Pelottaa rakastunko vauvaani

Raskauden jälkeen hormonit myllertävät niin, etteivät tunteet välttämättä "toimi" kuten tavallisesti. Turha ottaa siitä suorituspaineita. Ajan kanssa kuitenkin kiinnyt lapseen. Pääasia, että haet normaaliin tapaan kontaktia lapseen, ja opettelet tuntemaan hänet yksilönä.

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi juuri samanlaisia tunteita ja ajatuksia kun odotin kuopustani. Ensimmäisen kohdalla odotusaika oli ihanaa ja sain rauhassa miettiä ja ajatella mahassa olevaa vauvaa ja hiukan jopa pelkäsin tulevaa tunnekuohua, koska itkin aina liikutuksesta kun esim. telkkarissa näytettiin syntymää. Kun esikoiseni sitten syntyi, niin en kokenutkaan sellaista rakkautta jota olin kuvitellut tuntevani. Tunsin vain, että minun tehtäväni on huolehtia tästä vauvasta. Kun vauva oli n. 3 kk ikäinen, niin yhtäkkiä tajusin kuinka paljon tuota pientä ihmistä rakastan!

Toista odottaessani tuntui, että välillä unohdin, että olin edes raskaana. Ajattelin, että riittääkö minulla rakkautta tälle toiselle. Kuitenkin kaikki kenelle asiasta mainitsin sanoivat, että kyllä sitä riittää. Sitten tuli synnytyksen aika ja kun olin vauvan ponnistanut ulos niin ylitseni oikein vyöryi sellainen rakkauden aalto, että tuntui, etten pysty hengittämään :) Ja rakkautta on riittänyt molemmille siitä eteenpäin! Lapseni nyt 6 ja 4 vuotiaita.

Ihana kuulla, ehkä minulla käy samoin. Hieman hellittää stressi kun lukee näitä kommentteja.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi juuri samanlaisia tunteita ja ajatuksia kun odotin kuopustani. Ensimmäisen kohdalla odotusaika oli ihanaa ja sain rauhassa miettiä ja ajatella mahassa olevaa vauvaa ja hiukan jopa pelkäsin tulevaa tunnekuohua, koska itkin aina liikutuksesta kun esim. telkkarissa näytettiin syntymää. Kun esikoiseni sitten syntyi, niin en kokenutkaan sellaista rakkautta jota olin kuvitellut tuntevani. Tunsin vain, että minun tehtäväni on huolehtia tästä vauvasta. Kun vauva oli n. 3 kk ikäinen, niin yhtäkkiä tajusin kuinka paljon tuota pientä ihmistä rakastan!

Toista odottaessani tuntui, että välillä unohdin, että olin edes raskaana. Ajattelin, että riittääkö minulla rakkautta tälle toiselle. Kuitenkin kaikki kenelle asiasta mainitsin sanoivat, että kyllä sitä riittää. Sitten tuli synnytyksen aika ja kun olin vauvan ponnistanut ulos niin ylitseni oikein vyöryi sellainen rakkauden aalto, että tuntui, etten pysty hengittämään :) Ja rakkautta on riittänyt molemmille siitä eteenpäin! Lapseni nyt 6 ja 4 vuotiaita.

Ihana kuulla, ehkä minulla käy samoin. Hieman hellittää stressi kun lukee näitä kommentteja.

