Lue keskustelun säännöt.
Miksi juuri Suomessa on niin paljon mielenterveysongelmia, yleistä pahaa oloa, masentuneisuutta ym. jos vertaa muihin?
ihmettelevä vaan
07.02.2018 |
Osaatteko sanoa mikä tämän aiheuttaa?
Minä olen huomannut tämän piirteen; suomalaisissa on se outo piirre muun maalaisiin nähdeen että ryvetään kamalasti siellä menneisyydessä eikä päästetä irti ja katsota tulevaisuuteen. Valitaan väkisin se melankolia, tasapainoisen kivan olon sijasta.
nimim. 10 eri maassa asunut (1/4 suomalaissyntyinen)
PS. Toki en ole asunut Japanissa, mutta kaverit kertoneet että siellä kuulemma vähän saman tyylistä että hakeudutaan ikävän olon pariin ja luovutetaan asioiden suhteen helpolla
Kommentit (291)
Suomessa mielenterveyden vuoksi kunnolliseen hoitoon on miltei mahdotonta päästä, jos siitä koituvia kustannuksia ei pysty itse maksamaan ja menemään yksityiselle, jossa taso käsittääkseni hyvinkin paljon korkeammalla, joten luonnollisestikin työttömyys, köyhyys ja syrjäytyminen näkyvät tilastoissa. Reilu 15 näiden asioiden kanssa eläneenä tiedän mistä puhun.
Suomessa mt ongelmiin ei käytännössä puututa ajoissa, jos ollenkaan ja silloinkin motiivina ei ole potilaan hyvinvointi (ja sitä kautta koko yhteiskunnan), vaan tilastoiden parantelu ja papereiden pyörittely.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen etenkin nuorten masentuneiden ja elämänhaluttomien tilannetta, että miten heitä on niin iso prosentti Suomessa.
Onko tämä curling-kasvatuksen tulosta ettei kestetä mitään vastoinkäymisiä teninä eikä aikuisiässä kun isä ja äiti ovat curlanneet kaikki esteet tieltä pois vauvaiästä saakka?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden suuren syyn, mutta tällä palstalla se ei tule menemään jakeluun. Tai muutenkaan. Kerron nyt kuitenkin ja alan kerätä alapeukkuja.
Ulospäin suuntautuvan temperamentin vauvoille on ulkonanukuttaminen erityisen vahingollista psyykelle. Se osa lapsen aivoja, joka on luolamiesajoilta laittaa lapsen sulkeutuneeseen jähmetystilaan, kun äidin tuoksu, ääni ja läheisyys katoaa. Siksi että pedot eivät huomaisi avutonta olentoa. Tämä nähdään yleensä vanhempien taholta positiivisena "vauvan tyytyväisyytenä ja rauhallisuutena". Se on kuitenkin muuta, se on turvattomuuden ja ristiriidan kokemus, joka on luonnonvastainen. Tämä on lähes mahdoton monen vanhemman tajuta, koska tilanne laukaisee monella samaan aikaan oman vauva-ajan vastaavan trauman, joka on niin ahdistava, ettei sitä haluta päästää tietoisuuteen. Eikä mikään tässä kulttuurissa sitä suosikaan päästämään. Ihminen yrittää toistaa trauman aiheuttanutta tilannetta. Yksinoloa.
Lopputulemana on kuitenkin aikuisia, joilla on ahdistava häkkikokemus elämästä, ujoutta, temperamentin ongelmia, perusturvallisuuden ja elämään luottamuksen puutetta. Ja tähän traumaan on hyvin vaikea päästä käsiksi, koska se on niin varhainen. Mahdotonta ei kuitenkaan. Ehkä jokin regressioterapian muoto.
Tämä ei siis ole ainut syy synkkyyteemme, mutta yksi tekijä.
