Millaista on olla nuori nätti nainen?

Vierailija kirjoitti:

Epämielyttävät miehet yrittää ahdistella ja pokata.

Komeita miehiä on tarjolla, mutta moni muukin kilpailee niistä samoista miehistä.

Eli onko tässä joku "tasojärjestelmä"...olet kaunis ja siksi sinun silmissäsi vain tosi pieni osa miehistä on miellyttäviä ja loput epämiellyttäviä?

Aikaisemmatkin sanoivat samaa että miehiä on tarjolla, mutta niitä joita haluaisi (suosituimpia) ei välttämättä saa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vain nuori, mutta en nätti :( Olen keskivertoa rumempi kasvoistani ja olen vieläpä ylipainoinen. Harmittaa etten ole edes perusnätti, kuten monet ikäiseni nuoret parikymppiset naiset. Olen jäänyt ulkonäköni takia niin monesta asiasta jälkeen. Minulla ei esimerkiksi ole laisinkaan seurustelukokemusta, ja sosiaalisten suhteiden luominen on täyttä tuskaa koska minä saan yleensä huonoa kohtelua jopa muilta naisilta. Tiedän, ylipainoon voi vaikuttaa mutta kasvoihin ei yhtään mitenkään. Yksikään kirurgi ei saisi kasvoistani sopusuhtaisia ja kauniita, jos minulla sellaiseen varaa olisi. On helvetin masentavaa olla ruma, ja vieläpä näin nuorena. Sitä haluaisi elää täysipainoista nuoren naisen elämää, mutta siihen en kykene. Kaikkialla olen aina se hylkiö ja outolintu, ihan sama kuinka ystävällinen olen muita ihmisiä kohtaan.

Olen pahoillani ja samaistun kertomaasi. Olin teininä pahasti koulukiusattu ulkonäköni vuoksi, mistä jäi masennus ja sosiaalinen fobia. Vielä parikymppisenäkin ikätoverini suhtautuivat minuun oudoksuen, ja kouluaikojen kokemusten takia olin myös arka ja sosiaalisesti kömpelö. Jännitän ihmisten kohtaamista vieläkin, vaikka olen jo reilusti päälle kolmikymppinen. 

Ulkonäköpaineet ovat hieman helpottaneet iän myötä. Olen kai muuttunut rumiluksesta tavishiirulaiseksi, tai sitten tämän ikäisenä saa jo ollakin hieman "ruma", eikä ulkonäköni enää herätä ihmisissä ihmetystä tai kauhua, en tiedä... Vaikka ulkonäkö ei enää tunnukaan yhtä merkitykselliselta asialta kuin nuorempana, jollain tasolla suren sitä, etten ollut nuorena kaunis. Ehkä tämä kuulostaa vähän oudolta, mutta en voi ajatukselle mitään. Lisäksi masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia olen elänyt vuosikausien ajan säästöliekillä, ikäänkuin piileskellen ja varjoissa lymyillen. Suru ja yksinäisyyden tunne on jossain taustalla silloinkin, kun kaikki on näennäisesti hyvin. Toisaalta - jos ulkonäköpaineet ovat helpottaneet, ehkä sosiaalinen fobiakin lievittyy joskus. Saa nähdä.

Sinulle ja muille nuorille ihmisille sanoisin, että älkää antako ulkonäkönne estää teitä elämästä. Opiskelkaa, harrastakaa ja tehkää töitä, jos mahdollista. Jos ette uskalla harrastaa ihmisten seurassa, hankkikaa jokin harrastus tai askare, jota voitte tehdä kotona. Laittakaa rahaa säästöön. Älkää antako elämän valua hukkaan!

