Mitä sinulle, masennusta sairastava, kuuluu tänään?

Ahdistaa, väsyttää, päähän ja niskaan sattuu, on tolkuttoman tylsää vaikka kuitenkaan mitään ei huvita tai jaksa tehdä. Kuolla jaksaisin, mutten ehkä uskalla.

Vierailija kirjoitti:

No ei kovin hyvää. Sängyssä vieläkin. Koulu olisi alkanut 10:ltä. Haaveilen sen lopettamisesta kun en tässä tilanteessa kykene sitä suorittamaan. Tai ehkä haen sairaslomaa niin voisin suorittaa vähän hitaampaan tahtiin...en tiedä, ahdistaa.

Ehdotan, että haet sairaslomaa.  Onko sinulla hoitkontakti? Onko lääkitys kunnossa? Käytkö terapiassa. Nämäkin kannattaa hoitaa kuntoon, jotta jaksat myöhemmin opiskella. 

  Nyt viimeisimmän masennuskauden alettua jäin sairaslomalle ja tuntui suorastaan helpottavalta, kun sain antaa itselleni olla heikko ja masentunut. Ei tarvinnut enää yrittää ottaa itseään niskasta kiinni, kos ka se ei vaan auta. Myös lääkitystä tarkistettiin ja aloitin terapian uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Eilen mietin, että mikä taakka olen yhteiskunnalle. Turha ihminen.

Tänään yritin lukea, tajusin kolme sanaa.

Mieti myös onko Jumalaa? Jos hän on olemassa, miksi hän ei voi ottaa mua pois?

 Onko lääkitys- ja terapia-asiat kunnossa? Itsetuhoiset ajatukset viittaavat vakavaan masennukseen, etkä toivu siitä omin avuin. Nyt kipin kapin lääkärille, jos et ole vielä käynyt. 

terveisin toinen vakavasti masentunut

Teen samaa mitä eilenkin, juon itseni humalaan.

Vierailija kirjoitti:

Pilasimpa tahallani vähän elämääni lisää ilmoittamalla hoitotaholleni etten halua enää heidän apuaan...

Ota sinne yhteyttä ja kerro, että hoidon lopettamien oli huono ajatus ja kadut sitä. Kerro, että tarvitset itsellesi apua. Toisinaan vain tulee näitä sairaudentunnottomuuden hetkiä. 

Silloinhan sinä erityisesti tarvitset hoitoa ja huolenpitoa. Masentunut itsekin, ja tiedän nämä jutut kokemuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Kuuluu aika huonoa, yksinäisyys ahdistaa normaalia enemmän ja oon koulussa 2h yöunilla. Toivon vaan koko ajan että pääsen haudan lepoon tai että vaikka auto ajaa päälle.

Nyt äkkiä lääkäriin. Itsetuhoiset ajatukset viittaavat vakavaan masennukseen, etkä sinä selviä siitä ihan yksin. Tarvitset hyvän hoitosuhteen: lääkitys ja terapia kuntoon. Terveisin masentunut itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa, väsyttää, päähän ja niskaan sattuu, on tolkuttoman tylsää vaikka kuitenkaan mitään ei huvita tai jaksa tehdä. Kuolla jaksaisin, mutten ehkä uskalla.

Tarvitset hyvän ja tiiviin hoitosuhteen. Jos ei ole, niin mene nopeasti lääkäriin. Ei saa antaa itsetuhoisten ajatusten pilata omaa elämää. 

Multa lopetettiin hoito tammikuussa. Olen liian terve.

Eilen ilmoitettiin, etten saa uutta tilalle. Se hoitomuoto, johon minun piti siirtyä muuttuu ryhmämuotoiseksi, jolloin koko hoidon pointti ja idea vesittyy täysin. En varmasti tule olemaan ainoa pitkäaikaismasentunut joka tämän säästötoimenpiteen takia jää heitteille.

En tiedä mitä teen tämän asian kanssa. Aina kun jotain tällaista sattuu tulee mieleen, että yhteiskunta tuntuu toivovan että katoaisin johonkin ja lakkaisin olemasta haitaksi.

Senkin suhteen olen aivan hukassa, että mitä ryhdyn tekemään elämälläni ja miten elätän itseni nyt kun en voi ihan hirveän huonosti. Oikeasti terveyteni ei kuitenkaan vielä riitä melkein mihinkään, ellen saa tilaisuutta kuntoutua jossain turvallisessa mutta aktiivisessa ympäristössä. Pari kuukautta ihan mitä tahansa normaalia työelämää josta tällä hetkellä voin suoriutua, ja olen taas akuuttitapaus.

