Hei sinä besserwisseri, joka aina tyrkytät neuvoja pyytämättä!

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin nimenomaan odotan neuvoja, mutta saan pelkkää hymistelyä.

Oletko kysynyt suoraan sitä neuvoa? Minä paneudun kysyjän ongelmiin ja yritän auttaa, mutta kyllä sitä nykyään pitää kysyä suoraan, en ala tuputtaa. Koska aina valittaja ei sitä neuvoa halua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Älä neuvo, jos sinulta ei kysytä neuvoa. Jos joku valittaa vaikka valvottavaa vauvaa, hän ei kaipaa mitään yleistokaisua "pidä unikoulua", vaan hän kaipaa lohdutusta ja kenties käytännön apua.

Tiedän, te pätijät yleensä aina vetoatte siihen, että tarkoitatte hyvää. Ja sitten loukkaannutte ja uhriudutte, jos "viisaita neuvojanne" ei kiitollisina oteta vastaan ja noudateta...

No joo. Ei niitä neuvoja tietenkään yleensä pahantahtoisesti anneta, mutta pyytämättä neuvojen tyrkyttäminen on osoitus sosiaalisten kykyjen heikkoudesta.

Ja varsinkin se on osoitus ylenkatseesta. Luuletko sinä, joka neuvot muita pyytämättä, että se neuvojen kohde on idiootti, ei tunne yhtään lastenkasvatusta ja hoitoa?

Eiköhän lähtökohtaisesti aikuiset, älykkäät ihmiset ole ihan itse miettineet jo viikkokausia sitä omaa ongelmaansa eri puolilta ja hakeneet siitä tietoa.

MITEN KUVITTELET, ETTÄ JUURI SINÄ, KAIKKIA OLOSUHTEITA LAINKAAN TUNTEMATTA, OSAISIT VARTISSA RATKAISTA ASIAN PAREMMIN KUIN SE ÄITI, JOKA ON OMAN LAPSENSA PARAS ASIANTUNTIJA JA MIETTINYT ONGELMAANSA PALJON, PALJON PIDEMPÄÄN?

Sori versaali, mutta kun tuo on se täysin olennainen kysymys, joka jokaisen neuvojan pitäisi miettiä aina, ennen kuin alkaa neuvoa pyytämättä.

Usein neuvojen tyrkyttämisen motiivina on paitsi päteä ja kuulla omaa sulosointuista ääntä, myös perusluonne, että kaikki pitää työstää heti pois käsistä. Neuvojalla on yleensä harhaluulo, että asiat ovat ratkaistavissa ja hän jopa ahdistuu ja loukkaantuu siitä, että noin ei ehkä olekaan tai joku ei uskokaan neuvoihisi.

Ihan eri asia on tietysti jos toinen kysyy neuvoa. Silloin voit kertoa omat tietosi ja kokemuksesi, mutta muista silloinkin, että se, mikä toimii yhdellä lapsella ei välttämättä toimi toisella, vaan voi jopa pahentaa asiaa. Ja neuvojen kohde on ehkä jo kokeillut asiaa, joten ei kannata alkaa inttää. Anna hänen itse päättää, onko neuvosi hyvä vai ei. Hän tietää paremmin. Ja vaikkei tietäisikään, inttämällä et saa häntä muuttamaan mieltään, ainoastaan loukkaantumaan.

Hyvä strategia on sanoa vaikkapa, että "voi, tuo on raskasta, luinkin hiljattain aiheesta hyvän lehtiartikkelin" tai "hui, muistan tuon vaiheen, mun kuopuksella oli ihan samaa". Sillä ilmaiset, että olet ainakin jossakin määrin perehtynyt aiheeseen ja silloin toisella on mahdollisuus kysyä, mitä olet lukenut tai miten ratkaisit ongelman oman lapsesi kohdalla - JOS HÄN HALUAA.

Muistakaa: kaikki valitukset eivät ole neuvon kysymistä, vaan empatian ja lohdun hakemista.

