Lue keskustelun säännöt.
Hei sinä besserwisseri, joka aina tyrkytät neuvoja pyytämättä!
29.01.2018 |
Älä neuvo, jos sinulta ei kysytä neuvoa. Jos joku valittaa vaikka valvottavaa vauvaa, hän ei kaipaa mitään yleistokaisua "pidä unikoulua", vaan hän kaipaa lohdutusta ja kenties käytännön apua.
Tiedän, te pätijät yleensä aina vetoatte siihen, että tarkoitatte hyvää. Ja sitten loukkaannutte ja uhriudutte, jos "viisaita neuvojanne" ei kiitollisina oteta vastaan ja noudateta...
No joo. Ei niitä neuvoja tietenkään yleensä pahantahtoisesti anneta, mutta pyytämättä neuvojen tyrkyttäminen on osoitus sosiaalisten kykyjen heikkoudesta.
Ja varsinkin se on osoitus ylenkatseesta. Luuletko sinä, joka neuvot muita pyytämättä, että se neuvojen kohde on idiootti, ei tunne yhtään lastenkasvatusta ja hoitoa?
Eiköhän lähtökohtaisesti aikuiset, älykkäät ihmiset ole ihan itse miettineet jo viikkokausia sitä omaa ongelmaansa eri puolilta ja hakeneet siitä tietoa.
MITEN KUVITTELET, ETTÄ JUURI SINÄ, KAIKKIA OLOSUHTEITA LAINKAAN TUNTEMATTA, OSAISIT VARTISSA RATKAISTA ASIAN PAREMMIN KUIN SE ÄITI, JOKA ON OMAN LAPSENSA PARAS ASIANTUNTIJA JA MIETTINYT ONGELMAANSA PALJON, PALJON PIDEMPÄÄN?
Sori versaali, mutta kun tuo on se täysin olennainen kysymys, joka jokaisen neuvojan pitäisi miettiä aina, ennen kuin alkaa neuvoa pyytämättä.
Usein neuvojen tyrkyttämisen motiivina on paitsi päteä ja kuulla omaa sulosointuista ääntä, myös perusluonne, että kaikki pitää työstää heti pois käsistä. Neuvojalla on yleensä harhaluulo, että asiat ovat ratkaistavissa ja hän jopa ahdistuu ja loukkaantuu siitä, että noin ei ehkä olekaan tai joku ei uskokaan neuvoihisi.
Ihan eri asia on tietysti jos toinen kysyy neuvoa. Silloin voit kertoa omat tietosi ja kokemuksesi, mutta muista silloinkin, että se, mikä toimii yhdellä lapsella ei välttämättä toimi toisella, vaan voi jopa pahentaa asiaa. Ja neuvojen kohde on ehkä jo kokeillut asiaa, joten ei kannata alkaa inttää. Anna hänen itse päättää, onko neuvosi hyvä vai ei. Hän tietää paremmin. Ja vaikkei tietäisikään, inttämällä et saa häntä muuttamaan mieltään, ainoastaan loukkaantumaan.
Hyvä strategia on sanoa vaikkapa, että "voi, tuo on raskasta, luinkin hiljattain aiheesta hyvän lehtiartikkelin" tai "hui, muistan tuon vaiheen, mun kuopuksella oli ihan samaa". Sillä ilmaiset, että olet ainakin jossakin määrin perehtynyt aiheeseen ja silloin toisella on mahdollisuus kysyä, mitä olet lukenut tai miten ratkaisit ongelman oman lapsesi kohdalla - JOS HÄN HALUAA.
Muistakaa: kaikki valitukset eivät ole neuvon kysymistä, vaan empatian ja lohdun hakemista.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ihan totta. Opetelkaan kuuntelemaan ja jättäkää neuvominen vähemmälle. Sitä helposti ajattelee, että oma neuvo on todella kullanarvoinen. Se ei kuitenkaan automaattisesti sitä ole.
Älähänny besserwiseeri neuvo taas.
Mutta noin muuten toivotan kaunista säästä sinne sinun luoksesi, +25C ja aurinkoa <3
Niin, tuolta se tuntuu. Onko mukavaa?
Enemmän postiivisuutta, lähetän kristallista sarvikuonoenergiaa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissa
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissa
Mähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?
Samaa kokenut... 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?
Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!
Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."
Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissa
Ok. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!
Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."
Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)
Ap
😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!
Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissaOk. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Ai helppoa!? No jo nyt on taas paksua. Mitä sä muiden vaikeuksista ja oloista ja tunteista vaikeuksiinsa liittyen tajuat? Et selkeästi paljonkaan tuolla asenteella. Sori vaan.
t.kristallikissa
Mä sanon aina : Kyllä se siitä.
Sitten raivostutaan kun tuo ei auta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissaOk. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!
Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."
Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)
Ap
😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!
Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.
t.kristallikissa
Näinpä. Varsinkin jos joku iloitsee jostakin, on suorastaan tökeröä alkaa kaivella siitä kommentiksi jotain kielteistä. Melkein kaikesta kun on kumminkin keksittävissä jotakin positiivistakin.
Jos ei muuta, niin: "mahtavaa, että onnistuit tuossa, oletpa iloinen ja iloasi on kiva katsella!" Siis myötäelää toisen tunnetta, vaikka hiljaa itsekseen ei olisi ihan yhtä mieltä sen ilon kohteesta.
Kaikille ei ole myötäsyntyistä erottaa, milloin toinen toivoo realistista ja kriittistä arviota ja milloin myötäelämistä. Itse harjoittelen koko ajan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissaOk. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?
t.kristallikissa
Tä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pari tuollaista tuttua, joihin on pakosti välillä oltava yhteydessä harrastusten ja yhteisen kaveripiirin takia.
Yhteistä heille on mustavalkoinen ajatelu ja suuret luulot itsestä.
Todella rasittavia tyyppejä, heille en viitsi jutella omista asioistani oikeastaan ollenkaan. Vaikka en edes valittaisi mistään, heillä on kauhea tarve arvioida kielteisesti jopa positiivisina kertomiani asioita! Esimerkki: yhden kuullen kerroin ostaneeni kuopukselle uudet rattaat. Heti hän alkoi - kysymättä tietenkin - neuvoa, miten se kangas pitää suojata, "kun tossa merkissä kankaat tuppaa homehtumaan ja teillähän rattaat on varmaan ulkovarastossa..." (no ei ole, ja en ala suihkutella hänen neuvomiaan myrkkyjä pienen lapsen rattaisiin, joten....)
Miten ihmiselle tuleekin mieleen vain negatiivisia asioita toisten jutuista?Tuokin on muuten aivan totta, että neuvojille on tunnusomaista hakea epäkohtia sen sijaan, että he yrittisivät edes välillä miettiä jotain positiivista sanottavaa!
Senkin tunnistan itsessäni, kolmekymmentä vuotta jatkunut työura toimittajana ei ole varsinaisesti auttanut asiaa. Nykyään yritän tietoisesti miettiä asioita positiivisen kautta, mutta mies joskus nauroi mulle, että hän usein odottaa kehujen jälkeen, että kohta vaimo sanoo "mutta on tossa tosin se juttu, että...."
Mieskin tosin on toimittaja, ja samanlainen ;-)
Ap
😂 Tajuan täysin, vaikken olekaan toimittaja!
Mutta asioissa on se, miten ne sanoo, varsinkin puolitutuille. On hämmentävää, miten jotkut eivät tajua, että se negatiivisuus tulee ulos arvosteluna, vaikka tarkoitus ehkä olikin hyvä. En ainakaan itse jaksa kuunnella sellaista ollenkaan. Suojaamisesta sanomiseen voi varmasti keksiä postitiivisenkin puhetavan, jos vain haluaa ja vähän miettii.
t.kristallikissaNäinpä. Varsinkin jos joku iloitsee jostakin, on suorastaan tökeröä alkaa kaivella siitä kommentiksi jotain kielteistä. Melkein kaikesta kun on kumminkin keksittävissä jotakin positiivistakin.
Jos ei muuta, niin: "mahtavaa, että onnistuit tuossa, oletpa iloinen ja iloasi on kiva katsella!" Siis myötäelää toisen tunnetta, vaikka hiljaa itsekseen ei olisi ihan yhtä mieltä sen ilon kohteesta.
Kaikille ei ole myötäsyntyistä erottaa, milloin toinen toivoo realistista ja kriittistä arviota ja milloin myötäelämistä. Itse harjoittelen koko ajan.
Ap
Joo, toikin on muuten hyvä huomio, että osa oikein toivoo kriittistä arviota. Itse en niitä anna, muiden asiat on muiden asioita. Hyvin hyvin hyvin harvoin minulla on niihin mitään kriittistä sanottavaa. Omassa elämässä on aivan tarpeeksi tekemistä. Harmittaa, jos joku toivoo sellaista. Eikö osaa itse miettiä!?
t.kristallikissa
Mä ainakin nimenomaan odotan neuvoja, mutta saan pelkkää hymistelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissaOk. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?
t.kristallikissaTä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.
Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon aina : Kyllä se siitä.
Sitten raivostutaan kun tuo ei auta yhtään.
Niin no, tuo on vähän semmoinen "älä viitsi valittaa, ei kiinnosta" -tyyppinen lause.
Ei se ole empaattinen, vaan enemmänkin vähättelevä.
Enkä nyt siis ollenkaan tiedä, miten sananmukaisesti olet sanonut, mutta mulle tuollainen "kyllä se siitä" olisi ainakin vähän semmoinen tylytys, jos olisin juuri kertonut perusteellisesti jostakin oman elämän murheesta.
Mieluummin myötäelävää kommenttia, vaikka että "kurja juttu, voin kuvitella, että toi on tosi raskasta..." Ei sekään tietysti ratko mitään, mutta ilmaiset ymmärtäväsi, miltä toisesta sillä hetkellä tuntuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tuossa itseni. Ahdistaa, jos tuntuu että joku ei tee ongelmilleen mitään, vaan pelkästään valittaa. Mutta tottahan se on, että kaikille asioille ei ole helppoja ratkaisuja ja valittaminen voi olla tuen hakemista.
Ahdistaa, jos ei tee ongelmilleen mitään? Tui tui, osta tutti ja ime sitä silloin. Anna aikuisten mutehtia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.
Ei se, ettet sä käsitä, miten ihmisille ollaan avuksi tarkoita sitä, että mä en käsittäisi. Lue aloitus, siinä annetaan lukemattomia tapoja olla avuksi. Kuuntelu, tuki ja samaistuminen. Et osaa?
t.kristallikissaMähän olen ihan samaa mieltä ap:n kanssa! Onko sulla kristallikissa vaikeuksia ymmärtää lukemaasi? Tiedostan tuon puutteeksi itsessäni, ja kerroin, mistä se puute johtuu. Mikä vit.u sua vaivaa? Hä?
No okei, hienoa, jos sä pidät sen ahdistuksesi kurissa, sitä en tajunnut kirjoituksestasi, anteeksi. Moni i todellakaan pidä, vaan katsoo oikeudekseen survoa sen muille edes tajuamatta, että oma ahdistus ei kuulu muille. Varsinkin jos näillä on just murhetta, mihin nyt ei mitään patenttiratkaisua ole. Miksi siitä pitää ahdistua edes? En tajua. Aivan kuin elämä ois aina yhtä auvoa.
t.kristallikissaOk. Monille se on aika helppoa ollut se elämä. Ja jos on oman elämänsä vaikeudet voinut ratkoa, niin siitä tulee helposti semmoinen kaikkivoipa olo, että asiat hoituu, kun ne hoidetaan! Ei, kaikkea ei voi hoitaa, mutta monet asiat voi, ja empatia voi purkautua tuotakin kautta. Olen tiedostanut kyllä tämän sosiaalisesti ei-toivottavaksi.
Katsotko sä siis muita niin, että heillä on ollut helppo elämä, ja kadehdit heidän elämänsä helppoutta ja oikeutat sillä ylimielisyytesi?
t.kristallikissaTä? Oikeesti nyt.... lue mun kommentti uudelleen ja mieti. Mähän selitän tossa koko ajan sitä, miksi mä neuvon herkästi. Koska mun oma elämä on ollut melko helppoa ja olen kyennyt omat vaikeudet (koulukiusaaminen, irtisanominen, lapsen vammaisuus, puolison syöpä, vanhempien alzheimer jne) hoitamaan, niin olen ehkä sen takia kärkäs neuvomaan.
Jaa, sä tarkoitit sitä... Sulle on elämä helppoa? Vaikeuksienkin kanssa? Okei, no nyt ymmärrän :D Oon kai niin kyllästetty katkerilla puurtajilla, joilla on ollut paljon vaikeampaa kuin kaikilla ja arvostelijoilla lähipiirissäni, etten tajunnut. Anteeksi!
t.kristallikissa
Ymmärrän. Joo, on mulla ollut vaikeuksia, mutta olen niistä selvinnyt ja se tekee ehkä turhan itsevarmaksi ja antaa harhaluulon, että hoitelenpa muidenkin ongelmat. Ne voi olla kumminkin paljon monimutkaisempia ja ainakin nyt tietysti erilaisia.
Niin, se on sellainen tunne, että haluat olla avuksi. Tunne lienee sinulle outo, vastauksestasi päätellen.