SDP:n johtaja Antti Rinne velvoittaisi pitkäaikaistyöttömät vanhustenhoitoon
Ja tässä Iltalehden sivuilta otsikko.
Eli eipä taida SDP:n kannatus nousta sillä että työttömien kansalaisten perusoikeuksia ja ammatinvalintaa ja sopimusvapauksia yms. aletaan hankaloittamaan.
Antti Rinne oli lupaus joka Urpilaisen jälkeen vaikutti osaavalta, mutta valitettavasti ko. entinen ay-jyrä ei ole sitten ymmärtänyt miten hommat valtiossa toimii, siellä ei ay-liikkeiden vallalla tehdä päätöksiä, vaan se on koko kansa jonka etuja ajetaan.
Siinä on Antti Rinteellä paljon kuromista nyt, kerran kun menet fasismi-touhuihin mukaan, niin siitä tervasta et sitten ihan heti ulos pääsekään.
Asia on pikemminkin niin, että työn tarjonnan ja kysynnän KARTELLEJA (l. työmarkkinajärjestöt) tulee poistaa, ja se on valtion hallinnon tehtävä huolehtia siitä, että TYÖN KYSYNTÄ saadaan aikaan, ja sen pitää tapahtua erityisesti avoimella sektorilla. Syy tähän on se, että avoin sektori on ainoa paikka joka tuottaa ns. "ensimmäisen euron", ja se on se euro, jolla koko Suomen taloutta kasvatetaan.
Jotenkin inhottavaksi alkanut mennä koko politiikka, nämä veijarit tuolla eduskunnassa siis ihan avoimesti alkavat kannattaa fasismia Suomeen, eli käytännössä naapurikansalaisten ryöstämistä yms. Sitähän se oli Kokoomusnuortenkin kannanotot Susanna Kosken johdolla kun kannattivat sen tyyppisiä lakeja jotka laillistaisivat kansalaisten vainoamisen tai julkihaukkumisen ymv.
Kyllä, se Saksa on ihan hyvä malli maaksi, mutta ei niitä malleja tarvii sieltä 1930-luvulta ottaa, se aika meni jo ohitse, olkaa hyvät ja opetelkaa uudet vuosiluvut nyt eletään jo vuotta 2018.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Siis hetkinen. Meillä on ihmisiä, joilta puuttuu hoitajia. Ja ihmisiä, joilta puuttuu töitä. Ja jos joku laskee 1 + 1, häntä syytetään natsiksi ja työttömien vihaajaksi.
Okei, sitten näin. Mutta älkää sitten vastustako maahanmuuttoa, koska jonkun ne mummot pitää käännellä.
T. Tulevaisuuden mummo.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan vaikka kaikki Suomen työttömät jotka soveltuvat vanhustenhoitajiksi palkattaisiin vanhainkoteihin töihin.
Mutta palkaton pakkotyö ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Joko Rinne on SYNNYTYSTALKOILLUT?
Hei, ehkä työttömät pitäisikin laittaa synnytystalkoisiin? Jokaisen pitäisi yrittää hedelmöittymistä kolme kertaa per ovulaatio ja laatia siitä kirjallinen selvitys työkkärille, muuten työkkäri katsoisi ettei talkoolainen ole suorittanut riittäviä toimia raskauden alkuun saamiseksi ja mätkäisisi karenssin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taaskaan ei ole uhrattu pienintäkään ajatusta siitä että osa työttömistä on valmiita sairaseläkkeelle eivätkä todellakaan pysty tekemään vaativaa fyysistä työtä vanhusten parissa. Kuinka vaikeaa päättäjille onkaan hyväksyä että kaikki työttömät eivät ole samassa tilanteessa???
No, sitten pois sieltä työtähakevien joukoista, mitä hel ttiä ne nostaa tukia, eikä edes tarkoitus töihin
Tarkoitus on mennä töihin mutta sellaiseen mitä pystyisi mahdollisesti tekemään koska itse en ainakaan voi tehdä fyysisesti raskasta työtä (syynä liikenneonnettomuus, huom! tällainen voi tapahtua myös sinulle tai kelle tahansa)
Kai sinulla joku koulutus on, menet sille alalle. Ei kukaan ole sanonut, että pitää mennä raksalle, jos joku vamma.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta tottakai useimmilla työttömillä on koulutus jollekin alalle ja hakevat työtä siltä alalta, tai muilta aloilta, joille kokevat sopivansa/pystyvänsä.
Jos fyysisesti raskas työ ei onnistu. eihän se herttinen sentään tarkoita, että olisi työkyvytön kaikille aloille!
