Miksi ihmiset eivät hyväksy sitä, että olen katkaissut välini alkoholistivanhempaani?

Tunteeton kylmä ihminen, ylpeä, itsekäs... tässäkö ne pahimmat haukkumasanat onkin? Olen tuollaisia kuullut monesti enkä välitä p*skaakaan. Mulla on oikeus suojella itseäni manipuloijilta ja itse kyllä tiedän että on minussa myös rakkautta. Sitä en kaikille jakele.

Vierailija kirjoitti:

Tunteeton kylmä ihminen, ylpeä, itsekäs... tässäkö ne pahimmat haukkumasanat onkin? Olen tuollaisia kuullut monesti enkä välitä p*skaakaan. Mulla on oikeus suojella itseäni manipuloijilta ja itse kyllä tiedän että on minussa myös rakkautta. Sitä en kaikille jakele.

Vaikutat tosi paatuneelta. Laita nyt joitain pahempia sitten meille nössöille esimerkeiksi?

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Tunteeton kylmä ihminen, ylpeä, itsekäs... tässäkö ne pahimmat haukkumasanat onkin? Olen tuollaisia kuullut monesti enkä välitä p*skaakaan. Mulla on oikeus suojella itseäni manipuloijilta ja itse kyllä tiedän että on minussa myös rakkautta. Sitä en kaikille jakele.

Sitäpaits ihmiset, jotka eivät vain omista syistään kykene katsomaan sinuakaan objektiivisesti eivät ole mitään manipuloijia vaan tyhmiä. Manipuloijat ovat sitten aivan erikseen. Tietenkin objektiivisuuteen kykenemättömien käytös vaikuttaa siltä, kuin he manipuloisivat, mutta sitä se ei ole.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Tunteeton kylmä ihminen, ylpeä, itsekäs... tässäkö ne pahimmat haukkumasanat onkin? Olen tuollaisia kuullut monesti enkä välitä p*skaakaan. Mulla on oikeus suojella itseäni manipuloijilta ja itse kyllä tiedän että on minussa myös rakkautta. Sitä en kaikille jakele.

Kyllä mua ainakin hetkauttais, jos mua pidettäisiin työyhteisössä tuollaisena. Tietenkin oishan siinä se pieni mahis, että mä oisin oikeassa, ja muut väärässä, onneksi. Miettisin minä, mikä on vinksallaan, jos minusta saa tuollaisen kuvan. Jotenkin kaameaa, että joku ei mieti yhtään. Että "ihan kiva oon"? Häh?

t.kristallikissa

Ymmärrän kyllä ettet ole väleissä. Oikeasti sitä ei tarvi selittää, on ihan ymmärrettävää. En varmaan itsekään olisi tuossa tilanteessa.

Aiheesta tuli tuttava mieleen. Hän ei ollut väleissä alkkis isäänsä. Sitten kun se kuoli viinaan, hän tavallaan kerjäsi sääliä ympäriltään ja sosiaalisessa mediassa. Tätä kohtaa minä en ymmärtänyt (olen ehkä kylmä ihminen?). Minusta hän oli halveksinut isäänsä koko aikuiselämänsä, ja sitten isän kuoltua olisi pitäny lohduttaa ja auttaa, tukea ja ymmärtää kuinka raskasta on menettää rakas isänsä. Minä en ymmärtänyt ja kysyin siitä, hän loukkaantui minulle, emmekä ole olleet enää väleissä. En vieläkään ymmärrä, mutta siksi varmaan kuulet sinäkin että sopikaa. Näiden tällaisten kertomusten vuoksi.

Pidä pintasi ap. Sano jatkossa että vanhempasi ovat kuolleet niin loppuu kysely. Tavallaanhan he ovat jo kuolleet.

Enkä usko että ap tulee katumaan välien lopullista katkaisua edes siinä kohtaa kun vanhemmat oikeasti kuolevat. Siinää kohtaa tulee helpotuksen ja rauhan tunne. Ihminen joka ei ole kokenut juoppouden aiheuttamaa helvettiä ei tiedä asian kauheudesta mitåän.