Kannattaa niistä nyt mielensä pahoittaa!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.

Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.

Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)

Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?

Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!

Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."

Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)

Ap

😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!

Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.

t.kristallikissa

Näinpä. Varsinkin jos joku iloitsee jostakin, on suorastaan tökeröä alkaa kaivella siitä kommentiksi jotain kielteistä. Melkein kaikesta kun on kumminkin keksittävissä jotakin positiivistakin.

Jos ei muuta, niin: "mahtavaa, että onnistuit tuossa, oletpa iloinen ja iloasi on kiva katsella!" Siis myötäelää toisen tunnetta, vaikka hiljaa itsekseen ei olisi ihan yhtä mieltä sen ilon kohteesta.

Kaikille ei ole myötäsyntyistä erottaa, milloin toinen toivoo realistista ja kriittistä arviota ja milloin myötäelämistä. Itse harjoittelen koko ajan.

Ap

Joo, toikin on muuten hyvä huomio, että osa oikein toivoo kriittistä arviota. Itse en niitä anna, muiden asiat on muiden asioita. Hyvin hyvin hyvin harvoin minulla on niihin mitään kriittistä sanottavaa. Omassa elämässä on aivan tarpeeksi tekemistä. Harmittaa, jos joku toivoo sellaista. Eikö osaa itse miettiä!?

t.kristallikissa

Minusta ei ole ollenkaan tyhmää tai ikävää, että kysyy toiselta apua ja mielipidettä. Harva ihminen on kaikkien alojen asiantuntija ja näkee itsensä objektiivisesti.

Haluan auttaa, jos vain voin. Kysyn itsekin aika usein työkavereilta, puolisolta ja ystäviltä, miten he näkevät - rehellisesti - jonkin asian. Ja toivon siis todella myös kuulevani negatiiviset puolet.

Mutta tosiaan että sitä kannattaa selvin sanoin pyytää, koska sosiaalisessa kanssakäymisessä ei muuten ole helppo vaistota sanomatta sitä, onko toinen todellakin kriittisen analyysin tarpeessa vai haluaako hän lähinnä myötäelämistä.

Niitäkin tilanteita on, että haluan myötäelämistä. Olen kumminkin enimmät osat ongelmistani ruotinut ihan itse asianosaisena.

Mutta molemmat siis ok.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Jatkan vielä, ehkä vähän aloittajan linjoilla tuohon, että jos haluaa neuvoja/kritiikkiä, niin kysy sitä! Siis jos mulla menee hyvin ja toisella on vaikeaa, niin jotenkin kamalan raskasta, että ollaan naama näkkärillä siitä, ettei mulla ole vaikeaa, kun jos mulla ON voimia, niin minultahan voisi PYYTÄÄ apua, eikä tavallaan rangaista siitä, ettei mulla mene huonosti. Mutta ihmisen lapsuudenkokemukset saattavat olla sellaisia, että apua ei ole saanut ja se kysyminen, pyytäminen tuntuisi vain nöyryyttävältä 😥. Sellaisen henkilön läheisenä on tosi raskasta.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Varmasti on ikävää! Muiden elämien yksityiskohdista harvoin tietää kaikkea, kadehtiminen on siksi hölmöä. Sitä paitsi ihmisten valmius kohdata vastoinkäymisiä vaihtelee hurjasti. Vaikka jokin asia olisi itselle helppoa, niin se voi olla vaikka lapselle (ääriesimerkki) mahdotonta. Ois aika hölmöä ajatella, että toisen elämä on helppoa, kun minä selviäisin sen vaikeuksista tosta vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.

Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.

Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)

Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?

Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!

Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."

Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)

Ap

😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!

Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.

t.kristallikissa

Näinpä. Varsinkin jos joku iloitsee jostakin, on suorastaan tökeröä alkaa kaivella siitä kommentiksi jotain kielteistä. Melkein kaikesta kun on kumminkin keksittävissä jotakin positiivistakin.

