SDP:n johtaja Antti Rinne velvoittaisi pitkäaikaistyöttömät vanhustenhoitoon
Ja tässä Iltalehden sivuilta otsikko.
Eli eipä taida SDP:n kannatus nousta sillä että työttömien kansalaisten perusoikeuksia ja ammatinvalintaa ja sopimusvapauksia yms. aletaan hankaloittamaan.
Antti Rinne oli lupaus joka Urpilaisen jälkeen vaikutti osaavalta, mutta valitettavasti ko. entinen ay-jyrä ei ole sitten ymmärtänyt miten hommat valtiossa toimii, siellä ei ay-liikkeiden vallalla tehdä päätöksiä, vaan se on koko kansa jonka etuja ajetaan.
Siinä on Antti Rinteellä paljon kuromista nyt, kerran kun menet fasismi-touhuihin mukaan, niin siitä tervasta et sitten ihan heti ulos pääsekään.
Asia on pikemminkin niin, että työn tarjonnan ja kysynnän KARTELLEJA (l. työmarkkinajärjestöt) tulee poistaa, ja se on valtion hallinnon tehtävä huolehtia siitä, että TYÖN KYSYNTÄ saadaan aikaan, ja sen pitää tapahtua erityisesti avoimella sektorilla. Syy tähän on se, että avoin sektori on ainoa paikka joka tuottaa ns. "ensimmäisen euron", ja se on se euro, jolla koko Suomen taloutta kasvatetaan.
Jotenkin inhottavaksi alkanut mennä koko politiikka, nämä veijarit tuolla eduskunnassa siis ihan avoimesti alkavat kannattaa fasismia Suomeen, eli käytännössä naapurikansalaisten ryöstämistä yms. Sitähän se oli Kokoomusnuortenkin kannanotot Susanna Kosken johdolla kun kannattivat sen tyyppisiä lakeja jotka laillistaisivat kansalaisten vainoamisen tai julkihaukkumisen ymv.
Kyllä, se Saksa on ihan hyvä malli maaksi, mutta ei niitä malleja tarvii sieltä 1930-luvulta ottaa, se aika meni jo ohitse, olkaa hyvät ja opetelkaa uudet vuosiluvut nyt eletään jo vuotta 2018.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo monta vuotta sitten sanonut eri yhteyksissä, että mun mielestä työttömien (siis ainakin perustyömarkkinatuella olevat) tulisi tehdä vaikka 4 tuntia päivässä jotain yleishyödyllistä työtä ja loput 4 tuntia "työpäivästä" käyttää työn hakuun. Päiväkodit, koulut, vanhustenkodit ym. kaipaa lisäkäsiä. Mutta tämä ei saisi missään nimessä olla niin, että varsinaisia työntekijöitä karsitaan vaan työttömät olisivat lisäapuna kaikissa veroilla maksettavilla aloilla.
Tottakai varsinaisista työntekijöistä karsitaan, ei sitä voi estää mitenkään. Se on sitä markkinataloutta. En ole mikään markkinatalouden kannattaja tai vastustaja sen enempää kuin painovoiman kannattaja tai vastustaja. Markkinatalous vaan on.
Ja kyllä jos päiväkodeissa, kouluissa ja vanhustenhuollossa on tarvetta työvoimalle, niin sitä voidaan palkata. Jos rahaa ei ole, niin silloin kyseessä on ns. turha työ. Samalla tavalla 30 euroa tunti maksava ojankaivaja on turhan työn tekijä, kun 65 euroa tunti maksava kaveri tekee saman homman 20 kertaa tehokkaammin. Sillä kalliimmalla kaverilla vaan sattuu olemaan kaivinkone. Antti Rinteen ajatuksissa ollaan edistyksellisiä kun valtio subventoi kaivinkoneettomia ojankaivajia. Oikeasti vain rajoitamme investointeja eli kaivinkoneiden ostoa. Todellisessa maailmassa kannattaa lähes aina käyttää kaivinkonetta. Samalla tavalla ruokaa kotiin kantavat "työttömät" aiheuttavat pelkästään kitkaa kotiinkuljetuspalveluita tarjoavien yritysten investointihaluille.
Vastasin jo aiemmin, että mielelläni menisin töihin, jos minulle työpaikka osoitettaisiin ja vielä maksettaisiin ihan oikeaa palkkaa. Itse en selvästikään onnistu töitä löytämään. En ainakaan mihinkään näytä kelpaavan.