En oikein saa mihinkään apua mistään. Millään sossun, kelan, työkkärin tai terveydenhuollon toimijalla josta tähän asti olen kuullut ei ole hirveästi mitään tukea tarjota. Tärkeät jutut jää itsestäni kiinni, ja, no, minä nyt en vaan ole siinä kunnossa että pystyisin ne hoitamaan.

Luulin että hyvin menee, kunnes totuus iski taas vasten kasvoja. 5kk vauva ei vieläkään nuku päiväunia (saatika hyvin yöllä). Yritin silti nukuttaa ulos. Ei onnistunut. Tultiin takaisin sisälle, yritin syödä, vauva alkoi kiljua ja huutaa. Kesti että rauhoittui, yritin taas syödä. Sama kiljunta ja huuto. Nyt hän nukkuu sängyssään koiranunta ja minä päivystän vieressä.

Sairastuin siis synnytyksen jälkeiseen masennukseen vauvan ollessa 1kk, koska elämässäni tapahtui sillon paljon vauvasta riippumattomia surullisia asioita. Yritin hakea apua psykiatriselta puolelta, en saanut. Lääkkeitä pitäisi syödä, en kuitenkaan aio koska ne eivät ole ennenkään aiemmassa elämässä tehonneet. Psykologin juttusilla käyn 1-2krt/kk ja sekään ei mielestäni riittävää. Välillä minusta tuntuu, ettei edes tuo lapsi saa minua jaksamaan taas seuraavaan päivään.

Apua kun hakee, tuntuu että vastaus on vaan "ei sulla mene tarpeeksi päin p*rsettä että saisit apua.

P askaa. Harmaata. Tylsää. En ole hymyillyt/nauranut koko päivänä. Töissä istunut koko päivän. Töiden jälkeen käyn kaupassa ja illan vaan makaan sängyssä ja toivon että nukahdan (ei tule onnistumaan). Klo 20 otan unilääkkeen ja huomenna sama p aska uudestaan. Elämässäni ei ole niin minkäänlaista järkeä ja mikään asia ei tuota mielihyvää.

Ei ole pakko suorittaa ja vaatia itseltä niin paljon. Harjoitelkaa myötätuntoa itseänne kohtaan. Ja tarkistakaa oma arvomaailma suhteessa ympäröivään todellisuuteen: elänkö arvojeni mukaista elämää?

Kauheaa paskaa, ahdistaa, kuulen kehotuksia tappaa itseni, tunnen olevani kuollut ja kaikki muutkin ihmiset näyttää kuolleilta. Toisaalta olen niin vihainen kaikille ihmisille jotka ovat hylänneet että haluaisin ampua kaikki, en kuitenkaan ole väkivaltainen.

Kävin aamulla puhumassa yhdelle hoitotaholleni elämäntavoistani. Minun pitäisi saada päivärytmi kuntoon, myös ruokailurytmin ja liikkunnan suhteen pitäisi tehdä töitä, jotta voisin paremmin. Olen sairaslomalla tällä hetkellä ja uusi lääkitys on jo alkanut tehota, joten varmaan saan muutostakin aikaiseksi.

Sen jälkeen kävelin kauppaan ja kaupasta kotiin. Pistin pesukoneen päälle ja keitin aamupuuron, avasin tietokoneen ja tulin AV:lle. Otin pienet torkut, kun nukuin ihan liian vähän viime yönä ja söin puuroni.  Luin tätä ketjua ja huolestuin niin monen itsetuhoisista ajatuksista masennuksen keskellä. Niin masentunut en ole melkein koskaan ollut, että auttamisen halu minusta häviäisi minnekään.  

Kohta  pitäisi jaksaa hieman siivota keittiössä ja olohuoneen ompelupisteessäni, jotta sopisin ompelukoneen ääreen. Tarvitsen mekon sukulaisten häihin, ja minun pitää ommella se, kun ei ole varaa ostaakaan sellaista. Kangasta löysin omasta kaapistani, samoin kuin sopivan helpon kaavan, kun en jaksa nyt mitään vaikeaa tällä hetkellä. 

Tänään olisi tarkoitus vielä leikata mekon osat ja harsia ja sovittaa mekko ennen kuin ompelen sen kasaan jonakin toisena päivänä. Tämä kaikki tuntuu ylivoimaiselta, mutta aion pusertaa tämän verran itsestäni vielä. Jos jää voimia, käyn pienellä kävelylenkillä myöhemmin iltapäivällä.