Kaikkialla tuijotellaan. Välillä naisilta saa osakseen hyvinkin törkeää kohtelua. En nauti juurikaan huomiosta sillä kehitykseni kriittisimmässäni vaiheessa sain paljon negatiivista huomiota (koulukiusaamista, hyväksikäyttöä yms.) osakseni. Miellän siis kaiken huomion enemmän tai vähemmän ahdistavaksi ja kärsin ajoittain sosiaalisesta ahdistuksesta. Ei siis ole kovinkaan mukavaa että tuntee jatkavasti toisten katseet niskassa ja herättää huomiota kun sitä toivoisi vain olevansa huomaamaton. Miehet tuijottelevat paljon tai flirttailevat mutta en ole seurustellut vuosiin. 

apvastaataas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nätti (en mikään superkaunis), nuori ja hoikka, mutta ei minulla miehiä ole jonoksi asti. Jos menen baariin niin välttämättä kukaan ei huomioi, joskus joku tulee juttelemaan tai tarjoamaan juomaa. Olen rauhallinen, ystävällinen ja enemmän seurailen sivusta. Ei minulla mitään supervoimia ole, enkä saa ketä tahansa. Huomiota saa joskus ja yleensä se on ihan hauskaa, kun joku autosta iskee silmää tai joku tulee kysymään puhelinnumeroa (vaikka sitä en sitten antaisikaan). Mutta kyllä sitä toki myös miettii miten tilanteissa pitää toimia, miten ja milloin antaa pakit tai osoittaa muuten ettei ole kiinnostunut, jotenkin nätisti. Ja antaako milloin epäreilusti turhia toiveita, jos suostuukin tapaamaan tms. 

Tuntuu se hyvältä, että minuun suhtaudutaan positiivisesti vaikkein mitään limaista kuolaamista haluakaan. Ja en minä ikinä tee aloitteita vaan odotan, että mies lähestyy. Voin kyllä katsoa ja hymyillä ja kysyä neuvoa jossakin, mutta varsinaisen treffikutsun pitää tulla mieheltä. Jos mies ei saa sitä aikaiseksi, niin ei ole tarpeeksi mies minulle. 

No kyllä tuo minusta kuulostaa supersankarin, tai ehkä kuitenkin lottovoittajan, tilanteelta.

Voi päättää ettei missään tapauksessa tee itse aloitteita, miten ja missä toisen osapuolen kuuluu tehdä aloite, jne. Suurin huolenaihe on miten saisi helpoiten torpattua aloitteet.

Ja sen lisäksi houkutellakseen aloitteita ei tarvitse tehdä mitään. Ei tarvitse säveltää hyvää biisiä ja hankkia keikkaa jolla soittaa, tai esittää jotain hienoa partytemppua. Riittää kun on (nuori nätti nainen). Tuntuu aivan käsittämättömältä, ihan kuin eläisit toisessa ulottuvuudessa. Miehenä en osaa kuvitellakaan että tuollaista voisi olla.

Iso kiitos sinulle vastauksesta, arvostan sitä että vastaatte tosi rehellisesti.

Riippuu tietysti mitä asioita elämässään arvostaa. Minulle huomio on ihan kiva, mutta ei mikään iso juttu tai elämän keskipiste tai tarkoitus. En elä toisten hyväksynnästä vaan seison ihan omilla jaloillani. Ja sen olen huomannut että moni mies yrittää manipuloida ja vaikuttaa kehuillaan. Kun niitä ei janoa niin ei joudu hyväksikäytetyksi. Mutta ei aloitteet tai huomio ole sellainen maailmaa mullistava asia. Mieti nyt itse, että joku Maija Meikäläinen tulee kaupassa kysymään sun numeroa. Ihan kiva toisaalta, mutta toisaalta et tiedä ollenkaan millainen friikki se Maija on. Tai voit heti nähdä että se Maija ei ole yhtään sun tyyliä, ei sen ruma tarvitse olla. Hypitkö riemusta kiljuen loppupäivän? Onko sen Maijan huomio niin tärkeää ja merkityksellistä sulle?

