Miksi ihmiset eivät hyväksy sitä, että olen katkaissut välini alkoholistivanhempaani?

Ihmiset eivät ehkä tiedä millaisia pirulaisia alkoholistit voivat olla. Minulla on rapajuoppo isä ja olen saanut suoria haukkumissoittoja lähipiiristä kun olen niin kylmä kun hän on sentään isäsi. Valitettavasti myös omat ystävät hokevat tuota hän on sentään isäsi. Kukaan heistä ei tiedä mikä piina isäni on, pommittaa soitoilla mihin aikaan vaan, haukkuu minut pataluhaksi, ei ota apua vastaan, karkaa sairaalasta jatkuvasti baareihin, häiriköi ihmisisiä julkisilla paikoilla ja saa poliisit kimppuunsa. Lapsenlapset ovat erittäin traumatisoituneita niistä parista tapaamiskerrasta sekon ja epäsiistin ukin kanssa. Juopporemmistä ei voida olla erossa sitä hetkeä kun tavataan oma tytär vaan örisijöitä on lauma syyttelemässä ja kerskumassa.Vuorovaikutuksessa ei ole mitään positiivista.

Palstalla on syytelty erästä julkkiamiestä kun hylkäsi alkkisäitinsä. Katselisivat itse juopon tempauksia ja kuuntelisivat laskuhumalan ilkeyksiä.

Ehkä sitä ei sitten ymmärrä sellainen jolla on ollut onnellinen lapsuus ja hyvät välit vanhempiinsa.

Joidenkin on vaikea ymmärtää että en ole kovin läheinen vanhempiini koska antoivat mut pois kun olin pieni. Ihmetellään miksi en käy kylässä usein tai osta esim. joululahjoja. Soittelen kyllä ja viestejä laitellaan ja se riittää mulle. Vieläkin kun tahtoo olla niin että he kaatavat ongelmansa minun niskaan ja pyytävät rahaa ym.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset vaan sössöttävät anteeksiannosta, vaikka tuo persoonallisuushäiriöinen narsisti-juoppo on tehnyt minulle hirveitä asioista lapsuudessani ja nuoruudessani. Kärsin edelleen kolmikymppisenä traumataustojeni vuoksi ja ne kuormittavat elämääni. En ole ollut hänen kanssaan tekemisissä yli kymmeneen vuoteen, koska olisin varmaan joutunut psykiatriseen hoitoon. Siispä hyväksyin sen, että tämä ihminen on itsekeskeinen mulkku, joka ei välitä kuin itsestään. Se ei vaan kelpaa kaikille ihmisille ja joskus tulee fiilis, että heidän mielestään se olen minä, joka on se julma osapuolena, kun ei ole missään tekemisissä. Siispä olen opetellut pitämään turpani kiinni ja pidän kaiken sisälläni, niin ei tarvitse kuunnella ikäviä vihjailuja. Ei tämä kyllä reilulta tunnu..

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kyseessä ei siis ole mikään tuuri- vaan rapajuoppo, jonka ansiosta lastensuojelukin tuli aikanaan tutuksi.

On valitettavasti kokemuksia samasta. Isämme oli valitettavasti persoonallisuushäiriöinen juoppo, joka hakkasi äitiä ja meitä 3 lasta. Hirveitä asioita, joista useimmista en ole pystynyt edes puhumaan. Vanhin veljeni ei koskaan päässyt lapsuudestamme yli, joten hän päätyi riistämään oman henkensä. Itse olen katkaissut isäämme täysin välit. Siskoni (kuopus) on pystynyt antamaan hänelle anteeksi ja haluaisi minun tekevän samoin. Kunnioitan siskoni oikeutta toimia parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta minä muistan liian hyvin, kun esimerkiksi piilottelimme veljen kanssa saunassa, kun isä jahtasi äitiä puukon kanssa. Tai kun ruoka oli loppu ja piti varastaa kaupasta nälkäänsä, kun isä oli kuluttanut kaikki rahat viinaan. Isämme otti myös velkaa minun nimissäni, mikä pilasi luottotietoni pitkäksi aikaa. Sympatiat sinulle ap, osa ihmisistä ei vain ymmärrä, millainen taakka juoppo voi olla vanhempana.