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa paskaa, ahdistaa, kuulen kehotuksia tappaa itseni, tunnen olevani kuollut ja kaikki muutkin ihmiset näyttää kuolleilta. Toisaalta olen niin vihainen kaikille ihmisille jotka ovat hylänneet että haluaisin ampua kaikki, en kuitenkaan ole väkivaltainen.

Ehdotan, että menet lääkäriin mitä pitimmin, koska sinulla on voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia. Luulen, että pääset päivystykseen, kun kerrot ajatuksistasi.

Onko lääkitys kunnossa? Käytkö terapiassa? Hoida ne kuntoon mahdollisimman pian.  Terveisin vaikeasti masentunut itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheaa paskaa, ahdistaa, kuulen kehotuksia tappaa itseni, tunnen olevani kuollut ja kaikki muutkin ihmiset näyttää kuolleilta. Toisaalta olen niin vihainen kaikille ihmisille jotka ovat hylänneet että haluaisin ampua kaikki, en kuitenkaan ole väkivaltainen.

Ehdotan, että menet lääkäriin mitä pitimmin, koska sinulla on voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia. Luulen, että pääset päivystykseen, kun kerrot ajatuksistasi.

Onko lääkitys kunnossa? Käytkö terapiassa? Hoida ne kuntoon mahdollisimman pian.  Terveisin vaikeasti masentunut itsekin.

Olen syönyt lääkkeitä monta vuotta, osastolla ollut useasti ja terapiassa käyn.

Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kosketetuksi sisältä. Joskus muiden auttaminen voi auttaa omaan kurjuuteen. Esim. vapaaehtoistyö?  Tekee sen verran kun jaksaa? Auttaa jotain, jolla menee vielä huonommin kuin itsellä?

miettii kirjoitti:

Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kosketetuksi sisältä. Joskus muiden auttaminen voi auttaa omaan kurjuuteen. Esim. vapaaehtoistyö?  Tekee sen verran kun jaksaa? Auttaa jotain, jolla menee vielä huonommin kuin itsellä?

Opiskelen hoitoalaa, t se ääniä kuuleva

Ihan hyvää. Luminen maisema saa minut jokseenkin onnelliseksi ja kissa on tässä kyljessäni kiinni. On mukavan hiljaista, kun olen yksin kotona, mies on töissä.

Heräsin juuri nukuttuani 20 tuntia. Tätä ennen valvoin kaksi vuorokautta ja sitä ennen nukuin myöskin päiväni ohi. Tuollaista se on. Rankaisen itseäni valvomisella ja syömättömyydellä. Olen ollut masentunut puolet elämästäni, olen kuntoutustuella ja käyn terapiassa. Ei minulla ole koskaan ollut mitään erityisiä haaveita tai odotuksia elämän suhteen, mutta olen silti vähän pettynyt että se meni näin. Koen kaiken aika merkityksettömäksi ja itseni epäonnistuneeksi. Silti, nyt on parempi vaihe.

Vierailija kirjoitti:

miettii kirjoitti:

Ihminen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kosketetuksi sisältä. Joskus muiden auttaminen voi auttaa omaan kurjuuteen. Esim. vapaaehtoistyö?  Tekee sen verran kun jaksaa? Auttaa jotain, jolla menee vielä huonommin kuin itsellä?

Opiskelen hoitoalaa, t se ääniä kuuleva

Se opiskelu ja työ suorituskeskeistä, aliarvostettua (ainakin jos palkkaan on katsominen) ja raskasta, vuorotyötäkin ehkä (joka ei välttämättä kaikkien psyykelle sovi). Sulla varmaan auttamisenhalu, mutta jos päädyt alanvaihtoon sen kuormittavuuden takia, niin muista että voit kanavoida sen auttamisehalun myös monilla muilla tavoin.

Näin juuri lääkäriäni. Sairaslomani jatkuu vielä maaliskuun. Surettaa, koska olisin tahtonut jo töihin, mutta kai se on parempi vielä ottaa iisisti. Suunnittelin meneväni maaliskuussa sitten vapaaehtoisena mummoja jututtamaan.

Ihan hyvä mieli on tänään ollut. Menen pitkästä aikaa tänään kotiin yöksi. Yksin. Se on suuri askel, koska asun tällä hetkellä kuntoutuskodissa.