Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pelottaa rakastunko vauvaani
07.02.2018 |
Kyseessä siis toinen lapsi. Ensimmäisen kohdalla raskausaikana tunsin rakkautta vauvaa kohtaan. Järkytys oli suuri kun sain synnytyksen jälkeen vauvan syliini enkä tuntenut mitään paitsi suurta vastuuntuntoa, samalla kun mieheni kyynelehti vieressä onnen kyyneleitä. Ajan kanssa tunteet alkoivat kehittyä kun vauvakin alkoi enemmän ottaa kontaktia.
Seuraavan pitäisi kohta syntyä ja pelottaa jos taas käy noin. Esikoisen kanssa ei ollut kun vain aikaa luoda tuota tunnesidettä ja nyt hän on maailman rakkain. Nyt kun uusi vauva tulee niin esikoiseen menee aikaa ja energiaa myös, joten mitä jos tuo toistuu enkä saa luotua samanlaista sidettä uuteen vauvaan. Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (25)
Vastaus otsikkoon: Eikös siihen kuulukin rakastua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali pelko, mutta normaalissa tilanteessa vauvaan kyllä aina rakastuu. Voihan se joillakuilla viedä jonkin aikaa. Jos on synnytyksenjälkeistä masennusta tai muuta, niin suhde voi olla vaikeampi.
Minulla oli kyllä esikoisesta synnytyksen jälkeistä masennusta, joten nuo puuttumattomat tunteet tuntuivat vielä pahemmalta ja väärältä. Siitä syystä en edes puhunut kenellekään tunteista vaan esitin ulospäin reipasta. Tai yritin esittää, kyllähän varsinkin mieheni huomasi että kaikki ei ole hyvin.
-ap
Se pittää se oksitosiini saaha oikeanaikaisesti... Muuten menee vähän sekaisin mikä tuntemus tulee ja mistä :D
Vierailija kirjoitti:
Vastaus otsikkoon: Eikös siihen kuulukin rakastua...
Tottakai kuuluu, mutta sitähän minä pelkään jos jääkin rakastumatta jostain syystä.
-ap
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Mieheni onneksi touhuaa tuon esikoisen kanssa nytkin jo todella paljon. Kun isi tulee töistä kotiin niin poika juoksee jo ovelle ilosta hihkuen vastaan, se on kovin suloista kun poika on vasta 1,5-vuotta. 😍 varsinkin nyt loppuraskaudesta on ollut melko paljon kaikkea vaivaa, varmaan johtuen osittain siitä että edellisestä synnytyksestä ei ole niin pitkä aika. Äiti on siis ihan tylsä varmasti tuon pojan mielestä ja isin kanssa hassutellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Mieheni onneksi touhuaa tuon esikoisen kanssa nytkin jo todella paljon. Kun isi tulee töistä kotiin niin poika juoksee jo ovelle ilosta hihkuen vastaan, se on kovin suloista kun poika on vasta 1,5-vuotta. 😍 varsinkin nyt loppuraskaudesta on ollut melko paljon kaikkea vaivaa, varmaan johtuen osittain siitä että edellisestä synnytyksestä ei ole niin pitkä aika. Äiti on siis ihan tylsä varmasti tuon pojan mielestä ja isin kanssa hassutellaan.
Yllä oleva vastaus siis ap:lta myös.
Ja eihän sitä tiedä vaikka tällä kertaa tunteet heräisi heti, tätä kovasti toivon.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Mieheni onneksi touhuaa tuon esikoisen kanssa nytkin jo todella paljon. Kun isi tulee töistä kotiin niin poika juoksee jo ovelle ilosta hihkuen vastaan, se on kovin suloista kun poika on vasta 1,5-vuotta. 😍 varsinkin nyt loppuraskaudesta on ollut melko paljon kaikkea vaivaa, varmaan johtuen osittain siitä että edellisestä synnytyksestä ei ole niin pitkä aika. Äiti on siis ihan tylsä varmasti tuon pojan mielestä ja isin kanssa hassutellaan.
1,5-vuotta -__-
Miksi toineb kamalalla kiireellä? Ei kannata ajaa itseään loppuun. Varsinkin jos on kiintymysongelmia niin iso virhe lähteä liikkeelle tuolla ikäerolla. Ehkäisy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Mieheni onneksi touhuaa tuon esikoisen kanssa nytkin jo todella paljon. Kun isi tulee töistä kotiin niin poika juoksee jo ovelle ilosta hihkuen vastaan, se on kovin suloista kun poika on vasta 1,5-vuotta. 😍 varsinkin nyt loppuraskaudesta on ollut melko paljon kaikkea vaivaa, varmaan johtuen osittain siitä että edellisestä synnytyksestä ei ole niin pitkä aika. Äiti on siis ihan tylsä varmasti tuon pojan mielestä ja isin kanssa hassutellaan.
1,5-vuotta -__-
Tästä kommentistahan on kovasti apua...
