Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?
Kommentit (757)
Lainakulut talosta puoliksi, mutta muuten kumpikin siirtää prosentuaalisesti suhteutetun oman osuutensa yhteiselle tilille, josta siis menevät kulut yhteiseen elämiseen (vakuutukset, sähkölasku, kiinteistövero, päivähoitomaksut). Eli enemmän tienaava maksaa enemmän, koska vähemmän tienaava (osa-aikaisesti töissä) hoitaa myös enemmän kotia ja lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi miehen kanssa samansuuruiset tulot, joten kaikki menee puoleksi. En suostuisi elätettäväksi enkä elättäjäksi.
Niin että puoliso pihalle, jos sairastuu tai jää työttömäksi. Charming.
Se on juuti niin, sairaus tai työttymyys voi iskeä ilman omaa syytä.
Parilla tuttavalla on vaimo sairastunut jossain välissä kun on saatu lapset ja oltu pitkää yhdessä, sitten on sairaus tullut. Ihan siis pyörätuolipotilaaksi on menty, tod. näk. sairaselä'kkeellä en kylläkään ole tästä varma. Se on kyllä kova paikka ja mietinnän paikka. Olisi jännää nähdä tilastoa, kumpi sukupuoli huolehtii tässäkin tilanteessa puolisostaan vai onko merkittävää eroa.
Tilastoissa on selvä korrelaatio miehen työttömyyden ja avioeron välillä. Naisen työttömyys puolestaan ei korreloi avioeron kanssa.
Eli vanha viisaus pitää paikkansa: kun rahat loppuvat, loppuu (naisen) rakkauskin.
Ei vaan se johtuu siitä, että naiselta loppuu aika. Työttömäksi jäävä mies ei kuitenkaan ota kotihommia hoitaakseen vaan nainen joutuu tekemään edelleen kaiken työpäivänsä jälkeen. Ei kukaan nainen ota eroa, jos nainen pääsee työpäivän jälkeen palaamaan siistiin kotiin ja valmiiseen pöytään. Yleisemmin kotona odottaa petaamattomat sängyt, aamupalatarpeet pöydällä, tiskipöytä täynnä likaisia astioita, eikä ruokaa tai miestä näy missään.
Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien pitää ottaa kulujen jakamisessa huomioon se, että hyvätuloinen puoliso nostaa hoitomaksut ylimpään luokkaan. On väärin maksattaa pienituloisella puolisolla hoitomaksuista puolet.
Melkoista työttömien miesten mollaamista taas. Viestilläsi on enemmän tekemistä omien asenteidesi kuin todellisuuden kanssa.
En tajua, miten ihmisille on niin vaikeata se että parisuhteessa on omat rahat? En ymmärrä miksi pitäisi laittaa koko palkka yhteiselle tilille, kun voi yhtä hyvin laittaa sen osan mitä menee yhteisiin menoihin? Mielestäni ok, että se jolla on korkeampi palkka laittaa vähän enemmän, mutta jos molemmilla on rahaa vuokraan helposti sitten 50/50. Sehän on jokaisen oma asia. Mutta se, että yhteiseltä tililtä makselisi omia ostoksia on mulle vaan outoa, mutta ymmärrän sen että se joillekin toimii. Tuntuu että tätä "oman rahan politiikkaa" taas ei ymmärretä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Jos kaikki tulot olisivat yhteisiä, niin silloin ostaisit siistä yhteisistä tuloista sen käsilaukun ja mies pyörän. Samaten sijoitukset ja niistä aiheutuvat tuotot/tappiot yhteisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa? Toki kummankin osapuolen tulee ajatella yhteistä parasta ja ottaa toinen huomioon, mutta eikös tuo ole ikään kuin oletus parisuhteessa.
Vaikeaa on se, että en tietäisi paljonko minulla on käytettävissä ostoksiin rahaa, tai paljonko voin laittaa säästöön. Joko ajan pitäisi laskea minkä verran kumpainenkin on käyttänyt rahaa, jotta jako menisi reilusti.
En minä halua shoppailla euroakaan miehen rahoilla, ja tiedän ettei hänkään halua shoppailla minun rahoillani. Jos kaikki olisi yhdellä tilillä, ei kumpikaan tietäisi paljonko rahaa on itse kullakin käytössä tai esim paljonko voi siirtää säästötilille jos vaikka toinen onkin aikonut ostaa jotain kalliimpaa siinä kuussa.
