Lue keskustelun säännöt.
Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Miehenä maksan kaiken ja annan naiselle käyttörahaa.
Riidellään joka viikko.
Käsitykseni naisista ja heidän reiluudestaan on laskenut aika lailla.
Eikö naisella ole mitään tuloja? miksei? Mistä riitelette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. En olisi puolison kanssa, joka vain tuijottaisi omia tulojaan, enkä itse haluaisi olla puoliso, joka ei omastaan anna myös toislele. Ollaan todella onnellisia puolison kanssa näin. Tulot ja elämäntilanteet ei myös useimmiten ole täysin hallittavissa - ei voi tietää milloin vaikka sairastuu vakavasti tai jää työttömäksi ja myös työssä ollessa palkkaan on aika vähän vaikutusmahdollisuuksia lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten te pystytte pitämään kaikki rahat yhteisinä? Siis niin ettei ole mitään omaa. Että palkat siirretään yhteisille tileille. Mun on saatava pitää mun palkasta edes jonkunlainen siivu itselläni. Haluan päättää säästänkö rahaa, ostanko 100 euron vai 200 euron kengät ym.
Miten te yhteisten rahojen kanssa pelaavat hoidatte hankinnat? Onko teillä todella niin, että saa ostaa mitä vaan kumpi vaan niillä yhteisillä rahoilla? Sovitteko aina etukäteen että nyt sinä saat ostaa 150eurolla jotain ja nyt minä saan ostaa 300 eurolla jotain? Vai miten. En kestäisi tuollaista ollenkaan. Siis tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, ei väitös että tuo ei voisi toimia tms.
Meillä siirretään palkasta yhteiselle tilille ehkä 50-60% tuloista ja loput sitten kumpikin käyttää tai on käyttämättä mihin haluaa.
Yhdessä asumisen alusta asti kummallakin osapuolella käyttöoikeus toisen tilille ja vielä yhteinen säästötili, jonne voi siirtää jonkinlaisen summan vaikka kuukausittain. Kumpi vain saa ostaa mitä vain, kunhan laskut saadaan maksettua ja ruokaan riittää rahaa. Tietty isommista hankinnoista (esim. telkkari, konsoli, tietokone) keskustellaan ja mietitään, onko varaa. Vaatteita ostellaan sen verran, kun tarvitaan. En oikein ymmärrä, miksi tämä olisi ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Samoin ei tulisi mieleenkään laittaa kaikkia rahoja yhteisiksi. Minä teen kavereitteni kanssa shoppausreissuja Keski-Euuropan kaupunkeihin, kun taas mies mielellään sijoittaa ja säästää. Eihän siinä olisi mitää järkeä, että mies maksaisi puolet ostosreissuistani ja minä saisin puolet hänen säästöistään. Yhteiset menot laitetaan vaan puoliksi, muuten kumpikin tekee mitä tahtoo omilla rahoillaan.
Kaikki kiinteät kulut maksetaan 50/50.
Mies tienaa bruttona n. 10000, mä 3000.
Joo, avioero on tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kkk kirjoitti:
Puoliksi kaikki. Omat lainat tietysti.
Laitetaan lapsilisät ja 500€/nassu yhteiselle tilille, sekä S-bonarit 400€/vuosi. Tältä tililtä sitten vesi, sähkö, vakuutukset, kiinteistöverot, ajoneuvoverot jne. Osa lasten harrastuksistakin taitaa mennä.
Toinen tienaa enemmän kuin toinen, ja on on ansainnut omat rahansa ja tekee niin kuin niillä lystää. Osallistuu ihan pyytämättä hankintoihin reilummin jos tarve vaatii.
Parempituloinen on luonut uraa ja hakenut parempaa palkkaa, ja toinen viihtynyt kauan samassa työpaikassa. Ei sen, joka on nähnyt vaivaa rahojensa eteen, tarvi elättää sitä joka ei niin ole tehnyt. Kumpikin selviää omillaan - toisella vain on tilipäivänä kevyemmin rahaa tilillä, eikä pysty samalla tavalla sijoittamaan tuloistaan.
Lastenhoito on mennyt myös tietenkin aina tasan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Ohis...jos ei ole varaa Luis Vuittonin käsilaukkuun tai Harley Davidsonin moottoripyörään, enemmän tienaavan ei tarvitse mahdollistaa vähemmän tianaavalle näitä hankintoja. Silloin ollaan ilman niitä. Toki parisuhteessa huolehditaan, että kummallakin on ruokaa, katto pään päällä, vaatteet, hygieniatuotteet ja tarvittavat lääkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi miehen kanssa samansuuruiset tulot, joten kaikki menee puoleksi. En suostuisi elätettäväksi enkä elättäjäksi.
Niin että puoliso pihalle, jos sairastuu tai jää työttömäksi. Charming.
Se on juuti niin, sairaus tai työttymyys voi iskeä ilman omaa syytä.