Minä katkaisin välit 15 vuotta sitten kun tajusin, ettei narsistiäiti tule koskaan paranemaan. Minä olisin ollut seuraavaksi hoidossa ja luoja tietää miten lapsilleni saati parisuhteelleni olisi tapahtunut. Anoppi kyselee edelleen silloin tällöin, mitä äidilleni kuuluu. Mistä minä tietäisin yli kymmenen vuoden radiohiljaisuuden jälkeen. Hän ehdottaa myös tapaamista, koska onhan kyseessä kuitenkin oma äiti. Tuttua on myös puhe katumisesta, kuulemma kaduttaa äidin kuoltua, jos ei edes yrittänyt selvittää asioita. "Ei edes yrittänyt selvittää asioita." :D Aivan kuin narsistin kanssa selvitettäisiin yhtään mitään.

Ihmetyttää miten ihmiset ovat huolissaan minun äidistäni. Kukaan ei ole huolissaan minusta äitinä, mitä minun lapsilleni tapahtuu jos palaan psyykkisesti sairaan ihmisen sätkynukeksi ja uhriksi. Lapsillani on ensisijaisesti oikeus äitiin eli minuun, vasta seuraavana tulevat sairaiden sukulaisten ongelmat. Päällimmäinen ajatukseni on, että ulkopuoliset ajattelevat välien katkaisemista epäkypsänä teinimäisenä uhmana, ja syy on jokin mitätön. Koska kaikkihan me teemme virheitä lastemme kanssa, kukaan ei ole täydellinen, sanoi juuri anoppi. Pitää antaa anteeksi ja sitä rataa. Niin tuttua.

Minä ymmärrän täysin miksi joku haluaa laittaa välit poikki päihderiippuvaiseen.

Oma äitini ei aikuisiällä ollut tekemisissä alkoholisti-äitinsä kanssa, ei vaikka hän oli meidän lasten ainoa elossa oleva isovanhempi. Onneksi. Nyt aikuisena kunnioitan äidin päätöstä entistäkin enemmän kun olen saanut itse katkaista välit kaveriin joka oli alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät pidä lapsuudentraumojen kelailuista ja toivovat että pääsisit niiden yli ja lakkaisit oireilemasta ja puhumasta tuosta aiheesta. Muuta syytä en keksi. Jos sinulla ei ole tapana puhua asiasta paljoakaan, niin en tiedä miksi he käskevät sinun antaa anteeksi.  Ihmiset ovat yllättävän itsekkäitä tämmöisissä asioissa, eivät jaksaisi kuunnella. 

En siis ole puhunut näistä asioista, mutta tulee tilanteita, joissa kysytään että mitäs sinun vanhemmillesi kuuluu. Ne ovat kiusallisia, mutta olen sanonut suoraan että välit on poikki koska alkoholiongelma on niin paha. Sitten seuraa kiusaantunut hiljaisuus tai kiusallisia kysymyksiä, joiden lopuksi minulle jää tunne, että minua pidetään kylmänä ihmisenä. Siksi pyrin nykyään vainiharhaisesti välttämään aihetta ja aina kun se siihen meinaa mennä, ohjaan keskustelun toisaalle. En todellakaan puhu lapsuustraumoistani julkisesti, koska en kaipaa sääliä tai leimaa päähäni. 

Ap, ensinnäkin: tunnen myötätuntoa ja ihailua siitä, että olet joutunut elämään kovan lapsuuden ja selvinnyt siitä.

Mutta kyllä kommentistasi tulee ainakin minulle vähän semmoinen olo, että KOSKA lapsuus on ollut sinulle tosi iso trauma, ylitulkitset muiden kommentteja.