Yksinkertaisesti kokonaan yhteiset rahat vaatisivat ihan hirveää laskemista ja säätämistä, eikä kumpikaan lopulta todennäköisesti ilkeäisi ostaa yhtään mitään henkilökohtaista, koska ei voisi olla varma kumman rahoja siinä käyttää ehkä toisen mielestä turhuuteen. Kyllä minua suoraan sanottuna harmittaisi jos mies ostaisi mielestäni jonkun ihan turhan polkupyörän osan, ja häntä varmasti ottaisi päähän jokin minun "turha" ostokseni. Kun kumpikin käyttää näihin vain omia rahojaan, ei tarvitse edes tietää paljonko mikäkin toisen ostos maksoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Jos kaikki tulot olisivat yhteisiä, niin silloin ostaisit siistä yhteisistä tuloista sen käsilaukun ja mies pyörän. Samaten sijoitukset ja niistä aiheutuvat tuotot/tappiot yhteisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa? Toki kummankin osapuolen tulee ajatella yhteistä parasta ja ottaa toinen huomioon, mutta eikös tuo ole ikään kuin oletus parisuhteessa.
Ikävä kyllä hyvin usein on niin, että miehen tarpeet menevät naisen tarpeiden edelle. Nainen joustaa, kun miehen pitää saada uusi auto, uudempaa viihde-elektroniikkaa, kalliimmat harrastusvälineet jne. Jos on omat rahat, kumpikin voi tehdä niillä mitä haluaa.
Kaveriperheessä miehen haluama ja korkeintaan kerran vuodessa tarvitsema porakone oli tärkeämpi hankinta kuin naisen useamman kerran viikossa tarvitsema hiustenkuivaaja. Näin se vaan usein menee, kun on yhteiset rahat. Varsinkin, jos mies tienaa enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyn siksi, että huomasin juuri ettei homma toimi.
Ei asuta miehen kanssa yhdessä. Mä olen väliaikaisesti nyt pienituloinen, koska opiskelen. Sen jälkeen palaan töihin ja tilanne normalisoituu. Tajusin, että mies kuitenkin syö ja hengaa aina mun luona ja mä maksan ehkä n. 70 % meidän yhteiseistä asioista, vaikka miehen tulot on tällä hetkellä moninkymmenenkertaiset omiini nähden. En jaksa hirveästi ahdistua tällaisista asioita yleensä, mutta miespä ilmoitti tänään ettei ole varaa lähteä kympin päiville syömään, koska pitää nyt pitää vähän tiukempaa budjettia. Kilahdin ihan perkeleesti, olin oikein säästellyt jotain palautuspullorahoja että voisin maksaa omat ruokani ja olisi kerrankin varaa mennä ulos syömään. Olisi suoraan sanottuna saanut tarjota mulle vaihteeksi ruoan jossain, kun tulot ovat erittäin ok. En tiedä, miten tällainen tilanne ratkaistaan, mutta tämä ei ainakaan toimi.
Ap
Mekään emme asu yhdessä, mutta meillä on yhteinen tili. Molemmat siirtävät saman summan rahaa kuukausittain ja sieltä maksetaan kaikki yhteiset menot. On toiminut ainakin tähän saakka erittäin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikin maksaa oman elämisensä eli puoliksi menee välttämättömät kustannukset kuten asuminen ja ruoka. Oman autonsa kumpikin maksaa itse. Jos lähdetään minun haluamalleni matkalle, maksan sen kokonaan. Jos lähdetään yhdessä suunnitellulle matkalle, maksetaan se puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
Ei me olla velkaa toisillemme. Molemmat siirtää tietyn summan kuukaudessa taloustilille, josta maksetaan yhteiset menot (asumiskulut, ostokset ja ravintolaillalliset sekä matkat), muuten maksetaan omat ostokset omalta tililtä. Helppoa ja kätevää.
Vierailija kirjoitti:
Kysyn siksi, että huomasin juuri ettei homma toimi.