Miehenä taas voit tehdä aloitteita rohkeasti ja se on ihan normaalia, etkä ole epätoivoinen tyrkky (ellet koko kaveriporukkaa käy läpi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen vain nuori, mutta en nätti :( Olen keskivertoa rumempi kasvoistani ja olen vieläpä ylipainoinen. Harmittaa etten ole edes perusnätti, kuten monet ikäiseni nuoret parikymppiset naiset. Olen jäänyt ulkonäköni takia niin monesta asiasta jälkeen. Minulla ei esimerkiksi ole laisinkaan seurustelukokemusta, ja sosiaalisten suhteiden luominen on täyttä tuskaa koska minä saan yleensä huonoa kohtelua jopa muilta naisilta. Tiedän, ylipainoon voi vaikuttaa mutta kasvoihin ei yhtään mitenkään. Yksikään kirurgi ei saisi kasvoistani sopusuhtaisia ja kauniita, jos minulla sellaiseen varaa olisi. On helvetin masentavaa olla ruma, ja vieläpä näin nuorena. Sitä haluaisi elää täysipainoista nuoren naisen elämää, mutta siihen en kykene. Kaikkialla olen aina se hylkiö ja outolintu, ihan sama kuinka ystävällinen olen muita ihmisiä kohtaan.

Olen pahoillani ja samaistun kertomaasi. Olin teininä pahasti koulukiusattu ulkonäköni vuoksi, mistä jäi masennus ja sosiaalinen fobia. Vielä parikymppisenäkin ikätoverini suhtautuivat minuun oudoksuen, ja kouluaikojen kokemusten takia olin myös arka ja sosiaalisesti kömpelö. Jännitän ihmisten kohtaamista vieläkin, vaikka olen jo reilusti päälle kolmikymppinen. 

Ulkonäköpaineet ovat hieman helpottaneet iän myötä. Olen kai muuttunut rumiluksesta tavishiirulaiseksi, tai sitten tämän ikäisenä saa jo ollakin hieman "ruma", eikä ulkonäköni enää herätä ihmisissä ihmetystä tai kauhua, en tiedä... Vaikka ulkonäkö ei enää tunnukaan yhtä merkitykselliselta asialta kuin nuorempana, jollain tasolla suren sitä, etten ollut nuorena kaunis. Ehkä tämä kuulostaa vähän oudolta, mutta en voi ajatukselle mitään. Lisäksi masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia olen elänyt vuosikausien ajan säästöliekillä, ikäänkuin piileskellen ja varjoissa lymyillen. Suru ja yksinäisyyden tunne on jossain taustalla silloinkin, kun kaikki on näennäisesti hyvin. Toisaalta - jos ulkonäköpaineet ovat helpottaneet, ehkä sosiaalinen fobiakin lievittyy joskus. Saa nähdä.

Sinulle ja muille nuorille ihmisille sanoisin, että älkää antako ulkonäkönne estää teitä elämästä. Opiskelkaa, harrastakaa ja tehkää töitä, jos mahdollista. Jos ette uskalla harrastaa ihmisten seurassa, hankkikaa jokin harrastus tai askare, jota voitte tehdä kotona. Laittakaa rahaa säästöön. Älkää antako elämän valua hukkaan!

Kysymys.

Jos nyt tapaisit miehen joka ihastuisi sinuun sellaisena kuin olet, voisitko lähteä suhteeseen 101% vai jäisikö vieläkin taustalle häiritsevä ajatus siitä ettet päässyt nuorena nauttimaan nuoruuden "supervoimista"?

Kirjoitat kauniisti ja sinulla on hyviä ajatuksia. Vaikutat empaattiselta ja syvälliseltä, mistä pidän.

-ap

 

Vierailija kirjoitti:

apvastaataas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nätti (en mikään superkaunis), nuori ja hoikka, mutta ei minulla miehiä ole jonoksi asti. Jos menen baariin niin välttämättä kukaan ei huomioi, joskus joku tulee juttelemaan tai tarjoamaan juomaa. Olen rauhallinen, ystävällinen ja enemmän seurailen sivusta. Ei minulla mitään supervoimia ole, enkä saa ketä tahansa. Huomiota saa joskus ja yleensä se on ihan hauskaa, kun joku autosta iskee silmää tai joku tulee kysymään puhelinnumeroa (vaikka sitä en sitten antaisikaan). Mutta kyllä sitä toki myös miettii miten tilanteissa pitää toimia, miten ja milloin antaa pakit tai osoittaa muuten ettei ole kiinnostunut, jotenkin nätisti. Ja antaako milloin epäreilusti turhia toiveita, jos suostuukin tapaamaan tms. 