Ilmeisesti viestini oli asiaton, sillä se on poistettu :D
Pilaa ilmeisesti sen mielikuvan, mitä nyt julkisuudessa halutaan työttömistä niin kovin innokkaasti viljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse oli ihan palkkatyöstä eli ts. Antti Rinne haluaa lisää resursseja vanhustenhoitoon. Iltalehti tietysti otsikoi miten otsikoi, ja itse ehdotuskin oli 2-3 vuoden takaa.
Antti meinaa maksaa 400 000 työttömälle palkkaa vanhustenhoitotyöstä? Varautukaa massiivisiin veronkorotuksiin koska verovaroistahan noi maksetaan.
Onko työttömyys ongelma vai eikö se ole?
On se ongelma mutta ei se sillä parane että vedetään lisäksi maa konkurssiin koska kauaa tuollaista ei voi jatkaa.
Eikö ongelma nyt olekaan se, että on pilvin pimein työpaikkoja joihin kukaan työtön ei suostu menemään?
Vierailija kirjoitti:
Siis hetkinen. Meillä on ihmisiä, joilta puuttuu hoitajia. Ja ihmisiä, joilta puuttuu töitä. Ja jos joku laskee 1 + 1, häntä syytetään natsiksi ja työttömien vihaajaksi.
Okei, sitten näin. Mutta älkää sitten vastustako maahanmuuttoa, koska jonkun ne mummot pitää käännellä.
T. Tulevaisuuden mummo.
Minulta puuttuu töitä mutta murtumat aiheuttivat käteeni vaikeat nivelrikot joten en voi käännellä mummoja, ainakin se olisi hyvin vaarallista mummolle koska otteeni voisi kivun vuoksi irrota ja mummolle käydä huonosti. Myöskään lapsia en voi nostella... tuskin olen ainoa jolla on fyysisiä rajoitteita
Vierailija kirjoitti:
Toihan on oikeasti hyvä idea, että työttömät korvauksensa eteen tekee työtä verovaroin tarjottavissa palveluissa, kuten esim. vanhusten huolto. Tietty ihmiset on opetettu jo niin hyvälle ettei tulonsiirtojen eteen tarvitse laittaa rikkaa ristiin.
Kyllä vanhustenhoito edellyttää jonkinasteista terveydenhuollon koulutusta tai ainakin kokemusta ja oikeaa mentaliteettia. Vai oliko idea että seurustellaan ja haetaan kauppakasseja. Ei se huoltokaan ole kenen tahansa hommaa. Valitettavasti kaikkiin ihmisiin ei vaan voi luottaa (en tarkoita tällä työttömiä vaan ihmisiä yleensä). Tässä on riski että vanhukset altistetaan väärinkäytöksille, rahan ja lääkkeiden varastamiselle jne. Eri asia jos ihminen on motivoitunut ja haluaa oikeasti auttaa vanhuksia. Milloin Suomessa ajatellaan muutakin kuin rahaa? Ylipäätään kaikki poliittinen keskustelu keskittyy puolueesta riippumatta siihen että työttömien oletettu laiskuus on ongelma. Ei puhuta siitä että globalisaatio syö työpaikkoja. Poliittiset puolueet haluavat tehdä Suomesta kengänplankkareiden ja halpatyöläisten yhteiskunnan. Kukaan ei puhu enää koulutuksesta, elinikäisestä oppimisesta, tutkimuksesta tai innovaatioista.
Ja taaskaan ei ole uhrattu pienintäkään ajatusta siitä että osa työttömistä on valmiita sairaseläkkeelle eivätkä todellakaan pysty tekemään vaativaa fyysistä työtä vanhusten parissa. Kuinka vaikeaa päättäjille onkaan hyväksyä että kaikki työttömät eivät ole samassa tilanteessa???
Vierailija kirjoitti:
Toihan on oikeasti hyvä idea, että työttömät korvauksensa eteen tekee työtä verovaroin tarjottavissa palveluissa, kuten esim. vanhusten huolto. Tietty ihmiset on opetettu jo niin hyvälle ettei tulonsiirtojen eteen tarvitse laittaa rikkaa ristiin.
Tekee TYÖTÄ ja saa siitä rahaa, niinkö? Ihan itsekö keksit tämän kuningasidean? Miksi työttömien pitäisi tehdä hoitotyötä alipalkalla, esim. peruspäivärahalla, kun oikeat työntekijät saavat samasta työstä kunnon palkan? Millä te idiootit tämän perustelette? Ja miksi sen jälkeen kukaan työnantaja palkkaisi ketään, kun voisi irtisanoa kaikki työntekijät joille pitää maksaa palkkaa, ja ottaa tilalle työttömiä, joille ei tarvitse maksaa kuin 500 e kuussa? Työttömyyskorvaus on korvaus siitä ajasta kun ihminen on TYÖTÖN ja etsii uutta työtä. Voi luoja. Ihmiset ovat kyllä idiootteja...