Itse olen sopimaton kyllä monille aloille, joilla vaaditaan vaikka tiettyä osaamista, opettaja, sähköasentaja, muurari.. koska puuttuu koulutus! Yhtä lailla voisi ajatella, että jos et sovellu opettajaksi, et voi työskennellä missään muualla!
Jos vanhustenhoitoon sopivat kaikki työttömät, eikö kannattaisi keskeyttää kaikkien vanhustenhoitoon suuntautuvien lähihoitaopiskelijoiden opinnot ja ohjata heidät suoraan töihin, eihän tuolla koulutuksellakaan sitten olisi merkitystä, yhteiskuntahan maksaa opinnot suurimmalta osin, säästöä!
Vierailija kirjoitti:
Kokeilen, edellinen viestini meni hyväksyntään ja MITÄÄN asiatonta siinä ei ollut. Torpattiinko keskustelu, kun kävi liian vilkkaaksi?
Minun viestisi katosi kokonaan. Kirjoitin että eihän siinä mitään ongelmaa olisi jos työttömiä palkattaisiin töihin vanhainkoteihin mutta palkaton pakkotyö ei ole ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse oli ihan palkkatyöstä eli ts. Antti Rinne haluaa lisää resursseja vanhustenhoitoon. Iltalehti tietysti otsikoi miten otsikoi, ja itse ehdotuskin oli 2-3 vuoden takaa.
Antti meinaa maksaa 400 000 työttömälle palkkaa vanhustenhoitotyöstä? Varautukaa massiivisiin veronkorotuksiin koska verovaroistahan noi maksetaan.
Onko työttömyys ongelma vai eikö se ole?
On se ongelma mutta ei se sillä parane että vedetään lisäksi maa konkurssiin koska kauaa tuollaista ei voi jatkaa.
Eikö ongelma nyt olekaan se, että on pilvin pimein työpaikkoja joihin kukaan työtön ei suostu menemään?
Älä nyt järkyty mutta ei ole. Ei myöskään nurkan takana karjuva työvoimapula joka vaatii hetijustnyt satojen tuhansien ulkomaalaistyöntekijöiden palkkaamisen suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilen, edellinen viestini meni hyväksyntään ja MITÄÄN asiatonta siinä ei ollut. Torpattiinko keskustelu, kun kävi liian vilkkaaksi?
Minun viestisi katosi kokonaan. Kirjoitin että eihän siinä mitään ongelmaa olisi jos työttömiä palkattaisiin töihin vanhainkoteihin mutta palkaton pakkotyö ei ole ok.
*viestiNi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeilen, edellinen viestini meni hyväksyntään ja MITÄÄN asiatonta siinä ei ollut. Torpattiinko keskustelu, kun kävi liian vilkkaaksi?
Minun viestisi katosi kokonaan. Kirjoitin että eihän siinä mitään ongelmaa olisi jos työttömiä palkattaisiin töihin vanhainkoteihin mutta palkaton pakkotyö ei ole ok.
No niin katosi minunkin. Kirjoitin, että onko tulevaisuuden mummolle ok, että esim. ammattitaidoton pitkäaikaistyötön kääntelee mummoja (mitään muutahan vanhusten hoito ei ole kuin kääntelyä)...
Miksi vakipaikkoja ei aukea jos on hirveä pula työntekijöistä?
Mulla siis on nivelrikko kädessä murtumien seurauksena ja olen ammatiltani hammasteknikko jolle kädet ovat äärimmäisen tärkeät työssä. Menetin työni vamman vuoksi. Kuntoutustukihakemus on sisällä mutta aina sitä ei kaikki saa ja ainoa vaihtoehto on siinä tapauksessa kortisto. Mummojen hoito siis ei todellakaan onnistu tai mummot on vaarassa
Vierailija kirjoitti:
"Maksetaan työehtosopimusten mukainen palkka ja tälle ihmiselle tulee velvoite ottaa se työ vastaan." Eikös näin jo tapahdu muutenkin, normaalia työllistymistä.
"tulee velvoite ottaa se työ vastaan"
Älä unohda tätä. Lisäresurssit vanhustenhoitoon olisivat enemmän kuin paikallaan, mutta miksi ihmeessä hoitoalan työstä pitäisi tehdä rangaistus, kun samalla rahalla voitaisiin palkata alalle koulutettuja ja motivoituneita työntekijöitä?