Tuntuu se hyvältä, että minuun suhtaudutaan positiivisesti vaikkein mitään limaista kuolaamista haluakaan. Ja en minä ikinä tee aloitteita vaan odotan, että mies lähestyy. Voin kyllä katsoa ja hymyillä ja kysyä neuvoa jossakin, mutta varsinaisen treffikutsun pitää tulla mieheltä. Jos mies ei saa sitä aikaiseksi, niin ei ole tarpeeksi mies minulle. 

No kyllä tuo minusta kuulostaa supersankarin, tai ehkä kuitenkin lottovoittajan, tilanteelta.

Voi päättää ettei missään tapauksessa tee itse aloitteita, miten ja missä toisen osapuolen kuuluu tehdä aloite, jne. Suurin huolenaihe on miten saisi helpoiten torpattua aloitteet.

Ja sen lisäksi houkutellakseen aloitteita ei tarvitse tehdä mitään. Ei tarvitse säveltää hyvää biisiä ja hankkia keikkaa jolla soittaa, tai esittää jotain hienoa partytemppua. Riittää kun on (nuori nätti nainen). Tuntuu aivan käsittämättömältä, ihan kuin eläisit toisessa ulottuvuudessa. Miehenä en osaa kuvitellakaan että tuollaista voisi olla.

Iso kiitos sinulle vastauksesta, arvostan sitä että vastaatte tosi rehellisesti.

Riippuu tietysti mitä asioita elämässään arvostaa. Minulle huomio on ihan kiva, mutta ei mikään iso juttu tai elämän keskipiste tai tarkoitus. En elä toisten hyväksynnästä vaan seison ihan omilla jaloillani. Ja sen olen huomannut että moni mies yrittää manipuloida ja vaikuttaa kehuillaan. Kun niitä ei janoa niin ei joudu hyväksikäytetyksi. Mutta ei aloitteet tai huomio ole sellainen maailmaa mullistava asia. Mieti nyt itse, että joku Maija Meikäläinen tulee kaupassa kysymään sun numeroa. Ihan kiva toisaalta, mutta toisaalta et tiedä ollenkaan millainen friikki se Maija on. Tai voit heti nähdä että se Maija ei ole yhtään sun tyyliä, ei sen ruma tarvitse olla. Hypitkö riemusta kiljuen loppupäivän? Onko sen Maijan huomio niin tärkeää ja merkityksellistä sulle?

Miehenä taas voit tehdä aloitteita rohkeasti ja se on ihan normaalia, etkä ole epätoivoinen tyrkky (ellet koko kaveriporukkaa käy läpi).

Sinulla on hyvä pointti.

Jos olisin kauniin nuoren naisen asemassa, ehkä naismakuni muuttuisi sen mukana? Nyt Maija Meikäläinen olisi silmissäni kaunis nainen johon haluaisin tutustua ja selvittää voisimmeko ihastua toisiimme, ja myös nostaisi uskoani että minusta voidaan kiinnostua. Mutta "nättinä nuorena naisena" M.M olisi harmaata massaa tai jopa epämiellyttävä, koska syttyisin vasta Missi Meikäläisestä ja itsevarmasta lähestymisestä. Siksi M.M:n lähestymisestä ei olisi iloa, se vain häiritsisi ostosreissuani kun ehkä olisin väsynyt töiden jälkeen.

Ymmärrän ajatuksen.

-ap

 

Oli se tosi kivaa, en keksi negatiivista sanottavaa! Nykyisin en oo enää niinkään nuori, mutta ihan nätti vielä ja se on sekä minun että mieheni mielestä oikein mukavaa edelleen :) ehkä muidenkin, mutta ei se puoli asiassa enää niin kiinnosta eikä sitä huomioi. Itsevarmuutta tämä toi aikanaan hyvin ujolle tytölle roimasti ja siitä ollut tosi paljon hyötyä, kun kuitenkin asiantuntijatehtävissä paljon saanut esiintyä.

