Miksi sinun lapsesi tai nuoresi lopetti urheiluharrastuksensa?

Ei jaksanut sitoutua lisääntyneeseen harjoitusmäärään, kun piti toista harrastusta tärkeämpänä.

Koska harjoituksia oli 4-5 kertaa viikossa, pelit ja turnaukset viikonloppuisin päälle. Koko perheen elämä pyöri harrastuksen ympärillä ( kuljetus, buffa, rahankeruu, talkootyö turnauksissa). Koulukin vaati paljon. Ei ole kuulemma kaivannut sitä rumbaa.

Liian kallista, harrastus maksoi yli 2000e/v. Opiskelijana ei ole varaa kustantaa näin kallista harrastusta. 

Urheiluseuralta loppui kaikki harrastelutoiminta siinä vaiheessa kun lapset täyttivät 12. Sit ois pitänyt ryhtyä kilpailemaan ja rehellisesti sanottuna meidän lapsella ei ollut mitään tsaansseja pärjätä kilpailuissa. Eikä mitään intressiä kilpailla. Hän olisi halunnut vain höntsäillä huvikseen. Mutta sille seurassa ei ollut tilaa.

Kilpailupakko. Kolme lapsistani on aikoinaan lopettanut tästä syystä. Vuosi-kaksi menee todella ihanasti, ehtii suoriutua muistakin jutuista, läksyistä, ulkoilusta ym., lapsethan haluavat tehdä paljon kaikenlaista ja mielikin vaihtuu yleensä tiuhaan. Toisena, kolmantena vuonna viimeistään harjoituskerrat lisääntyivät ihan älyttömyyksiin ja kilpailupakko astui kuvioihin. 

Alettiin kiusaamaan joukkueessa.

Ei ollut aikaa enää mihinkään muuhun lukion ja kilpauinnin lisäksi. Harjoituksia yhdet aamulla ennen koulua ja toiset iltapäivällä/illalla ja lauantainakin puoli päivää meni harkoissa.

Taisi yksinkertaisesti kyllästyä. Oli ilmeisesti muita mielenkiinnon kohteita enemmän teini-iässä. Nykyisin on nuori aikuinen ja on palannut lajin pariin.

Vierailija kirjoitti:

Koska harjoituksia oli 4-5 kertaa viikossa, pelit ja turnaukset viikonloppuisin päälle. Koko perheen elämä pyöri harrastuksen ympärillä ( kuljetus, buffa, rahankeruu, talkootyö turnauksissa). Koulukin vaati paljon. Ei ole kuulemma kaivannut sitä rumbaa.

Meillä myös tämä ja lisäksi h*elvetisti vuosittain nousseet kuukausi-/lisenttimaksut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska harjoituksia oli 4-5 kertaa viikossa, pelit ja turnaukset viikonloppuisin päälle. Koko perheen elämä pyöri harrastuksen ympärillä ( kuljetus, buffa, rahankeruu, talkootyö turnauksissa). Koulukin vaati paljon. Ei ole kuulemma kaivannut sitä rumbaa.

Meillä myös tämä ja lisäksi h*elvetisti vuosittain nousseet kuukausi-/lisenttimaksut.

Siis lisenssimaksut!

Tulot tippuivat ja menoja oli karsittava rankasti. Ensin muutettiin pienempään asuntoon, kolmiosta yksiöön. Sitten sai mennä oma auto ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset. Lopetettiin myös lehtitilaukset. Sillä silloin kun talous on nimittäin tiukalla ei ole varaa laittaa ylimääräiseen ylellisyyteen. Lapsi tosin piti jalkapallon lopettamisen jälkeen mykkäkoulua puolivuotta ja on muutenkin nykyään masentuneempi.

Vei liikaa aikaa kavereilta, koululta ja muilta harrastuksilta. Lisäksi toinen vanhempi muuttui aggressiiviseksi valmentajaksi ja teki kilpailuista tosi ikäviä, vaikka ei siis ollut valmentaja tai edes erityisen hyvä lajissa.

Kilpailullisuus ja lisääntyvät treenit. Ei ollut kiinnostunut kilpailuista ja pakollisista yhteisistä oheistreeneistä (sali- ja juoksutreenit) vaan halusi pelata sitä pallopeliä. Harrastustoimintaa ei ollut ollenkaan seuralla, kuten ei melkein millään muullakaan lajilla täällä.

Itse en ole urheilua harrastanut muuten kuin itsenäisesti, mutta monien olen joukkueissa/seuroissa kuullut lopettaneen kilpailupakon vuoksi.