Jos ei muuta, niin: "mahtavaa, että onnistuit tuossa, oletpa iloinen ja iloasi on kiva katsella!" Siis myötäelää toisen tunnetta, vaikka hiljaa itsekseen ei olisi ihan yhtä mieltä sen ilon kohteesta.

Kaikille ei ole myötäsyntyistä erottaa, milloin toinen toivoo realistista ja kriittistä arviota ja milloin myötäelämistä. Itse harjoittelen koko ajan.

Ap

Joo, toikin on muuten hyvä huomio, että osa oikein toivoo kriittistä arviota. Itse en niitä anna, muiden asiat on muiden asioita. Hyvin hyvin hyvin harvoin minulla on niihin mitään kriittistä sanottavaa. Omassa elämässä on aivan tarpeeksi tekemistä. Harmittaa, jos joku toivoo sellaista. Eikö osaa itse miettiä!?

t.kristallikissa

Minusta ei ole ollenkaan tyhmää tai ikävää, että kysyy toiselta apua ja mielipidettä. Harva ihminen on kaikkien alojen asiantuntija ja näkee itsensä objektiivisesti.

Haluan auttaa, jos vain voin. Kysyn itsekin aika usein työkavereilta, puolisolta ja ystäviltä, miten he näkevät - rehellisesti - jonkin asian. Ja toivon siis todella myös kuulevani negatiiviset puolet.

Mutta tosiaan että sitä kannattaa selvin sanoin pyytää, koska sosiaalisessa kanssakäymisessä ei muuten ole helppo vaistota sanomatta sitä, onko toinen todellakin kriittisen analyysin tarpeessa vai haluaako hän lähinnä myötäelämistä.

Niitäkin tilanteita on, että haluan myötäelämistä. Olen kumminkin enimmät osat ongelmistani ruotinut ihan itse asianosaisena.

Mutta molemmat siis ok.

Ap

Juu, toi oli hyvä vinkki, että neuvoa/kritiikkiä kaipaavien kannattaa kysyä sitä. Itse olen ehkä huomannut, että mua syyllistetään siitä, ellen osaa "sanoa suoraan" ja siis kaikenlainen syyllistäminen on aika nou nou mulle. Mutta, kiitos sinun ajattelen jatkossa niin, että annan kritiikkkiä kysyttäessä, ehkä voin mainita sen, ja antaa sitten tuttavien tai ystävien palata asiaan ja jos joku ei silti kysy ja syyllistelee sitten minua mielessään niin EN ENÄÄ OTA siitä koppia, vaan päätän, että ei ole mun ongelma, vaan sen, joka ei kysynyt. Enpä mä pahuuttani ole ensisijaisesti hienotunteinen.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Varmasti on ikävää! Muiden elämien yksityiskohdista harvoin tietää kaikkea, kadehtiminen on siksi hölmöä. Sitä paitsi ihmisten valmius kohdata vastoinkäymisiä vaihtelee hurjasti. Vaikka jokin asia olisi itselle helppoa, niin se voi olla vaikka lapselle (ääriesimerkki) mahdotonta. Ois aika hölmöä ajatella, että toisen elämä on helppoa, kun minä selviäisin sen vaikeuksista tosta vaan.

No, minä olin juuri tuollaisen henkilön lapsi. Äidillä oli varmasti vaikeaa, ja monesta se on selvinnyt, mutta oispa sillä sinun asenteesi, että se on ollut hänelle tavallaan helppoa!? No, ei ehkä ollut, mutta ei se LAPSEN vika ollut. Ja toisekseen hän sitten kuitenkin juuri oletti, että mullekin on helpompaa selvitä sellaisesta, mistä hänen oli ollut PAKKO selviytyä vaikeimman kautta ja tavallaan moitti, kun en mä nähnyt motivaatiota mennä vaikeimman kautta, vaan sain toisilta sukulaisilta ymmärrystä.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Jatkan vielä, ehkä vähän aloittajan linjoilla tuohon, että jos haluaa neuvoja/kritiikkiä, niin kysy sitä! Siis jos mulla menee hyvin ja toisella on vaikeaa, niin jotenkin kamalan raskasta, että ollaan naama näkkärillä siitä, ettei mulla ole vaikeaa, kun jos mulla ON voimia, niin minultahan voisi PYYTÄÄ apua, eikä tavallaan rangaista siitä, ettei mulla mene huonosti. Mutta ihmisen lapsuudenkokemukset saattavat olla sellaisia, että apua ei ole saanut ja se kysyminen, pyytäminen tuntuisi vain nöyryyttävältä 😥. Sellaisen henkilön läheisenä on tosi raskasta.