Vaikea sanoa. Minut ja sisarukseni ulkonukutettiin usein vauvoina, ja meillä on todella hyvä terveys, terveet keuhkot, ei allergioita ja olemme psyykkisestikin terveitä ja vahvoja. Syynä voi toki olla sekin että pikkukaupungin reunamilla metsän tuntumassa oli tuolloinkin hyvä ilman laatu joten siinä nukkuminen varmaan terveempää kuin suurkaupungissa pakokaasujen keskellä nukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osittain se että tämä on hyysäysvaltio. Pienikin vastoinkäyminen on maailman loppu. Tietysti sekin on että Suomessa diagnosointi on nopeaa koska meillä toimii terveydenhuolto ja tuki verkostoa on kaikkialla.
Joo terveydenhuolto "toimii" todella hyvin. Isä lähetettiin kotiin vatsakipujen takia, sanottiin että ota Buranaa. Parin päivän kuluttua kuoli vatsasyöpään :(
Jokainen kaveri, työkaveri tai tuttu tuntee 1-3 henkilöä joille tehty hoitovirhe. En sanoisi siis terveydenhuoltoa toimivaksi.
No eipä sun isällesi mitään olisi ehditty tekemäänkään. Jos se kuoli parin päivän päästä, niin ei siinä varmaan olisi edes tutkimusten tuloksia vielä saatu. Eli ei mennyt valtion rahaa hukkaan. Ajattele positiivisesti. :)
Joo mutta kun oli aiemminkin käännytetty kotiin kuukausia, tuo oli se viimeinen kerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen puoliksi suomalainen ja puoliksi suomenruotsalainen.
Aina kun tapaan suomalaisen puolen sukua niin kaikki valittaa ja ruikuttaa, kaikki haukkuu kaikkia ja kaikkea ja kaikki valittaa vaivojaan, vetävät kännejä ja jos annat jotain neuvoja niin sinut haukutaan kaikkitietäväiseksi. Haukkuvat meidän suomenruotsalaisen suvun samaan syssyyn. Haluan vaan päästä äkkiä pois niistä tilanteista.
Aina kun tapaan suomenruotsalaisen puolen sukua, niin kaikki hymyilevät, kaikki kehuu kaikkia ja puhuu miellyttävällä tavalla kaikista, ja kaikki ottavat kaikki muut huomioon. Viihdyn niissä tilaisuuksissa yleensä vähän pitempään eikä kukaan katso kieroon vaikka useimmat meistä puhuisivat suomea keskenään. Kannustavat vaan pitämään hyvää suomen kielen taitoakin yllä työn saannin takia.
Olet siis 90 % suomalainen valittaja.
Ei, vaan sellainen joka on joutunut tavallaan puun ja kuoren väliin näiden kahden "kulttuurin" suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku puhui holhouskulttuurista. Voisiko yksi, ainakin pieni syy ahdistukseen ja melankoliaan olla se, että Suomessa kaikkien pitäisi elää samalla tavalla, saman kaavan mukaan? Viranomaiset holhoavat suomalaisia minkä kerkeävät siitä, miten kuuluisi elää ja olla ja hoitaa lapsia, miten sukunimien kuuluu perheessä mennä (tähän tosin on tulossa jopa muutosta uuden nimilain myötä) jne. Katsokaa vaikka Hesariakin, valtakunnan ykköslehteä, jossa melkein päivittäin kerrotaan jonkun asiantuntijan mielipide siitä, miten lapsia kuuluu hoitaa ja kasvattaa tai miten kuuluisi nukkua, syödä, liikkua, istua, juoda jne. Täällä ei ole todellisuudessa samanlaista mielipiteenvapautta kuin joissakin muissa maissa. Ei ihme, jos ahdistaa, jos joka puolelta tuputetaan toimintamalleja, jotka eivät itselle sovi.
Nyt aletaan päästä asian ytimeen.
Suomalainen holhous- ja koulutuskulttuuri otetaan tosissaan, jolloin ihmiset unohtavat että heillä on useimmiten luonnostaan sellainen ominaisuus kuin MAALAISJÄRKI.
Uskotaan että kaikki luettu on totta, ja ettei oman järjen käyttö olisi sallittua.
Maalaisjärki siis takaisin kunniaan, ihmiset! Älkää lukeko ja uskoko liikaa ´asiantuntijoiden´ juttuja.
