Miksi niin monella korkeasti koulutetulla ja fiksulla äidillä on erityislapsi(a)?
Tämän olen pistänyt merkille perheneuvolan ja nepsy-palveluiden piirissä itsekin asiakkaana ollessa sekä netin vertaistukiryhmissä. Vai onko näkökulmani vaan vääristynyt siksi, että ne fiksut ja koulutetut äidit käyttävät näitä palveluita/vertaistukea kun taas syrjäytyneemmät erityislasten vanhemmat eivät?
Kommentit (42)
Viivyttävät lastentekoa myöhemmälle iälle niin riski kasvaa. Tai sitten osaavat vaatia palveluita ja toisaalta varmaan myös aika kärppiä itse diagnosoimaan kaiken maailman adhd-tapauksia kun Vilbertit ovatkin vähän vilkkaampia kuin kuviteltu.
Oma havainto on päinvastainen. Ne WT-mammojen lapset ei saa apua, koska vanhemmat vetoavat lapsen luonteeseen ja siihen, että lapsi on hyvin itsepäinen.
Mulla on Asperger ja ADHD. Vanhemmat oli yli 40-v. kun synnyin. Siinä varmaan syy.
Lapset hankittu 35 v + jolloin riskit erityislapseen moninkertaiset vrt 20 v amismammaan.
Koulutetut hankkivat lapsia iäkkäinä. Riski autisminkirjoon kasvaa. As-tyttöjen on vaikea löytää kumppania, joten saavat lapsia myöhään. Tytöillä asperger ei ilmene selvästi ja ongelmia vähemmän. Periyttävät pojalle, niin huonossa tapauksessa lieväoireisella korkeasti koulutetulla as-äidillä on käytöshäiriöinen monioireinen poika.
Ap, voisitko osoittaa jonkun tieteellisen lähteen väitteellesi mutuilun sijaan? Parin palstamamman kokemus samasta aiheesta ei riitä todisteeksi, vaan on vain oma kapea näkökulma.
Sen sijaan on ihan tutkittu, että korkeastikoulutettujen äitien lapset ovat todennäköisemmin myös korkeakoulutettuja.
http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-03-16_002.html?s=0
Ne koulutetut ovat usein opetettu vaan valittamaan kaikesta. On hometta, sisäilmaongelmaa, töissä ei ole superkivaa, valtio ei maksa tarpeeksi kotona lorvailusta, sukupuolisyrjintää, masennusta, adhd, bipo, erityislapsia ym. Elämäntapavalittajat hakevat vaan huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan on ihan tutkittu, että korkeastikoulutettujen äitien lapset ovat todennäköisemmin myös korkeakoulutettuja.
http://www.stat.fi/artikkelit/2009/art_2009-03-16_002.html?s=0
Korkeakoulutetut ovat sitä parasta krettoa.
Itse mutuilisin oman kokemukseni mukaan juuri toiseen suuntaan. Tiedän tasan yhden korkeasti koulutetun äidin, joka on vieläpä saanut lapset todella nuorena (21 ja 23-vuotiaana), jolla toinen lapsista on Asperger. Muuten kaikki tietämäni erityislapset ovat syntyneet matalan koulutustason äideille ja valtaosa näistä vielä niille, jotka ovat saaneet lapset todella nuorena tai nuorena. Yhtään yli 30-vuotiaana lapsen saanutta en tiedä, jolla olisi erityislapsi. Ja näitä vanhempia (jopa yli nelikymppisiä) äitejä kuitenkin tuttavapiiriini mahtuu ihan kiitettävästi.
Mutta tämä siis vain otanta omasta tuttavapiiristäni. Ei kerro miktään siitä, mikä tilanne on oikeasti koko maan tasolla.
Vaikea sanoa. Itselläni kaksi nepsy-lasta ja opiskelen kk-tutkintoa. Lapset sain nuorena, joten ei voi ikää syyttää. Työväenluokasta lähteneenä en oikein tiedä olenko pohjimmiltani akateeminen vai duunari.