Parilla tuttavalla on vaimo sairastunut jossain välissä kun on saatu lapset ja oltu pitkää yhdessä, sitten on sairaus tullut. Ihan siis pyörätuolipotilaaksi on menty, tod. näk. sairaselä'kkeellä en kylläkään ole tästä varma. Se on kyllä kova paikka ja mietinnän paikka. Olisi jännää nähdä tilastoa, kumpi sukupuoli huolehtii tässäkin tilanteessa puolisostaan vai onko merkittävää eroa.
Muutaman tilaston olen näistä nähnytkin (en kyllä muistaakseni kotimaisia tilastoja) ja nyrkkisääntö on että kumppanin sairastuminen lisää jonkinverran miesten erohaluja ja kumppanin työttömyys taas naisten erohaluja. Lisäksi miehen työttömyys lisää myös riskiä että mies itse haluaa erota.
Ja tämä nyt ei sitten tarkoita että kaikki miehet jättävät sairastuneen naisen tai kaikki naiset työttömän miehen, eikä edes sitä että suurin osa näin tekisi. Jonkinverran kohonnut ja selvästi sukupuolittunut eroriski tuollaisiin elämänmuutoksiin kuitenkin liittyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin parisuhteessa, niin tehtäisiin yhteinen tili, johon molemmat laittaisivat saman rahasumman ja sieltä maksettaisiin yhteiset menot. Muut kuin yhteiset menot maksettaisiin sitten erikseen. Eli tuloero ei vaikuttaisi mitenkään siihen miten asiat maksetaan. Tosin jos tuloerot ovat niin valtavat, että halutaan esimerkiksi ostaa erilainen asunto, niin sitten toinen osapuoli voisi osallistua asuntoon pienemmällä osuudella kuin toinen ja omistusoikeudet menisi samassa suhteessa. Mahdollisesti asunto kokonaan toisen nimiin ja jaettaisiin juoksevat asumiskulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Aina tämä argumentti. Ilmeisesti kaikille ei ole itsestäänselvyys, että jos jotain traagista tapahtuu, silloin asia pitää miettiä ja laskea uusiksi. Ihan niin kuin silloinkin jos kaikki rahat ovat yhteisiä. Normaalitilanteessa asiat kuitenkin rullaavat ihan ilman mitään sentin laskemisia ja velkoja, joihin kommentoin.
Miksi nämä poikkeustilanteet joutuu aina vääntämään rautalangasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Jos kaikki tulot olisivat yhteisiä, niin silloin ostaisit siistä yhteisistä tuloista sen käsilaukun ja mies pyörän. Samaten sijoitukset ja niistä aiheutuvat tuotot/tappiot yhteisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa? Toki kummankin osapuolen tulee ajatella yhteistä parasta ja ottaa toinen huomioon, mutta eikös tuo ole ikään kuin oletus parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Ohis...jos ei ole varaa Luis Vuittonin käsilaukkuun tai Harley Davidsonin moottoripyörään, enemmän tienaavan ei tarvitse mahdollistaa vähemmän tianaavalle näitä hankintoja. Silloin ollaan ilman niitä. Toki parisuhteessa huolehditaan, että kummallakin on ruokaa, katto pään päällä, vaatteet, hygieniatuotteet ja tarvittavat lääkkeet.
En nyt puhunut mistää Vuittonin laukuista tai moottoripyöristä. Olen vain läheltä nähnyt, kuinka aika usein nämä "tasan 50-50 aina kaikki" tyypit on just niitä, jotka ei auta puolisoaan edes taloudellisesti tosi heikoissa tilanteissa. Suomen sosiaaliturva on myös sellainen, että avo- ja aviopuolison tulot otetaan huomioon, joten paremmin tienaava voi ajaa puolisonsa köyhyysrajan alle niin halutessaan. Silloin on sillä vähemmän tienaavalla juurikin se tilanne, että rahaa ei riitä edes perusasioihin. Elatusvelvollisuus on kirjattu lakiin, mutta harvoin mitään apua saa, jos toinen puoliso ei elatusvelvollisuudesta huolehdi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valmistuimme avopuolison kanssa juuri molemmat ja tällä hetkellä siis työttömiä, ja minä saan liitosta rahaa. Sovittiin että tällä hetkellä pidetään ihan yhteisinä rahoina, koska hän ei mun päivärahan vuoksi saa niin paljon esim. asumistukea ja mahdollista toimeentulotukea. Jos taas jompikumpi/molemmat pääsee töihin, varmaan tehdään niin että laitetaan molemmat 60-70% palkasta yhteiselle tilille, eli sitten tulojen mukaan vähän katotaan. Mielestäni reilua :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Aina tämä argumentti. Ilmeisesti kaikille ei ole itsestäänselvyys, että jos jotain traagista tapahtuu, silloin asia pitää miettiä ja laskea uusiksi. Ihan niin kuin silloinkin jos kaikki rahat ovat yhteisiä. Normaalitilanteessa asiat kuitenkin rullaavat ihan ilman mitään sentin laskemisia ja velkoja, joihin kommentoin.
Miksi nämä poikkeustilanteet joutuu aina vääntämään rautalangasta?