Ja jos ei tiedä niin mietipä sitå jos se hampaaton juoppo viinakaupan nurkilla olisi sinun vanhempasi. Ja mieti sitå että nopealla tiellä siihen kuntoon on juopolla ollut lapsiakin kotona siinä kohtaa kun oli joku asunto mitå kutsua kodiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettet ole väleissä. Oikeasti sitä ei tarvi selittää, on ihan ymmärrettävää. En varmaan itsekään olisi tuossa tilanteessa.

Aiheesta tuli tuttava mieleen. Hän ei ollut väleissä alkkis isäänsä. Sitten kun se kuoli viinaan, hän tavallaan kerjäsi sääliä ympäriltään ja sosiaalisessa mediassa. Tätä kohtaa minä en ymmärtänyt (olen ehkä kylmä ihminen?). Minusta hän oli halveksinut isäänsä koko aikuiselämänsä, ja sitten isän kuoltua olisi pitäny lohduttaa ja auttaa, tukea ja ymmärtää kuinka raskasta on menettää rakas isänsä. Minä en ymmärtänyt ja kysyin siitä, hän loukkaantui minulle, emmekä ole olleet enää väleissä. En vieläkään ymmärrä, mutta siksi varmaan kuulet sinäkin että sopikaa. Näiden tällaisten kertomusten vuoksi.

Niin, hän menetti siinä sen mahdollisuuden, että isä ois korjannut itsensä, ollut kiva isä. Kyllä se on menetys. Noin 80% ihmisistä on yhtä ymmärtämättömiä tällaisten suhteen. Hän siis suri emotionaalisen isän menetystä, ehkä isä oli ollut, kun hän oli pikkutyttö, erilainen, kivempi.

t.kristallikissa

Kyllä minäkin suren silloin kun isäni kuolee. Siinä menee se viimeinenkin mahdollisuus. Isä on tosi rakas vaikkei tekemisissä ollakaan. Ei kaikki ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Mulla on omakin elämä ja lapset, pakko suojella omaa mielenterveyttä niin paljon kuin se nyt on mahdollista.

Mulle kaikki taas sanoo että olen typerys kun olen vanhempieni kanssa tekemisissä ja koitan heitä helppiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettet ole väleissä. Oikeasti sitä ei tarvi selittää, on ihan ymmärrettävää. En varmaan itsekään olisi tuossa tilanteessa.

Aiheesta tuli tuttava mieleen. Hän ei ollut väleissä alkkis isäänsä. Sitten kun se kuoli viinaan, hän tavallaan kerjäsi sääliä ympäriltään ja sosiaalisessa mediassa. Tätä kohtaa minä en ymmärtänyt (olen ehkä kylmä ihminen?). Minusta hän oli halveksinut isäänsä koko aikuiselämänsä, ja sitten isän kuoltua olisi pitäny lohduttaa ja auttaa, tukea ja ymmärtää kuinka raskasta on menettää rakas isänsä. Minä en ymmärtänyt ja kysyin siitä, hän loukkaantui minulle, emmekä ole olleet enää väleissä. En vieläkään ymmärrä, mutta siksi varmaan kuulet sinäkin että sopikaa. Näiden tällaisten kertomusten vuoksi.

Niin, hän menetti siinä sen mahdollisuuden, että isä ois korjannut itsensä, ollut kiva isä. Kyllä se on menetys. Noin 80% ihmisistä on yhtä ymmärtämättömiä tällaisten suhteen. Hän siis suri emotionaalisen isän menetystä, ehkä isä oli ollut, kun hän oli pikkutyttö, erilainen, kivempi.

t.kristallikissa

En usko.

Musta tuntuu et ne kaikki traumat ja ikävyydet nousee pintaan tuolloin.. Kaikki käsittelemättömät asiat.

Mä suren tässä vaiheessa elämänkaarta omaa elämääni enemmän kuin menetettyjä vanhempiani, jotka eivät siis välittäneetkään minusta, kuin sitä, että he kuolevat. Heistä ei ole ollut mulle tukea enää aikoihin, päinvastoin minun ois heidän kirjassaan pitänyt niillä eväillä, joita he mulle antoivat hoidella suunnilleen heidän ongelmansa, että heillä on hyvä elämä, näin ainakin isä, ja äiti sitten rajoitti juurikin epäobjektiivisuudellaan, jota väitti todeksi.

