Lue keskustelun säännöt.
Onko ystäväni sairastumassa psykoosiin?
10.02.2018 |
Hän on siis kaikilla mittapuilla erittäin normaali, tasapainoinen ja järkevä akateeminen työssä käyvä kolmikymppinen nainen. Ollaan tunnettu lapsesta saakka ja ollaan hyvin läheisiä. Kummallakaan ei ole lapsia, ja ystäväni ei myöskään ole seurustellut muutamaan vuoteen. Tavattiin eilen hänen luonaan, syötiin ja juotiin vähän viiniä ja katseltiin leffaa. Hän oli muuten ihan normaali, mutta totesi alkuillasta verhoja kiinni vetäessään, että hän on alkanut sulkea verhot heti hämärän tuntua, kun on useamman kerran huomannut, että joku kyttää ikkunan takana. Hän asuu kerrostalon viidennessä kerroksessa, eikä vastapäätä ole muita korkeita taloja! Naurahdin, että mitä ihmettä puhut, täällä viidennessä kerroksessako? Hän selitti jotenkin, ettei tietenkään kukaan voi suoraan ikkunan takana olla, mutta joku on kuitenkin usein kytännyt jossain. Kyselin tosi tarkkaan että missä, kadullako, mistä tietää, missä on nähnyt kyttääjän jne. mutta en saanut selkeää vastausta. Joskus oli joku kuulemma kävellyt tai seissyt jossain alhaalla kadulla ja joskus oli kuulunut kopinaa ikkunan takana, mutta ei osannut vastata selkeästi, kun kysyin, epäileekö jonkun esim. heitelleen kiviä ikkunaan. Hän ei vaikuttanut mitenkään erityisen pelokkaalta, vaan ennemmin tuntui vähän kiusaantuvan kyselyistäni ja vaihtoi puheenaihetta. Loppuilta meni täysin normaalisti, eikä mikään muu hänen käytöksessään viitannut vainoharhaisuuteen.
Tästä tapahtumasta muistui kuitenkin mieleeni, että syksyllä hän mainitsi seinäänsä ilmestyneestä halkeamasta, joka oli vain sellainen mitättömän pieni naarmu, että hän aikoo maalata sen piiloon kun on aika inhottavaa että sellainen halkeama on seinässä, jonka takana asuu ihan tuntematon ihminen. Ihmettelin silloikin, että mitä merkitystä sillä on, kuka seinän takana asuu. Kyseessähän on kivitalo, ja halkeama tuskin oli sen syvemmällä kuin maalipinnassa. Sitäpaitsi hän itsekin ajatteli ongelman ratkeavan pelkällä maalaamisella. Hän sitten tosiaan maalasikin kaikki seinänsä, mutta ne olivat kyllä muutenkin vähän epäsiistit ja ruman väriset aiemmin, joten halkeama ei ollut ainoa syy maalaamiselle. Eilen minun oli sitten pakko kysyä tuosta halkeamasta, mutta luulen, että ystäväni arvasi minun kyselevän siksi, että hän oli hetkeä aiemmin puhunut kyttääjästä. Hän totesi vähän närkästyneen oloisena, että eihän sitä halkeamaa ole sen jälkeen ollut, kun hän seinät syksyllä maalasi. Ja vaihtoi puheenaihetta.
Ei nämä jutut näin kirjoitettuna kovin kummallisilta tunnu, mutta mielestäni tällaiset ajatukset poikkeavat tosi vahvasti ystäväni normaalista ajattelusta. Mistä voisi olla kyse?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan haluaisin kysyä joiltakin yhteisiltä tutuiltamme tai ystäväni perheenjäseniltä, ovatko he huomanneet hänessä outoa käytöstä. Mutta toisaalta en halua puhua hänestä selän takana, koska hän on itsekin äärimmäisen luotettava.
Ap.
Mielestäni tämä olisi hyvä idea. Jos olisin itse älynnyt puhua psykoosiin joutuneen kaverini tyttöystävän kanssa, olisi asia varmasti mennyt eteenpäin nopeammin. Ymmärrän, että luottamuksen säröily mietityttää, mutta ainakin itse jos olisin ystäväsi saappaissa, suhtautuisin asiaan siten, että parempi huolehtiva ystävä, kuin sellainen, joka on kohteliaisuudesta hiljaa ja jää odottaamaan mahdollisia ikävämpiä seurauksia. Ja asianhan voi koittaa ottaa puheeksi vähän arkipäiväiseen rupattelutyyliin "oon miettiny Maijaa viime aikoina, onkohan sillä jotenkin rankkaa, kun se on vähän ollut outo, eikä oikeen haluu puhuu mun kaa asiasta, ei oo sen tapaista?"
