Onko itsemurha rohkea teko vai pelkurin

Minä olisin jo taoppanut itseni monta kertaa, mutta ei ole rohkeus riittänyt. Nyt en enää voi, kun olen vastuussa toisesta ihmisestä.

En taitaisi uskaltaa tappaa itseäni kuin käsiaseella suoraan päähän ampumalla monen promillen kännissä jossa olen jo sammumispisteessä, painasin vaan liipasinta kun menisin "nukkumaan"..

Mutta tätä ongelmaakaan ei ole kun ei ole asetta, enkä sellasta "hulluna" saakaan.

Vierailija kirjoitti:

En näe rohkeutta siinä että ei uskalla elää.

Köyhänä elämää ei vain ole, ja kun köyhyydestä ei pääse pois, niin vähitellen mieli väsyy ja murtuu.

On ihan eri asia olla hetken aikaa työtön kuin tajuta, että työttömyys on pysyvä olotila ja itsestä on tullut vain säilyke, joka odottaa kuolemaa. Ei ole sosiaalisia suhteita, ei ole varaa harrastaa. Sitä vain katsoo sivusta, kun ihmiset käyvät lomilla ja ostavat uusia vaatteita.

Oma elämä rajoittuu kolmioon koti, kirjasto ja ruokakauppa. Se on syrjäytyneen peruskuvio. 

Tätäkö sitten pitäisi jaksaa vielä monta kymmentä vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin jo taoppanut itseni monta kertaa, mutta ei ole rohkeus riittänyt. Nyt en enää voi, kun olen vastuussa toisesta ihmisestä.

En taitaisi uskaltaa tappaa itseäni kuin käsiaseella suoraan päähän ampumalla monen promillen kännissä jossa olen jo sammumispisteessä, painasin vaan liipasinta kun menisin "nukkumaan"..

Mutta tätä ongelmaakaan ei ole kun ei ole asetta, enkä sellasta "hulluna" saakaan.

Eikö olekin hyvä asia, tuo meidän tiukka aselakimme .

Se suojaa siis sinuakin -itseltäsi.

Kukapa tästä maailmasta ei haluaisi lähteä, jos se niin helppoa olisi. Eli kyllä se aikamoista rohkeutta vaatii jättäytyä junan alle, ottaa kourallinen pillereitä, mennä hirteen.. varsinkin toi hirteen meneminen ihmetyttää, miten joku pystyy kun tietää että siinä niska venähtää, hyi olkoon, varmaan oikein rusahtaa,,

Tänään yksi junan alle Helsingin Tapanilassa ja yksi nokkakolari rekan kanssa Tuusulassa. Plus ne tapaukset joista ei uutisoida.

Samoin ajattelen vuosien kokemuksella. Aina tuntenut, etten kuuluu joukkoon. Mutta vanhetessa olo rauhoittuu, seestyy. Toivoa kannattaa kuitenkin pitää yllä, ehkä huomenna on paremmin. Ajattele kesän kukkia, luontoretkiä yms. - Tämä nyt vähän poikkeaa kysymyksestä.- Mutta kyllä vaatii rohkeutta toteuttaa tuollainen lopullinen ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin jo taoppanut itseni monta kertaa, mutta ei ole rohkeus riittänyt. Nyt en enää voi, kun olen vastuussa toisesta ihmisestä.

En taitaisi uskaltaa tappaa itseäni kuin käsiaseella suoraan päähän ampumalla monen promillen kännissä jossa olen jo sammumispisteessä, painasin vaan liipasinta kun menisin "nukkumaan"..

Mutta tätä ongelmaakaan ei ole kun ei ole asetta, enkä sellasta "hulluna" saakaan.

Eikö olekin hyvä asia, tuo meidän tiukka aselakimme .

Se suojaa siis sinuakin -itseltäsi.

On tietenkin. En ole mikään asehullu. Mutta toi on ainoa tapa jolla itse uskaltaisin tappaa itseni JOS uskaltaisin, kaikki muut tavat tuntuu vastenmielisiltä. Tossa se olisi pieni hetki kun asian saisi hoidettua. Olisi nopeasti ohi ja tehokas, yleensä ainakin.. tietysti minun tuurilla lähtisi puoli päätä irti, mutta jäisin silti eloon kitumaan muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Mutta jos onnistuisi, niin olisi se itselleni "miellyttävimmän tuntuinen".

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta.

Lopullisesti sairaan ihmisen itsemurha voi olla helpotus kaikille. Kannatan eutanasiaa.

Mielenterveydellisten ongelmien tai vaikka addiktiivisen kanssa kamppailevan itsemurha on todella sääli ja yksi isoista epäkohdista hyvinvointiyhteiskunnassa.

Terveen ihmisen itsemurhaa on vaikeampi ymmärtää.

Jos terve ihminen tekee itsemurhan se on itselleen täysin väärässä ympäristössä tai sairaitten ihmisten parissa. Tai jotain tämän suuntaista. Siellä on jokin umpikuja vastassa jokatapauksessa.

Minulla oli eräs ystävä, joka ampui itseään  (pari vuotta sitten keväällä). Hän oli ampunut itseään päähän 22 cal. pistoolilla maanantaina ja kuoli sairaalassa lauantaina.

