Sisälläni heräsi pieni feministi (ehkäisystä)
Sisarentyttö, nyt 19-vuotias kertoi minulle että hänen poikaystävänsä vanhemmat ovat yrittäneet painostaa häntä ottamaan e-pillerit.
Kuulemma olivat udelleet pojaltaan, että minkälainen ehkäisy heillä on käytössä ja poika oli kertonut että kumilla mennään.
Minusta oli ihan käsittämätön ajatus, että tuon ikäisiltä udellaan noin intiimejä asioita.
Siskontyttö oli kieltäytynyt pillereistä.
Meillä on suvussa ollut veritulppaa, äidilläni (siis siskontytön mummulla) on verenpainetauti.
Tyttö ei myöskään halua mielialan muutoksia, painon nousua saatika hormoneja kehoonsa muutenkaan.
Kuparikierukka ei sovi myöskään.
Tytöllä on kivuliaat menkat.
Olen todella tuohtunut siitä, että edelleenkin ehkäisy halutaan vierittää kokonaan naisen vastuulle.
Lisäksi tietysti täysi-ikäisiltä ihmisiltä ei tuollaista udella.
Tyttö on miettinyt eroa tuon takia.
Hän kokee olonsa nöyryytetyksi ja on ahdistunut kun hänen intiimiasioihinsa puututaan tökeröllä tavalla.
Olen yrittänyt rohkaista tyttöä, että kumi on oikein käytettynä yhtä tehokas kuin pillerit.
Poikaystävää ei kuulemma kumi haittaa.
Molemmat ovat vastuullisia nuoria enkä kyllä itse lähtisi puuttumaan aikuisten lasteni seksi-asiohin, vaikka lapseton olenkin.
Sisäinen feministini heräsi.
Miksi naisen pitäisi uhrautua? Tuhota kehonsa ja ehkä mielenterveytensäkin?
Mitä mieltä palstalaiset ovat?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Mulle, 30v. naiselle, anoppi piti ehkäisysaarnan toisen lapsen jälkeen. Suositteli kuparikierukkaa. Vasta jälkeenpäin tajusin, että tuo luuli varmaan meidän kakkosta vahingoksi, ikäeroa kun ei ollut kuin 1,5v. Tosiasiassa kuitenkin se eka oli vahinko, toka ihan suunniteltu.
En vetänyt hernettä nenään anopin puheista. Vaikka tuo ei pojalleen ehkäisystä mitään puhunutkaan vaan mulle saarnasi. Lähinnä huvitti anopin huolestuneisuus. Saarnakin meni vähän hukkaan, me kun sitten kuitenkin tehtiin vielä kolmas lapsi :) Kierukan laitoin kun lapset oli tehty (kolme), tosin se kuparinen vaihtui vuoden jälkeen hormoniseen. Joka sitten sopikin mulle paremmin. Välit anopin kanssa on oikein hyvät :)
Tilanne olis tietenkin varmaan ollut ihan eri, jos anoppi olis ruvennut jatkuvasti saarnaamaan ja opastamaan. Sitten varmaan olisin vetänyt herneen nenään. Mutta yksi kerta ei vielä aikuista ihmistä hetkauta. Enkä kyllä ton takia olis miehestä eronnut, anopin kanssa ne välit oli viilenneet. Tosin kyllä mun mies olis varmaan sanonut äidilleen asiasta jo ennen.
Mun mielestä eroaminen heti jos appivanhemmat tekee tai sanoo jotain "tyhmää" on vähän älytöntä. Aika heikoilla se parisuhde silloin on alunperinkin. Ehkä silloin kannattais tosissaan miettiä, mikä on se muu syy joka tuo eroajatuksen mieleen. Ei se koko syy appivanhemmissa ole.
Mies ei voi tulla raskaaksi, nainen sen sijaan tulee raskaaksi.
On täten itsestäänselvää että naisen velvollisuus on hoitaa ehkäisy.
Mutta jo tässäkin asiassa, mikä perustuu biologiseen itsestäänselvyyteen näemme naisten edesvastuuttomuuden, mikä on heille vielä luonteenomaista.
Naisilta tulisi peruuttaa välittömästi äänioikeus ja oikeus työskennellä työtehtävissä, missä vaaditaan edes hiukkanen vastuuntuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nythän se ehkäisy on kokonaan vieritetty miehen vastuulle. Pojan vanhemmat eivät halua poikansa saavan vielä jälkikasvua.
Kumi ei tuota fyysistä tai henkistä haittaa.
Tasapuolisuuden vuoksi käytetään sitten varmaan joka toinen kerta naisten kondomia...? Vai mitä feministi?
- ohis -
Vierailija kirjoitti:
Luokaton provo, ja mammat taas lilluu miesvihaliemissään.
Ehkäisyn huolehtimisessa ei ole mitään miesvihaa.
No saa sitä ehkäisystä kysyä. Pillereillä loppus ne kivuliaat menkatki.
