Raskaus ahdistaa

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

Mulla oli myös vaikea raskausaika, vaikka vauva suunniteltu olikin. Melkein jo otin eron miehestäni ja tein abortin... Onneksi tuo meni ohi lopulta pahoinvoinnin helpottuessa, enkä vauvan synnyttyäkään masentunut vaikka sitä olin pelännyt. Kiintymys vauvaan syveni kyllä vasta pikkuhiljaa, enkä kokenut aluksi mitään suurta rakkautta. Nyt puolivuotiaana on kyllä jo rakas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

1. Jatkaa

Sinulla on vielä ihan kunnolla aikaa laskettuun aikaan, joten sanoisin, että anna itsellesi aikaa. Minun oli myös erittäin vaikea ajatella vauvaa etukäteen. Onko sinulla ketään erittäin luotettavaa naispuolista ystävää, joka on myös äiti? Kenties oma äitisi? Jonka kanssa voisit jutella. Jos saisit purettua jollekin tuntojasi, ne saattaisi helpottaa. Monet tuntevat noita samoja asioita, mutta ne pidetään sisällä, kun Onnellisen Odottajan myytti on niin kova.

Sama juttu. Tosin olen jo rv 36 ja minulla vaikuttaa elämäntilanteen muutos alkuraskaudessa.

Minulla on 3v esikoinen ja mielestäni tunsin häntä kohtaan voimakkaita tunteita jo raskausaikana. Tämän toisen kanssa en tunne oikeastaan mitään.

Erosin alkuraskaudesta ja minulla ei ole tukiverkkoa ollenkaan, eli vaikeaa tulee olemaan. Ihmiset jopa kertoo sen minulle suoraan, että vaikeaa sulle tulee. Lisäksi kyselevät ja päivittelevät että "Miten sä sitten pärjäät?" mutta apua eivät tarjoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

1. Jatkaa

Sinulla on vielä ihan kunnolla aikaa laskettuun aikaan, joten sanoisin, että anna itsellesi aikaa. Minun oli myös erittäin vaikea ajatella vauvaa etukäteen. Onko sinulla ketään erittäin luotettavaa naispuolista ystävää, joka on myös äiti? Kenties oma äitisi? Jonka kanssa voisit jutella. Jos saisit purettua jollekin tuntojasi, ne saattaisi helpottaa. Monet tuntevat noita samoja asioita, mutta ne pidetään sisällä, kun Onnellisen Odottajan myytti on niin kova.

Koen että raskaudesta kertominen näissä tunnelmissa juuri on minulle se vaikein pala, sillä esimerkiksi oman äitini kanssa en ole läheinen ja äitiystäväni ovat oikeita kanaemoja, jotka säteilivät ja hehkuttavat raskautta, synnytystä ja nyt vauva-aikaa. Pelkään järkyttäväni heitä ja tuomituksi tulemista. Enhän tietenkään haluaisi tuntea näin!

Olin jotenkin pettynyt etten saanut neuvolasta parempia apuja tilanteeseen, tuntuu että minut ohitettiin kokonaan ja pitäisi nyt vaan keskittyä siihen vauvaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

1. Jatkaa

Sinulla on vielä ihan kunnolla aikaa laskettuun aikaan, joten sanoisin, että anna itsellesi aikaa. Minun oli myös erittäin vaikea ajatella vauvaa etukäteen. Onko sinulla ketään erittäin luotettavaa naispuolista ystävää, joka on myös äiti? Kenties oma äitisi? Jonka kanssa voisit jutella. Jos saisit purettua jollekin tuntojasi, ne saattaisi helpottaa. Monet tuntevat noita samoja asioita, mutta ne pidetään sisällä, kun Onnellisen Odottajan myytti on niin kova.