Hoenolta! Miehet kuolaa perään ja voi valita parhaat päältä. Kaikki naisethan sitä haluaa :-)

Vierailija kirjoitti:

Oli se tosi kivaa, en keksi negatiivista sanottavaa! Nykyisin en oo enää niinkään nuori, mutta ihan nätti vielä ja se on sekä minun että mieheni mielestä oikein mukavaa edelleen :) ehkä muidenkin, mutta ei se puoli asiassa enää niin kiinnosta eikä sitä huomioi. Itsevarmuutta tämä toi aikanaan hyvin ujolle tytölle roimasti ja siitä ollut tosi paljon hyötyä, kun kuitenkin asiantuntijatehtävissä paljon saanut esiintyä.

Tuli jotenkin mieleen se Beauty and the geek-sarja jossa nuoret kauniit naiset ihmettelivät miksi ne vaatimattoman näköiset nörttipojat eivät käy baareissa kun siellä on "niin hauskaa".

Yleensä kai mukavalta. Kiinnostavia miehiä on helppo lähestyä. Mukanaan ulkomuoto on tosin tuonut tietynlaista kyynisyyttä, epäluuloa, kun iskuyrityksiä, välillä törkeitäkin lähestymisiä riittää. En osaa enää sanoa milloin joku mies lähestyy minua ilman taka-ajatuksia ja joskus olen tarpeettoman kylmä jotten herättelisi mitään toiveita. Jälkikäteen tunnen itseni ääliöksi kun teen virhearvioita.

Jotkut naiset suhtautuvat erilailla. Olen siis ollut aiemmin ylipainoinen, nykyään hoikka. Eritoten seurustelevat ja epävarmat naiset suhtautuvat minuun nykyään varauksella, tämä on varmaan ikävin puoli asiassa.

Sinkkuystävieni kanssa ulkona ollessa ihan aidosti harmittaa heidän puolestaan, jos ovat seuraa hakemassa ja miehet lähestyvät lähinnä minua. Muistan itsekin miten pulleampana turhautti etsiä seuraa kun ne ns omantasoisetkin yrittivät ensin sitä kauneinta. Ei paljoa kiinnostanut sitten olla kakkosvaihtoehto.

Työnhaku ja muut ns hankalat sosiaaliset tilanteet ovat helpompia. Toki tässä varmasti enemmän painaa itsevarmuus ja ystävällisyys. Tähän asti suurin osa työnantajistani ovat olleet miehiä, kaksi edellistä eivät edes halunneet nähdä cv:täni.

Olen huomannut omassa käytöksessäni sen, että nykyään varon enemmän vaikuttamasta ylimieliseltä.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä supervoimat pariutumisessa? Se että moni lähestyy minua ei tarkoita sitä että kukaan niistä olisi sellainen jonka kanssa haluaisin olla.

Ihan samoissa ongelmissa olen kuin muut siinä että löydän sen itselleni oikean.

Mutta sinulla todennäköisyydet saada elämänkumppani on aika paljon suuremmat kuin ihmisellä, joka on ujo, arka, pelokas, ruma, geneettisesti erilainen ym. Monet tällaisista jäävät lehdellä soittelemaan jo ala-asteelta lähtien:(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä supervoimat pariutumisessa? Se että moni lähestyy minua ei tarkoita sitä että kukaan niistä olisi sellainen jonka kanssa haluaisin olla.

Ihan samoissa ongelmissa olen kuin muut siinä että löydän sen itselleni oikean.

Mutta sinulla todennäköisyydet saada elämänkumppani on aika paljon suuremmat kuin ihmisellä, joka on ujo, arka, pelokas, ruma, geneettisesti erilainen ym. Monet tällaisista jäävät lehdellä soittelemaan jo ala-asteelta lähtien:(

Se että on nätti ei tarkoita että on sosiaalisesti mitenkään taitava. Olen ujo ja arka ja se muiden huomio ahdistaa minua. Töihin laitan vähän puutteria ja ripsaria kuta silti en edes töitä saa aina tehdä rauhassa ilman kommentteja.

Vieläkään se ulkonäkö ei takaa sitä että löytäisi kumppanin. Olen päättänyt mielummin olla ilman.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuystävieni kanssa ulkona ollessa ihan aidosti harmittaa heidän puolestaan, jos ovat seuraa hakemassa ja miehet lähestyvät lähinnä minua. Muistan itsekin miten pulleampana turhautti etsiä seuraa kun ne ns omantasoisetkin yrittivät ensin sitä kauneinta. Ei paljoa kiinnostanut sitten olla kakkosvaihtoehto.