Se, että he kysyvät lisäkysymyksiä, ei ole välttämättä syyllistämistä.

Jos kerrot asiasta kuten aloituksessasi teit, kukaan ei takuulla ihmettele, miksi et pidä yhteyttä vanhempaasi. Vähempikin riittää, pelkkä kommentti alkoholismista, laiminlyönneistä ja lastensuojelusta.

Jos taas välttelet aihetta, ihmiset eivät voi tietää, mistä välirikossa on kyse. Tietysti on hyvä kysymys, miksi asia ylipäätään kuuluu kenellekään - mutta jos nyt siis puhutaan läheisemmistä tuttavuuksista, niin perhesuhteista yleensä tulee jollakin tasolla puhuttua.

Ihmiset eivät osaa lukea ajatuksiasi, ap.

Pelkkä vanhempien ongelmajuominen ei aina ole peruste panna välejä kokonaan poikki. Ja jos joku välittää sinusta, hän saattaa kysyä lisäkysymyksen jopa silkasta myötätunnosta.

Jos et halua kertoa kenellekään mitään, voit aina sanoa, että "minulla oli kamala lapsuus ja se on niin iso trauma, että en halua puhua siitä kenellekään. Toivon, että kunnioitat tätä päätöstäni."

Isäni ei ole alkoholisti, onpahan vain tunne-elämältään kehittymätön, julma ja itsekäs.

Pitkään tunsin vihaa ja katkeruutta siitä, että kun vihdoin uskalsin katkaista välit, niin isäni kulki etsimässä sääliä ja myötätuntoa muilta. Hän oli tilanteessa uhri, jolla on lapsena tällainen kylmä ja välinpitämätön ihminen. Vihasin sitä, että hän osasi kääntää tilanteen minun syykseni ja sitä, että hän sai minut kokemaan syyllisyyttä.

Mutta ajan kuluessa olen vain helpottunut. Helpottunut siitä, että puhelimen soidessa sydämeni ei hypähdä kurkkuun. Helpottunut siitä, että en muutu enää pieneksi vapisevaksi lapseksi, kun kuulen hänestä. Helpottunut siitä, että syyllistävät ja vihamieliset tekstiviestit eivät enää kosketa minua. Helpottunut siitä, että minä en enää välitä.

Kiitos kommenteista, joista osa oli todella hyviä ja voimaa antavia. Olen hakeutumassa traumaterapiaan, ehkä se on se oikea kanava puhua, kun muualla suu on pidettävä kiinni. Vaikka se on surullista, on sentään lohduttavaa että en ole ihan ainoa näiden asioiden kanssa, vaikka lapsena ja myöhemmin aikuisena se aina siltä tuntui/tuntuu. Omassa kaveripiirissänikin. Mutta tietysti on muitakin, onhan tämä kansa valitettavan usein alkoholismiin taipuvaista. Olen sitä mieltä, että jos joku haluaa dokata itsensä tärviölle, niin siitä vaan - sillä ehdolla että tällaisella ihmisellä ei ole omaisia, joita satuttaa. Muuten en hyväksy sitä ollenkaan.

Mukavaa jatkoa kaikille, toivoo ap.

Ne vanhemmat pullahatavat taas esille jos saat lapsia. Silloin ihmiset ihmettelevät monta kertaa vuodessa kun ei käydä isovanhempien luona vähintään loma-aikoina. Olen surutta sanonut että he ovat kuolleita koska en jaksanut selittää lapsen tarhakaverin äidille sitä, että he ovat vihoviimeisiä kenen luokse lapseni veisin.

Ymmärrän sen, että on olemassa ihan harmonisiakin vanhemman ja lapsen välisiä suhteita. Lapsilla ovat mieheni puolelta harmoniset isovanhemmat ja se riittää. Kaikilla lapsilla ei ole senkään vertaa.

Mielestäni ei ole hienotunteista kysellä puolituttujen mummolakäynneistä jne.