Suomesta on tehty ylikouluttautumisvaltio. Pitäisi vaan opiskella, lukea, lukea lisää, kouluttautua lisää, käydä sitä ja tätä kurssia. Silti saat saman veroisen työn kuin aiemmalla koulutuksellasi ja saman huonon palkan.
Hehkutetaan meidän koulusysteemiä ulkomaita myöten, ja korostetaan liikaa sitä, unohdetaan se ihmisten sosiaalinen puoli eli kunhan näytät hyvältä paperilla todistuksinesi niin olet hyvä ihminen, luonteesta viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
väsynyt ja kyllästynyt kirjoitti:
Suomessa mielenterveyden vuoksi kunnolliseen hoitoon on miltei mahdotonta päästä, jos siitä koituvia kustannuksia ei pysty itse maksamaan ja menemään yksityiselle, jossa taso käsittääkseni hyvinkin paljon korkeammalla, joten luonnollisestikin työttömyys, köyhyys ja syrjäytyminen näkyvät tilastoissa. Reilu 15 näiden asioiden kanssa eläneenä tiedän mistä puhun.
Suomessa mt ongelmiin ei käytännössä puututa ajoissa, jos ollenkaan ja silloinkin motiivina ei ole potilaan hyvinvointi (ja sitä kautta koko yhteiskunnan), vaan tilastoiden parantelu ja papereiden pyörittely.
Justiinsa näin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen etenkin nuorten masentuneiden ja elämänhaluttomien tilannetta, että miten heitä on niin iso prosentti Suomessa.
Onko tämä curling-kasvatuksen tulosta ettei kestetä mitään vastoinkäymisiä teninä eikä aikuisiässä kun isä ja äiti ovat curlanneet kaikki esteet tieltä pois vauvaiästä saakka?
Minä taas en yhtään ihmettele. Olen syntynyt 1960-luvulla käynyt koulut, valinnut itselleni mieluisan ammatin, mennyt töihin, ostanut asunnon ja perustanut perheen. Kaikki tuo oli omassa nuoruudessani lähes kenen tahansa ulottuvilla. Nuoret suhtautuivat luottavaisesti tulevaisuuteen. Siihen, että mieluisa alakin työllistää, saa vakituisen työsuhteen ja kokopäivätyön. Sen varaan oli helppoa ja turvallista rakentaa muu elämä. Nyt nuorten pitäisi osata valita ala, joka työllistäisi vielä 5-10 vuoden päästäkin. Asuntolainaa ei voi ottaa tai ei edes saa pankista, koska ei ole töitä tai työsuhteet ovat pelkkää silpputyötä. Perheen perustaminenkin pitää jättää hamaan tulevaisuuteen ja voi olla, ettei perhettä koskaan edes saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koin enemmän pimeyttä USAssa. Aurinko laski aina jo klo 18 ja tuli pelottavan pilkkopimeää. Voi miten kaipasin Suomen valoisaa juhannusaikaa kun aurinko ei juuri laske.
Siellä huomasin myös että nämä meidän 4 vuodenaikaa on ihan kivat kun luonto vaihtaa väriä.
Tosin meillä menee täällä enemmän rahaa vaatteisiin kun täytyy pukeutua kesä-, talvi- ja välikausitamineisiin :D
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat MAAILMAN viidenneksi onnellisin kansa. Joten tuo aapeen otsikointi kyllä mene aika lailla mutun tuntumaan. Jos itse on aina mörkkinä valittamassa, niin eihän siihen elämäänsä tyytyväinenkään uskalla kuin nyökkäilllä.
En ole vielä lukenut ketjua loppuun, joten en tiedä, onko tämä jo sanottu. Mutta voihan sekin masentaa, jos kuvittelee, että kaikki muut tässä onnellisessa kansassa ovat tyytyväisiä, mutta itse ei voi olla monestakaan syystä. Ja onhan se kieltämättä ikävää, että edes tällaisessa hyvinvoinnissa ja onnellisuudessakaan ei kuitenkaan ole mitään täydellistä iloa. Yhtä lailla suomalaiset joutuvat kokemaan kurjia juttuja, sairauksia, onnettomuuksia, eroja, kuolemia jne. Ollaan maailman huipulla sosiaaliturvassa, mutta silti lapsia tapetaan kohtuun, vanhuksia hylätään laitoksiin ja puolisoita pahoinpidellään. Monen elämää ahdistaa läheisen riippuvuus tai huoli selviämisestä, kun vaatimuksetkin ovat maailman huipputasoa. Jne.