Kaunis mieli (?) -elokuvassa nörtit keksivät mennä baarissa jututtamaan porukan "ns.omantasoisia" naisia. Perustelu oli juuri tuo ja suksee oli suunnaton. Sille kaunottarellekin taisi löytyä lopulta seuraa :-D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä supervoimat pariutumisessa? Se että moni lähestyy minua ei tarkoita sitä että kukaan niistä olisi sellainen jonka kanssa haluaisin olla.

Ihan samoissa ongelmissa olen kuin muut siinä että löydän sen itselleni oikean.

Mutta sinulla todennäköisyydet saada elämänkumppani on aika paljon suuremmat kuin ihmisellä, joka on ujo, arka, pelokas, ruma, geneettisesti erilainen ym. Monet tällaisista jäävät lehdellä soittelemaan jo ala-asteelta lähtien:(

Jo ala-asteelta lähtien? Pitäiskö nykyään ala-asteella alkaa seurustella? Minä olen 28 eikä lukiossakaan ollut montaa joilla joku kumppani. Näinkö nopeasti maailma muuttuu että nyt pitää 12-vuotiaan miettiä seurustelukumppaneita?

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jokaiselle 18 vuotta täyttävälle pojalle pitäisi järjestää matka Hollantiin tai johonkin parempaan paikkaan tutustumaan maksullisiin naisiin, jotka osaavat myös näytellä kiinnostunutta.

Suurin osa miehistä on sinipillerisiä eikä usko riittävänsä naisille; he myös pitävät naisen vartaloa luksustuotteena, mitä se ei ole sen enempää kuin miesvartalokaan.

Huomio on naisille tärkeää kuten seksi miehille ja koska naisia ei voi pakottaa seksiin, pitäisi miehiä koulia siten, että he eivät antaisi huomiota niin helposti ja tyhjän takia ja uskoisi yksinäisyyden olevan luonnollinen olotila. Se ehkäisisi myös turhia itsemurhia ja henkirikoksia ja muuta äärimmäistä, joka tulee siitä käsityksestä, että elämässä on vain se yksi kylän nainen.

Toisaalta taas en tiedä kestäisikö järjestäytynyt länsimainen yhteiskunta sitä, että miehet voimaantuisivat ja alkaisivat seurata vaistojaan kuten naiset ovat tehneet jo monta vuosikymmentä. Se voisi johtaa siihen, että täällä ruvettaisiin muslimimeininkiin eli naisilla olisi aina saattaja ja naisten lähestyminen olisi vaarallista kuten Etelä-Euroopassa on ollut vielä vähän aikaa sitten, kun mustasukkaiset mustatukat olisivat heti kimpussa. En tiedä olisiko tuo sitten sen huonompi kuin tämä nykyinenkään meininki, jossa lähes jokainen mies saa juoksunsa juosseen naisen, jonka kanssa avioliiton onnistuminen on sitä epätodennäköisempää mitä useampi kumppani naisella on jo ollut.

Tämä selittää sen miksi olet yksin.

Naurattaa tämän ketjun vastaukset siitä, kuinka rankkaa on, kun joutuu hätistelemään miehiä pois, kieltäytymään juomista ja "välttämättä sina ei tule edes ketään iskemään".

Näin miehenä nuo tarinat ovat kuin eri planeetalta. Kukaan ei ole koskaan tarjonnut minulle juomaa tai tullut juttelemaan ravintolassa. Olen ollut aina onnellisesti parisuhteissa (oman aloitteeni kautta), eli mikään suohirviö en ole. Silti tämän ketjun vastauksia on vain sivan uskomatonta lukea. Alan ymmärtää aina vain paremmin #metoo-kampanjaa; miehenja naisen elämä on mahdollisesti niin erilaista, että toisen sukupuolen asemaan asetttuminen on äärimmäisen vaikeaa.