t.kristallikissa

Ohiksena: niinpä.

Ja se haluttomuus pyytää apua voi johtua monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi minut on lapsena kasvatettu semmoiseen korostettuun itse on pärjättävä - asenteeseen. Liekö pohjalaista perinnettä vai mitä hittoa.

Muistan nuorempana, kun menin karjalaisen mieheni kanssa naimisiin, miten minua ärsytti hänen sukunsa tapa koko ajan pyytää apua asioihin, joista he olisivat kyllä selvinneet ihan itsekin. Esim. appiukko (ajokortiton maalaisäijä) saattoi pyytää miestäni kauppakuskiksi 50 kilometrin päästä sen sijaan, että olisi kysynyt naapurilta kyytiä, kun naapuri käväisee kylillä kaupassa.

Mutta ajan myötä olen jopa alkanut kahdehtia sitä luontevuutta, millä miehen suvussa pyydetään ja annetaan apua. Ettei aina tarvitse miettiä, olenko itse nyt tehnyt tarpeeksi vastapalveluksia, että kehtaan kysyä apua. Toki vastavuoroisuus on tärkeää, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.

Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.

Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)

Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?

Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!

Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."

Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)

Ap

😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!

Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.

t.kristallikissa

Näinpä. Varsinkin jos joku iloitsee jostakin, on suorastaan tökeröä alkaa kaivella siitä kommentiksi jotain kielteistä. Melkein kaikesta kun on kumminkin keksittävissä jotakin positiivistakin.

Jos ei muuta, niin: "mahtavaa, että onnistuit tuossa, oletpa iloinen ja iloasi on kiva katsella!" Siis myötäelää toisen tunnetta, vaikka hiljaa itsekseen ei olisi ihan yhtä mieltä sen ilon kohteesta.

Kaikille ei ole myötäsyntyistä erottaa, milloin toinen toivoo realistista ja kriittistä arviota ja milloin myötäelämistä. Itse harjoittelen koko ajan.

Ap

Joo, toikin on muuten hyvä huomio, että osa oikein toivoo kriittistä arviota. Itse en niitä anna, muiden asiat on muiden asioita. Hyvin hyvin hyvin harvoin minulla on niihin mitään kriittistä sanottavaa. Omassa elämässä on aivan tarpeeksi tekemistä. Harmittaa, jos joku toivoo sellaista. Eikö osaa itse miettiä!?

t.kristallikissa

Minusta ei ole ollenkaan tyhmää tai ikävää, että kysyy toiselta apua ja mielipidettä. Harva ihminen on kaikkien alojen asiantuntija ja näkee itsensä objektiivisesti.

Haluan auttaa, jos vain voin. Kysyn itsekin aika usein työkavereilta, puolisolta ja ystäviltä, miten he näkevät - rehellisesti - jonkin asian. Ja toivon siis todella myös kuulevani negatiiviset puolet.

Mutta tosiaan että sitä kannattaa selvin sanoin pyytää, koska sosiaalisessa kanssakäymisessä ei muuten ole helppo vaistota sanomatta sitä, onko toinen todellakin kriittisen analyysin tarpeessa vai haluaako hän lähinnä myötäelämistä.

Niitäkin tilanteita on, että haluan myötäelämistä. Olen kumminkin enimmät osat ongelmistani ruotinut ihan itse asianosaisena.