Eli se tilastoissa ja kyselyissä mitattu onnellisuus ei ole mitään tasaista, demokraattisesti jakautuvaa onnea, josta voisi ammentaa kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi kun Suomessa jää yksin, meillä on kyllä järjestelmä, jota kaikkien periaatteessa on pakko rahoittaa. Mutta kenelle läheiseksi riittää viranomainen, joka ei rakasta oikeasti ja joka ei yleensä paneudu ongelmiin kovin henkilökohtaisesti ja joustavasti? Päinvastoin meidän oletetaan joustavan ja toimivan aina viranomaisen vaatimusten mukaisesti. Yhteiskuntarauha säilyy, on ulkoisesti suht turvallista, on sananvapautta, mutta sisäisesti myrskyää ja tuntuu pahalta, vaikka kaikki olisi hyvin verrattuna suureen osaan tästä maailmasta kauheuksineen.
Eikä täälläkään kaikesta saa avoimesti puhua. Joskus tuntuu, että jopa tämän vuodenaikojen vaihtelun kyseenalaistaminen on pyhäinhäväistys. Hampaat irvessä pitää sanoa nauttivansa myös luonnosta ja kaikesta suomalaisesta, vaikka eläisi kaupungissa eikä tietäisi muusta Suomesta mitään. Pieni kansa kun olemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(Sorry, lainaukset menivät edellä pieleen.)
En ole vielä lukenut ketjua loppuun, joten en tiedä, onko tämä jo sanottu. Mutta voihan sekin masentaa, jos kuvittelee, että kaikki muut tässä onnellisessa kansassa ovat tyytyväisiä, mutta itse ei voi olla monestakaan syystä. Ja onhan se kieltämättä ikävää, että edes tällaisessa hyvinvoinnissa ja onnellisuudessakaan ei kuitenkaan ole mitään täydellistä iloa. Yhtä lailla suomalaiset joutuvat kokemaan kurjia juttuja, sairauksia, onnettomuuksia, eroja, kuolemia jne. Ollaan maailman huipulla sosiaaliturvassa, mutta silti lapsia tapetaan kohtuun, vanhuksia hylätään laitoksiin ja puolisoita pahoinpidellään. Monen elämää ahdistaa läheisen riippuvuus tai huoli selviämisestä, kun vaatimuksetkin ovat maailman huipputasoa. Jne.
Eli se tilastoissa ja kyselyissä mitattu onnellisuus ei ole mitään tasaista, demokraattisesti jakautuvaa onnea, josta voisi ammentaa kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi kun Suomessa jää yksin, meillä on kyllä järjestelmä, jota kaikkien periaatteessa on pakko rahoittaa. Mutta kenelle läheiseksi riittää viranomainen, joka ei rakasta oikeasti ja joka ei yleensä paneudu ongelmiin kovin henkilökohtaisesti ja joustavasti? Päinvastoin meidän oletetaan joustavan ja toimivan aina viranomaisen vaatimusten mukaisesti. Yhteiskuntarauha säilyy, on ulkoisesti suht turvallista, on sananvapautta, mutta sisäisesti myrskyää ja tuntuu pahalta, vaikka kaikki olisi hyvin verrattuna suureen osaan tästä maailmasta kauheuksineen.
Eikä täälläkään kaikesta saa avoimesti puhua. Joskus tuntuu, että jopa tämän vuodenaikojen vaihtelun kyseenalaistaminen on pyhäinhäväistys. Hampaat irvessä pitää sanoa nauttivansa myös luonnosta ja kaikesta suomalaisesta, vaikka eläisi kaupungissa eikä tietäisi muusta Suomesta mitään. Pieni kansa kun olemme.
