Lue keskustelun säännöt.
16-vuotiaani ei käy koulua eikä ole töissä
03.02.2018 |
Minun 16-vuotias tyttöni ei käy koulua. Lopetti amiksen viime marraskuuna, koska häntä ei kiinnostanut ala ja lintsaili koulusta kokoajan. Tytölläni on ahdistusta ja masennusta. Hän ei halua mennä minnekkään kouluun tai töihin. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Kommentit (56)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi tyttö laitetaan hakemaan apua masennukseen ja motivaatioon. Voit todennäköisesti joutua pulittamaan yksityiseltä, koska muualle on pitkät jonot eikä saa aina oikeanlaista apua. Lääkkeitä tykkäävät tunkea.
Sen jälkeen rajoitetaan rahan ja muiden huvien antoa. Jos ei käy töissä tai opiskele, niin ei sitten tarvitse mitään hyvääkään. Tämä tosin eri juttu, jos suostuu lähtemään hoitoihin ja siellä käy.
Ei ole normaalia, että tiputtautuu tuolla tavalla koulusta. Millaiset kaverit on ja miten muutenkin koulumenestys on ollut?
Jos tuon antaa mennä tuolla tavalla, niin kohta hän on 30v vieläkin ilman ammattia ja työpaikkaa. Aika menee yllättävän nopeasti.
Yläasteella ei jaksanut lukea kokeisiin ja sai sen takia huonoja numeroita. Hän on itseasiassa ihan lahjakas, jos vain jaksaisi panostaa kouluun. Kavereita tytöllä ei juurikaan ole, paitsi netissä.
Minä kiinnitin huomioni tähän.
Ei ole suinkaan aina laiskuuden merkki, jos kokeisiin lukeminen ja läksyt eivät näytä kiinnostavan. Minusta on hyvin luonnollista, että jos kärsii sellaisista mielenterveyden ongelmista kuin masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, koulun käyminenkin on vaikeaa riippumatta siitä, onko lapsella ns. lahjoja vai ei.
Yksi hyvin merkittävä asia on, jos lapsella ja nuorella ei ole vertaisryhmää. Eli jos ei ole kavereita muuten kuin netissä. Kouluun on sitä vaikeampi mennä, jos siellä joutuu olemaan yksin. Tutustuminen ei ole helppoa muutenkaan kaikille, ja entä jos vielä sitten kärsii suoranaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Väitän, että pohjimmiltaan ihan jokainen nuori on halunnut ns. normaalin sosiaalisen elämän, jossa olisi suurinpiirtein omanikäisiä kavereita. Jos lapsuudessa / nuoruudessa on kuitenkin joutunut kokemaan koulukiusaamista tai muuta, mikä vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin loppuiän, suuntaa on valitettavan vaikea muuttaa.
Minusta ensisijassa olisi tärkeää saada apua mielenterveyden ongelmiin, mutta sen lisäksi elämässä olisi pidettävä yllä rutiineja ja merkityksellisyyttä. Joku syy, miksi nousen joka aamu. Joku syy, miksi menen illalla säännöllisesti nukkumaan. Joku syy, miksi teen päivän aikana sitä, mitä nyt satun tekemään.
Mikä tyttöä kiinnostaisi? Jos varsinainen opiskelu on liian haastavaa tällä hetkellä, pääsisikö hän mukaan johonkin pajatoimintaan? Jaksaisiko hän sellaista? Olisi tärkeää, että hänellä olisi joku juttu, vaikka edes harrastus, johon liittyisi jonkun rutiinin ja aikataulun noudattaminen. Ja joku, mihin hän itse haluaa mennä, koska se on hänelle tärkeää. Mikään rutiini ei luo nuorelle henkilökohtaista merkitystä, jos se on vain äidille / opettajalle / sossulle tärkeää.
Up. Täällä on toinen samojen ongelmien kanssa painivat nuoren äiti.
Meillä ei ainakaan loisisi. Töissä tai koulussa on käytävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vie lapsesi psykologille? Ja puhu koulutuksen tärkeydestä, siis siitä, että opiskelee itselleen edes jonkun ammatin, tai edessä on aika paskainen tulevaisuus...