Toki se on surtava, että vanhemmat tavallaan pettivät, ettei siellä pohjalla ollutkaan minua rakastavia ihmisiä, mutta no, se on surtava. Ja en mä heitä nyt varsinaisesti hylkää, mutta en vaan pysty täyttelemään odotuksia enkä toiveita, että heippa sinänsä. Alan elää mun odotuksille ja toiveille elämästä :)

t.kristallikissa

Luulen ap että hiljaisuus on vain sitä, etteivät osaa sanoa mitään, suomalaiset eivät ole smalltalkissa kauhean hyviä, ja yleensäkin oletetaan että todella vaikeita asioita siihen ei tuoda. Ehkä kommenttisi menee liian intiimiksi siihen tilanteeseen. Liikaa informaatiota ja kiusaantunut hiljaisuus sen takia.

Alkoholistien lapsena taas tiedän että meillä on tapana kuulla kritiikkiä sielläkin missä sitä ei ole.

Jos on, jätä omaan arvoonsa. Olet oikeassa ja sinulla on oikeus poistaa sinulle tuhoisat ihmiset elämästäsi. Vanhemman tehtävä on pitää lapsista huolta, ei tuhota heitä. Pelkkä biologia ei tee vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettet ole väleissä. Oikeasti sitä ei tarvi selittää, on ihan ymmärrettävää. En varmaan itsekään olisi tuossa tilanteessa.

Aiheesta tuli tuttava mieleen. Hän ei ollut väleissä alkkis isäänsä. Sitten kun se kuoli viinaan, hän tavallaan kerjäsi sääliä ympäriltään ja sosiaalisessa mediassa. Tätä kohtaa minä en ymmärtänyt (olen ehkä kylmä ihminen?). Minusta hän oli halveksinut isäänsä koko aikuiselämänsä, ja sitten isän kuoltua olisi pitäny lohduttaa ja auttaa, tukea ja ymmärtää kuinka raskasta on menettää rakas isänsä. Minä en ymmärtänyt ja kysyin siitä, hän loukkaantui minulle, emmekä ole olleet enää väleissä. En vieläkään ymmärrä, mutta siksi varmaan kuulet sinäkin että sopikaa. Näiden tällaisten kertomusten vuoksi.

Niin, hän menetti siinä sen mahdollisuuden, että isä ois korjannut itsensä, ollut kiva isä. Kyllä se on menetys. Noin 80% ihmisistä on yhtä ymmärtämättömiä tällaisten suhteen. Hän siis suri emotionaalisen isän menetystä, ehkä isä oli ollut, kun hän oli pikkutyttö, erilainen, kivempi.

t.kristallikissa

En usko.

Musta tuntuu et ne kaikki traumat ja ikävyydet nousee pintaan tuolloin.. Kaikki käsittelemättömät asiat.

Siis nyt en ymmärrä. Puhummeko eri asioista? Eikö se trauma ole juuri se kivan isän toivon menetys? Sehän loppuu se toivo, kun toinen kuolee, mutta se kiva isä on menetetty jo paljon aiemmin. Mutta siitä ei ehkä ole noussut traumaa aiemmin pintaan.

t.kristallikissa

Joo, mä kirjoitin tuosta tuttavastani. Ja kysyin juuri sillä tavalla että sureeko menetystä kuten kristallikissa kirjoitti. Sitten olisin voinut ymmärtää. Hän kuitenkin loukkaantui kysymyksestä. Oli hienot muistokirjoitukset kaipauksineen isästään sosiaalisessa mediassa. Ehkä ihmiset suree niin eri tavoin, mutta ei ollut ihan siinä linjassa miten hänestä oli kaikille puhunut.