1. Liian kallis

2. Kilpailupakko

3. Lukio vei kaiken ajan

4. Ei enää jaksanut kiinnostaa

Ajattelimme yhdessä perheenä, että harrastuksessa ei ole mitään järkeä. Ensiksi se vie paljon aikaa lapselta, sitten vaaditaan vanhempien vapaa-aikakin harrastuksen käyttöön ja täytyy MUKA kerätä rahaakin vielä todella suurien kiinteiden harrastusmaksujen päälle. Missään ei lue liityttäessä, että on velvollisuus osallistua esim talkoisiin, jonka varat menevät seuralle! Missään ei kerrota, että kun alat tottua harrastukseen, pitämään siitä, niin sinut pakotetaan maksamaan yhä suuremmista tuntimääristä, jotta saat edes normaalin tasoista valmennusta ja silloinkin valmentajat voivat vetää omaan pussiinsa, koska he itse harrastavat samaa lajia! Käyttävät meidän maksamaa aikaa omiin harjoitteisiinsa! Valmentajilla ei ole terveydelliset näkökulmatkaan hallussa, koska ovat itsekin nuoria,ylpeitä ja  kokemattomia. He eivät tiedä, mitä väärä rasitus ja ergonomia tulee aiheuttamaan pidemmällä aikavälillä. Pakottavat itseään liikaa! Lepoa ja palautumista ei arvosteta! Ruokavalio ei ole realistinen, sillä herkuttelunkin kuuluisi olla osa elämää, varsinkin paljon liikkuvalla! 

Miksi kerätään rahaa,, joka kulutetaan surutta? Perusteluna on, että näin on lajissa tapana! Jaa, maksaako vanhempasi menojasi vielä, vaikka olet jo täysikäinen, kun noin surutta suhtaudut rahaan? Hankkikaa valmentajat itse lisää rahaa, kun tahdotte  sitä jostain lisää repiä ja kulueriä keksiä!!!

Seurassa ei opetettu kehon huoltoa. Annettiin toistaa virheasentoja. Oli loukaantumisia ja epäasiallisia harjoitusolosuhteita. Valmentajat olivat ihmisinä kokemattomia. Heiltä puuttui alan koulutus (kursseja ei lasketa, vaan kyllä pitäisi olla vähintäänkin fysioterapeutti).

Valmentajat olivat nuoria, samaa itse harrastaneita ja sitä kautta siirtyneet valmentamaan. Aina puhuivat, että tietävät kyllä, kun ovat harrastaneet ja kilpailleet. Kilpailuja tuli liikaa. Pitääkö sukupolven toisensa perään saada vammoja, koska valmentajat eivät ole tarpeeksi koulutettuja ja ajavat kilpailemaan, jotta seura saisi mainetta? Hitot me mistään kilpailumenestyksestä piitataan, kun tahdoimme vain saada monipuolista liikuntaa lapsillemme!

Peräänkuulutan ammattivalmentajien saamista nuorille, eikä mitään entisiä harastelijoita, jotka tienaavat valmentajina vähän muiden opintojensa ohella! Seuralla kovat kulut, mutta ei näy valmennuksen tasossa! Vammautunut huippu-urheilijakin on mielestäni täysin 0 suorituksen tehnyt, jos vika on valmennuksessa, väärän ihmisen treenaamisena lujaa! Ajatellaan urheilijan loppuelämän haasteita, kun ura on ohi!

Painofasismi jo alakouluikäisen ryhmässä. Lapsi osasi ja oli taitava pelaaja mutta oli ikävä kyllä lääkityksen vuoksi pyöreä. Valmentajat jauhoivat koko ajan pyöreydestä ja lapselta kiellettiin muun muassa vehnä. Tein kevyttä ja vehnätöntä ruokaa kotona. Tein myös vehnättömät eväät pelimatkoille koska niillä tarjottiin yleensä jauhelihakastiketta ja spagettia sekä kotimatkalla pizzaa. Lapsi väsyi olemaan eristettynä muusta joukkueesta ruokailuissa ja lopetti urheilun. Kuka voitti?

Kaiken huipuksi lääkäri sanoi vehnän demonisoinnin olevan puppua koska lapsi ei ole enää allerginen vehnälle.

Koki, että valmentaja teki tosi ruman tempun.

Se tavallinen syy jääkiekon lopettamiselle. Yläasteelle siirryttäessä, kun oma kasvupyrähdys ei ollut edes alkanut, ja vastaan alkoi luistella 190cm & 90kg pakkeja, meni hommasta vähän maku. Samoin pukukopin pussikalja-, paneskelu- ja nuuskapurkkien hintavertailu- keskustelut eivät olleet oman pojan maailmaa vielä 13-vuotiaana.