Onko ystäväni sairastumassa psykoosiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse psykoosisairaiden kanssa työskentelevänä tuntuu julmalta, että niin moni on ottanut etäisyyttä ystäviinsä jotka ovat sairastuneet. Vaikka en aluksi ihmisiä tunne ja oireiston ollessa voimakkaana vaikuttavat toki erikoisilta, alkaa luottamuksen lisääntyessä tulla läpi ihmisen luonne oireiden takaa, monet hirveän mukavia ihmisiä joilla tunteet ja sydän kuten muillakin. Jos olette persoonan tunteneet, ei se sieltä mihinkään katoa sairastumisen myötä, halu tulla nähdyksi omana itsenään ja sitten jäät yksin oireiden vuoksi joille et mahda mitään. Sisäisestihän ne tuottavat ihmiselle tuskaa ja aitoa hätää. Onneksi lääkkeet ovat nykyisin tehokkaita ja osa pystyy elämään hyvinkin oireetonta elämää kunhan ongelma tunnistettu. Tsemppiä ap:lle, kiva että huolehdit ystävästäsi oli tilanne sitten mikä tahansa. Et voi ottaa vastuuta toisen elämästä, mutta voit olla läsnä.

Ikävää, jos on monia psykoosiin sairastuneita, joilta ystävät kaikkoaa. Ota kuitenkin huomioon, että ystävät eivät ole mielenterveyden ammattilaisia, eivätkä myöskään voi ottaa hoitajan tai terapeutin roolia. Jos psykoosiin sairastunut alkaa pelätä ystäviä, mitä suosittelet, että he tekisivät?

Juuri tätä ajattelin ap:n tapauksessa, apua voi hakea ja tarjota mutta ei ole vastuussa ystävänsä hoidosta ja rajansa kannattaa pitää. Toki ongelma usein on oireena sairaudentunnottomuus, jolloin voi läheisenä olla vaikeaa seurata sairauden akuuttia vaihetta ja vaikea saada läheistä hoitoon. Päivystykseen yhdessä tai sitten yhteys vaikka hätänumeroon, josta ensihoidon arvio. Hoidettuina monet pärjäävät sairauden kanssa ja aikainen puuttuminen todella parantaa ennustetta, psykoosit syövät kognitiota toistuessaan/pitkittyessään, joten ne pitäisi saada poikki mahd. aikaisessa vaiheessa. Eli yrittää varmistaa avun saaminen, ei kääntää selkäänsä, sen voi tehdä. Ei se läheinen tahallaan ole mahdoton. Stigmat ja pelot vain istuvat syvässä, siksi toin omaa näkemystä esille.

ei näillä oireilla ole kyllä psykoosi lähimaillakaan. Vai että verhot kiinni niin on psykoosi? Lopettakaa ammattilaisena esiintyminen. Psykoosi on niin selvä juttu kun se puhkeaa että ei sitä tarvii arvuutella. 

Kyllä nämä oireet voivat viitata alkavaan psykoosiin, ja nopea hoitoon pääsy psykoosin alkaessa on todella tärkeää.

Eräs kaverini, jonka olin tuntenut kauan ja hyvin, alkoi olla masentunut. Jossain vaiheessa hän myös mm. alkoi puhua isäpuolestaan, joka oli ottanut muutaman tonnin lainan. Kaveri kertoi miettineensä kovasti, että mihin se mies oikein tarvitseekaan niin isoa rahaa. Hänestä asia oli epäilyttävä. Vähitellen hän sanoi pitävänsä mahdollisena, että mies on palkannut tappajat hoitelemaan kaverini äidin.  En tietenkään uskonut. Ei mennyt kovin kauaa, kun frendi meni sitten aivan sekaisin ja hänet laitettiin suljetulle osastolle. Pääsi sieltä kyllä poiskin. Päätyi itsetuhoon.

Juttu on siinä, että täysin järkevät läheiset, kuten hänkin oli, voivat sairastua. Hänellä oli kylläkin ollut aika turvaton lapsuus. Niitä pieniäkin merkkejä kannattaa ottaa huomioon. Kaverillani oli ensin vähän sellaisia erikoisia juttuja, jotka kuvastivat hänen epäluottamustaan muihin ihmisiin, mutta ne jutut olivat vielä jokseenkin täysijärkisiä, joskin pessimistisiä. Siinä vaiheessa voi olla vaikea hoksata, että toisen mieli alkaa oikeasti järkkyä.

