Oletteko te vieneet lapsenne katsomaan kuolevaa isovanhempaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veisin, jos lapsi itse haluaa. Jos taas ei halua, en todellakaan pakottaisi. 

Näin me olemme toimineet. Lapsi oli tuolloin 11 ja aika herkkä, joten tietysti tuli itku käynnin jälkeen. Läheinen isovanhempi kyseessä ja oli kummallekin tärkeä tuo viimeinen tapaaminen (järki siis kuolevalla pelasi ja jaksoi jutellakin hetken). Ja lapsi siis itse halusi tulla.

Aika monella aikuisellakin tulee itku, joten sinänsä siinä ei ole mitään traumatisoivaa. Tuo hetki voi merkitä lapsellesi paljonkin. Olen itse ollut jo aikuinen hyvästellessäni rakkaitani ja siitä on jäänyt tärkeä muisto. Lapsena sitten kohtasin kuolemaa silmästä silmään lemmikkien kanssa, asettelit hamsteria pahviarkkuun jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisimme vieneet, mutta sitä ei suositeltu sairaalan henkilökunnan toimesta (tartuntavaara).

Lapset olivat vielä pieniä, joten he eivät mummoa isompina olisi muistaneet, mutta mummon puolesta jäi paha mieli. Hän olisi halunnut lapset vielä kerran nähdä.

Tartunta vaara lapsesta vanhukseen vai vanhuksesta lapseen? Minkä taudin pelättiin tarttuvan?

Todella surullista, kun mummon toivetta ette pystyneet täyttämään.

Mummosta lapsiin. Surullistahan tuo oli, mutta riskiä emme halunneet ottaa.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan viety. Isomummo vietti kuukauden saattohoidossa ja siellä vierailtiin usein, ihan pienimmänkin kanssa. Hyvät muistot jäi ♡

Sama meillä. Saattohoitokodissa kuolema on hyvä. Meillä oli eskarilainen itse kuoleman hetkellä paikalla, eikä jäänyt traumoja. Kuolema oli odotettu, ja asiaa oli käsitelty koko 3kk saattohoidon ajan. Hoitokodin henkilökunta oli ammattitaitoista väkeä ja antoi vinkkejä lapselle asian selittämiseen. Kaikki meni hyvin.

Riippuu lapsesta. Herkkää lasta ei välttämättä kannata viedä ainakaan tilanteeseen valmistelematta.

Tytär kävi pappaansa sairaalassa katsomassa, poika ei.

Olen vienyt. Olen myös kysynyt haluaako nähdä kuolleen (halusi) ja on käyty vilkaisemassa myös ei niin läheistä kuolevaa kun kuskina oltiin. Lapsi on ollut näillä reissuilla 7-10v. 5-vuotiaana haudattiin kissa.

Ymmärtää paremmin mistä on kyse ja se kuolema on osa elämää, eikä mikään salamyhkäinen aikuisten juttu.

Meillä jopa kaksi vanhinta oli paikalla kun mun isoisä kuoli. Tuli tieto että Pappa on huonossa kunnossa ja mentiin sitten sinne ja kuolikin siinä meidän paikalla ollessa. Tottakai asiasta puhuttiin paljon sen jälkeen. Molemmat olivat sitä mieltä että ei ollut mitenkään pelottavaa tai kamalaa, Pappa nukkui ja sitten huomasi että Pappa on lähtenyt pois.

Käytiin säännöllisesti katsomassa myös mun mummoa hoitokodissa jotta lapset näkevät että mummo hiljalleen menee huonompaan kuntoon ja lopulta kuolee. Ettei mummo vaan yhtä äkkiä häviä jonnekin.

Samoin tehtiin miehen isän sairastaessa syöpää. Kun tuli tieto että hoidot on lopetettu, käytiin säännöllisesti häntä katsomassa ja juteltiin lasten kanssa aiheesta. Että vaarilla on paha sairaus jota ei voida parantaa mutta Vaarille annetaan lääkettä että ei satu mihinkään. Ja että lopulta Vaari on niin väsynyt että nukkuu koko ajan ja lopulta sitten kuolee.