Miksi joku sanoo miehen käyttävän kumia? Siis, itse ainakin laitan mielelläni kumin nk miehisen komeuden ylle, joten miehen ei tarvitse tähänkään hommaan vaivautua. Minulla myös on kumeja, ihan siitä syystä että en luota miesten varustautumiseen ehkäisyasioissa.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei voi tulla raskaaksi, nainen sen sijaan tulee raskaaksi.
On täten itsestäänselvää että naisen velvollisuus on hoitaa ehkäisy.
Mutta jo tässäkin asiassa, mikä perustuu biologiseen itsestäänselvyyteen näemme naisten edesvastuuttomuuden, mikä on heille vielä luonteenomaista.
Naisilta tulisi peruuttaa välittömästi äänioikeus ja oikeus työskennellä työtehtävissä, missä vaaditaan edes hiukkanen vastuuntuntoa.
Mies, en ikinä panisi paljaalta. En ole valmis lapsille, en todellakaan jätä ehkäisyä jonkun muun vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei voi tulla raskaaksi, nainen sen sijaan tulee raskaaksi.
On täten itsestäänselvää että naisen velvollisuus on hoitaa ehkäisy.
Mutta jo tässäkin asiassa, mikä perustuu biologiseen itsestäänselvyyteen näemme naisten edesvastuuttomuuden, mikä on heille vielä luonteenomaista.
Naisilta tulisi peruuttaa välittömästi äänioikeus ja oikeus työskennellä työtehtävissä, missä vaaditaan edes hiukkanen vastuuntuntoa.
Hear, hear. Naiselle sopii ainoastaan hommat joissa ei ole mitään vastuuta, kuten lastenkasvatus. (OHO.)
Ihan hyvä, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa ehkäisystä. Mutta pillereihin ei saisi painostaa. Itse otin pillerit käyttöön 15 tai 16-vuotiaana, en tiennyt niiden haitoista mitään. Nykyään en pillereitä tai muutakaan hormonaalista ehkäisyä halua käyttää. Sain tarpeekseni sivuvaikutuksista. En kyllä suosittelisi niiden käyttöä kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei voi tulla raskaaksi, nainen sen sijaan tulee raskaaksi.
On täten itsestäänselvää että naisen velvollisuus on hoitaa ehkäisy.
Mutta jo tässäkin asiassa, mikä perustuu biologiseen itsestäänselvyyteen näemme naisten edesvastuuttomuuden, mikä on heille vielä luonteenomaista.
Naisilta tulisi peruuttaa välittömästi äänioikeus ja oikeus työskennellä työtehtävissä, missä vaaditaan edes hiukkanen vastuuntuntoa.
Hear, hear. Naiselle sopii ainoastaan hommat joissa ei ole mitään vastuuta, kuten lastenkasvatus. (OHO.)
Erittäin seksistinen ja miesvihamielinen kommentti.
Se äitiysloman kotona makaaminen ei ole lastenkasvatusta.
Ööh siis kuka puuttuu täysi-ikäisten ehkäisyyn? No, Porvoossa varmaankin usein tapana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nythän se ehkäisy on kokonaan vieritetty miehen vastuulle. Pojan vanhemmat eivät halua poikansa saavan vielä jälkikasvua.
Kumi ei tuota fyysistä tai henkistä haittaa.
Helppo sanoa, jossei ole allerginen kumille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei voi tulla raskaaksi, nainen sen sijaan tulee raskaaksi.
On täten itsestäänselvää että naisen velvollisuus on hoitaa ehkäisy.
Mutta jo tässäkin asiassa, mikä perustuu biologiseen itsestäänselvyyteen näemme naisten edesvastuuttomuuden, mikä on heille vielä luonteenomaista.
Naisilta tulisi peruuttaa välittömästi äänioikeus ja oikeus työskennellä työtehtävissä, missä vaaditaan edes hiukkanen vastuuntuntoa.
Hear, hear. Naiselle sopii ainoastaan hommat joissa ei ole mitään vastuuta, kuten lastenkasvatus. (OHO.)
Naisille ei sovi luonnollisestikaan lastenkasvatus, siitä on jo muutaman sukupolven ajalta aivan riittävästi esinmerkkejä, vaan naiselle kuuluu ainoastaan lasten hoitaminen.
Mies sitten kasvattaa lapset jolloin niistä tulee täyspäisiä ihmisiä, tästä meillä on taas tuhansien vuosien näyttö.
Miksi kaikesta pitää tehdä feministinen kysymys? E-pillerithän tosin ovat nimenomaan vahvistaneet naisen asemaa, kun naisillekin on oma ehkäisymahdollisuus. Ja auttaa myös kivuliaisiin kuukautisiin. Jos miehille olisi vastaava ehkäisy vanhemmat olisivat painostaneet poikaansa hankkimaan sen, mutta kun ei ole - ja jos olisi ap valittaisi, kuinka on epäreilua, ettei naisilla ole vastaavaa, vaikka raskaus jää toteutuessaan vaan naisen harteille.
Yököttävää painostaa tyttöä moiseen!