Onhan se ihanaa. Mutta sotkee myös tämän nuoren ja nätin pasmoja ja ihmissuhteita, kun sitä huomiota tulee niin paljon, ja eivät ne kaikki huomioijat ole hyvin aikein liikkeellä ja kohtele kauniisti.

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Jokaiselle 18 vuotta täyttävälle pojalle pitäisi järjestää matka Hollantiin tai johonkin parempaan paikkaan tutustumaan maksullisiin naisiin, jotka osaavat myös näytellä kiinnostunutta.

Suurin osa miehistä on sinipillerisiä eikä usko riittävänsä naisille; he myös pitävät naisen vartaloa luksustuotteena, mitä se ei ole sen enempää kuin miesvartalokaan.

Huomio on naisille tärkeää kuten seksi miehille ja koska naisia ei voi pakottaa seksiin, pitäisi miehiä koulia siten, että he eivät antaisi huomiota niin helposti ja tyhjän takia ja uskoisi yksinäisyyden olevan luonnollinen olotila. Se ehkäisisi myös turhia itsemurhia ja henkirikoksia ja muuta äärimmäistä, joka tulee siitä käsityksestä, että elämässä on vain se yksi kylän nainen.

Toisaalta taas en tiedä kestäisikö järjestäytynyt länsimainen yhteiskunta sitä, että miehet voimaantuisivat ja alkaisivat seurata vaistojaan kuten naiset ovat tehneet jo monta vuosikymmentä. Se voisi johtaa siihen, että täällä ruvettaisiin muslimimeininkiin eli naisilla olisi aina saattaja ja naisten lähestyminen olisi vaarallista kuten Etelä-Euroopassa on ollut vielä vähän aikaa sitten, kun mustasukkaiset mustatukat olisivat heti kimpussa. En tiedä olisiko tuo sitten sen huonompi kuin tämä nykyinenkään meininki, jossa lähes jokainen mies saa juoksunsa juosseen naisen, jonka kanssa avioliiton onnistuminen on sitä epätodennäköisempää mitä useampi kumppani naisella on jo ollut.

Tämä selittää sen miksi olet yksin.

Nämä muutamat palstalla kirjoittavat ovat hieman paradoksaalisia. Lukevat jotain hömppää sukupuolista ja parinmuodostuksesta ja luulevat ymmärtävänsä asiat vaikka työntävät itseään kauemmas ja kauemmas muista ihmisistä, etenkin naisista.

Melkein käy sääliksi mutta tuo teksti ui jo niin pimeissä syvyyksissä että tällä kertaa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitkä supervoimat pariutumisessa? Se että moni lähestyy minua ei tarkoita sitä että kukaan niistä olisi sellainen jonka kanssa haluaisin olla.

Ihan samoissa ongelmissa olen kuin muut siinä että löydän sen itselleni oikean.

Mutta sinulla todennäköisyydet saada elämänkumppani on aika paljon suuremmat kuin ihmisellä, joka on ujo, arka, pelokas, ruma, geneettisesti erilainen ym. Monet tällaisista jäävät lehdellä soittelemaan jo ala-asteelta lähtien:(

Se että on nätti ei tarkoita että on sosiaalisesti mitenkään taitava. Olen ujo ja arka ja se muiden huomio ahdistaa minua. Töihin laitan vähän puutteria ja ripsaria kuta silti en edes töitä saa aina tehdä rauhassa ilman kommentteja.

Vieläkään se ulkonäkö ei takaa sitä että löytäisi kumppanin. Olen päättänyt mielummin olla ilman.

Tämä on yksi mistä en todellakaan pidä. Ulkonäön perusteella tehdään päätelmiä luonteesta ja oletuksia että haluan huomiota ja seuraa.

Ihan ne kaikki kauniitkin ihmiset ovat erilaisia persoonia ja niin pois päin.

Uudet ihmiset muodostavat kauniin ulkonäön perusteella tietyn mielikuvan, ja sinut itsesi sivuutetaan täysin. Parisuhteen muodostuksessa tuo on erityisen hankalaa nuorena, koska persoonallisuutesi on potentiaalisille kumppaneille toisarvoinen seikka mikäli he eivät tunne sinua pidemmältä ajalta.