Mies jäi kiinni pettämisestä
kaksi ystävääni oli nähnyt mieheni suutelemassa ravintolassa ikäiseni naisen kanssa. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että ystäväni kertoivat minulle tuosta suutelemisesta ja siitä, että mieheni poistui tuon naisen kanssa ravintolasta noin puolenyön maissa.
Mies tuli kotiin neljältä ja aamulla kysyin rauhallisesti edellisestä illasta. Ihan peruskysymyksiä tyyliin oliko kiva ilta, ketä tapasit, olitko loppun saakka siellä jne... Mies tietenkin valehteli päin naamaa. Kerroin mitä olin kuullut hyviltä ystäviltäni ja hän kielsi tapahtuneen aluksi, sitten myönsi ja sanoi, ettei ollut mennyt naisen kotiin. Todella uskottavaa.
Nyt olen ihan romuna. En enää usko menneeseen enkä tulevaan. Mieheni on ollut oikea ihanneaviomies, hokenut päivittäin rakastavansa minua, hoitanut tasapuolisesti kotia ja lapsia kanssani, tukenut ja kannustanut minua sekä ollut lapsille ihana isä. On älykäs, hyvin menestynyt työssään, hauska, hyvä rakastaja, komea ja miehekäs. Eikä koskaan mikään tahdoton tossun alla oleva vätys. En olisi koskaan voinut kuvitella hänen pettävän minua. Tietysti tuollainen mies vetää puoleensa naisia, jos vain antaa pienenkään vinkin.
Nyt en voi luottaa mieheen ja haluan jättää hänet. En voi kuvitellakaan yhteistä tulevaisuutta. Onneksi minulla on hyvä työ ja tukiverkko, mutta tuntuu karmealta, kun tämä oma onni romahtaa tällä tavalla. Kyynisyyttä opin nyt reilusti. Siskot, vain itseensä voi luottaa!
Kommentit (23)
Onpa " terve" liitto teillä! Just tämän päivän löysää moraalia. Tosiasia on se, että jos on parisuhde kunnossa, rakkautta on ja liittoa HOIDETAAN, ei ole tarvetta pussailla ja kiehnata muita. Omaan kultaan voi ja pitää rakastua aina uudelleen. Mutta se vaatii TYÖTÄ. Minä ainakin miettisin vakavasti, jatkanko avioliittoa, jos tietäisin mieheni nuoleskelevan muita akkoja. Mutta, toki kun on lapsia, pitää miettiä asioita tarkkaan.
että mielestäni täydellinen onni on aina kulissia... mutta ehkä elämä on vaan koetellut meikeläistä liikaa...
Ymmärrettävää on tietty valehtelu, tokko sitä itsekkään heti menisi paljastamaan, et vieraissa kävin... mut kyllähän siinä rupeaa miettimään, et mitä kaikkea muuta tässä valehdellaan...
muuta neuvoa en voi antaa, kuin että kriisissä ei kannata tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja oman elämän suhteen. laita mieluummin itsellesi joku aika raja, milloin päätät mitä haluat tehdä. ja sillä väliin selvität miehesi kanssa perin juuri, mikä johti tilanteeseen. se ehkä selvittää myös sen, että onko vain yksi hätävalhe vai onko niitä valheita enemmänkin...
Voimia sinulle!
Siinä oli juttua Tampereelta latvian MM-Kisoihin
matkanneen polttariporukan sekoiluista...
En voi muuta kuin ihmetellä.
Taitaa jäädä häät pitämättä!!!!!!!