Mutta molemmat siis ok.

Ap

Juu, toi oli hyvä vinkki, että neuvoa/kritiikkiä kaipaavien kannattaa kysyä sitä. Itse olen ehkä huomannut, että mua syyllistetään siitä, ellen osaa "sanoa suoraan" ja siis kaikenlainen syyllistäminen on aika nou nou mulle. Mutta, kiitos sinun ajattelen jatkossa niin, että annan kritiikkkiä kysyttäessä, ehkä voin mainita sen, ja antaa sitten tuttavien tai ystävien palata asiaan ja jos joku ei silti kysy ja syyllistelee sitten minua mielessään niin EN ENÄÄ OTA siitä koppia, vaan päätän, että ei ole mun ongelma, vaan sen, joka ei kysynyt. Enpä mä pahuuttani ole ensisijaisesti hienotunteinen.

t.kristallikissa

No et todellakaan, parempihan tuo lähestymistapa on! Kuin siis että aina tärskäyttää toiselle listan plussia ja miinuksia ;-)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Varmasti on ikävää! Muiden elämien yksityiskohdista harvoin tietää kaikkea, kadehtiminen on siksi hölmöä. Sitä paitsi ihmisten valmius kohdata vastoinkäymisiä vaihtelee hurjasti. Vaikka jokin asia olisi itselle helppoa, niin se voi olla vaikka lapselle (ääriesimerkki) mahdotonta. Ois aika hölmöä ajatella, että toisen elämä on helppoa, kun minä selviäisin sen vaikeuksista tosta vaan.

No, minä olin juuri tuollaisen henkilön lapsi. Äidillä oli varmasti vaikeaa, ja monesta se on selvinnyt, mutta oispa sillä sinun asenteesi, että se on ollut hänelle tavallaan helppoa!? No, ei ehkä ollut, mutta ei se LAPSEN vika ollut. Ja toisekseen hän sitten kuitenkin juuri oletti, että mullekin on helpompaa selvitä sellaisesta, mistä hänen oli ollut PAKKO selviytyä vaikeimman kautta ja tavallaan moitti, kun en mä nähnyt motivaatiota mennä vaikeimman kautta, vaan sain toisilta sukulaisilta ymmärrystä.

t.kristallikissa

Ohiksena taas: oikein puistatti lukea tuota. Kauheaa, että oma äiti jotenkin katkeroituu lapselleen ja haluaa "karaista" tätä.

Useimmat vanhemmat kumminkin haluavat tehdä oman lapsensa elämästä helpompaa kuin itsellä on ollut. Jos vain suinkin voi!

Ap

Silloin kun sairastin syöpää, monet besserwisserit tulivat neuvomaan kuinka parantuisin nopeampaa ja helpommin. Argh.

”Tädin rintasyöpäkin oli helpompi kun täti kävi lenkillä aina iltaisin.”

Joo, mutta kun mua ei päästetä osastolta lenkille edes.

”Sedän maksakirroosi oli helpompi kun se ei enää juonut, eli lopeta säkin juominen.”

No mulla ei ole maksasairautta, eikä osastolla edes ole viinatarjoilua.

”Siskon kaima parantui dementiasta kun väritti värikirjoja!”

Mutta mulla ei ole dementiaa, vaan syöpä.

Ja kaikki nämä, että parantuisin nopeammin jos jaksaisin hymyillä enemmän ja lukisin KonMarin. Kiitti vaan tyhjästä, tuntui että syöpää pahempia olivat vain ne besserwisserit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.

Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.

Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.

Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?

t.kristallikissa

Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?

No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.

t.kristallikissa

Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.

Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?

t.kristallikissa

Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.

Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!

t.kristallikissa

Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.