On hienoa, että isä on vahvasti läsnä arjessa lasten kanssa. Muista, ettet ole huono äiti, vaikka vauvan synnyttyä et kokisikaan suurta rakkautta sitä
Kohtaan. Älä soimaa enää itseäsi siitä. Rakkaus tulee ajan kanssa. Raskaus on fyysinen mullistus ja vielä synnytyksen jälkeenkin hormonit vie naista, elämä ei tunnu aina seesteiseltä. Mutta tärkeintä on että luotat siihen että asiat järjestyy ja työskentelet vähän niiden eteen, tietoisestikin. Auttaisiko sinua myös kunppanilta saamasi rakkaus ja hellyys antamaan sitä myös lapsillesi? ☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en uskaltanut menettämisen pelossa ja pahinta odotellessa kiintyä lapsiini odotusaikana. Tietoisesti koitin pitää ajatukset realistisena.
No molemmat syntyi ja ei siinä ensisekunneissa heti mitään maata mullistavaa rakastumista tapahtunut.
Silti; tunsin velvollisuutta, vastuuta ja suojelunhalua. Halusin huolehtia pikkuisistani. Kummastakin.
Esikoisen kanssa tutustuimme toisiimme rauhassa ja rakastuin lapseen ajan kanssa.
Toisen lapsen kanssa tätä samaa rauhaa tutustua ei ollut, mutta toisaalta toinen lapsi syntyi myös valmiiseen perheeseen. Olin jo omassa mielessäni "äiti". Minun ei tarvinnut opetella koko äitinä olemista alusta ja luoda sitä äiti-identiteettiä. Ajan kanssa rakastuin tähänkin lapseen.
Olen aina ollut myös hyvin itsellinen ja omaa tilaa/aikaa tarvitseva ihminen. Onneksi mies on sellainen, että on aina ihan pienestä asti hoitanut lapsia siinä missä minäkin ja olen saanut omaakin aikaa. Mies ei painostanut minua olemaan kotona äitiysloman jälkeen, kun tunsin haluavani takaisin töihin.
Vaikka lapseni ovat minulle maailman rakkaimmat, niin ei tämä mitään pakahduttavaa 24/7 rakkautta ole. Sekaan mahtuu valtava kirjo kaiken maailman tunteita pettymysten, pelkojen, ylpeyden ja hämmästyksen väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa odottaja, jota huolettaa kiiintymyssuhteen muodostuminen. Voisiko isi antaa enemmän aikaa esikoiselle, jotta saat enemmän aluksi keskittyä vauvaan? Kun lapsia on tulossa tähän maailmaan lisää, sitä tietysti miettii, miten rakkaus riittää kaikille. Kyllä se riittää, anna itsellesi ja pienokaisellesi aikaa. Vaikka se olisikin aluksi vain sitä vastuun kantoa. Tutustele vauvaan, nuuskuttele ja helli sitä. Kyllä luonto hoitaa loput. ❤️
Mieheni onneksi touhuaa tuon esikoisen kanssa nytkin jo todella paljon. Kun isi tulee töistä kotiin niin poika juoksee jo ovelle ilosta hihkuen vastaan, se on kovin suloista kun poika on vasta 1,5-vuotta. 😍 varsinkin nyt loppuraskaudesta on ollut melko paljon kaikkea vaivaa, varmaan johtuen osittain siitä että edellisestä synnytyksestä ei ole niin pitkä aika. Äiti on siis ihan tylsä varmasti tuon pojan mielestä ja isin kanssa hassutellaan.
1,5-vuotta -__-
Tästä kommentistahan on kovasti apua...
Kyllä nämä pitää poimia sieltä. Ehdottomasti.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Miksi toineb kamalalla kiireellä? Ei kannata ajaa itseään loppuun. Varsinkin jos on kiintymysongelmia niin iso virhe lähteä liikkeelle tuolla ikäerolla. Ehkäisy!
Ihan tarkoituksella tehtiin toinen nopeasti. Ehkäisyä käytettiin noin puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen ja heti tärppäsi melkein kun alettiin yrittää.
Kiintymysongelma korjaantui muutaman kuukauden kuluessa synnytyksestä ja varmasti johtui suurilta osin tuosta raskauden jälkeisestä masennuksesta. En tiedä oliko 26h synnytyksellä ja sillä ettei vauva nukkunut juuri ollenkaan tekemistä asian kanssa. Oli myös koliikkia ensimmäinen 3kk.
Me olemme molemmat perheestä joissa on pieni ikäero sisarusten välillä ja olemme todella läheisiä näiden sisarusten kanssa. Haluamme antaa saman lapsillemme.
Raskausaika oli ensimmäisellä kerralla henkisesti todella raskas ja en tiedä olisinko myöhemmin kyennyt uuteen raskauteen jos elämä olisi liikaa ehtinyt normalisoitua ja molemmat kuitenkin kovasti halusimme kaksi lasta. Ja molemmista aika tuntui sopivalta. Eihän sitä tiennyt olisiko seuraavan tekemiseen mennyt vuosiakin.
Nyt esikoinen on jo todella reipas, syö nätisti lusikalla, oppi kävelemään 10kk iässä. Touhuaa paljon myös itsekseen. Odotamme kyllä mahdollista takapakkia kun vauva tulee ja varmasti tulee olemaan myös raskasta ajoittain mutta meillä on toisemme ja hyvät tukiverkot joten tämä ei pelota.
