Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä vapaasta kasvatuksesta?
09.02.2018 |
Olen itse sitä mieltä että lopputuloksena on parhaat ihmiset. Osaavat ajatella omilla aivoillaan, arvot kohdallaan, pärjäävät. Tiukasti kasvatetut jäävät jalkoihin kun nämä voittavat. Mutta lapsena ovat aivan karseita. Ja vanhempana saa hävetä silmät päästään.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaa kasvatus on menneiden vuosikymmenten juttu.
Vapaa kasvatus on 1990-luvun juttu. Nykyään kasvatuksessa on valloillaan konstruktivistinen suuntaus. Kannattaa tutustua siihen jos haluaa olla ajan hermolla. Jos ei halua olla ajan hermolla niin voi puhu vapaasta kasvatuksesta muta tuskin siitä kukaan muu puhuu enää kuin sinä.
Ai vieläkin konstruktivistinen suuntaus? Olen opuskellut 90-luvulla ja kyllä jo silloin vannottiin konstruktivismin nimeen, eikö ollut mikää uusi juttu silloin. Eikö nyt ole jo joku uusi suuntaus?
Nyt on ilmiöoppiminen 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Summerhill taisi olla ilmiö 70-luvulla, ja Suomeen tuli 80-luvulla. Konstruktivismi on niin 90-lukua. Jos oikein muistan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vapaa kasvatus käytännössä toimii? Jos lapsi haluaa syödä mieluummin karkkia kuin ruokaa, niin annanko hakea karkkia vapaasti kaapista?
Hyvä kysymys.
Olen aikoinani lukenut A.S Neillin Summerhill -kirjan, mutta en osaa yksiselitteisesti tähän vastata. Perusperiaate on, että lapsi saa toimia miten haluaa ja kärsiä seuraamukset.
Ehkä vastuullinen vapaa kasvattaja pitää huolen, ettei siellä kaapissa ole karkkia?
Totta kai vapaassakin kasvatuksessa lasta rajoitetaan akuutilta vaaralta tai vahinhgoittamasta toisia, se on selvä. Karkin syöminen ruuan sijaan on tietysti terveyttä vaarantava asia pidemmän päälle.
Mutta jos karkkia kuitenkin sattuu olemaan, vaikka kylässä ollessa tai on jiku tuonut tuliaisiksi, niin lapsi saa syödä sitä jos tahtoo ja jättää ruoan väliin. Kotona on tietysti helppo pitää houkutukset ja vaarat loitolla, mutta entä muualla?
En ymmärrä.
Kuinka usein lapsi on ”muualla”? Ei kovin usein. Sitten on ihan sama, jos elää karkilla.
Ja kyllä lapset sen oppivat, että joka paikassa on eri säännöt. Muualla noudatetaan heidän sääntöjä.
No aika usein on muualla. Päiväkodissa, mummolassa kylässä, sukulaisilla käymässä, kavereiden luona, harrastuksissa, tapahtumissa, kaupassa, ravintolassa jne jne.
Jaa niin, että kotona vain on se vapaa kasvatus ja muualla sitten onkin rajat ja kiellot?
Neill on kyllä kirjoittanut kasvatusfilosofiansa jo 60-luvulla, että nämä 90-luvun veikkaajat ovat täysin väärässä.
Vapaa kasvatus oli voimissaan vasemmistopiireissä 70-luvulla Suomessa. Näistä tuli mitä tuli. Varmaan harva perhe sitä pystyi toteuttamaan täysin oikeaoppisesti. 90-luvulla oli paljon konservatiivisempi meiniki.
Mutta minä olin vastavirtaan kulkija ja mies perässä. Ei rajoituksia normaalitoimintojen suhteen. Tietyt raamit perustarpeiden osalta, esim. nukkuminen ja syöminen. Hyvin väljät nekin.
Käytöstavat tulivat esimerkillä ja ihan sillä, että hyvä käytös palkitsee -- huono käytös rankaisee ihan itsestään ympäristön voimasta. Ei tarvita mitään erillisä palkintoja tai rangaistuksia.
Vapaan kasvatuksen saanut lapsi noudattaa kuitenkin muualla sääntöjä tai sitten ei noudata. Se on osa palettia.
Jos ei toimi vieraissa "oikein" , niin kokee ne seuraamukset siinä missä kotonakin. Ei se muuta asetelmaa, että jossain toimitaa eri tavoin.
Perusidea on siis, että lapsi itse kohtaa luonnolliset seuraamukset tehdessään väärin. Ei siten, että rangaistusten tai palkkioiden uhalla yritetään ohjata lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Neill on kyllä kirjoittanut kasvatusfilosofiansa jo 60-luvulla, että nämä 90-luvun veikkaajat ovat täysin väärässä.
Vapaa kasvatus oli voimissaan vasemmistopiireissä 70-luvulla Suomessa. Näistä tuli mitä tuli. Varmaan harva perhe sitä pystyi toteuttamaan täysin oikeaoppisesti. 90-luvulla oli paljon konservatiivisempi meiniki.