Älykkyyden ja erityispiirteiden tai mielenterveysongelmien väliltä löytyy korrelaatiota. Googlettakaapa. Nyt en itse ehdi, sillä korkeakoulutettuna ja kolmen erityislapsen äitinä minun täytyy tässä jatkaa yrittäjänhommiani hienon työni parissa ;)
Yksi selitys voi olla se, että toisin kuin usein luullaan, ei ole olemassa mitään yhteiskunnan järjestämiä karsintoja tai seuloja, joissa "erityiset" jäisivät kiinni ja saisivat diagnoosimerkinnän otsaan. Koulussakin lapsi voi ymmärtäväisen opettajan ohjauksessa olla vuosikausia ihan vapaasti poikkeava ja vanhempainvarteissa vanhemmat saavat kuulla, että onhan se lapsi vähän erikoinen, mutta ei tässä mitään, hyvin menee. Jossain vaiheessa vanhemmalla alkaa hälytyskellot soida ja yläkouluun siirtyessä tapahtuu romahdus, kun se ymmärtäväinen ope jää alakouluun. Arvosanat saavat ihan vapaasti pudota viitoseen, eikä kukaan koulusta ehdota mitään apua. Lopputulos on, että jos lapselle halutaan mitään apua, vanhemman on itse omatoimisesti osattava sitä hakea (ja yleensä sitä diagnoosia ensin, jotta avun saa). Veikkaan, että korkeasti koulutetulla vanhemmalla on enemmän rahkeita vaatia sitä apua. Tämä on ainakin oma kokemukseni.
Vierailija kirjoitti:
Lapset hankittu 35 v + jolloin riskit erityislapseen moninkertaiset vrt 20 v amismammaan.
Olipa naurettava yleistys. ADHD ei katso äidin ikää. Miten hölmöjä ihmisiä täällä on?
Väittäisi, että moni lapsi oireilee myös vanhempien huomion puutetta. Lapselle ei ole aikaa, kun pitää luoda uraa, tehdä väitöskirjaa, juosta maratoneja, rakentaa/rakennuttaa taloa jne.
Lapsilta puuttuu rajoja ja rakkautta. Osa "erityislapsi" diagnooseista ADHD, levottomuus, käytöshäiriöt olisi purettavissa ihan vanhemmuuden tarkastelulla. Ei todellakaan kaikki, mutta osa.
Itse asiassa on tutkimuksissa todettu, että erityislasten vanhemmissa korkeastikoulutetut on yliedustettuina. Eli siis vanhemmat on keskimääräistä useammin korkeakoulutettuja. Näitä tutkimuksia on tehty Briteissä, USAssa ja Pohjoismaisa, Suomi mukaan lukien. Ap on siis oikeassa premississään.
Tätä on näissä tutkimuksissa selitetty sillä, että korkeakoulutetut osaavat paremmin hakea apua lapsilleen ja nämä lapset siis tulevat useammin diagnosoiduiksi ja toisaalta myös näkyvät erilaisten palvelujen käyttäjissä. Vähemmänkoulutetut eivät välttämättä huomaa, että lapsessa on jotain epätavallista, tai eivät halua myöntää sitä, jolloin dg jää asettamatta. Aapeen kohdalla nökyy myös se jatkotulos, että vaikka dg asetettaisiinnkin, he eivät myöskään osaa tai jaksa vaatia palveluja. Koska kyllähän se tosiasia on, että esim Kelan lomakkeiden kanssa koulutuksesta on hyötyä. Niitä ei ole varsinaisesti suunniteltu lukihäiriöisille, väsyneille, turhautuneille eikä kynänvälttelijöille, vaan ne vaativat, että ymmärtää byrokraatin mielenliikkeitä.
Näkökulmasi on vääristynyt.