Totta, olet varmasti oikeassa. Kiitos neuvostasi!
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kuulostaa psykoosilta, mutta minulla ei ole hajuakaan miten sinä voisit auttaa. Ei Suomessa hullut saa apua, elleivät ite kävele sairaalaan hakemaan hoitoa hulluuteen. Mitä eivät tietenkään tee.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuulostaa psykoosilta, mutta minulla ei ole hajuakaan miten sinä voisit auttaa. Ei Suomessa hullut saa apua, elleivät ite kävele sairaalaan hakemaan hoitoa hulluuteen. Mitä eivät tietenkään tee.
Olen nro 9 ja kirjoitin entisestä työkaveristani, joka oli suljetulla osastolla psykoosin takia. Psykoosiin sairastuneet otetaan kai yleensä pakkohoitoon. Jonkun tietenkin pitää ensin toimittaa heidät hoitoon.
Lähde nyt täältä ensitöiksesi pois.
Täältä saat vaan sekojen vastauksia.
Keittiöpsykologit ei sua auta. Kysy jostain mielenterveysseurasta jos vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa itse oikein neuvoa enempää tässä, mutta minulla on todella hyviä kokemuksia avun hakemisesta neuvojen muodossa Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimesta. He osaavat antaa ammattilaisen neuvoja ja myös käytännön opastusta siihen, miten edetä tilanteessa. Suosittelen lämpimästi yhteydenottoa sinne, jos et ole vielä ollut yhteydessä johonkin ammattiauttajien tahoon. Voimia ja ihanaa, että välität ystävästäsi! Sinun kaltaiset ihmiset ovat kultaakin kalliimpia!
Suuri kiitos sinulle vastauksestasi! Minun pitää ottaa yhteyttä tuohon Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.
Ap.
Siellä vastaa ihan tavalliset vapaaehtoiset ihmiset. Heillä ei ole koulutusta mielenterveyspuolelle. Sieltä ei siis voi kysyä neuvoa tuon kaltaisessa asiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kuulostaa psykoosilta, mutta minulla ei ole hajuakaan miten sinä voisit auttaa. Ei Suomessa hullut saa apua, elleivät ite kävele sairaalaan hakemaan hoitoa hulluuteen. Mitä eivät tietenkään tee.
Kyllä me hullut välillä kävellään itse hakemaan hoitoa hulluuteen. Ensimmäinen osoite ei kyllä useimmissa tapauksissa ole sairaala (monissa tapauksissa ei koskaan tarvita sairaalahoitoa) ja eikä nykyään myöskään yleensä käytetä sanaa hullu. terv. hullu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa itse oikein neuvoa enempää tässä, mutta minulla on todella hyviä kokemuksia avun hakemisesta neuvojen muodossa Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimesta. He osaavat antaa ammattilaisen neuvoja ja myös käytännön opastusta siihen, miten edetä tilanteessa. Suosittelen lämpimästi yhteydenottoa sinne, jos et ole vielä ollut yhteydessä johonkin ammattiauttajien tahoon. Voimia ja ihanaa, että välität ystävästäsi! Sinun kaltaiset ihmiset ovat kultaakin kalliimpia!
Suuri kiitos sinulle vastauksestasi! Minun pitää ottaa yhteyttä tuohon Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.
Ap.
Siellä vastaa ihan tavalliset vapaaehtoiset ihmiset. Heillä ei ole koulutusta mielenterveyspuolelle. Sieltä ei siis voi kysyä neuvoa tuon kaltaisessa asiassa.
Työntekijoinä on tuolla (ainakin ollut) kriisityöntekijöitä sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Joka tapauksessa olen itse saanut sieltä aina todella hyvin apua, toisin kuin esim. terveyskeskuksen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Jos henkilö laittaa pimeän tullen valaistussa kerrostaloasunnossa verhot kiinni, jotta mahdolliset tuntemattomat eivät näkisi kadulta sisälle, hän on psykoosissa. Sinun täytyy välittömästi soittaa kriisipuhelimeen.
Vierailija kirjoitti:
Anna hyvä ihminen sen kaverisi olla. Jotkut joskus päästävät suustaan ihmeellisyyksiä. Anna olla. Olet pelokas ihminen. Et kestä pienintäkään stressiä. Parempi että et näe koko ihmistä. Voi olla sairastumassa tai sitten ei. Sulla ei ole minkäänlaista stressinsietokykyä.