Koen että raskaudesta kertominen näissä tunnelmissa juuri on minulle se vaikein pala, sillä esimerkiksi oman äitini kanssa en ole läheinen ja äitiystäväni ovat oikeita kanaemoja, jotka säteilivät ja hehkuttavat raskautta, synnytystä ja nyt vauva-aikaa. Pelkään järkyttäväni heitä ja tuomituksi tulemista. Enhän tietenkään haluaisi tuntea näin!

Olin jotenkin pettynyt etten saanut neuvolasta parempia apuja tilanteeseen, tuntuu että minut ohitettiin kokonaan ja pitäisi nyt vaan keskittyä siihen vauvaan. Ap

Uskaltaisitko kysyä neuvolasta apua vielä uudelleen? Tuo syömishäiriö taustalla voi varmasti vaikeuttaa raskausaikaan suhtautumista, kun keho muuttuu. Ammattilaiselle saisit puhua ihan vapaasti kaikeasta siihenkin liittyvästä.

Jotenkin koen valtavaa sympatiaa sinua kohtaan. Itse olin aina varma, että haluan äidiksi, ja monet sanoivat minun olevan äidillinen. Sitten synnytyksen jälkeen kaikki menneet vaikeat asiat, vaikea äitisuhde, väsymys ja se, ettei äidinrakkaus syttynyt heti, oli vaikea kestää. Lapsi on erittäin rakas, mutta nyt toisen raskauden loppuvaiheessa nuo vaikeat alkuajat ja niiden tunteet ovat nostaneet päätään. Kuvailemasi tunteet ovat lähellä sitä, mitä olen kokenut, vaikka koinkin ne vasta synnytyksen jälkeen ja eri syistä.

1

Hei, minulla toinen erittäin toivottu raskaus menossa ja silti tosi negatiivisin fiiliksin verrattuna esikoisen odotukseen.

Olen viikolla 16 ja vihaan peilikuvaani, en myöskään ole kertonut kun parille ystävälle, koska pahoinvointi ja väsymys on saanut minut eristäytymään kotiini ja ei ole ollut edes voimia iloita tulevasta, päinvastoin, tiedän kuinka kamalaa synnyttäminen on ja kuinka rankkaa vauvavuotena voi olla jos ei saa nukuttua niinkuin esikoisen kanssa.

Mies on ällöttänyt raskauden alusta asti, hänen pelkkä ominaistuoksu etoo mutta samoin oli edellisessäkin raskaudessa, meni sitten ohi kokonaan kun lapsi syntyi.

Paino on noussut jo melkein 10kg mikä masentaa, mutta neuvolassa sitäkin vähäteltiin ja vedottiin että olen niin pieni ja hoikka että saakin tulla paljon kiloja, minua se ahdistaa.

Sen verran positiivinen olen kuitenkin luonteeltani että uskon että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu jaa toivon samaa sinullekin ap, tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

1. Jatkaa

Sinulla on vielä ihan kunnolla aikaa laskettuun aikaan, joten sanoisin, että anna itsellesi aikaa. Minun oli myös erittäin vaikea ajatella vauvaa etukäteen. Onko sinulla ketään erittäin luotettavaa naispuolista ystävää, joka on myös äiti? Kenties oma äitisi? Jonka kanssa voisit jutella. Jos saisit purettua jollekin tuntojasi, ne saattaisi helpottaa. Monet tuntevat noita samoja asioita, mutta ne pidetään sisällä, kun Onnellisen Odottajan myytti on niin kova.

Koen että raskaudesta kertominen näissä tunnelmissa juuri on minulle se vaikein pala, sillä esimerkiksi oman äitini kanssa en ole läheinen ja äitiystäväni ovat oikeita kanaemoja, jotka säteilivät ja hehkuttavat raskautta, synnytystä ja nyt vauva-aikaa. Pelkään järkyttäväni heitä ja tuomituksi tulemista. Enhän tietenkään haluaisi tuntea näin!