Ei asuta miehen kanssa yhdessä. Mä olen väliaikaisesti nyt pienituloinen, koska opiskelen. Sen jälkeen palaan töihin ja tilanne normalisoituu. Tajusin, että mies kuitenkin syö ja hengaa aina mun luona ja mä maksan ehkä n. 70 % meidän yhteiseistä asioista, vaikka miehen tulot on tällä hetkellä moninkymmenenkertaiset omiini nähden. En jaksa hirveästi ahdistua tällaisista asioita yleensä, mutta miespä ilmoitti tänään ettei ole varaa lähteä kympin päiville syömään, koska pitää nyt pitää vähän tiukempaa budjettia. Kilahdin ihan perkeleesti, olin oikein säästellyt jotain palautuspullorahoja että voisin maksaa omat ruokani ja olisi kerrankin varaa mennä ulos syömään. Olisi suoraan sanottuna saanut tarjota mulle vaihteeksi ruoan jossain, kun tulot ovat erittäin ok. En tiedä, miten tällainen tilanne ratkaistaan, mutta tämä ei ainakaan toimi.
Ap
Mietin tässä asiaa yön yli ja tajusin vielä selkeämmin että mua nyt kyllä vedätetään kiltteyttäni aivan täysin. Ihmisillä on varmaan aika erilaiset ajatukset näistä raha-asioista. Mä olen aina halunnut niin, että kummallakin on omat rahansa ja myös sen, joka tienaa enemmän, pitää voida nauttia palkastaan. Kuitenkin ajattelen myös niin, että parisuhde on yhteisyritys, ja jos toisella on välillä tiukempaa, silloin voi olla, että toinen maksaa välillä jotain vähän enemmän. Mulle on tosi luontaista tarjota ihmisille juttuja, ja tosiaan jos ruokaa olen laittanut, se on kaikille yhteistä. Mulla on tapana myös omien rahkeideni mukaan pyrkiä ilahduttamaan puolisoa. Tässä taloustilanteessa se ei välttämättä tarkoita sen kummempaa kuin että ostan sille lakun kauppareissulla tuliaisiksi. Jos olisi enemmän rahaa, tarjoaisin mielelläni ravintolaillallisen, hotelliyön tai jopa pienen reissun yllätykseksi. Tällaisia en kuitenkaan odota toiselta. Paitsi olisihan se ehkä ihan hauskaa, jos edes joskus veisi syömään. Riittäisi kuitenkin että pitäisi edes huolta, että maksaa ruokansa, kun täällä mun luona ja mun opintolainoilla kuitenkin melkein joka päivä syö. Ja sen verran romantiikkaa ja vapautusta lieden äärestä todellakin edellytän, että hyvätuloinen mies voi pistää kympin omaan ravintolaruokailuunsa, kun mullakin olisi kerrankin varaa mennä oikein ulos syömään. Hitto että pistää vihaksi. Eilenkin tuli iltapäivän puolella vinkumaan että oli aamupala jäänyt syömättä. No, täältähän sitä taas löytyi sitten. Nyt meni kyllä kattilan kansi säppiin tässä taloudessa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on semmoinen tilanne, että asutaan avoliitossa (mies muutti minun talooni pyynnöstäni vähän alle vuosi sitten). Minä olen suht hyväpalkkaisessa toimistotyössä, mies (huomattavasti nuorempana) on vielä opiskelija ja käy opintojen ohella muutaman illan viikossa pizzeriassa töissä. Ansaitsee tästä lähinnä omat harrastus- ja vaaterahat, muuten minä elätän. Eikä edes haittaa. Rahaa on tarpeeksi arkeen ja muutamaan lomaankin vuodessa. Säästöön ei nykyisellään jää, mutta kerranhan täällä vain eletään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Aina tämä argumentti. Ilmeisesti kaikille ei ole itsestäänselvyys, että jos jotain traagista tapahtuu, silloin asia pitää miettiä ja laskea uusiksi. Ihan niin kuin silloinkin jos kaikki rahat ovat yhteisiä. Normaalitilanteessa asiat kuitenkin rullaavat ihan ilman mitään sentin laskemisia ja velkoja, joihin kommentoin.
Miksi nämä poikkeustilanteet joutuu aina vääntämään rautalangasta?
Koska aika moni on nähnyt tilanteita, jossa esim kotihoidontuella kituuttava puolison (joka voi olla kotihoidontuella myös tahtomattaan, esim. siitä syystä, että töitä ei löydy) jätetään sen työssä olevan puolison toimesta taloudellisesti ihan mahdottomaan tilanteeseen. Taloudellinen väkivalta on yleistä Suomessakin.