Jep, jos ei ole välittömiä läheisiä on todella yksin. Viranomaiset vain vittuilee päälle vaikka kaikkensa yrittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa ei kannusteta ja lytätään heti pienestä pitäen, kilpajuoksu alkaa jo synnäriltä kun lasketaan pisteitä.
Päiväkoti :otappa Maija mallia tuosta Matista kun se on niin reipas eli et riitä
Koulu: kympin oppilaat, rikkaiden lapset on erikseen ja sitten ne tavalliset duunarin lapset erikseen, et riitä
Työelämä:olet vain tuo, ei sinusta ikinä tule muuta, et riitä
Työtön:loinen, sohvaperuna, alinta kastia, et riitä
Missään kohtaa elämänkaarta suurinta osaa ihmisiä ei kannusteta tai kehuta.
Niin miksihän ollaan niin masentuneita.
Jos muissa maissa ei ole samoja ongelmia jasiellä on iloinen tekemisen meninkin niin miksi ne monet on "shit holeja"?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen etenkin nuorten masentuneiden ja elämänhaluttomien tilannetta, että miten heitä on niin iso prosentti Suomessa.
Onko tämä curling-kasvatuksen tulosta ettei kestetä mitään vastoinkäymisiä teninä eikä aikuisiässä kun isä ja äiti ovat curlanneet kaikki esteet tieltä pois vauvaiästä saakka?
Olemme elämänhaluttomia, koska sinun ikäluokkasi curlasi maailmantalouden päin p*rsettä, aiheutti laman ja työttömyyttä sekä leikkaa mielenterveyspalveluista ja koulutuksesta juuri meidän aikuisuuden ja työelämään astumisen kynnyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa et voi edes hymyillä itseksesi missään julkisella paikalla jollekin hauskalle jutulle, kaikki katsoo sinua että varmasti olet hullu tai että sinulla on lääkkeet ottamatta, ja menevät äkkiä toiselle puolen katua.
Uskomatonta, miten erilaisia kokemuksia ihmisillä on tästä maasta. Itse nauroin viimeksi tänään yksin julkisella paikalla, ÄÄNEEN, kun tuli mieleen kaverin kanssa hieman aiemmin käydyt keskustelut. Muutama ihminen katsoi hieman uteliaasti mutta hyväntahtoisesti hymyillen, vanhempi mies sanoi hyväksyvästi että "kyllä hauskaa pitää olla", mihin myöntelin ja kumpikin jatkoi matkaansa.
Samalla reissulla näin myös ratikassa vanhuksen joka hihitteli vitsilleen, jonka kertoi minulle matkakorttia leimatessaan. Vaikka juttu oli aika tyhmä, ilahdutti kovin tuo nainen joka myhäili itsekseen pitkään jutun kerrottuaan.
Kummassakaan tilanteessa kukaan ei katsonut kieroon tai paennut äkkiä paikalta. Oma asenne lienee näissä se ratkaiseva tekijä. Jos koko ajan miettii, että nuo voi kurja muut ovat niin negatiivisia, kateellisia, masentuneita ja pahaa oloa vellovia etten minäkään voi tässä surkeassa maassa edes hymyillä, niin kyllä ne muut tosiaan aistivat mitä mieltä heistä olet ja ehkä jopa käyttäytyvät sen mukaisesti.
Saman huomannut. 90% tähän ketjuun kirjoittaneista asuu ilmeisesti jossain toisessa Suomessa kuin minä.
Teidän kannattaa sitten olla tyytyväisiä siellä missä asutte. Itse vaikka kuinka yritän olla positiivinen, iloinen, muita huomioon ottava niin joka hemmetin puskasta kyllä hyökkää joku joka yrittää viimiseen asti saada minut tuntemaan oloni masentuneeksi, huonoksi ja itkemään. Hyvin ei saa mennä. Sitä katsotaan kieroon, osa ihmisistä jopa yrittää ihan tosissaan ettei mene hyvin. Kai sitä on jotenkin niin hemmetin erilainen että sitten vahingossa väkisin antaa vääriä signaaleita tai on päästä jotenkin vajaa kun pelkkä olemassa olo näyttää ihmisiä välissä ärsyttävän.