Olin jotenkin pettynyt etten saanut neuvolasta parempia apuja tilanteeseen, tuntuu että minut ohitettiin kokonaan ja pitäisi nyt vaan keskittyä siihen vauvaan. Ap

Uskaltaisitko kysyä neuvolasta apua vielä uudelleen? Tuo syömishäiriö taustalla voi varmasti vaikeuttaa raskausaikaan suhtautumista, kun keho muuttuu. Ammattilaiselle saisit puhua ihan vapaasti kaikeasta siihenkin liittyvästä.

Jotenkin koen valtavaa sympatiaa sinua kohtaan. Itse olin aina varma, että haluan äidiksi, ja monet sanoivat minun olevan äidillinen. Sitten synnytyksen jälkeen kaikki menneet vaikeat asiat, vaikea äitisuhde, väsymys ja se, ettei äidinrakkaus syttynyt heti, oli vaikea kestää. Lapsi on erittäin rakas, mutta nyt toisen raskauden loppuvaiheessa nuo vaikeat alkuajat ja niiden tunteet ovat nostaneet päätään. Kuvailemasi tunteet ovat lähellä sitä, mitä olen kokenut, vaikka koinkin ne vasta synnytyksen jälkeen ja eri syistä.

1

Kiitos 1 viesteistäsi! Helpottavaa kuulla, että en ole ainut tällaisten tunteiden kanssa painiskellut.

Minua pelottaa hirveästi ottaa näin arkoja asioita neuvolassa esille, ja viimeksikin muotoilun asian hyvin kieli keskellä suuta. Jääkö niistä joku ikuinen merkintä ja joutudummeko johonkin erikoistarkkailuun? Tai entä jos minut todetaan vanhemmuuteen kyvyttömäksi?

En tiedä lopulta mikä olisi pahinta, se ettei minua oteta vakavasti vai järeästikin ongelmiin puuttuminen.

Oi voi... kylläpä on pää pyörällä tästä kaikesta. Ap

Minä olen hieman samassa tilanteessa. Tosin rv 24 jo. Vaikka minulla ei ole syömishäiriötaustaa, niin raskaudesta johtuva "lihominen" on tuntunut todella vaikealta asialta, ja olen alkanut inhota peilikuvaani. Inhoan sitä miltä näytän myös vaatteet päällä. Vielä ennen raskautta olin tyytyväinen kehooni ja ulkonäkööni, paras puoleni oli mielestäni kapea vyötärö ja tiimalasikroppa, joka on nyt tietenkin kadonnut ja näytän omenalta (tosin omasta mielestäni hirveältä keskeltä paksulta valaalta). Jatkuva huono ja väsynyt olo on vienyt mielenkiinnon ystävien tapaamisiin ja harrastuksiin, ja masennun kun en enää tee kivoja juttuja (kun olo ei anna myöden). Miehestäkin alkaa löytyä liian ärsyttäviä piirteitä. 

Yritin vähän puhua tästä neuvolassa, mutta se nuori terkkari ei osannut vastata mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vastata oikeastaan vain tuohon loppuosaan. Minulla rakkaus ei syttynyt heti, vaan pikkuhiljaa. Olin aina ajatellut sen syttyvän heti ja oli melkoinen shokki kun se ei syttynytkään. Minulla raskausaika oli erittäin helppo, en miettinyt tulevan vauva-arjen todellisuutta ja se iski hyvin nopeasti. Väsymys, oman ajan puute ym. Luultavasti minulla oli jonkinlaista synnytyksenjälkeistä masennustakin. Siihen liittyi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, jotka nousivat pintaan äitiyden myötä ja joita en ollut aikanaan käynyt läpi.

Itsellä siis oli helppo raskaus ja kaikki iski päälle synnytyksen jälkeen. Jospa sinulla kävisi toisinpäin: joudut jo nyt luopumaan omista jutuista, mutta palkinto vielä odottaa. Jos sitten olisi helpompaa, kun vauva syntyy ja raskauden fyysiset rasitukset poistuu. Kannattaa miettiä vauvaa jo etukäteen. Miten pitäisit vauvaa lähellä, millainen hän kenties on, ym.