Hyvin mahdollista. Pienillä jutuillahan se yleensä alkaa, harvalla se psykoosi pamahtaa kerralla ihan täysillä päälle. Mun sisko on kerran ollut psykoosissa. Se kehitys siitä, että oli psykoosi tulilla siihen täyteen hulluuteen vei varmaan 1,5 vuotta. Aluksi alkoi puhua, että joku seuraa häntä. Siitä se eteni siihen, että kuvitteli kaikkien kadulla kävelijöiden olevan stalkkeri. Minä kuittasin nämä sillä, että rankka ero ja mies oli väkivaltainen ja uhkaillut ennen kuin hävisi heidän elämästään ja kai se vaan ylireagoi.

Lopulta hän lukitsi itsensä ja lapsensa kotiinsa ja oli aivan vainoharhainen, että heidän kotia kuunnellaan ja ex haluaa viedä hänen lapsensa. Tilanne ratkesi, kun lapsen koulu huolestui, että lapsi on ilmoittamatta ollut lähes 2 viikkoa pois ja koti ei vastaa. Kyselivät multakin, että mitä on tekeillä (mun tiedot on koululla siltä varalta, että äiti ei vastaa ja tilanne vaatii äkkiä jonkun läheisen saavan tiedon). Minä menin hakkaamaan ovea ja soitin sitten poliisit paikalle, kun selvästi oli kotona, mutta ei avannut ja virkavalta toimitti pakkohoitoon. Oli hoidossa 3kk.

Tuosta hoitoon toimittamisesta on nyt noin 2 vuotta ja sisko on sen osastoreissun jälkeen ollut taas normaali. Lapsi asui mun luona vuoden, mutta nyt on taas äidillään ja lastensuojelu valvoo vielä ja lapsi tulee mun luo pari kertaa kuussa "tukiperheeseen", että sisko ei ylikuormitu ja sekoa uudestaan.

Ainakin tuon tekstiseinän perusteella aloittaja on itse psykoosissa.

Ap, n asiasta en tiedä, mutta epäilen sellaisen naisen järkeä joka ei tajua, että jos verhot auki ja valot ja vadtapäisessä talossa miehiä niin aivan varmasti sieltä joku yrittää tirkistellä paljasta pintaa.

Voiko ihminen itse tajuta olevansa mahdollisesti sairastumassa?

Minä olen jo jonkin aikaa epäillyt, että minua kyylätään naapuritalosta ja hommasin olohuoneen verhotkin sen takia, että saan iltaisin olla rauhassa. 

Kadulla kuvittelen, että joku tuttu näkee minut jostakin, tämä ei tosin ole ahdistavaa vaan lähinnä huvittuneena seuraan itseäni, miten käyttäydyn jos joku seuraisi. Lienee sekin tarpeeksi sairasta.

Mitähän muuta... Epäilen nykyään antaa luottokortin numeron, maksaa verkkopankissa ym. mitä ennen en jaksanut ajatella.

Elämäni on ollut muutaman vuoden ajan todella rankkaa, en halua tarkemmin eritellä, mutta syitä järjen menettämiseen kyllä löytyy enemmän kuin yhdelle ihmiselle toivoisi.. Nyt kun luin näitä kertomuksia, niin tosiaankin aloin epäillä että voisinko olla sairastumassa ja ainoa syy miksi en mene lääkäriin ajoissa on se, että pelkään joutuvani suljetulle tms. ja olen koeajalla töissä!