Vierailija kirjoitti:
Rinteen malli on ns. palkkatukimalli eli työttömälle maksetaan normaali TES-sopimuksen mukainen palkka. Vanhustyö taisi olla vain yksi esimerkki, ei Rinne tarkoittanut että jokainen työtön menisi vanhuksia auttamaan.
Minkä helvatan takia SDP sitten askarteli 9 euron orjatyömallin, jos he kerran itsekin kannattavat palkkatukea?
Onko niitä palkkatukipaikkoja ollenkaan olemassa? Itse sain työtarjouksen palkkatuettuun paikkaan ja hain, en saanut edes vastausta, menikö hakemus perille! Ja iso kaupunki olisi ollut työnantajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rinteen malli on ns. palkkatukimalli eli työttömälle maksetaan normaali TES-sopimuksen mukainen palkka. Vanhustyö taisi olla vain yksi esimerkki, ei Rinne tarkoittanut että jokainen työtön menisi vanhuksia auttamaan.
Minkä helvatan takia SDP sitten askarteli 9 euron orjatyömallin, jos he kerran itsekin kannattavat palkkatukea?
Laverit järjestöissä ja säätiöissä ja kuntasektorilla sanoivat että vaikka palkkatuki kiva onkin niin olisi vielä kivampi jos saisi duunarit ilmaiseksi ja demarithan järkkäsi.
Hoitaisin mielelläni vanhuksia ennemmin kuin työskentelisin riistoporvarille ja möisin vaikka turha krääsää. Kannatan tätä ajatusta nyt, toisin kuin ennen. Hyvä Antti ja SDP!
Kannatan hyvinvointiyhteiskuntaa ja kaikkea siihen liittyvää, mutta kyllä SDP:n ideat ovat jo aikansa eläneitä. Sosiaaliturvan uudistusta on tältä porukalta turha kysellä.
Vuosisadan idea. Meillä on työttömiä, laitetaan ne hei johonkin työhön ja maksetaan palkkaa!
Jos työttömyys olisi näin helppo poistaa se olisi jo poistettu. Vai painetaanko lisää rahaa ja maksetaan sillä palkat?
Olisin niin ilkeä hoitaja, että vanhukset rukoilisivat, että en tulisi käymään. Tekisin duunini mutta en puhuisi mitään, toimisin kuin robotti ja vieläpä kovakourainen sellainen.
Tarkoituksella olen opiskellut ihan muuta alaa pitkään jotta en vain mihinkään hoitoalan työhön joutuisi. Ja siltä ihan muulta alalta on myös 30 vuoden työkokemukseni. Eikö muka mitään muuta tekemätöntä maasta löydy kuin vanhustenhoito? Miksi juuri vanhukset pitäisi laittaa kärsimään täysin motivoitumattomista hoitajista? Ei esim. potilastietojärjestelmiä kehittämään tarvittaisi nörttiä, sitä tekisin mielelläni?
Vierailija kirjoitti:
Työttömistä ne joita hoitotyö kiinnostaa edes jotenkin hakeutuvat sille alalle.
Hoitajina on jo nyt ihmisiä jotka eivät sovi alalle. Kohtelevat potilaita huonosti.
Heidät saisi vaihtaa kyllä työttömänä oleviinjotka kohtelevat potilaita hyvin.Mutta ehdottoman väärin koko hoitoalalla on huono palkkaus.
Tämän maan arvomaailma nähdään.Mieti kenen ja millaisen ihmisen haluaisit itseäsi hoitavan kun olet vanha?
Odotatko, että hän tekke ilmaiseksi työnsä.
Veikkaan että naamasi venähtäisi jos asiantuntevat hoitajat vaihdettaisiin johonkin tosikivaan joka on vain vetäisty työttömyyskortistosta. Taitaisi mennä terveys ja pahimmassa tapauksessa henki. Sitä ennen mankuisit täällä kun ammattitaidottomia ihmisiä palkataan töihin.
Palkkauksesta samaa mieltä.
No kaikki ei voi olla lähihoitajia ja laitoshuoltajia. Mutta vanhusten työhön tulisi palkata enemmän, jotta esim. Ulkoilut järjestyy. Uusi ammatti. Vanhustyön avustaja. Auttaa ruokailut, lehden lukemiset, kahvitukset, ulkoilut ja pelaa pingoa ja muuta viriketoimintaa. Näin hoitajat voi keskittyä työhönsä. Myös muihin laitosten heitteille jättöön tulisi puututtava.
Kokeilen, edellinen viestini meni hyväksyntään ja MITÄÄN asiatonta siinä ei ollut. Torpattiinko keskustelu, kun kävi liian vilkkaaksi?