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin. Kannattaa hyväksyä omat tunteensa, mutta pyrkiä myös eteenpäin/yli niistä negatiivisista.

Anteeksi sekava kirjoitus, mutta asiat vyöryivät mieleen ja puhelimella on hankala korjata.

Koen tosi vaikeaksi miettiä vauvaa etukäteen. En tiedä sukupuolta, eikä sillä ole merkitystä. Ajattelen, etten haluaisi asettaa mitään ennakko-odotuksia, sillä enhän voi mitenkään tietää millainen hän on ennen kuin hän syntyy ja kasvaa ja oppii itseään ilmaisemaan. Edes nimiä ei ole mietitty, sillä en osaa yhtään ajatella näkemättä, minä voisi sopia.

Nyt tämän ahdistuksen johdosta olen oikeastaan pyrkinyt unohtamaan koko raskauden, niin hirveä olo minulle siitä tulee. Ap

1. Jatkaa

Sinulla on vielä ihan kunnolla aikaa laskettuun aikaan, joten sanoisin, että anna itsellesi aikaa. Minun oli myös erittäin vaikea ajatella vauvaa etukäteen. Onko sinulla ketään erittäin luotettavaa naispuolista ystävää, joka on myös äiti? Kenties oma äitisi? Jonka kanssa voisit jutella. Jos saisit purettua jollekin tuntojasi, ne saattaisi helpottaa. Monet tuntevat noita samoja asioita, mutta ne pidetään sisällä, kun Onnellisen Odottajan myytti on niin kova.

Koen että raskaudesta kertominen näissä tunnelmissa juuri on minulle se vaikein pala, sillä esimerkiksi oman äitini kanssa en ole läheinen ja äitiystäväni ovat oikeita kanaemoja, jotka säteilivät ja hehkuttavat raskautta, synnytystä ja nyt vauva-aikaa. Pelkään järkyttäväni heitä ja tuomituksi tulemista. Enhän tietenkään haluaisi tuntea näin!

Olin jotenkin pettynyt etten saanut neuvolasta parempia apuja tilanteeseen, tuntuu että minut ohitettiin kokonaan ja pitäisi nyt vaan keskittyä siihen vauvaan. Ap

Uskaltaisitko kysyä neuvolasta apua vielä uudelleen? Tuo syömishäiriö taustalla voi varmasti vaikeuttaa raskausaikaan suhtautumista, kun keho muuttuu. Ammattilaiselle saisit puhua ihan vapaasti kaikeasta siihenkin liittyvästä.

Jotenkin koen valtavaa sympatiaa sinua kohtaan. Itse olin aina varma, että haluan äidiksi, ja monet sanoivat minun olevan äidillinen. Sitten synnytyksen jälkeen kaikki menneet vaikeat asiat, vaikea äitisuhde, väsymys ja se, ettei äidinrakkaus syttynyt heti, oli vaikea kestää. Lapsi on erittäin rakas, mutta nyt toisen raskauden loppuvaiheessa nuo vaikeat alkuajat ja niiden tunteet ovat nostaneet päätään. Kuvailemasi tunteet ovat lähellä sitä, mitä olen kokenut, vaikka koinkin ne vasta synnytyksen jälkeen ja eri syistä.

1

Kiitos 1 viesteistäsi! Helpottavaa kuulla, että en ole ainut tällaisten tunteiden kanssa painiskellut.

Minua pelottaa hirveästi ottaa näin arkoja asioita neuvolassa esille, ja viimeksikin muotoilun asian hyvin kieli keskellä suuta. Jääkö niistä joku ikuinen merkintä ja joutudummeko johonkin erikoistarkkailuun? Tai entä jos minut todetaan vanhemmuuteen kyvyttömäksi?

En tiedä lopulta mikä olisi pahinta, se ettei minua oteta vakavasti vai järeästikin ongelmiin puuttuminen.