Mitä oikein selität, miten ap:n pelokkuus tai stressinsietokyky liittyy itse asiaan millään tavalla? Painu itse pois täältä kiusaamasta ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun eräs kaveri sairastui psykoosiin. Ensioireita oli paljon. Hän sulkeutui ja alkoi puhumaan outoja. Kerran kävin hänen luona kylässä ja hän ei halunnut laittaa valoja päälle, vaikka alkoi olla pimeää. Sekään ei vielä soittanut minulla hälytyskelloja.
Oli myös outoja pelkotiloja ja vainoharhaisuutta, yksityiskohtiin en nyt mene. Mutta jotenkin kun on ihmisen tuntenut pitkään, muutokset yrittää selittää päässään parhain päin.
Pitäskö huolestua kun itsekin laitan sänkyni viereisen ikkunan verhot tiukasti kiinni hämärän tullen koska jostain syystä pelkään että ikkunan takana parvekkeellani voisi öisin seistä joku tuijottamassa minua kun nukun? Asun kakkoskerroksessa joten parvekkeelle pääseminen ei ole täysin mahdotonta, mutta kuka sellaista siltikään tekisi. Parveke on kaiken lisäksi lasitettu, mutta lasit saa auki. Vilkuilen öisin sälekaihtimien välistä parvekkeelle ja mielikuvitus saa joskus aikaan varjoja.
Pelko lähti kai siitä, kun kerran joku sekopää hakkasi oveani keskellä yötä varmaan 20min. Olin liian paniikissa soittaakseni poliisit. En tunne kaupungista juuri ketään, mutta silti pelkään, että joku vainoaa minua ja ilmestyy tuonne parvekkeelle tai jotain. Onko normaalia ja miten tällaisesta pääsee eroon?
-Nuori n
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäskö huolestua kun itsekin laitan sänkyni viereisen ikkunan verhot tiukasti kiinni hämärän tullen koska jostain syystä pelkään että ikkunan takana parvekkeellani voisi öisin seistä joku tuijottamassa minua kun nukun? Asun kakkoskerroksessa joten parvekkeelle pääseminen ei ole täysin mahdotonta, mutta kuka sellaista siltikään tekisi. Parveke on kaiken lisäksi lasitettu, mutta lasit saa auki. Vilkuilen öisin sälekaihtimien välistä parvekkeelle ja mielikuvitus saa joskus aikaan varjoja.
Pelko lähti kai siitä, kun kerran joku sekopää hakkasi oveani keskellä yötä varmaan 20min. Olin liian paniikissa soittaakseni poliisit. En tunne kaupungista juuri ketään, mutta silti pelkään, että joku vainoaa minua ja ilmestyy tuonne parvekkeelle tai jotain. Onko normaalia ja miten tällaisesta pääsee eroon?
-Nuori n
Tämä kuulostaa minun korvaani vielä ihan normaalilta, etenkin kun itsekin tiedostat, ettei pelkosi ole ihan realistista. Itse käyttäydyn samalla tavalla, vaikka asun neljännessä kerroksessa. Ap:n tapauksessa taas ystävä on kuitenkin ilmeisesti muuttunut viime aikoina, ja tuntuu pitävän kummallisia pelkojaan ihan aiheellisina. Voi olla kyse jostain mielenterveyden häiriöstä.
Tämä ei nyt varmaan lohduta aloittajaa, mutta mulla oli lukioaikaan ystävä, jonka olin tuntenut pikkulapsesta asti. Hän oli ihan tavallinen, älykäs tyttö. Muistaakseni ylioppilaskirjoitusten aikaan hän alkoi ensimmäisiä kertoja puhua vähän outoja, murehti esim. jotain koevastausten vaihtumista muiden oppilaiden vastausten kanssa, vaikka selvästi selitimme hänelle, että kaikissa vastauspapereissahan on nimet. Hän alkoi myös jotenkin pälyillä ja katsella epäillen ihmisiä, joissa me muut emme nähneet mitään erikoista. Lisäksi hän lopetti tavaroidensa säilyttämisen lukollisessa lokerossa koulun käytävällä, koska epäili, että joku oli saanut kopion hänen avaimestaan. Lukion jälkeen hän muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja pärjäsi kai ensin ihan hyvin, mutta lopulta sekosi täysin. Muuttui hirveän epäsiistiksi, ja kuulemma hänen asuntonsakin oli kauhea läävä. Sai kai lopulta diagnooseikseen ainakin skitsofrenian ja bipon. Nykyään en tiedä, missä hän asuu ja miten voi, mutta ilmeisesti hänen elämänsä on kuitenkin lukion jälkeen ollut pelkkää alamäkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei nyt varmaan lohduta aloittajaa, mutta mulla oli lukioaikaan ystävä, jonka olin tuntenut pikkulapsesta asti. Hän oli ihan tavallinen, älykäs tyttö. Muistaakseni ylioppilaskirjoitusten aikaan hän alkoi ensimmäisiä kertoja puhua vähän outoja, murehti esim. jotain koevastausten vaihtumista muiden oppilaiden vastausten kanssa, vaikka selvästi selitimme hänelle, että kaikissa vastauspapereissahan on nimet. Hän alkoi myös jotenkin pälyillä ja katsella epäillen ihmisiä, joissa me muut emme nähneet mitään erikoista. Lisäksi hän lopetti tavaroidensa säilyttämisen lukollisessa lokerossa koulun käytävällä, koska epäili, että joku oli saanut kopion hänen avaimestaan. Lukion jälkeen hän muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja pärjäsi kai ensin ihan hyvin, mutta lopulta sekosi täysin. Muuttui hirveän epäsiistiksi, ja kuulemma hänen asuntonsakin oli kauhea läävä. Sai kai lopulta diagnooseikseen ainakin skitsofrenian ja bipon. Nykyään en tiedä, missä hän asuu ja miten voi, mutta ilmeisesti hänen elämänsä on kuitenkin lukion jälkeen ollut pelkkää alamäkeä.