Niin no siis minusta kuulostat mielenkiintoiselta ja jopa turvalliselta henkilöltä nyt, ihailen ihmisiä, jotka eivät hajoa kovienkaan paikkojen edessä. Good for you! Se on raskasta, kun joku jaksaa paljon, mutta samalla koko ajan olettaa, että hänellä on itseasiassa paljon vaikeampaa Kuin muilla ja ottaa syyllistävän asenteen jos sulla esim. menee hyvin. Sekin on ikävää, todella.

t.kristallikissa

Jatkan vielä, ehkä vähän aloittajan linjoilla tuohon, että jos haluaa neuvoja/kritiikkiä, niin kysy sitä! Siis jos mulla menee hyvin ja toisella on vaikeaa, niin jotenkin kamalan raskasta, että ollaan naama näkkärillä siitä, ettei mulla ole vaikeaa, kun jos mulla ON voimia, niin minultahan voisi PYYTÄÄ apua, eikä tavallaan rangaista siitä, ettei mulla mene huonosti. Mutta ihmisen lapsuudenkokemukset saattavat olla sellaisia, että apua ei ole saanut ja se kysyminen, pyytäminen tuntuisi vain nöyryyttävältä 😥. Sellaisen henkilön läheisenä on tosi raskasta.

t.kristallikissa

Ohiksena: niinpä.

Ja se haluttomuus pyytää apua voi johtua monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi minut on lapsena kasvatettu semmoiseen korostettuun itse on pärjättävä - asenteeseen. Liekö pohjalaista perinnettä vai mitä hittoa.

Muistan nuorempana, kun menin karjalaisen mieheni kanssa naimisiin, miten minua ärsytti hänen sukunsa tapa koko ajan pyytää apua asioihin, joista he olisivat kyllä selvinneet ihan itsekin. Esim. appiukko (ajokortiton maalaisäijä) saattoi pyytää miestäni kauppakuskiksi 50 kilometrin päästä sen sijaan, että olisi kysynyt naapurilta kyytiä, kun naapuri käväisee kylillä kaupassa.

Mutta ajan myötä olen jopa alkanut kahdehtia sitä luontevuutta, millä miehen suvussa pyydetään ja annetaan apua. Ettei aina tarvitse miettiä, olenko itse nyt tehnyt tarpeeksi vastapalveluksia, että kehtaan kysyä apua. Toki vastavuoroisuus on tärkeää, mutta ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan.

Ap

Joo :D Äitini on muuten karjalaista sukujuurta ja hän on aina myös osannut aivan neutraalisti sanoa ei, kun ei voi(halua) auttaa. Ja sitten taas toisaalta ei todellakaan motkota selän takana, jos häneltä on kysytty, ja hän meni auttamaan :) Eli aika luontevaa se rajojen pito siinä, ja toisaalta avun antaminen, totta.

Mutta sitten tietenkin jos on henkistä hätää, niin sitä hänen oli juuriltaan irti repäistynä takuulla vaikeampaa antaa muiden "syliin". Nää on niin näitä. Kun sitten taas toisen puolen suvussani mielen murheitakin jaetaan luotetuille. On tavallaan luottamus, että joku juurikin on empaattinen ainakin.

t.kristallikissa

Kiitos Kristallikissa ja muutkin keskustelusta! Lähden asioille (arkivapaa viikonlopun työn päälle), jatkakaa keskustelua.

Yt. Ap

Aivan pyytämättä ja yllättäen lähetän sinulle ap neuvon, en tosin faxilla, vaan ihan tällä palstalla: Kun seuraavan kerran tulen avautumaan palstalle, niin tiivistä sanomasi neljännekseen siitä tilasta, jonka täytit nyt kitinälläsi. Ei mulla muuta.

Tajuan mitä ap ajaa takaa. Mutta on myös ihmisiä, jotka vuodesta toiseen valittavat samasta asiasta ja sellaiset ihmiset ovat energiasyöppöjä. Sympatiaa ja myötätuntoa pitäisi jaksaa antaa ja antaa ja itse ei tehdä mitään asioiden korjaamiseksi. Tällaisia en neuvo, mutta en myös jaksa kuunnellakaan.