Mutta minä olin vastavirtaan kulkija ja mies perässä. Ei rajoituksia normaalitoimintojen suhteen. Tietyt raamit perustarpeiden osalta, esim. nukkuminen ja syöminen. Hyvin väljät nekin.
Käytöstavat tulivat esimerkillä ja ihan sillä, että hyvä käytös palkitsee -- huono käytös rankaisee ihan itsestään ympäristön voimasta. Ei tarvita mitään erillisä palkintoja tai rangaistuksia.
Mutta eihän se lapsilla mene niin, että huonosta käytöksestä rangaistaan. Päinvastoin, lapsethan itse hurraavat ja yhtyvät helposti jos joku alkaa vaikka ruokapöydässä ilveilemään tms. Ja jos varastaa kaapista karkkia niin siitähän saa välittömästi palkinnon, eli hyvä maun suuhun. Rangaistus tulee (jos tulee) joskus paljon paljon myöhemmin, jos hampaaseen tulee reikä. Mutta siinähän voi kestää vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vapaa kasvatus käytännössä toimii? Jos lapsi haluaa syödä mieluummin karkkia kuin ruokaa, niin annanko hakea karkkia vapaasti kaapista?
Hyvä kysymys.
Olen aikoinani lukenut A.S Neillin Summerhill -kirjan, mutta en osaa yksiselitteisesti tähän vastata. Perusperiaate on, että lapsi saa toimia miten haluaa ja kärsiä seuraamukset.
Ehkä vastuullinen vapaa kasvattaja pitää huolen, ettei siellä kaapissa ole karkkia?
Totta kai vapaassakin kasvatuksessa lasta rajoitetaan akuutilta vaaralta tai vahinhgoittamasta toisia, se on selvä. Karkin syöminen ruuan sijaan on tietysti terveyttä vaarantava asia pidemmän päälle.
Mutta jos karkkia kuitenkin sattuu olemaan, vaikka kylässä ollessa tai on jiku tuonut tuliaisiksi, niin lapsi saa syödä sitä jos tahtoo ja jättää ruoan väliin. Kotona on tietysti helppo pitää houkutukset ja vaarat loitolla, mutta entä muualla?
Idea on kai se, että lapsen itsesäätely kehittyy paremmin kuin ei erityisiä rajoituksia ole.
Eli terve lapsi ei useimmiten halua syödä karkkia ainakaan pidemmän päälle liikaa. Himo tulee juuri rajoittamisesta. Kertaluontoisesti näin tietysti voi tapahtua.
Näin siis uskoo oikea vapaakasvattaja. Ja nähty oikeastaan onkin. Lapsi haluaa oikeasti oikeaa ruokaa jossain vaiheessa.
Kieroutuneisuus asian suhteen sikiää juuri rajoittamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neill on kyllä kirjoittanut kasvatusfilosofiansa jo 60-luvulla, että nämä 90-luvun veikkaajat ovat täysin väärässä.
Vapaa kasvatus oli voimissaan vasemmistopiireissä 70-luvulla Suomessa. Näistä tuli mitä tuli. Varmaan harva perhe sitä pystyi toteuttamaan täysin oikeaoppisesti. 90-luvulla oli paljon konservatiivisempi meiniki.
Mutta minä olin vastavirtaan kulkija ja mies perässä. Ei rajoituksia normaalitoimintojen suhteen. Tietyt raamit perustarpeiden osalta, esim. nukkuminen ja syöminen. Hyvin väljät nekin.
Käytöstavat tulivat esimerkillä ja ihan sillä, että hyvä käytös palkitsee -- huono käytös rankaisee ihan itsestään ympäristön voimasta. Ei tarvita mitään erillisä palkintoja tai rangaistuksia.
Mutta eihän se lapsilla mene niin, että huonosta käytöksestä rangaistaan. Päinvastoin, lapsethan itse hurraavat ja yhtyvät helposti jos joku alkaa vaikka ruokapöydässä ilveilemään tms. Ja jos varastaa kaapista karkkia niin siitähän saa välittömästi palkinnon, eli hyvä maun suuhun. Rangaistus tulee (jos tulee) joskus paljon paljon myöhemmin, jos hampaaseen tulee reikä. Mutta siinähän voi kestää vuosia.
Neillin kasvatusfilosofiassa ei ole varsinaisesti "huonoa käytöstä" tai "varastamista". On vain tekoja, joista vastaa.
Lukekaa se Summerhill ja sitten on hedelmällisempää keskustella aiheesta.
En osaa sanoa muuta kuin että tämän opin mukaan kasvatetut ihmiset ovat ikäluokassani luovissa ammateisssa, menestyneitä ja positiivisia luonteita järjestään. Toki on toisenlaisiakin eli en halua liioitella, mutta paljon vähemmän kuin näissä kurikasvatuksen saaneissa alkoholisoituneissa ja masentunessa.
Olen 60-luvulla siis syntynyt ja 70-.luvulla oppi rantautui Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vapaa kasvatus käytännössä toimii? Jos lapsi haluaa syödä mieluummin karkkia kuin ruokaa, niin annanko hakea karkkia vapaasti kaapista?