Oi voi... kylläpä on pää pyörällä tästä kaikesta. Ap

Tiedän juuri nuo tunteet, kun ei uskalla neuvolassa puhua. Olen ajatellut juuri noin itsekin ja se on osiltaan estänyt minua puhumasta siellä omista vaikeista asioista sen syvemmin. Minulla oma aviomies on ollut se, jolle olen kaiken purkanut ja hän on ollut se, joka on pystynyt kommenteillaan ja tuellaan auttamaan minua vaikeimpien aikojen yli.

Entä jos menisit yksityiselle psykiatrille? Se maksaa, mutta poistuisi "julkitulon pelko". Mutta sinne menemisessä on oma kynnyksensä kyllä. Ei ole helppo tilanne. Tsemppiä paljon! Hyvä, jos voin edes jotenkin helpottaa oloa. :)

1

Ei siitä seuraa mitään pahaa, jos neuvolassa puhuu ahdistuksestaan. Ei joudu mihinkään tarkkailuun eikä saa lastensuojelua peräänsä tms. Mutta ei siitä paljoa hyvääkään seuraa, koska ei ne yleensä osaa auttaa. Ei niillä terkkareilla ole taitoja eikä koulutusta tuon asian osalta. 

Minullakin onneksi mies on sentään ainakin vielä järjissään ja on kyllä tukenut minua parhaansa mukaan. Harmittaa, että olen hänellekin ollut niin tyly, tiuskinut ja ottanut etäisyyttä. Olen kyllä pyytänyt anteeksi, mutta raivonnut heti seuraavassa hetkessä. :( Mieskin ehdotti käyntiä yksityisellä juttelemassa. Ehkä kerään nyt viimeisetkin rohkeuden rippeet ja käyn kokeilemassa. Luulen että oloni ei ainakaan voi siitä enää kehnommaksi muuttua.

Ikävää ja aika hälyttävää kuulla muiltakin, että terkkari/neuvola ei osaa neuvoa mitään. Jotenkin itselleni on jäänyt koko neuvolasta sellainen kuva että vauvan terveyttä siellä seurataan, ei minulla niin väliä. Edes nyt käydessäni ekstrakontrolleissa aikaisten supistusten ja verenvuodon vuoksi, kukaan ei ole kysynyt minun tuntemuksista. Ap

Toivottavasti saat asiaa pikkuhiljaa selkiytymään. Minulla ainakin ahdistus johtui hyvin monesta seikasta, itse vauva oli varmasti yksi pienimmistä. Oikein hyvää talven jatkoa ja eiköhän kaikki käänny parhain päin!

1

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti saat asiaa pikkuhiljaa selkiytymään. Minulla ainakin ahdistus johtui hyvin monesta seikasta, itse vauva oli varmasti yksi pienimmistä. Oikein hyvää talven jatkoa ja eiköhän kaikki käänny parhain päin!

1

Kiitos 1 kaikesta myötätunnostasi! Loit minuun edes hieman uskoa. Mukavaa jatkoa myös sinulle! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti saat asiaa pikkuhiljaa selkiytymään. Minulla ainakin ahdistus johtui hyvin monesta seikasta, itse vauva oli varmasti yksi pienimmistä. Oikein hyvää talven jatkoa ja eiköhän kaikki käänny parhain päin!

1

Kiitos 1 kaikesta myötätunnostasi! Loit minuun edes hieman uskoa. Mukavaa jatkoa myös sinulle! Ap

Kiitos! Oli mukava jutella kanssasi. Samalla käydä itse näitä asioita läpi, ne kun ovat osittain nousseet taas mieleen tässä loppuraskaudessa. En usko, että sinullakaan ne kertoo mistään kyvyttömyydestä äidiksi, vaan ovat suuren muutoksen mukanaan tuomia.

No nyt lopetan, alkaa tuo 2-vuotias hiljalleen heräillä. Olen niin vähän toisten naisten kanssa puhunut näistä asioista, että ihan vaikea lopettaa. :D moimoi

1