Nyt tiedän myös sen että tuo kiintymys ei välttämättä synny heti ja siitä saa puhua ilman että tuomitaan huonoksi äidiksi, joten luotan siihen että jos vastaavia tunteita tulee niin on tällä kertaa kuitenkin helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
On hienoa, että isä on vahvasti läsnä arjessa lasten kanssa. Muista, ettet ole huono äiti, vaikka vauvan synnyttyä et kokisikaan suurta rakkautta sitä
Kohtaan. Älä soimaa enää itseäsi siitä. Rakkaus tulee ajan kanssa. Raskaus on fyysinen mullistus ja vielä synnytyksen jälkeenkin hormonit vie naista, elämä ei tunnu aina seesteiseltä. Mutta tärkeintä on että luotat siihen että asiat järjestyy ja työskentelet vähän niiden eteen, tietoisestikin. Auttaisiko sinua myös kunppanilta saamasi rakkaus ja hellyys antamaan sitä myös lapsillesi? ☺️
Ihana kommentti, kiitos ❤️ mies on ihan korvaamaton näissä asioissa ja antaa kaikkensa. Se auttaa kyllä jaksamaan joka tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en uskaltanut menettämisen pelossa ja pahinta odotellessa kiintyä lapsiini odotusaikana. Tietoisesti koitin pitää ajatukset realistisena.
No molemmat syntyi ja ei siinä ensisekunneissa heti mitään maata mullistavaa rakastumista tapahtunut.
Silti; tunsin velvollisuutta, vastuuta ja suojelunhalua. Halusin huolehtia pikkuisistani. Kummastakin.
Esikoisen kanssa tutustuimme toisiimme rauhassa ja rakastuin lapseen ajan kanssa.
Toisen lapsen kanssa tätä samaa rauhaa tutustua ei ollut, mutta toisaalta toinen lapsi syntyi myös valmiiseen perheeseen. Olin jo omassa mielessäni "äiti". Minun ei tarvinnut opetella koko äitinä olemista alusta ja luoda sitä äiti-identiteettiä. Ajan kanssa rakastuin tähänkin lapseen.
Olen aina ollut myös hyvin itsellinen ja omaa tilaa/aikaa tarvitseva ihminen. Onneksi mies on sellainen, että on aina ihan pienestä asti hoitanut lapsia siinä missä minäkin ja olen saanut omaakin aikaa. Mies ei painostanut minua olemaan kotona äitiysloman jälkeen, kun tunsin haluavani takaisin töihin.
Vaikka lapseni ovat minulle maailman rakkaimmat, niin ei tämä mitään pakahduttavaa 24/7 rakkautta ole. Sekaan mahtuu valtava kirjo kaiken maailman tunteita pettymysten, pelkojen, ylpeyden ja hämmästyksen väliltä.
Tämä oli rohkaisevaa, kiitos.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi toineb kamalalla kiireellä? Ei kannata ajaa itseään loppuun. Varsinkin jos on kiintymysongelmia niin iso virhe lähteä liikkeelle tuolla ikäerolla. Ehkäisy!
Ei tässä elämässä voi tietää mitä tulee tapahtumaan, joten ei se parin vuoden odotuskaan välttämättä mitään auttaisi, voisi olla muita tekijöitä jotka uuvuttavat. Lyhyellä ikäerolla ei myöskään tarvitse olla raskauden aikana välttämättä vielä töissä. Näin minäkin tekisin
Kävin läpi juuri samanlaisia tunteita ja ajatuksia kun odotin kuopustani. Ensimmäisen kohdalla odotusaika oli ihanaa ja sain rauhassa miettiä ja ajatella mahassa olevaa vauvaa ja hiukan jopa pelkäsin tulevaa tunnekuohua, koska itkin aina liikutuksesta kun esim. telkkarissa näytettiin syntymää. Kun esikoiseni sitten syntyi, niin en kokenutkaan sellaista rakkautta jota olin kuvitellut tuntevani. Tunsin vain, että minun tehtäväni on huolehtia tästä vauvasta. Kun vauva oli n. 3 kk ikäinen, niin yhtäkkiä tajusin kuinka paljon tuota pientä ihmistä rakastan!
Toista odottaessani tuntui, että välillä unohdin, että olin edes raskaana. Ajattelin, että riittääkö minulla rakkautta tälle toiselle. Kuitenkin kaikki kenelle asiasta mainitsin sanoivat, että kyllä sitä riittää. Sitten tuli synnytyksen aika ja kun olin vauvan ponnistanut ulos niin ylitseni oikein vyöryi sellainen rakkauden aalto, että tuntui, etten pysty hengittämään :) Ja rakkautta on riittänyt molemmille siitä eteenpäin! Lapseni nyt 6 ja 4 vuotiaita.
Alue: Aihe vapaa
Normaali pelko, mutta normaalissa tilanteessa vauvaan kyllä aina rakastuu. Voihan se joillakuilla viedä jonkin aikaa. Jos on synnytyksenjälkeistä masennusta tai muuta, niin suhde voi olla vaikeampi.