(vähintään  ysimillinen pitäisi olla jos haluaa kuolla varmasti, mutta mielummin tietenkin olisin toivonut hänelle jotain elämänmyönteisempää ratkaisua)

Pitäis olla avointen ovien paikkoja minne ihminen voi mennä jos on noin paha tilanne.

Kriisilinja on mutta onhan sekin välillä varattu.

Vierailija kirjoitti:

Kukapa tästä maailmasta ei haluaisi lähteä, jos se niin helppoa olisi. Eli kyllä se aikamoista rohkeutta vaatii jättäytyä junan alle, ottaa kourallinen pillereitä, mennä hirteen.. varsinkin toi hirteen meneminen ihmetyttää, miten joku pystyy kun tietää että siinä niska venähtää, hyi olkoon, varmaan oikein rusahtaa,,

Ei välttämättä rusahda,jos e ole tiputusta tarpeeksi.

Useimmiten rimpuilevat tuskissaan ja tukehtuvat pian siihen.

Vierailija kirjoitti:

Pelkurin.Rohkea katsoisi vielä huomisenkin eikä luovuttaisi.

Sanoisitko saman niillekkin joilta on ihmisyys viety. Syntyneet vaikka, natsisaksaan tai joutuneet isiksen seksiorjiksi. Elelet vielä huorana typerysten mielipiteille.

Yx muiden joukossa kirjoitti:

Mielestäni riippuu siitä, miksi... Hyvin usein itsemurha on peruuttamaton tapahtuma... Itse toki "pääsee" pois, mutta muut, kuten vanhemmat/sisarukset/sukulaiset/ ystävät/tuttavat/kaverit voivat asiasta joutua "kärsimään" pitkäänkin, eli...

Joskus tääläkin ihmettelin sitä, että saattohoidossa on paljon ihmisiä, jotka haluaisivat jatkaa edes päivän, ja sitten on näitä "terveitä", jotka päättävät lopettaa kesken...

Eihän toki kenenkään "terveen" pitäisi edes pohtia moista, vaan apua pitäisi olla helposti saatavilla...

Mitä hemmetin apua?

Elämän EI pidä olla taistelua vaan nautintoa.

Jos ihminen on sairas nuorenakin niin ymmärän hyvin että riistää oman henkensä. Ymmärrän hyvin myös sen että jos on erittäin suuri yksinäisyys niin riistää oman henkensä.

Ymmärrän myös sen että jos on köyhä niin riistää oman henkensä.

Enemmän minä kunnioitan ihmistä joka päättää kärsimyksensä kuin ihmistä joka antaa kaltaisiasi "neuvoja"!

Vierailija kirjoitti:

En näe rohkeutta siinä että ei uskalla elää.

Kyse ei ole uskalluksesta vaan siitä että jos elämä on kärsimystä niin on parempi lopettaa se.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hemmetin apua?

Mitään apuahan ei köyhyyteen saa, ja köyhyys on minullakin itsetuhoisuuden perussyy.

Päinvastoin, koko ajan luukuilta saa vähemmän ja vähemmän.

Mihinkään ei ole varaa, mitään ei voi tehdä.

En ole muuta kuin kuolemaa odottava säilyke, joka koko ajan häpeää ja joutuu pelkäämään, että se vähäkin raha viedään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin jo taoppanut itseni monta kertaa, mutta ei ole rohkeus riittänyt. Nyt en enää voi, kun olen vastuussa toisesta ihmisestä.

En taitaisi uskaltaa tappaa itseäni kuin käsiaseella suoraan päähän ampumalla monen promillen kännissä jossa olen jo sammumispisteessä, painasin vaan liipasinta kun menisin "nukkumaan"..

Mutta tätä ongelmaakaan ei ole kun ei ole asetta, enkä sellasta "hulluna" saakaan.

Eikö olekin hyvä asia, tuo meidän tiukka aselakimme .

Se suojaa siis sinuakin -itseltäsi.

Miten se on hyvä? Nyt hän kärsii aamusta iltaan joka ikinen päivä. Mitä hyvää siinä on?

Täyden mäntin, idiootin ja tollon teko.

Odotas kun maaliskuun aurinko alkaa paistamaan ja kevätväsymys tulee mukaan kuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

En näe rohkeutta siinä että ei uskalla elää.

Tai sitten pysty elämään. Pahinta olisi jäädä kitumaan, niin että pidetään väkisin hengissä vaikka ihmisyys olisi mennyt jo kauan sitten. Pelkkää kipua.

Vierailija kirjoitti:

Pitäis olla avointen ovien paikkoja minne ihminen voi mennä jos on noin paha tilanne.

Kriisilinja on mutta onhan sekin välillä varattu.

Mitä helkuttia toi hyödyttää?

Jos ihmisen ongelmia on:

Yksinäisyys eli ei ole ystäviä eikä puolisoa. Ehkä ei ole koskaan ollut vaikka on jo 30 vuotias. Jokainen sen tietää että esim. naiset ei kauhean innoissaan ole tutustua 30 vuotiaisiin vielä poikuudeen omaaviin miehiin joilla ei ole ystäviä.

Kun siihen vielä lisätään köyhyys ja ehkä joku sairaus niin mitä sitten?

Mitä joku valtion virasto sille tekee?