Toki tässäkin asiassa ne pahimmat jää aina mieleen kuin ne neutraalit. Erittäin harva ihminen pitää minusta aidosti. Välissä joutunut muiden ihmisten toimesta kovista yrityksistä huolimatta niin alas, tallotuksi että harkinnut melkein itsemurhaa. Kun ihmiset huomaa että ei ole siinä onnistunut yritetään keksiä jotain vielä pahempaa. Itsemurha minulla on tosiaan ollut mielessä pitkään ja oli vähällä, etten sitä tehnytkään ennenkuin elämä sitten ainakin toistaiseksi vähän paremmin on mennyt. Kun on liian erilainen kaikki tuntuu vaikealta jos asut sellaisessa paikassa missä pitää olla tietynlainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen puoliksi suomalainen ja puoliksi suomenruotsalainen.
Aina kun tapaan suomalaisen puolen sukua niin kaikki valittaa ja ruikuttaa, kaikki haukkuu kaikkia ja kaikkea ja kaikki valittaa vaivojaan, vetävät kännejä ja jos annat jotain neuvoja niin sinut haukutaan kaikkitietäväiseksi. Haukkuvat meidän suomenruotsalaisen suvun samaan syssyyn. Haluan vaan päästä äkkiä pois niistä tilanteista.
Aina kun tapaan suomenruotsalaisen puolen sukua, niin kaikki hymyilevät, kaikki kehuu kaikkia ja puhuu miellyttävällä tavalla kaikista, ja kaikki ottavat kaikki muut huomioon. Viihdyn niissä tilaisuuksissa yleensä vähän pitempään eikä kukaan katso kieroon vaikka useimmat meistä puhuisivat suomea keskenään. Kannustavat vaan pitämään hyvää suomen kielen taitoakin yllä työn saannin takia.
Minulla oli nuorena aikuisena kirjekaverina suomenruotsalainen nainen, joka kirjoitti iloisia, mukavia kirjeitä. Yksi asia pisti silmään: kun hän lähetti valokuvia, hän lähetti kuvan koko lapsuudenperheestään. Minulla oli tosi paljon kirjekavereita kuten monella siihen maailman aikaan oli, eikä yksikään toinen lähettänyt kuvaa perheestään. Saattoihan tuo olla jonkin sortin sattumaakin, mutta tälle naiselle perhe oli selvästi voimavara ja iloinen asia. Suomenkieliset alkoivat nippa nappa päästä yli teiniangstistaan vanhempiaan kohtaan ja vaihtoivat suhtautumisen vihaisesta välinpitämättömään. Kyllä se yhteisöllisyys vaan tuo voimia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa et voi edes hymyillä itseksesi missään julkisella paikalla jollekin hauskalle jutulle, kaikki katsoo sinua että varmasti olet hullu tai että sinulla on lääkkeet ottamatta, ja menevät äkkiä toiselle puolen katua.
Uskomatonta, miten erilaisia kokemuksia ihmisillä on tästä maasta. Itse nauroin viimeksi tänään yksin julkisella paikalla, ÄÄNEEN, kun tuli mieleen kaverin kanssa hieman aiemmin käydyt keskustelut. Muutama ihminen katsoi hieman uteliaasti mutta hyväntahtoisesti hymyillen, vanhempi mies sanoi hyväksyvästi että "kyllä hauskaa pitää olla", mihin myöntelin ja kumpikin jatkoi matkaansa.
Samalla reissulla näin myös ratikassa vanhuksen joka hihitteli vitsilleen, jonka kertoi minulle matkakorttia leimatessaan. Vaikka juttu oli aika tyhmä, ilahdutti kovin tuo nainen joka myhäili itsekseen pitkään jutun kerrottuaan.