Tämä on meillä toiminut hyvin, tottakai lapsilla on on ollut paljon kysymyksiä ja ovat sanoneet että harmittaa ja on ikävä ym. mutta heille on myös hyvin selvää millaista on sairaus, vanheneminen ja kuolema. Että se on osa elämää ja jäljelle jääneiden elämä jatkuu sen jälkeen.

Minusta tässä on kyse kuolevan toiveesta, oli kyseessä sitten isovanhempi tai muu läheinen. Ketä haluaa sillä hetkellä vierelleen.

Miettikää omalle kohdalle kun tuskat on valtavat ja sängyn viereen tuleekin esim. lapsia joiden et halua nähdä kärsimyksiä. Etkä jaksa sitä itse kertoa. Kuoleva joutuu peittelemään omia luonnollisia reaktioitaan tai olemaan huolissaan lapsista.

Tai vastaavasti, kuvitelkaa jos hartain toive on vielä nähdä lapset tai lapsenlapset eikä he koskaan tule.

Kuolevan kanssa kannattaa keskustella silloin kun vielä jaksaa mitkä on hänen toiveet. Kuolema on vähän kuin synnytyskin, ihminen itse päättää ketä haluaa silloin pitämään kädestä.

Veisin. Ainoastaan jos isovanhempi olisi pelottava, rohiseva mytty letkujen ja piikkien peitossa, niin sitten en veisi. 

Pidän huonompana vaihtoehtona jos lapsella on kuva vain hyvävointisesta isovanhemmasta ja sitten yhtäkkiä hän onkin kuollut. En haluaisi opettaa että sairastuvaa piilotellaan tai vältellään. Parempihan se on oppia kohtaavaan heikkenevä ihminen oman vanhemman kanssa, kuin että itse sitten joskus ei voisi tulla omia vanhempiaan katsomaan kun he vetelevät viimeisiään.

Olen vienyt. Olen vieläkin katkera omalle äidilleni, joka ei aikoinaan vienyt minua hyvästelemään mummoani.

Toki vien. Tai siis olen vienyt. Kuolemasta ei pidä tehdä mitään mystistä asiaa, vaikka se urbaaniympäristössä ei kovin näkyvillä olekaan. Eläintiloilla kasvaneet lapset ymmärtävät kuoleman olevan osa normaalia elämän kiertokulkua, kun näkevät sitä useammin. Lapsen kehitysvaiheesta riippuen hän sitten kysyy siitä askarruttavaksi jääneitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Veisin. Ainoastaan jos isovanhempi olisi pelottava, rohiseva mytty letkujen ja piikkien peitossa, niin sitten en veisi. 

Pidän huonompana vaihtoehtona jos lapsella on kuva vain hyvävointisesta isovanhemmasta ja sitten yhtäkkiä hän onkin kuollut. En haluaisi opettaa että sairastuvaa piilotellaan tai vältellään. Parempihan se on oppia kohtaavaan heikkenevä ihminen oman vanhemman kanssa, kuin että itse sitten joskus ei voisi tulla omia vanhempiaan katsomaan kun he vetelevät viimeisiään.

Hän on tajuton ja letkuissa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär (14 v) kävi pappaani katsomassa ennen hautajaisia papan ollessa arkussa. Pakko sanoa että oli aika pahan näköiseksi ehtinyt menemää (kun vertaan muihin vainajiin mitä olen nähnyt).

Onko se ulkonäkö ajasta kiinni, vai kuolintavasta? Käytiin mieheni yätiävkatsomassa 2 vk kuolemasta ja oli ehtinyt mennä huonoksi. Ei meinannut tunnistaa. Kaula oli erittäin turvonnut.

Pappa kuoli ihan vanhuuteen (ruumiillinen kunto heikkeni ja lopulta ei enää vain kroppa jaksanut) sairaalassa. Taisi olla kolmisen viikkoa kuolemasta kun hautajaiset olivat. Jotenkin tummunut iho ja kutistunut olemus teki tämän "pahannäköisyyden".