Vierailija kirjoitti:
Minun 16-vuotias tyttöni ei käy koulua. Lopetti amiksen viime marraskuuna, koska häntä ei kiinnostanut ala ja lintsaili koulusta kokoajan. Tytölläni on ahdistusta ja masennusta. Hän ei halua mennä minnekkään kouluun tai töihin. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Vai "ahdistusta ja masennusta"? No niinhän niillä kaikilla nykyään. Lääkärintodistusta pöytään, jotta saadaan selville onko se oikea diagnoosi sittenkin lorvikatarri. Ja jos on, kuten vahvasti epäilen, niin ei muuta kuin rahahanat kiinni ja lähetät tytön työkkäriin. Eiköhän ala motivaatiota löytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun 16-vuotias tyttöni ei käy koulua. Lopetti amiksen viime marraskuuna, koska häntä ei kiinnostanut ala ja lintsaili koulusta kokoajan. Tytölläni on ahdistusta ja masennusta. Hän ei halua mennä minnekkään kouluun tai töihin. Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Vai "ahdistusta ja masennusta"? No niinhän niillä kaikilla nykyään. Lääkärintodistusta pöytään, jotta saadaan selville onko se oikea diagnoosi sittenkin lorvikatarri. Ja jos on, kuten vahvasti epäilen, niin ei muuta kuin rahahanat kiinni ja lähetät tytön työkkäriin. Eiköhän ala motivaatiota löytymään.
Ihan on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko. Masennustesteissä psykologilla näyttänyt keskivaikeaa masennusta. T.AP
No kai hänellä on hoitosuhde jossain? Jos ei, niin nuorisopsykiatrian poliklinikalle niin kuin olis jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukseen täytyy saada ensin apua, ennen kun voi alkaa miettiä ratkasuja tohon kouluongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä, en suosittele, että teet heti jotain niinkin raskasta, kuin viet tyttäresi psykiatrille, sanoisin, että psykologi on kevyempi vaihtoehto. Ja leimaat lapsesi, jos otat yhteyttä johonkin "etsivään nuorisotyöhön", katso minkälaista porukkaa niiden asiakaskunta on. Ok, en tiedä tilannettasi.
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä, en suosittele, että teet heti jotain niinkin raskasta, kuin viet tyttäresi psykiatrille, sanoisin, että psykologi on kevyempi vaihtoehto. Ja leimaat lapsesi, jos otat yhteyttä johonkin "etsivään nuorisotyöhön", katso minkälaista porukkaa niiden asiakaskunta on. Ok, en tiedä tilannettasi.
Minkälaista porukkaa mahdat itse olla? Idioottia?
Useimmat vanhemmat hakevat apua lapselleen, sellaiset lapsensa parhaasta välittävät vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapseni siis on ollut nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakkaana koko yläasteen ajan. Lopetettiin se, koska siitä ei ollut mitään hyötyä, eikä lapseni halunnut käydä siellä. Diagnoosina tytöllä on sosiaalisten tilanteiden pelko. Lääkityskin ollut, mutta siitäkään ei ole mitään apua. Tyttö on myös rampannut psykologilla, kuraattorilla ja psykiatrisilla sairaanhoitajilla, eikä mistään ole ollut apua. Lasu tehty kaksi kertaa, siitäkään ei ole ollut apua. T. AP
Missään nimessä ei pidä lopettaa hoitoja jos ne eivät heti tehoa. Joillakin voi mennä monia vuosia, jopa kymmeniä vuosia, mutta jos ne katkaistaan, kun koetaan ettei ole apua niin ei varmasti tule olo paremmaksi.
Suosittelen, että AP haet myös jostain apua, esim sosiaalihuollosta ja kyselet, miten sinä voisit olla apuna tytön tilanteessa antamassa tukea, auttamassa motivaation kanssa ja muutenkin tekemässä selvät säännöt.
Ettet vain ole opettanut lapselle antamaan helposti periksi.
Jos lääkehoito ei toimi, niin sitten siitä saa vain haittavaikutuksia. Vaikutuksen pitäisi näkyä muutamassa viikossa. Ja muutenkaan ole mitään järkeä jatkaa samaa vuosikausia, jos apua ei ollut.
Harrastus!
Esim yksityisille soitto/laulutunneille, tai ryhmäjuttu lisäksi.
Tai voisi vaikka alkaa koodaamaan. Mitä vaan kunhan innostuisi, saisi onnistumisen kokemuksia ja sosiaalista elämää.
Amis saattoi olla väärää alaa. Nyt nuori etsimään itseään aktiivisesti kokeilemalla kaikenlaista. Kansanopisto voisi olla hyvä ratkaisu. Esim taidekoulu. Väistämättä loppuu eristyneisyys ja avautuu uusia taitoja käyttöön.
Missään nimessä ei saa mennä mukaan nuoren näköalattomuuteen ja epätoivoon.
Kaikkea uutta kokeilemaan :) ja hoitoa tarpeen mukaan!
Up