Pidä kiinni omasta elämästäsi ap. Valitettavasti ihmiset vaivaantuvat kommenteista, jotka viittavat vaikeuksiin. Meillä on lapsuuden perheessä kaikenlaisia luurankoja ja en ole tekemisissä toisen vanhempani kanssa ja toista myös välttelen. Elän omaa elämääni. Lähimmät ystäväni tietävät, että on huonot välit, mutta muille en asiaa enää avaa. Keksin jotain ympäripyöreää tai neutraalia kyselyihin. Harvoin tosin ketään enää vanhemmat kiinnostavat, kun aika monella ne ovat jo kuolleita tai vanhuksia. Olen 40. Nuorena oli kyselyjä enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa että miksi, mutta minulla on samanlainen tausta ap kuin sinulla, ja olen myös joutunut katkaisemaan välit (sitä ennen yritin vuosia ymmärtää ja auttaa). Ihmiset ei ymmärrä vaan syyllistävät minua itsekkyydestä ja kylmyydestä, ja kaikki sanovat, että "sinulla on vain yksi isä/äiti, kyllä sinua kaduttaa tuo sitten kun hän on kuollut" .

Minusta tuntuu, että sinä päivänä, jona hän kuolee, minulta tippuu harteiltani henkinen painolasti. Ikävä kyllä näin se on. 

Ap; helpotus se tulee olemaan, mutta jos et käsittele lapsuuden ja nuoruuden traumaasi et pääse siitä sittenkään.

Tiedän mitä puhun, saman käynyt läpi. Se o li pitkä prosessi, paljon vihaa, itkua, surua kun oli pakko myöstää lopullisesti että sitä (minun kohdallani) äitiä ei ole koskaan ollutkaan. Muuta kuin biologisessa mielessä. Nyt tämä henkilö jota en enää saa sanottua äidiksi on ollut kuolleena jo muutaman vuoden. En ollut hautajaisissa, en muistanut millään tavalla. Olin silloin jo niin irti. Toki vielä vanhoja angsteja nousee yllättävissä tilanteissa, mutta vältän ajattelemasta tiettyjä aiheita ja osaan aika hyvin käsitellä niitä. Kokonaan en koskaan parane, mutta ymmärrän nyt itseäni ja miksi tuntuu sille miltä tuntuu. 

On hirveä trauma menettää turvallisuus ja pohja elämältä, kun on pikkuinen lapsi ja putoaa yksin suureen tuntemattomaan pelottavaan maailmaan. Kun ei ole ketään johon turvautua ja joka välittäisi. Onhan se valtava kipu pelko ja kauhu. Ehkä nämä  välttelijät sen pohjimmiltaan tuntevatkin, jollakin tapaa. Ehkä heitä ahdistaa epämääräisesti eivätkä osaa ja pysty paneutumaan tilanteeseesi? Koen täysin samaa itse, ja kyllä se silti loukkaa tosi paljon, kun tuntee taas uudelleen tulevansa torjutuksi ja vähätellyksi. Minun tuskani ei merkitse mitään! Siksi kai sitä sitten on mieluummin hiljaa. Säästyy siltäkin kivulta..

Anteeksihan on mahdoton antaa. Sehän merkitsisi oman itsesi mitätöimistä! "Totta kai annat anteeksi! Vanhemmathan haluaa aina parastasi ja aivan varmasti rakastavat sinua! Ja sinä uskallat tulla puhumaan noin ja tuntemaan noin!" Omalla kohdallani olen pitkän prosessoinnin tuloksena päätynyt eräänlaiseen armahdukseen. Annan olla. Asetan sen ihmisen siihen asemaan ja paikkaan mihin hän kuuluu. Itse asiassa säälittävä. Säälittävä ihminen ja säälittävä turha elämä. Olen rakentanut ja rakennan koko ajan uutta minää. Ja se vie aikaa mutta on valtavan palkitsevaa! On ihana huomata olevansa pala palalta vapaa! Jospa uskaltaisit nostaa katseesi ja suunnata se uuteen ja eteenpäin! Uskaltaisit ottaa oman paikkasi, sen mikä sinulle kuuluu ja jota sinulta yritettiin riistää. Olet tasan yhtä arvokas hyvä ja oikeutettu hyvään elämään kuin muutkin! Itse olen saanut paljon apua ja uutta näkökulmaa myös traumaterapiasta.