Kummassakaan tilanteessa kukaan ei katsonut kieroon tai paennut äkkiä paikalta. Oma asenne lienee näissä se ratkaiseva tekijä. Jos koko ajan miettii, että nuo voi kurja muut ovat niin negatiivisia, kateellisia, masentuneita ja pahaa oloa vellovia etten minäkään voi tässä surkeassa maassa edes hymyillä, niin kyllä ne muut tosiaan aistivat mitä mieltä heistä olet ja ehkä jopa käyttäytyvät sen mukaisesti.
Saman huomannut. 90% tähän ketjuun kirjoittaneista asuu ilmeisesti jossain toisessa Suomessa kuin minä.
Teidän kannattaa sitten olla tyytyväisiä siellä missä asutte. Itse vaikka kuinka yritän olla positiivinen, iloinen, muita huomioon ottava niin joka hemmetin puskasta kyllä hyökkää joku joka yrittää viimiseen asti saada minut tuntemaan oloni masentuneeksi, huonoksi ja itkemään. Hyvin ei saa mennä. Sitä katsotaan kieroon, osa ihmisistä jopa yrittää ihan tosissaan ettei mene hyvin. Kai sitä on jotenkin niin hemmetin erilainen että sitten vahingossa väkisin antaa vääriä signaaleita tai on päästä jotenkin vajaa kun pelkkä olemassa olo näyttää ihmisiä välissä ärsyttävän.
Toki tässäkin asiassa ne pahimmat jää aina mieleen kuin ne neutraalit. Erittäin harva ihminen pitää minusta aidosti. Välissä joutunut muiden ihmisten toimesta kovista yrityksistä huolimatta niin alas, tallotuksi että harkinnut melkein itsemurhaa. Kun ihmiset huomaa että ei ole siinä onnistunut yritetään keksiä jotain vielä pahempaa. Itsemurha minulla on tosiaan ollut mielessä pitkään ja oli vähällä, etten sitä tehnytkään ennenkuin elämä sitten ainakin toistaiseksi vähän paremmin on mennyt. Kun on liian erilainen kaikki tuntuu vaikealta jos asut sellaisessa paikassa missä pitää olla tietynlainen.
Asutko jollain pienellä paikkakunnalla? Mä olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla ja täällä viipeltää jos jonkinnäköistä viiriäistä, joten ihan vapaasti saa olla just sellainen kuin on. Ja aika vapaasti saa elää just sellaista elämää kuin haluaa, kunhan ei vahingoita muita.
Tiedän kyllä yhden suuren syyn, mutta tällä palstalla se ei tule menemään jakeluun. Tai muutenkaan. Kerron nyt kuitenkin ja alan kerätä alapeukkuja.
Ulospäin suuntautuvan temperamentin vauvoille on ulkonanukuttaminen erityisen vahingollista psyykelle. Se osa lapsen aivoja, joka on luolamiesajoilta laittaa lapsen sulkeutuneeseen jähmetystilaan, kun äidin tuoksu, ääni ja läheisyys katoaa. Siksi että pedot eivät huomaisi avutonta olentoa. Tämä nähdään yleensä vanhempien taholta positiivisena "vauvan tyytyväisyytenä ja rauhallisuutena". Se on kuitenkin muuta, se on turvattomuuden ja ristiriidan kokemus, joka on luonnonvastainen. Tämä on lähes mahdoton monen vanhemman tajuta, koska tilanne laukaisee monella samaan aikaan oman vauva-ajan vastaavan trauman, joka on niin ahdistava, ettei sitä haluta päästää tietoisuuteen. Eikä mikään tässä kulttuurissa sitä suosikaan päästämään. Ihminen yrittää toistaa trauman aiheuttanutta tilannetta. Yksinoloa.
Lopputulemana on kuitenkin aikuisia, joilla on ahdistava häkkikokemus elämästä, ujoutta, temperamentin ongelmia, perusturvallisuuden ja elämään luottamuksen puutetta. Ja tähän traumaan on hyvin vaikea päästä käsiksi, koska se on niin varhainen. Mahdotonta ei kuitenkaan. Ehkä jokin regressioterapian muoto.
Tämä ei siis ole ainut syy synkkyyteemme, mutta yksi tekijä.