Juu, mun perusäksy & superintrovertti entinen kollega (pitkäaikaistyötön tekniikan lisensiaatti) olisikin niitä parhaita vanhusten hoitajia.
Muita hyviä ideoita?
Vierailija kirjoitti:
Ja taaskaan ei ole uhrattu pienintäkään ajatusta siitä että osa työttömistä on valmiita sairaseläkkeelle eivätkä todellakaan pysty tekemään vaativaa fyysistä työtä vanhusten parissa. Kuinka vaikeaa päättäjille onkaan hyväksyä että kaikki työttömät eivät ole samassa tilanteessa???
No, sitten pois sieltä työtähakevien joukoista, mitä hel ttiä ne nostaa tukia, eikä edes tarkoitus töihin
Siis oikeasti.
Kutsumustyö on hieman idealistinen vaatimus tai se, että sitä vaadittaisiin hoitajilta, mutta kyllä vanhuksia, vammaisia ja sairaita saisi hoitaa vain henkilöt jotka eivät inhoa sitä työtä.
Jos joku ihminen pakotetaan tekemään työtä mikä ei hänelle yhtään sovi niin se on huono asia.
Mistä tänä yleinenluulo, että kuka tahansa on sopiva hoitamaan heikoilla olevia potilaita?
Se toinen ääripää on se vaatimus, että ilman palkkaa pelkästä rakkaudesta toiset tekee työn jotta toisten ei tarvitsisi nähdä elämän rujoa puolta.
Mutta kyllä ihmisillä on oikeus saada itseään hoitamaan henkilöitäjotka eivät vihaa tekemäänsä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo monta vuotta sitten sanonut eri yhteyksissä, että mun mielestä työttömien (siis ainakin perustyömarkkinatuella olevat) tulisi tehdä vaikka 4 tuntia päivässä jotain yleishyödyllistä työtä ja loput 4 tuntia "työpäivästä" käyttää työn hakuun. Päiväkodit, koulut, vanhustenkodit ym. kaipaa lisäkäsiä. Mutta tämä ei saisi missään nimessä olla niin, että varsinaisia työntekijöitä karsitaan vaan työttömät olisivat lisäapuna kaikissa veroilla maksettavilla aloilla.
Se olisikin varmasti mummoille/koululaisille/lapsille mielekästä, että parikymppiset rasvaletit pakotetaan väkisin hommaan joka ei kiinnosta vïttuakaan. Se olisi molemmille osapuolille epämiellyttävää ja siksi harvinaisen typerä idea.
Ok, nykyään siellä on elämäänsä ja työhönsä kettuuntuneita keski-ikäisiä. Ilmeisesti pelkäävät tämän jutun myötä työpaikkansa puolesta. Jos tukea ei tulisi työttömille muuta kuin työtä tekemällä niin kyllä varmasti työttömätkin aktivoituisivat.
Ja tiedoksi, lähisukulainen vietti vuoden kotipalvelussa (otti vuorotteluvapaata päivätyöstään). Järkyttyi! Hoitajien asenteesta etenkin. Hommat tehtiin vähän sinne päin ja aikaa ei saanut käyttää ekstraa. Taukotiloissa vietettiin aikaa-olivat pitkään talossa olleita. Oli paikkoja, joihin kohta enää sukulaiseni kävi hoitajaksi. Sukulainen palasi vuoden vuorotteluvapaan jälkeen ilomielin normityöhönsä.
Onhan lähihoitajiakin työttöminä. Laitoksissa ja kotihoidossa on vähän väkeä siksi, että sinne ei palkata enempää. Jos vaikka näihin tehostettuihin palveluasumisiin pakotettaisiin työttömiä avuksi, pitäisi niihin kuitenkin palkata joku ammattilainen, jolla on aikaa neuvoa kouluttamattomia, mitä siellä tehdään. Minä en tietäisi muuten, seisoisin vain tiellä, kun oikeat hoitajat yrittävät kiireessä tehdä monta asiaa yhtä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Uutinen vuodelta 2015?
Kuitenkin, kaikista ei ole hoitajiksi, ei edes kaikista hoitajista. Siinä työssä tarvitsee olla inhimillinen ja kärsivällinen. Toivottavasti sellaisia myös sitten vanhusten hoitamiseen saadaan.
