SDP:n johtaja Antti Rinne velvoittaisi pitkäaikaistyöttömät vanhustenhoitoon
Ja tässä Iltalehden sivuilta otsikko.
Eli eipä taida SDP:n kannatus nousta sillä että työttömien kansalaisten perusoikeuksia ja ammatinvalintaa ja sopimusvapauksia yms. aletaan hankaloittamaan.
Antti Rinne oli lupaus joka Urpilaisen jälkeen vaikutti osaavalta, mutta valitettavasti ko. entinen ay-jyrä ei ole sitten ymmärtänyt miten hommat valtiossa toimii, siellä ei ay-liikkeiden vallalla tehdä päätöksiä, vaan se on koko kansa jonka etuja ajetaan.
Siinä on Antti Rinteellä paljon kuromista nyt, kerran kun menet fasismi-touhuihin mukaan, niin siitä tervasta et sitten ihan heti ulos pääsekään.
Asia on pikemminkin niin, että työn tarjonnan ja kysynnän KARTELLEJA (l. työmarkkinajärjestöt) tulee poistaa, ja se on valtion hallinnon tehtävä huolehtia siitä, että TYÖN KYSYNTÄ saadaan aikaan, ja sen pitää tapahtua erityisesti avoimella sektorilla. Syy tähän on se, että avoin sektori on ainoa paikka joka tuottaa ns. "ensimmäisen euron", ja se on se euro, jolla koko Suomen taloutta kasvatetaan.
Jotenkin inhottavaksi alkanut mennä koko politiikka, nämä veijarit tuolla eduskunnassa siis ihan avoimesti alkavat kannattaa fasismia Suomeen, eli käytännössä naapurikansalaisten ryöstämistä yms. Sitähän se oli Kokoomusnuortenkin kannanotot Susanna Kosken johdolla kun kannattivat sen tyyppisiä lakeja jotka laillistaisivat kansalaisten vainoamisen tai julkihaukkumisen ymv.
Kyllä, se Saksa on ihan hyvä malli maaksi, mutta ei niitä malleja tarvii sieltä 1930-luvulta ottaa, se aika meni jo ohitse, olkaa hyvät ja opetelkaa uudet vuosiluvut nyt eletään jo vuotta 2018.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Mä ihmettelen aina näissä kommenteissa vaan sitä, että kuka haluaa työhaluttoman/kyvyttömän pitkäaikaistyöttömän hoitamaan omia läheisiä, vanhuksia tai lapsia? Kiitos vaan, jätän väliin. Miten kuvitellaan, että kuka tahansa olisi kyvykäs noihin hommiin kun koulutettu porukkakaan ei siihen aina kykene.
Toki jos on motivoitunutta hoito-orientoitunutta porukkaa kortistossa, niin ei siinä mitään, töihin vaan, jos palkkaakin kerran maksetaan. En kuitenkaan lähtisi ketään noihin töihin ehdoin tahdoin tunkemaan. En haluaisi itsekään, että mua hoitaisi joku mielenterveys/päihdeongelmainen kattoon räkijä. Työttömiä en siis leimaa. Olin itsekin pitkään työttömänä sosiaalialan koulutuksella, mutta onneksi kukaan ei ehdotellut edes hoitotöitä kun sanoin, ettei mielenterveys niitä enää kestä.
Demarit ehdottelevat pakkotyötä ihan ehdottomisen vuoksi vain sen takia, että siten yritetään pitää se demareita äänestävä työnsankarien junttisiipi tyytyväisinä demarien äänestäjinä. Ikinä demarit ei toki tule uhkaustaan toteuttamaan jo ihan sen takia, että sen toteuttamalla olisi vähemmän vipuvartta noiden työnsankarijunttien kosiskeluun.
Siinä on kyllä ihmisten terveys vaarassa jos minut pakotettaisiin johonkin vanhusten hoitotöihin johon en menisi mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua nähdä alalle sopimatonta ihmistä hoitamassa ketään, en lapsia enkä vanhuksia.
Nykyään tilanne on se, että kouluttamaton mieshoitaja voi tulla suihkuun pesemään mummoa, halusipa tämä tai ei. Enkä liioittele, kun olen itse nähnyt.
Mitä ihmeellistä ja tuomittavaa siinä on että mieshoitaja pesee mummon?
Omaishoidossa tämä on arkipäivää, pesemme alapäätkin jätöksistä joka rypystä ja kolosta.
Jos kouluttamaton, täysin vieras mies tulee väkipakolla pesemään naisen, joka kieltää tätä, niin ei se ole sallittua missään muuallakaan, eikä muun ikäisille. Miksi vanhusten parissa on?
Ymmärrän kyllä että työttömät pitää saada töihin varsinkin nuoret jotka ovat vielä hyvässä työiässä.Kuinka heidät vain voitaisiin palkata kun eivät palkkaa tarpeeksi edes niitä jotenkuten alalle koulutettujakaa.Sitten ymmärtäisin kun kulkisivat pareittain toinen olisi se ammattilainen joka raportoisi työttömän tekemisistä koska tiedän että jos 2 tekemässä aina toinen lusmuilee varsinkin se ammattitaidoton.Varmaankaan ei myöskään tämä kyttäys homma hirveesti kiinnosta ketään.Täytyisi sen kyttääjän olla joku muu kuin se pari.