Minä taas olen nähnyt kokonaan yhteiset taloudet vain sellaisilla ihmisillä, joilla raha polttaa taskussa ja kaikki mikä tulee, se menee. Silloin toki on ihan sama missä järjestyksessä rahat käytetään. Jos nyt aletaan menemään loukkaaviin yleistyksiin rahankäyttötapojen perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Jos minä jään työttömäksi tai sairastun vakavasti, sellaista vaihtoehtoa ei ole, että mies alkaisi maksaa asuntolainaa. Hänen tulonsa eivät yksinkertaisesti riittäisi siihen. Asuntolainalle voisi ehkä korkeintaan pariksi vuodeksi saada lyhennysvapaata, mutta ei loputtomiin. Tästä syystä meillä ei ole yhteistä lainaa vaan sekä laina että asunto ovat minun ja lainan määrä mitoitettu minun eikä yhteisten tulojemme mukaisesti. Jos katastrofi tapahtuisi, mies olisi kuitenkin velaton eikä niskassaan iso velka, josta hänen tuloillaan selviäminen olisi mahdotonta.
Meillä on yhteinen taloustili, jonne molemmat laittavat 60-70% tuloista. Mies tienaa noin kaksi kertaa enemmän kuin minä. Taloustililtä sitten maksetaan kaikki yhteiset kulut; laina, yhtiövastike, ruuat, automaksut, vakuutukset, ravintolaillat.. Loppupalkka jää "omaan käyttöön", eli omiin harrastuksiin, vaatteisiin jne. Minä teen enemmän kotitöitä (vapaaehtoisesti), koska mieheni tekee paljon todella pitkiä työpäiviä, mikä selittää palkan. Erittäin toimiva systeemi:) ei riitoja rahasta, yhdessä sovitaan kodin isommat hankinnat.
Pari ekaa vuotta oltiin opiskelijoita ja oli omat rahat, yhteisiä juttuja maksettiin puoliksi. Kun muutettiin yhteen, niin taloustili, jolle laitettiin rahaa suhteessa tuloihin. Nyt tällä hoitovapaalla kokeillaan kokonaan yhteisiä rahoja.
Itse toisaalta tykkään, että kokonaan omia rahoja on kivempi käyttää ja yksinkertaisempaa, kun ei tarvitse ottaa kantaa toisen omiin juttuihin. Toisaalta, ollaan naimisissa, ei avioehtoa, yhteisiä lainoja, pari lasta - oikeasti ollaan kyllä ihan samassa veneessä.
Meillä se vähän hiertää, että olen säästäväisempi kuin mies. Senkin takia tahtoisin pitää rahoja erillään.
Ap:n tilanne kuulostaa epäreilulta. Kyllä sen miehen pitäisi silloin tällöin kaupassa käydä ja ymmärtää tilanne ihan itsekin!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteinen taloustili, jonne molemmat laittavat 60-70% tuloista. Mies tienaa noin kaksi kertaa enemmän kuin minä. Taloustililtä sitten maksetaan kaikki yhteiset kulut; laina, yhtiövastike, ruuat, automaksut, vakuutukset, ravintolaillat.. Loppupalkka jää "omaan käyttöön", eli omiin harrastuksiin, vaatteisiin jne. Minä teen enemmän kotitöitä (vapaaehtoisesti), koska mieheni tekee paljon todella pitkiä työpäiviä, mikä selittää palkan. Erittäin toimiva systeemi:) ei riitoja rahasta, yhdessä sovitaan kodin isommat hankinnat.
Ja toki kumpikin säästää tahoillaan. Taloustilille säästyy rahaa myös, koska ei koskaan käytetä sitä "tyhjäksi"
Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.
Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä? Ap
Alue: Aihe vapaa
Ei vaan se johtuu siitä, että naiselta loppuu aika. Työttömäksi jäävä mies ei kuitenkaan ota kotihommia hoitaakseen vaan nainen joutuu tekemään edelleen kaiken työpäivänsä jälkeen. Ei kukaan nainen ota eroa, jos nainen pääsee työpäivän jälkeen palaamaan siistiin kotiin ja valmiiseen pöytään. Yleisemmin kotona odottaa petaamattomat sängyt, aamupalatarpeet pöydällä, tiskipöytä täynnä likaisia astioita, eikä ruokaa tai miestä näy missään.
Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien pitää ottaa kulujen jakamisessa huomioon se, että hyvätuloinen puoliso nostaa hoitomaksut ylimpään luokkaan. On väärin maksattaa pienituloisella puolisolla hoitomaksuista puolet.