Minä ainakin olisin tosi huono hoitaja, oli kyseessä lapsi tai vanhus! En kestä yhtään mitään normaalista poikkeavaa eli jo hidas liikkuminen tai lapsen kiukuttelu polttaa päreet heti.
Joko Rinne on SYNNYTYSTALKOILLUT?
Työttömistä ne joita hoitotyö kiinnostaa edes jotenkin hakeutuvat sille alalle.
Hoitajina on jo nyt ihmisiä jotka eivät sovi alalle. Kohtelevat potilaita huonosti.
Heidät saisi vaihtaa kyllä työttömänä oleviinjotka kohtelevat potilaita hyvin.
Mutta ehdottoman väärin koko hoitoalalla on huono palkkaus.
Tämän maan arvomaailma nähdään.
Mieti kenen ja millaisen ihmisen haluaisit itseäsi hoitavan kun olet vanha?
Odotatko, että hän tekke ilmaiseksi työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taaskaan ei ole uhrattu pienintäkään ajatusta siitä että osa työttömistä on valmiita sairaseläkkeelle eivätkä todellakaan pysty tekemään vaativaa fyysistä työtä vanhusten parissa. Kuinka vaikeaa päättäjille onkaan hyväksyä että kaikki työttömät eivät ole samassa tilanteessa???
No, sitten pois sieltä työtähakevien joukoista, mitä hel ttiä ne nostaa tukia, eikä edes tarkoitus töihin
Tarkoitus on mennä töihin mutta sellaiseen mitä pystyisi mahdollisesti tekemään koska itse en ainakaan voi tehdä fyysisesti raskasta työtä (syynä liikenneonnettomuus, huom! tällainen voi tapahtua myös sinulle tai kelle tahansa)

Kai sinulla joku koulutus on, menet sille alalle. Ei kukaan ole sanonut, että pitää mennä raksalle, jos joku vamma.

Juu, kyllä on, lähihoitaja olen joten työllistyminen on kuule aika vaikeaa fyysisesti rajoittuneena... voisin toki opiskella muuta kun vain keksisin mitä voisin tehdä ja mikä ala työllistäisi varmasti koska ei ole mitään järkeä opiskella ja taasen vaan lojua kortistossa
Vierailija kirjoitti:
Toihan on oikeasti hyvä idea, että työttömät korvauksensa eteen tekee työtä verovaroin tarjottavissa palveluissa, kuten esim. vanhusten huolto. Tietty ihmiset on opetettu jo niin hyvälle ettei tulonsiirtojen eteen tarvitse laittaa rikkaa ristiin.
Nyt yleistät rajusti. Minulla odottaa hakemuksia vanhustenhoitoon, jaksaisin sitä osa-aikaisesti tehdä, jos muuten kelpuutetaan (ei hoitoalan koulutusta tai kokemusta). Mutta, jokainen kyllä haluaa tietää, kuinka hänen toimeentulonsa järjestyy, vastausta en ole saanut kuin Kelalta, joka siis luonnollisestikin noudattaa voimassaolevaa lakia.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3087619/toimittajat-tai-kansanedustajat…
Miksi huudetaan mediassa, että muutaman tunnin työt eivät kelpaa, mutta jätetään oleelliset seikat kertomatta/selvittämättä?
Nyt päät kiinni kaikki pitkäaikaistyöttömien mollaajat, olen hoitanut mummoja ja pappoja monissa eri paikoissa vaikka olen ammatiltani kokki ja vaihdetyöntekijä, selkäsairauden takia ei kukaan palkkaa minua. Kokin hommia en tehnyt koskaan, olin tehtaissa töissä kunnes lopetin ns. työteon koska minusta luultiin useissa työpaikoissa etten ole oikeasti sairas kunnes otettiin mangeettikuvaukset joista paljastui se karmeus mikä vei minut usein sairaslomalle, sain siis tarpeekseni epäluuloisista. Selkärangassani kasvaa kystia. Ei leikata. Odotetaan kunnes saan ns. sähkäreitä enkä voi kävellä, kai ne kasvaa taas takaisin. On siis mummot hoidettu hyvin ja ei ne kaikki vanhat halua ulos koska veto tai tuuli käy. Lisäksi voivat saada keuhkokuumeen helposti mutta sitten tässä kerran ehdotettiin kehitysvammaisten hoitoa, yksin olisi pitänyt olla omassa yksikössä, sanoin ei kiitos. Ei ole koulutusta, en siis ole kiinnostunut.