Vaikka minulla oli akoholisti eksä, surin silti kun ero tuli vaikka hain sen itse. Sitä suree myös sitä, ettei siitä ikinä tullut sellaista kuin olisi pitänyt. Unelma ei koskaan toteutunut. Minun elämässä tämä jäi lopullisesti toteutumatta. Sitä surin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ettet ole väleissä. Oikeasti sitä ei tarvi selittää, on ihan ymmärrettävää. En varmaan itsekään olisi tuossa tilanteessa.

Aiheesta tuli tuttava mieleen. Hän ei ollut väleissä alkkis isäänsä. Sitten kun se kuoli viinaan, hän tavallaan kerjäsi sääliä ympäriltään ja sosiaalisessa mediassa. Tätä kohtaa minä en ymmärtänyt (olen ehkä kylmä ihminen?). Minusta hän oli halveksinut isäänsä koko aikuiselämänsä, ja sitten isän kuoltua olisi pitäny lohduttaa ja auttaa, tukea ja ymmärtää kuinka raskasta on menettää rakas isänsä. Minä en ymmärtänyt ja kysyin siitä, hän loukkaantui minulle, emmekä ole olleet enää väleissä. En vieläkään ymmärrä, mutta siksi varmaan kuulet sinäkin että sopikaa. Näiden tällaisten kertomusten vuoksi.

Niin, hän menetti siinä sen mahdollisuuden, että isä ois korjannut itsensä, ollut kiva isä. Kyllä se on menetys. Noin 80% ihmisistä on yhtä ymmärtämättömiä tällaisten suhteen. Hän siis suri emotionaalisen isän menetystä, ehkä isä oli ollut, kun hän oli pikkutyttö, erilainen, kivempi.

t.kristallikissa

En usko.

Musta tuntuu et ne kaikki traumat ja ikävyydet nousee pintaan tuolloin.. Kaikki käsittelemättömät asiat.

Siis nyt en ymmärrä. Puhummeko eri asioista? Eikö se trauma ole juuri se kivan isän toivon menetys? Sehän loppuu se toivo, kun toinen kuolee, mutta se kiva isä on menetetty jo paljon aiemmin. Mutta siitä ei ehkä ole noussut traumaa aiemmin pintaan.

t.kristallikissa

Kyllä, siinähän suree kaikkea menetettyä. Itse käsittelin asiat loppuun vasta kun isä kuoli. Olin ihan romuna. Toisaalta ikävä, toisaalta itkin kaikkea mikä onneksi päättyi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa että miksi, mutta minulla on samanlainen tausta ap kuin sinulla, ja olen myös joutunut katkaisemaan välit (sitä ennen yritin vuosia ymmärtää ja auttaa). Ihmiset ei ymmärrä vaan syyllistävät minua itsekkyydestä ja kylmyydestä, ja kaikki sanovat, että "sinulla on vain yksi isä/äiti, kyllä sinua kaduttaa tuo sitten kun hän on kuollut" .

Minusta tuntuu, että sinä päivänä, jona hän kuolee, minulta tippuu harteiltani henkinen painolasti. Ikävä kyllä näin se on. 

Valitettavasti noin ei välttämättä käy. Ihminen on siitä jännä olento, että vaikka trauman aiheuttanut henkilö poistuisi pysyvästi kuvioista, trauma pysyy. Ja siihen pitäisi saada apua.

Mitä taas tulee muihin ihmisiin, useimmat eivät halua tietää jonkun toisen ongelmista, eivät välitä tai uskalla kohdata ihmistä, tässä tapauksessa sinua.

Itse tiedän tapauksen, jossa henkilö oli katkaissut välit äitiinsä. Sanoi että ei aio puhua sanaakaan koko ihmiselle, jos ryyppääminen ei lopu. Mielestäni hieno teko ei kenenkään kuulu kannatella alkoholistia.

Voimia sinulle, toivottavasti saat rauhan itsesi kanssa.

Meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä. Jos jonkun ihmisen pitäminen tuottaa tuskaa, ahdistusta ja vaarantaa oman hyvinvoinnin, niin sitten se ihminen pitää heivata pois elämästä. Ihan sama, onko tuo ihminen puoliso, äiti, lapsuudesta asti elämässä ollut "bestis".... 

Mä uskon, että nämä "sovittelevat" ihmiset eivät ikinä ole  olleet siinä tilanteessa, että joku ihminen tekee elämästä helvetin.