Oliko nuoruutesi huoleton vai ei? (murrosikä+ aikuisuuden alkuvuodet, eli 13-20v)

up

Ei ollut. Mutta ehkä sitten rikkaiden kauniilla ja suosituilla lapsilla oli.

Olin alle 20-v. pienen lapsen ja hänen sairaan isänsä yh. Kotona ei ollut aina sen paremmin.

Vasta kun pääsimme kahdestaan asumaan, alkoi elämä hymyillä pysyvästi.

Teini-iässä se väliin hymyili, väliin näytti p*settä mm. perheeni tilasta riippuen.

Jos sun ongelmat on olleet tuolla tasolla, on sulla ollut helppo ja huoleton nuoruus :)

Kyllähän se tavallaan oli, mutta vuodet 15-20 huolehdin täysin itse itsestäni. Tein itsenäisiä päätöksiä isoissakin asioissa, joissa yleensä vanhempi on mukana tukena. Valehtelin äitini tietävän asioista ja se meni aina läpi.

Äitini kaikki vapaa-aika meni seurakuntansa asioissa ja seuroissa ym uskonnollisissa  tapahtumissa. Äitini ei tiennyt mitään asioistani tai tekemisistäni.

Ei. Mulla oli teininä syöpä ja elän vasta nyt "huoletonta" aikaa. Kävin lukion aika lailla itsenäisesti sairaalasta käsin. Lakkiaisissa olin kalju ja pyörätuolissa. Vieraitakaan ei ollut, koska infektioriskin vuoksi kotiin ei päästetty ketään joka ei asunut siellä. Nyt olen 23 ja odotan aivan fiiliksissä kesää ja kandiksi valmistumistani, kun voin laittaa kiharat hiuksiin ja kävellä omin jaloin hakemaan tutkintotodistuksen ja oon jo infonnut puoli sukua, että kakkua kesällä, meikä valmistuu!

Tavallaan oli, mutta ujouteni esti nauttimasta siitä täysillä.

Kyllä oli,tuonne 30+ asti.

Sitten alkoi kusemaan kaikki,työ,parisuhde,terveys ym. Nyt olo on kuin orjalla perkele,rahaa ei ole ikinä,omakotitalossa asuminen on muuttunut niin vi*un kalliiksi,selkä on jatkuvasti kipeä,käsi meni paskaksi työtapaturmassa ym.

Tekisi mieli myydä ihan kaikki pois,ottaa lopputili,potkia akka helvettiin,ainut mikä harmittaisi olisi lapsi mikä menisi samalla oven avauksella.

Mä olin vakavasti masentunut ja lähes vajosin psykoottiseen masennukseen. Eli ei ollut kivaa ja huoletonta. Mutta nyt päälle kolmekymppisenä onneksi elämäni on onnellista. Huomaan eron toisiin, sillä isäni on kuollut, äitini alkoholisti ja itse sairastuin puoli vuotta sitten krooniseen, hyvin harvinaiseen sairauteen, joka luultavasti lyhentää elämääni ja saattaa estää lasten hankkimisen, viedä toimintakyvyn ennenaikaisesti jne. Mutta silti koen olevani todella onnellinen, sillä minulla on rakastava kumppani ja ihana koti hänen kanssaan, opiskelen yliopistolla ja minulla on kivoja harrastuksia ja ystäviä.

Luulen että ilman rankkaa teini-ikää olisin tyytymättömämpi ja kiittämättömämpi. Kumppanillani on ollut juuri ns. helppo elämä ja hänen huolensa ovat luokkaa tarttis nelivetoauton, pitäisi olla parempi liikuntaharrastuksissaan ja miksi ei ostanut enemmän bitcoineja silloin kun niitä ekan kerran osti. Eli hassulla tavalla tuntuu, että synkkä menneisyyteni on antanut minulle valoisan tulevaisuuden. Olen onnellinen siitä mitä minulla on ja nautin elämästä tässä päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Olin alle 20-v. pienen lapsen ja hänen sairaan isänsä yh. Kotona ei ollut aina sen paremmin.

Vasta kun pääsimme kahdestaan asumaan, alkoi elämä hymyillä pysyvästi.

Teini-iässä se väliin hymyili, väliin näytti p*settä mm. perheeni tilasta riippuen.

Teini-iässä se pieni lapsi näytti persettä? Vai se sairas isä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alle 20-v. pienen lapsen ja hänen sairaan isänsä yh. Kotona ei ollut aina sen paremmin.

Vasta kun pääsimme kahdestaan asumaan, alkoi elämä hymyillä pysyvästi.

Teini-iässä se väliin hymyili, väliin näytti p*settä mm. perheeni tilasta riippuen.

Teini-iässä se pieni lapsi näytti persettä? Vai se sairas isä?

Vai näyttikö sairas isä teinitytölle persettä?

Minäkään en ymmärrä miksi niin sanotaan. Esim. kiusaamiselta ei kukaan teini voi välttyä, paitsi ne pelätyimmät kiusaajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin alle 20-v. pienen lapsen ja hänen sairaan isänsä yh. Kotona ei ollut aina sen paremmin.

Vasta kun pääsimme kahdestaan asumaan, alkoi elämä hymyillä pysyvästi.

Teini-iässä se väliin hymyili, väliin näytti p*settä mm. perheeni tilasta riippuen.

