Jörn Donner hiljattain kuolleesta tyttärestään HS:ssa: ”Hän kuoli omaa syytään - en käynyt edes hautajaisissa”
Donner ei halunnut olla missään tekemisissä kahden lapsensa kanssa, ”sillä he olivat vahinkoja”
Kulttuuripersoona ja poliitikko Jörn Donner kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa väleistään kuuteen lapseensa kolmesta eri suhteesta.
Donner sanoo pitäneensä huolta vain kahdesta nuorimmasta lapsestaan, jotka ovat hänen nykyisestä avioliitostaan.
Erottuaan ensimmäisestä vaimostaan hän katkaisi välit avioliitosta syntyneisiin lapsiin.
- En halunnut olla tekemisissä myöskään kahden muun lapseni kanssa, sillä he olivat vahinkoja, Donner sanoo HS:n haastattelussa, viitaten yhteisiin lapsiinsa kunnallispoliitikkonakin tunnetun Meri Vennamon kanssa.
Tästä suhteesta syntyneen tyttären uutisoitiin kuolleen viime marraskuussa, 36-vuotiaana.
- Tyttärestä tuli alkoholisti. Vähän aikaa sitten hän kuoli omaa syytään. Se oli valitettava tapaus, mutta en käynyt edes hautajaisissa, Donner sanoo HS:n artikkelissa.
Meri Vennamo kertoi Iltalehdelle marraskuussa tyttärensä kuolleen äkillisen sisäisen verenvuodon seurauksena. Perhe ehti sairaalaan hyvästelemään hänet. Kaipaamaan jäivät kaksi alaikäistä lasta.
- Lähtö oli kaunis ja tuskaton. Lapset ja minä olimme pitämässä kädestä, Meri Vennamo kertoi tuolloin IL:lle.
Menehtynyt tytär oli myös Suomen Maaseudun Puolueen perustajan Veikko Vennamon lapsenlapsi. SMP:n hajoamisen jälkeen sen seuraajaksi perustettiin perussuomalainen puolue.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802032200718088_u0.shtml
Kommentit (122)
En ole tästä miehestä koskaan tykännyt, jokin asia tässä miehessä on aina aiheuttanut kuvotuksen tunteen. Nyt tiedän miksi. Voi luoja miten julma voi ihminen olla, sekä itsekeskeinen
Kyllähän tuo tytär kiistatta kuoli omaa syytään ja ainakin yleisesti ottaen alkoholistit ovat sellaisia itsekkäitä kusipäitä ettei heitä paljon kannata muistella.
Tuon käppänän olemus on kylmä ja kalskea, silmissä ei mitään elämää. Tyhjä sisältä.
Niin, olen aiemmin jossain määrin pitänyt Donnerin kirjoituksista ja kuivakkaasta huumorista. Ei kai ole asiani arvioida häntä ihmisenä tai isänä, mutta tuon lukeminen satuttaa, sillä minulla itselläni on ollut päihderiippuvuus, johon olin hilkulla kuolla. Oma isäni katkaisi välit siinä vaiheessa, ei tullut edes sairaalaan katsomaan. Tällaisia kai sitten jotkut isät (vanhemmat) ovat. Tietynlaista tunnekylmyyttä tuo ainakin itseltäni vaatisi.
Surullista, eniten tässä säälittää Donner itse.
Erittäin vastenmielistä puhetta ja käytöstä Jörniltä. Ajatella, että tuollainen henkilö on joskus ollut joku karsimaattinen kansansuosikki-ääniharava. Tuskin olisi ollut, jos ihmiset olisivat tienneet kuinka vastenmielisiä aatoksia hänellä on. Ei vaikuta normaalilta.
Aika sairas tyyppi. Ajattelisi edes kuolleen tyttärensä muita läheisiä ja miltä heistä tuntuu tuollaiset lausunnot.
Donner on älykäs ja monilahjakkuus (ainakin ollut sitä) mutta ihmisenä valitettavan itsekeskeinen. Ei toki kirjailijoiden tai kulttuuripersoonien parissa mitenkään erityisen poikkeuksellinen piirre.
Kyllä alkoholismi on ihmisen oma vika. Syy juoda löytyy aina..hyvä lapsuus, huono lapsuus whatever
Ehkä olisi Jörnijän kannattanut pitää vehjes housuissaan, jos ei kykene ottamaan vastuuta omista vahingoistaan.
Siis kaksi kertaa vahinko putkeen saman naisen kanssa?
Syöpäinen, vanha ja henkisesti sairas ukko. Kuolisi jo pois. Maailma olisi parempi paikka,
Sentään Jörnin nuorin poika (toinen näistä lapsista, joille Jörn on ollut isä) vaikuttaa ihan mukavalta ja empaattiselta ihmiseltä.
"”Tunnen syyllisyyttä siitä, että Jörn on ollut minulle isä, mutta ei neljälle lapselleen muista suhteista.”
Miten joku on saanut Donnerista vihervasemmistolaisen? Ihmisenä edustaa kylmintä oikeistolaisuuttaa ja elitismiä. Oma lapsi voidaan hylätä, koska oli vahinko. Inhimillinen ajattelu puuttuu täysin ja vastuunkantaminen tapahtuu vain pakon edessä.
Tuommoinen kommentointi Donnerilta kylmää ja raivostuttaa. Ajattelisi edes tyttärensä alaikäisiä lapsia. Tarvitsevatko he vielä lisää tuskaa?
Naiset älkää yrittääkö raskaudella tai lapsella sitoa miestä itseenne. Lopputulos on aina onneton.
Miten yleensäkään lapsi voi olla puhdas vahinko, ellei ole raiskaus kyseessä? Mikä tahansa ehkäisy voi pettää. Surullista. Eihän se ole lapsen syy, ei lapsi ole päättänyt sitä että vanhempansa harrastavat hänen syntymiseensä johtavia juttuja. Biologinen lapsi on kuitenkin 50 prosenttisesti omaa itseä, ihmettelen miten sille asialle voi kääntää selkänsä.
Vierailija kirjoitti:
En ole tästä miehestä koskaan tykännyt, jokin asia tässä miehessä on aina aiheuttanut kuvotuksen tunteen. Nyt tiedän miksi. Voi luoja miten julma voi ihminen olla, sekä itsekeskeinen
Sama. Jotain etovaa tyypissä on, en ole koskaan tiennyt miksi. Onneksi nyt on hyvä syy olla tykkäämättä hänestä.
Lapsen alkoholisoituminen voi johtua suureltakin osin siitä kun oma isä ei välitä pitää yhteyttä ja jopa sanoo sen suoraan. Jörn on typerä mies kun väittää tyttärensä kuoleman olevan tytön omaa syytä, Jörnin pitäis katsoa peiliin ja katua tekosiansa.