-ap

Mäkin pohdin ihan samaa, että riittääkö rakkautta toisellekin ja mullakin oli entuudestasn 1v4kk esikoinen, kun vauva syntyi. Raskaana ollessa joskus ihan unohti koko vauvan ja jotenkin, kun esikoista rakastaa niin paljon, niin mullakin kävi epäilys, että rakastaisinko toista lasta yhtä paljon. Nyt mun kuopus on 1kk ikäinen ja kyllä siinä niin kävi, että sitä rakkautta riittää molemmille ja koen rakastavani molempia lapsiani yhtä paljon. Huoli pois ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin läpi juuri samanlaisia tunteita ja ajatuksia kun odotin kuopustani. Ensimmäisen kohdalla odotusaika oli ihanaa ja sain rauhassa miettiä ja ajatella mahassa olevaa vauvaa ja hiukan jopa pelkäsin tulevaa tunnekuohua, koska itkin aina liikutuksesta kun esim. telkkarissa näytettiin syntymää. Kun esikoiseni sitten syntyi, niin en kokenutkaan sellaista rakkautta jota olin kuvitellut tuntevani. Tunsin vain, että minun tehtäväni on huolehtia tästä vauvasta. Kun vauva oli n. 3 kk ikäinen, niin yhtäkkiä tajusin kuinka paljon tuota pientä ihmistä rakastan!

Toista odottaessani tuntui, että välillä unohdin, että olin edes raskaana. Ajattelin, että riittääkö minulla rakkautta tälle toiselle. Kuitenkin kaikki kenelle asiasta mainitsin sanoivat, että kyllä sitä riittää. Sitten tuli synnytyksen aika ja kun olin vauvan ponnistanut ulos niin ylitseni oikein vyöryi sellainen rakkauden aalto, että tuntui, etten pysty hengittämään :) Ja rakkautta on riittänyt molemmille siitä eteenpäin! Lapseni nyt 6 ja 4 vuotiaita.

Ihana kuulla, ehkä minulla käy samoin. Hieman hellittää stressi kun lukee näitä kommentteja.

-ap

Mäkin pohdin ihan samaa, että riittääkö rakkautta toisellekin ja mullakin oli entuudestasn 1v4kk esikoinen, kun vauva syntyi. Raskaana ollessa joskus ihan unohti koko vauvan ja jotenkin, kun esikoista rakastaa niin paljon, niin mullakin kävi epäilys, että rakastaisinko toista lasta yhtä paljon. Nyt mun kuopus on 1kk ikäinen ja kyllä siinä niin kävi, että sitä rakkautta riittää molemmille ja koen rakastavani molempia lapsiani yhtä paljon. Huoli pois ap.

Ihana kuulla, tämä taitaa olla vähän sellainen asia mistä ei niin puhuta ja on hieman jännittänyt kuinka käy. Helpottavaa että muilla on samanlaisia pelkoja ollut.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Raskauden jälkeen hormonit myllertävät niin, etteivät tunteet välttämättä "toimi" kuten tavallisesti. Turha ottaa siitä suorituspaineita. Ajan kanssa kuitenkin kiinnyt lapseen. Pääasia, että haet normaaliin tapaan kontaktia lapseen, ja opettelet tuntemaan hänet yksilönä.

Tuon esikoiseni kohdalla olikin jotenkin hirveän vaikeaa kun ne tunteet ei toiminut niin kun elokuvissa. Aina kun on puhetta synnytyksistä, tai kun niitä pääsääntöisesti kuvataan kirjoissa tai televisiossa niin aina tuodaan esiin se maaginen rakkaus ja onni joka tulee samantien. Ei minulla ollut käynyt mielessäkään että noin voisi käydä. Ok, myönnän että jos olisin ennalta ottanut paremmin selvää niin olisi tämä varmasti selvinnyt, mutta toisaalta miten olisi osannut moista tietoa alkaa etsimään.

Sitten jo kun kaikki oli hyvin, lapsi oli jo muutaman kuukauden ikäinen niin otin asian neuvolassa puheeksi ja kysyin miksi tällaisesta ei puhuta. Vastaus oli ettei haluta kuulemma pelotella uusia äitejä ja luoda heille paineita. Minua olisi kyllä huomattavasti helpottanut jos olisin tiennyt että näin voi käydä. En tosiaan uskaltanut puhua kenellekään näistä "vääristä" tunteista. Ja syyllistin itseäni todella paljon. Onneksi lopulta ymmärsin alkaa lukea näitä keskustelupalstoja ja huomasin että tämä olikin aika tavallista, ikävä kyllä olin jo kärsinyt omassa päässäni useamman kuukauden.