Ihania tällaiset ihmiset, jotka kauhistelevat muiden kohtaloita ja ilmeisesti niitä muistellaan yhdessä ja juoruillaan (kun toisenkäden tietoa jatkokuvioistaan). Onnittelut, että olet päässyt todistamaan jotain noinkin kummallista, tämä toinen on joutunut sitä elämäänsä elämään. Ehkä tämä tekee juuri sinusta hieman spesiaalimman.
Itse psykoosisairaiden kanssa työskentelevänä tuntuu julmalta, että niin moni on ottanut etäisyyttä ystäviinsä jotka ovat sairastuneet. Vaikka en aluksi ihmisiä tunne ja oireiston ollessa voimakkaana vaikuttavat toki erikoisilta, alkaa luottamuksen lisääntyessä tulla läpi ihmisen luonne oireiden takaa, monet hirveän mukavia ihmisiä joilla tunteet ja sydän kuten muillakin. Jos olette persoonan tunteneet, ei se sieltä mihinkään katoa sairastumisen myötä, halu tulla nähdyksi omana itsenään ja sitten jäät yksin oireiden vuoksi joille et mahda mitään. Sisäisestihän ne tuottavat ihmiselle tuskaa ja aitoa hätää. Onneksi lääkkeet ovat nykyisin tehokkaita ja osa pystyy elämään hyvinkin oireetonta elämää kunhan ongelma tunnistettu. Tsemppiä ap:lle, kiva että huolehdit ystävästäsi oli tilanne sitten mikä tahansa. Et voi ottaa vastuuta toisen elämästä, mutta voit olla läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Itse psykoosisairaiden kanssa työskentelevänä tuntuu julmalta, että niin moni on ottanut etäisyyttä ystäviinsä jotka ovat sairastuneet. Vaikka en aluksi ihmisiä tunne ja oireiston ollessa voimakkaana vaikuttavat toki erikoisilta, alkaa luottamuksen lisääntyessä tulla läpi ihmisen luonne oireiden takaa, monet hirveän mukavia ihmisiä joilla tunteet ja sydän kuten muillakin. Jos olette persoonan tunteneet, ei se sieltä mihinkään katoa sairastumisen myötä, halu tulla nähdyksi omana itsenään ja sitten jäät yksin oireiden vuoksi joille et mahda mitään. Sisäisestihän ne tuottavat ihmiselle tuskaa ja aitoa hätää. Onneksi lääkkeet ovat nykyisin tehokkaita ja osa pystyy elämään hyvinkin oireetonta elämää kunhan ongelma tunnistettu. Tsemppiä ap:lle, kiva että huolehdit ystävästäsi oli tilanne sitten mikä tahansa. Et voi ottaa vastuuta toisen elämästä, mutta voit olla läsnä.
Ikävää, jos on monia psykoosiin sairastuneita, joilta ystävät kaikkoaa. Ota kuitenkin huomioon, että ystävät eivät ole mielenterveyden ammattilaisia, eivätkä myöskään voi ottaa hoitajan tai terapeutin roolia. Jos psykoosiin sairastunut alkaa pelätä ystäviä, mitä suosittelet, että he tekisivät?
Voiko psykoosi jäädä tulematta tuollaisista oireista huolimatta. Tajuan nyt että läheiselläni oli tuota mutta hän kuitenkin jotenkin "tokeni".
Suuri kiitos sinulle vastauksestasi! Minun pitää ottaa yhteyttä tuohon Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelimeen.
Ap.