Mikä kotikasvatuksessa meni pieleen?

Tyttäreni 20v. kanssa juteltiin yleisesti elämästä ja vähän utelin, onko seurustellut/seurusteleeko tai onko ketään kivaa tyyppiä näköpiirissä. Hetken aikaa hän oli hiljaa ja kertoi sitten, ettei ole koskaan vielä seurustellut tai edes kiinnostunut kenestäkään sukupuoleen katsomatta. Olin hiukan typertynyt, mutta jatkettiin sitten jutustelua. Hänen mielestään kehenkään ei voi luottaa tarpeeksi ja että seurustelu on kuulemma liian vaikeaa ja stressaavaa. Nimesi vielä turhaksi ajanhukaksi. Yritin selittää tytölle, ettei tuolla lailla torppaisi koko ajatusta, vaan antaisi mahdollisuuden. Parisuhde on parhaimmillaan todella ihanaa. Tyttö ei vastannut enää mitään.

Nyt olen hieman suruissani, enkä voi olla syyttämättä itseäni. Yritän miettiä mitä olen tehnyt väärin, että tytön ajatusmaailma on noin vääristynyt. Ollaan isänsä, aviomieheni, kanssa oltu yli 25 vuotta yhdessä, onnellisesti naimisissa. Ilmeisesti tyttömme ei pidä sitä minkäänlaisena esimerkkinä itselleen. Veljensä seurustelee ja on tuonut kumppaniehdokasta kotiinkin käymään ja kaikki on mennyt hyvin. En ymmärrä, mistä tyttäreni on saanut päähänsä tuollaisia ajatuksia.

Voiko tuollaisia ajatuksia sysätä vain iän piikkiin? Että kipuilisi aikuisuuden kynnyksellä vaan?