Vähän siihen suuntaan se menee. Ideana on se että puitteet ovat turvalliset, joten niiden pohjalta lapsi voi tehdä vapaasti valintoja. Meillä oli koko asunto aivan tuusan nuuskana kun lapset olivat pieniä, koska annoin heidän tutkia mitä he halusivat ja leikkiä kaikella mitä saivat käsiinsä - näin kärjisetysti. Jos lapset tekivät jotain pahaa toisille ihmisille niin se estettiin tietysti heti, mutta ei koskaan haukuttu lasta tai moitittu kovin sanoin. Ei myöskään mitään kuritusta tai jäähyä. Saivat vapaasti kiroilla, näyttää tunteita, olla kauhukakaroita. Sitä mukaan kun on ymmärrys kasvanut, lapsille on puhuttu ja heidän kanssaan on pohdittu asioita. Nyt lapset ovat kouluikäisiä ja mitä koulusta kerrotaan niin ovat kyllä keskimääräistä paljon empaattisempia, kohteliaampia, huomioonottavaisempia ja velvollisuudentuntoisempia kun muut lapset. Ehkä olen aiheuttanut traumat sillä että lapset joutuvat itse itseään kasvattamaan. Olen kiinnostuneena verrannut tiukasti kuritettuihin lapsiin, he saattavat kiusata tosi paljon ja olla koulussa kauhukakaroita, kun kotona ei saa päästellä mitään.
Minulla on päinvastainen kokemus eli ne kotona oman onnensa nojaan jätetyt yrittävä viidakon lakeja koulussakin. Heistä on omituista, että toiset osaavat sanoittaa tunteensa, vapaasti kasvatettu lyö ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vapaa kasvatus ymmärretään rajattomuutena, siis kasvattamattomuutena, niin en hyväksy sitä. Mutta jos sillä ymmärretään vastuullisuutta ja lapsen oman järjen käyttöä, syyn ja seurauksen oppimista, niin silloin se on OK. Rajat ja rakkaus kuuluvat myös vapaaseen kasvatukseen. Samoin toisten ihmisten koskemattomuuden kunnioitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neill on kyllä kirjoittanut kasvatusfilosofiansa jo 60-luvulla, että nämä 90-luvun veikkaajat ovat täysin väärässä.
Vapaa kasvatus oli voimissaan vasemmistopiireissä 70-luvulla Suomessa. Näistä tuli mitä tuli. Varmaan harva perhe sitä pystyi toteuttamaan täysin oikeaoppisesti. 90-luvulla oli paljon konservatiivisempi meiniki.
Mutta minä olin vastavirtaan kulkija ja mies perässä. Ei rajoituksia normaalitoimintojen suhteen. Tietyt raamit perustarpeiden osalta, esim. nukkuminen ja syöminen. Hyvin väljät nekin.
Käytöstavat tulivat esimerkillä ja ihan sillä, että hyvä käytös palkitsee -- huono käytös rankaisee ihan itsestään ympäristön voimasta. Ei tarvita mitään erillisä palkintoja tai rangaistuksia.
Mutta eihän se lapsilla mene niin, että huonosta käytöksestä rangaistaan. Päinvastoin, lapsethan itse hurraavat ja yhtyvät helposti jos joku alkaa vaikka ruokapöydässä ilveilemään tms. Ja jos varastaa kaapista karkkia niin siitähän saa välittömästi palkinnon, eli hyvä maun suuhun. Rangaistus tulee (jos tulee) joskus paljon paljon myöhemmin, jos hampaaseen tulee reikä. Mutta siinähän voi kestää vuosia.
Neillin kasvatusfilosofiassa ei ole varsinaisesti "huonoa käytöstä" tai "varastamista". On vain tekoja, joista vastaa.
Lukekaa se Summerhill ja sitten on hedelmällisempää keskustella aiheesta.
En osaa sanoa muuta kuin että tämän opin mukaan kasvatetut ihmiset ovat ikäluokassani luovissa ammateisssa, menestyneitä ja positiivisia luonteita järjestään. Toki on toisenlaisiakin eli en halua liioitella, mutta paljon vähemmän kuin näissä kurikasvatuksen saaneissa alkoholisoituneissa ja masentunessa.
Olen 60-luvulla siis syntynyt ja 70-.luvulla oppi rantautui Suomeen.
Voi olla että jää lukematta. Niin se vain menee, että teoista vastaaminen on vähän niin ja näin. Ei aikuisen silmä joka paikkaan ehdi. Jos lapset ovat keskenään ja kalle kiusaa hiljaista ja ujoa villeä, niin voi saada siitä muilta lapsilta vain vahvistusta ja kohota arvoasteikossa ylöspäin. Varsinkin, jos on sosiaalisesti taitava kiusaaja.
Ai vieläkin konstruktivistinen suuntaus? Olen opuskellut 90-luvulla ja kyllä jo silloin vannottiin konstruktivismin nimeen, eikö ollut mikää uusi juttu silloin. Eikö nyt ole jo joku uusi suuntaus?