salaa toivon, että olisin vaimo 60-luvulla. Silloin ei kukaan katsoisi minua pahasti.

.

Kuuluu aika huonoa, yksinäisyys ahdistaa normaalia enemmän ja oon koulussa 2h yöunilla. Toivon vaan koko ajan että pääsen haudan lepoon tai että vaikka auto ajaa päälle.

Aika tavallinen päivä. Heräsin ennen kahdeksaa laittaa mukulan kouluun, siitä sitten vaivoin aamukahville. Kävin kävelyllä hetki sitten.

Lounasta suunnittelen kohta syötäväksi, lämmitetään eilisen päivän tähteitä.

Pitäis saada vähän siivottua. Ei meillä pahasti sotkuista ole mutta silti ahdistaa. Aloittaminen vaan on NIIN hankalaa.

Tänään suren muiden suruja. Sen vuoksi en saa aikaiseksi mitään.

Tänään on ihan ok päivä. Ruoka vain ei ole mennyt hetkeen alas useampaan viikkoon ja on pahoinvoiva, hermostunut ja uupunut olo. Ajattelin yrittää silti siivota ja maalata tilaustyötä tänään kun pystyn jos se helpottaisi ahdistusta. Vähän tihkaisee kun ei ole huumeita, mutta se on pidemmän päälle parempi, niiden kanssa on sen hetken hyvä olo mutta aikaansaaminen tuo pidempiaikaista tyydytystä. Ei ole kovin paha kausi menossa juuri nyt ja sitä pitäisi kai osata arvostaa.

Suihkuun kun vielä jaksaisi.

En saa mitään aikaiseksi, haluaisin tehdä mutta keskittyminen ja asioiden toimeenpano on hankalaa.