On tietenkin olemassa ihmisiä, joilla on vilkas mielikuvitus, ja vaikkapa stressi tai univelka voi laukaista vähän höpsöä käytöstä. Esim. itse liikun paljon metsässä koirien kanssa otsalampun valossa. Jos on paineita, saattaa tulla sellaisia ajatuksia, että kun valoa heilauttaa metsään päin, niin siellä onkin vaaleat kasvot (ruumis tai jotain muuta inhottavaa). Välillä on pitänyt lähteä kotiin, kun on niin alkanut pelottaa. Sama tuo jonkun kertoma pelko siitä, että parvekkeella on stalkkeri. Ihan irrationaalinen pelko, mutta kuitenkin ajaa toimimaan (verhot kiinni). Tärkeintä on, että päivänvalossa ja virkeänä sitä tajuaa, että ajatus ruumiista metsässä tai stalkkerista pihalla on ihan pöhkö. Ja jos kertoo asiasta vaikka kaverilleen, sitä naureskelee itselleen, että onpa kummallisia pelkoja mulla. Toimintakin pysyy aika pienenä - verhojen kiinni laittaminen tai pimeästä metsästä kotiin taapertaminen on aika arkipäiväistä puuhaa. 

Sen sijaan aloittajan tarinassa on kyllä piirteitä, jotka saavat epäilemään ihan oikeaa paranoidisuutta. Ap:n kaveri ilmeisesti kertoi ikkunan takana kyttääjästä ihan tosissaan, lähinnä hieman harmistuen, kun ap yritti tarkentaa asiaa. Hän siis todella ilmeisesti uskoi kyttääjän mahdollisuuteen. Paranoidisuuteen voisi viitata myös se, että hän ei oikein osannut selittää, missä se kyttääjä fyysisesti on - kun ap osoitti, että eihän 5. kerroksen ikkunan takana ketään voi olla, niin ystävä sen kyllä tajusi ja myönsi, mutta silti ilmeisesti jäi siihen kokemukseen, että kyllä siellä jossain silti kytätään. Eli tunne vainotuksi/tarkkailluksi tulemisesta ylittää rationaalisen ajattelun. Lisäksi hänellä on aiemminkin ollut täysin irrationaalinen huoli seinän halkeamasta, joka on kuitenkin ajanut melkoiseen vaivannäköön, seinän maalaamiseen. Toisaalta korjausliike on ollut täysin kosmeettinen - jos joku oikeasti halkeaman kautta salakuuntelisi, niin ei siinä maalit auttaisi. Tämäkin sopii siihen, että kyseessä on jonkintasoinen epärealistinen ajattelumalli - kun ystävä teki jotain, minkä koki estävän kuuntelun, niin se helpotti, vaikka tosiasiassa toiminta oli varsin kevyttä. Se, että aloittaja ylipäätään kokee ystävänsä käytöksen olevan "outoa", aiemmasta poikkeavaa, on merkillepantavaa ja voi viitata oikeaan sairausoireiluun. 

Psykoosin puhkeamista yleensä edeltää ns. prodromaalivaihe. Se ei aina johda psykoosiin. Vaiheelle tyypillistä on, että ihmisen jutut muuttuvat hieman erikoisiksi, hän saattaa olla vaikka vähän masentuneen oloinen, mutta ison osan aikaa ihan tavallinen. Mielestäni aloittajan ystävän jutut voisivat olla tällaista oireilua. Aika tyypillinen ikä olisi skitsofreniankin puhkeamiselle, mutta toki ihmisillä on paljon ihan yksittäisiä esim. reaktiivisia psykooseja (vaikkapa hyvin äärimmäinen elämäntilanne, stressi, isot menetykset tms.), ja niistä voi parantua pysyvästi. Lisäksi voi olla ihan pelkkää harhaluuloisuutta ilman varsinaisen psykoosin puhkeamista. Harhaluuloisuutta voi joskus liittyä esim. ahdistuneisuuteen ja masennukseen, kuten ketjussakin on todettu. Tai sitten esim. posttraumaattiseen tilaan, hyvin vaikeaan unettomuuteen yhdistettynä muihin mt-ongelmiin jne. 

Jos ap:lla on yhteisiä tuttuja tämän ystävän kanssa, suosittelisin varovaisesti kysymään heiltä, ovatko huomanneet vastaavaa. Tai perheenjäseniltä. Jos oireet hoksataan varhain ja niihin puututaan pikaisesti, on lopputulos yleensä parempi kuin silloin, jos oireiden annetaan edetä pitkälle.