Teini-iässä se pieni lapsi näytti persettä? Vai se sairas isä?

Huutonaurua tälle kommentille 😂😂😂

Miksi ihmeessä olisin ollut niin tyhmä, että olisin ollut ap tuollaisista asioista huolissani? :D Eli oli kyllä. Ja oikeastikin oli, ainakin täältä katsottuna. Toki oli ongelmia, mutta ei epätoivoisia, kuten ehkä aikuisena pitkin elämää.

N45

Kyllä oli huoletonta kun ei tarvinnu murehtia mistään muusta kuin läksyjen teosta. Ja koulussa olin hyvä niin ei ne läksyt mikään paha juttu siis ollut.

Ruma lauta oon aina ollut mutt ei se mulle mitään paineita lapsena/nuorena aiheuttanut. Hammasraudatkin oli sekä ylhäällä että alhaalla mutt ei menoa haitannu :)

Oikeestaan mulla on nykyäänkin tosi huoleton elämä.

Aivan helvetin huippua! N. 13v ekat kännit ja siitä se sitten lähti enemmän tai vähemmän lähes joka vkl. Yläaste meni siinä ja lukiossa ehken vähän rauhoituin, kunnes taas yliopistossa kuppi kallistui melko tiukkaan tahtiin. No, valmistuin, pääsin heti töihin ja tapasin puolisoni. Nyt pari muksua, okt., ja mukava duuni. Mutta kyllä luulisin, että ottaisi nyt päähän, jos en olisi nuorena elänyt.

Vierailija kirjoitti:

Aivan helvetin huippua! N. 13v ekat kännit ja siitä se sitten lähti enemmän tai vähemmän lähes joka vkl. Yläaste meni siinä ja lukiossa ehken vähän rauhoituin, kunnes taas yliopistossa kuppi kallistui melko tiukkaan tahtiin. No, valmistuin, pääsin heti töihin ja tapasin puolisoni. Nyt pari muksua, okt., ja mukava duuni. Mutta kyllä luulisin, että ottaisi nyt päähän, jos en olisi nuorena elänyt.

Jotenkin surullista, että se kippaaminen on jollekin sitä elämistä. Minulla on ollut hauska ja sosiaalinen nuoruus, johon toki alkoholikin jossain määrin kuului. Se ei kuitenkaan ollut se ydin.

Vierailija kirjoitti:

Jos sun ongelmat on olleet tuolla tasolla, on sulla ollut helppo ja huoleton nuoruus :)

Niinpä! Mulla sairas, kova ja riitaisa perhe ja suku, raiskaus 15 v. ymv. Oiskin ollu vain nuo ap:n huolet.

Vastasin kyllä, emmin kuitenkin pitkään kyllä ja ei välillä.

Minulla oli varakas koti, ystäviä, kesätyöpaikka 12-17 vuotiaana, eli omaa rahaa.

Varsinkin isäni oli kuitenkin kova juomaan, eikä äitikään lasiin sylkenyt ja se aiheutti riitoja kotona.

Äiti puolusteli omaa juomistaan sillä, ettei jaksa katsoa isää, jos on itse selvinpäin.Matkustelimme paljon ja kun joskus kehtasin sanoa vanhemmilleni riidoista ja juomisesta, sain kuulla olevani kiittämätön. Tuskin kaverisi pääsevät näin usein etelänlomille, olisit kiitollinen. Minä olisin ollut mielummin kotona selvien ja hyvissä väleissä olevien vanhempien kanssa, kuin kännisten äidin ja isän kanssa kanarialla, tai pattayalla.

Monena iltana talutin isän sänkyyn ja pesin äidiltä meikit pois. Yöunet oli katkonaisia, kun meillä ryypättiin ja vieraita ramppasi.

Meillä oli sellainen kulissikoti, koskaan en puhunut kotioloista edes kavereille, koska häpesin.

Edesmenneitä vanhempiani muistelen kaikesta huolimatta lämmöllä, koska hyviäkin hetkiäkin oli.

Sain aika usein turpaan humalaiselta isäpuolelta 12 vuotiaasta asti. Joskus 15 vuotiaana riitti ja löin takaisin.

Siinä oli vähällä käydä huonosti, löin nuoruuden innolla ja vuosien korkojen kanssa. ilman muiden väliintuloa en olisi lopettanut. Sen jälkeen äijä ei uskaltanut sanoa mulle mitään.

Niin ääliö se oli että hommasi kerran myöhemmin oikean kovanaaman ryyppykaveriksi. Tuuppa nyt kokeileen vinoili isäpuoli. Kännissä tietenkin. Siinä oli niin karun näköinen mies että pelkkä olemus peloitti. 

Se tyyppi katsoi mua ja kysyi tuoko pitäisi hakata? Nosti isäpuolen seinälle yhdellä kädellä ja löi pään viereen seinään. Sanoi en lyö naisia tai lapsia ja käveli ulos.

Voin myöntää että matkin. En lyö naisia enkä lapsia. Sellaiset on raukkojen touhuja. Nykyään olen aikuinen mies eikä mun ole tarvinut lyödä ketään 20 vuoteen. Toivon ettei tule syytä lyödä enää ikinä. Inhoan väkivaltaa vaikka joskus olin kovaa jätkää.