Työttömyys saadaan helposti poistettua antamalla kaikille työttömille töitä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä että työttömät pitää saada töihin varsinkin nuoret jotka ovat vielä hyvässä työiässä.
Miksi ne pitäisi alistaa porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua nähdä alalle sopimatonta ihmistä hoitamassa ketään, en lapsia enkä vanhuksia.
Nykyään tilanne on se, että kouluttamaton mieshoitaja voi tulla suihkuun pesemään mummoa, halusipa tämä tai ei. Enkä liioittele, kun olen itse nähnyt.
Mitä ihmeellistä ja tuomittavaa siinä on että mieshoitaja pesee mummon?
Omaishoidossa tämä on arkipäivää, pesemme alapäätkin jätöksistä joka rypystä ja kolosta.Jos kouluttamaton, täysin vieras mies tulee väkipakolla pesemään naisen, joka kieltää tätä, niin ei se ole sallittua missään muuallakaan, eikä muun ikäisille. Miksi vanhusten parissa on?
Kun ei siellä muitakaan siihen hommaan ole, ja ihmiset on lopulta pestävä ihan juoksevalla vedellä, varsinkin vaippoihin asiansa tekevät vanhukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi juuri vanhustenhoitoon miksei vaikka poliittiseksi avustajaksi
Koska ne paikat on jo täytetty - tämä nykyhallitus kun pestasi vaaleista pois pudoneet kaverinsa vihervassarit itselleen huippukalliiksi asiantuntijoiksi, joiden liksa on about 10 000 e/kk ja kansa maksaa tietysti koko lystin.
Tälleen ne kavereitaan auttaa ja röhöttää pilkkanaurua kansan päänmenoksi, sillä kansalta kuristetaan ja kiristetään näidenkin palkat.
Siis ei hel#vetin vi#ttu mitä vi#tun pa#skaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä että työttömät pitää saada töihin varsinkin nuoret jotka ovat vielä hyvässä työiässä.
Miksi ne pitäisi alistaa porvarin orjaksi suurpääoman palvelukseen?
Koska koulukiusaajat on vielä hengissä.
Antti ei saanut eläkeläisille satasta lisää vaikka lupasi. Sai kuitekin oman palkkansa hinattua 17000 euroon. Ei vi---ttu mikä jätkä!
Vierailija kirjoitti:
Siinä on kyllä ihmisten terveys vaarassa jos minut pakotettaisiin johonkin vanhusten hoitotöihin johon en menisi mistään hinnasta.
Siis orjatyön ehdottajan, vai orjatyön teettäjän. Tosin kun tarkemmin fundeeraa, niin molempien HYVÄKSIKÄYTÖN edustajat joutaisi suon silmääkkeeseen "lepäämään". Good riddance ja silleen.
Vierailija kirjoitti:
Antti ei saanut eläkeläisille satasta lisää vaikka lupasi. Sai kuitekin oman palkkansa hinattua 17000 euroon. Ei vi---ttu mikä jätkä!
ÄMPÄRIKANSA "äänesti". Ei vit---- mitkä äänestäjät, ämpärinjonottajien sakki, ei vit---n ämpärit hel---tti
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys saadaan helposti poistettua antamalla kaikille työttömille töitä.
Palkkaakin pitäisi saada. Siis OSTOVOIMAA, eli vuokria pitäisi laskea, sähkönhintaa laskea ja ruuan hintaa laskea, kun ostovoimaan nähden tarjotaan vain pas#kaa liksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antti ei saanut eläkeläisille satasta lisää vaikka lupasi. Sai kuitekin oman palkkansa hinattua 17000 euroon. Ei vi---ttu mikä jätkä!
ÄMPÄRIKANSA "äänesti". Ei vit---- mitkä äänestäjät, ämpärinjonottajien sakki, ei vit---n ämpärit hel---tti
No mutta myöhän asummakin hölömälandiassa. Ekkö siä tiennyt tätä?
Vierailija kirjoitti:
Rinteen malli on ns. palkkatukimalli eli työttömälle maksetaan normaali TES-sopimuksen mukainen palkka. Vanhustyö taisi olla vain yksi esimerkki, ei Rinne tarkoittanut että jokainen työtön menisi vanhuksia auttamaan.
Pitäis saada semonen 20€ tunti, että kattaisi kaikkien elinkustannusten nousun ja olisi joku ostovoimakin, että kertyis valtiollekkin verohyötyy kulutuksen kautta.
Miksi juuri vanhustenhoitoon miksei eduskunta-avustajiksi
Jos minä ilmavaivainen ja ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivä pitkäaikaistyötön joudun vanhuksia hoitamaan, ei ole mitään takeita siitä, että pieraisen hoitohuoneeseen mojovat aromit tai plöyrätän paskat housuun kesken mummon ulkoilutuksen puistossa. Siinä tilanteessa joudun etsimään vessan ja mummeli jää puistoon odottamaan.