Koska aika moni on nähnyt tilanteita, jossa esim kotihoidontuella kituuttava puolison (joka voi olla kotihoidontuella myös tahtomattaan, esim. siitä syystä, että töitä ei löydy) jätetään sen työssä olevan puolison toimesta taloudellisesti ihan mahdottomaan tilanteeseen. Taloudellinen väkivalta on yleistä Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
"Laskea kuin kerran" Mitä jos elämäntilanne muuttuu? Toinen jää työttömäksi? Sairastuu vakavasti? Ja jos tosiaan tuloerot ovat todella suuret, mikä oli alkuperäinen kysymys, eikö silloin rikkaamman tulisi joustaa myös köyhemmän hyväksi? Ei ole esim. työttömyys tai sairaus useimmiten työttömän tai sairaan oma halu tai syy. Opiskelukin jon pitkällä tähtäimelle usein järkevää, vaikka vähäksi aikaa pudottaisikin perheen tuloja.
Aina tämä argumentti. Ilmeisesti kaikille ei ole itsestäänselvyys, että jos jotain traagista tapahtuu, silloin asia pitää miettiä ja laskea uusiksi. Ihan niin kuin silloinkin jos kaikki rahat ovat yhteisiä. Normaalitilanteessa asiat kuitenkin rullaavat ihan ilman mitään sentin laskemisia ja velkoja, joihin kommentoin.
Miksi nämä poikkeustilanteet joutuu aina vääntämään rautalangasta?
Samaa ihmetellyt. Jos se suurituloisempi alkaakin tienata vähemmän kuin pienituloisempi, millä ilveellä pienituloisempi pystyy osallistumaan kuluihin enemmän kuin mitä nyt pystyy? Eiköhän siinä mene kaikki ihan uudelleen mietittäväksi, asumismuodosta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
Meillä on niin erilaiset tavat käyttää rahaa että täysin yhteisistä rahoista tuli vain riitaa jatkuvasti. Nyt on yhdessä sovittu suurinpiirtein että minkälainen elintaso halutaan ja kumpikin siirtää tuloistaan tietyn % yhteiselle käyttötilille ja yhteisiin säästöihin jotta tuo tavoite toteutuu. Lopuilla kumpikin tekee mitä huvittaa sen kummemmin toiselta kyselemättä.
Toinen vaihtoehto olisi ollut heittää muuten täysin toimiva parisuhde romukoppaan, pelkästään rahan takia. Minusta se olisi ollut tyhmää, kun ongelmaan oli näin yksinkertainen ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten te pystytte pitämään kaikki rahat yhteisinä? Siis niin ettei ole mitään omaa. Että palkat siirretään yhteisille tileille. Mun on saatava pitää mun palkasta edes jonkunlainen siivu itselläni. Haluan päättää säästänkö rahaa, ostanko 100 euron vai 200 euron kengät ym.
Miten te yhteisten rahojen kanssa pelaavat hoidatte hankinnat? Onko teillä todella niin, että saa ostaa mitä vaan kumpi vaan niillä yhteisillä rahoilla? Sovitteko aina etukäteen että nyt sinä saat ostaa 150eurolla jotain ja nyt minä saan ostaa 300 eurolla jotain? Vai miten. En kestäisi tuollaista ollenkaan. Siis tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, ei väitös että tuo ei voisi toimia tms.
Meillä siirretään palkasta yhteiselle tilille ehkä 50-60% tuloista ja loput sitten kumpikin käyttää tai on käyttämättä mihin haluaa.
Yhdessä asumisen alusta asti kummallakin osapuolella käyttöoikeus toisen tilille ja vielä yhteinen säästötili, jonne voi siirtää jonkinlaisen summan vaikka kuukausittain. Kumpi vain saa ostaa mitä vain, kunhan laskut saadaan maksettua ja ruokaan riittää rahaa. Tietty isommista hankinnoista (esim. telkkari, konsoli, tietokone) keskustellaan ja mietitään, onko varaa. Vaatteita ostellaan sen verran, kun tarvitaan. En oikein ymmärrä, miksi tämä olisi ongelma.
Telkkarit (400), tietokoneet (1000), puhelimet (200), induktioliesi (800) on meillä vielä niitä omia/pieniä hankintoja joista ei niin hirveesti tarvi keskustella. Toki lieden hankinta ja muu yhteisen talon remontointi siinä mielessä keskusteltava että ollaan samaa mieltä mitä hankitaan.
Mutta mies ei ikipäivänä laittaisi läppäriin tonnia, joten ihan hyvä että voin tehdä ostokseni itsenäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Jos kaikki tulot olisivat yhteisiä, niin silloin ostaisit siistä yhteisistä tuloista sen käsilaukun ja mies pyörän. Samaten sijoitukset ja niistä aiheutuvat tuotot/tappiot yhteisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa? Toki kummankin osapuolen tulee ajatella yhteistä parasta ja ottaa toinen huomioon, mutta eikös tuo ole ikään kuin oletus parisuhteessa.
Ikävä kyllä hyvin usein on niin, että miehen tarpeet menevät naisen tarpeiden edelle. Nainen joustaa, kun miehen pitää saada uusi auto, uudempaa viihde-elektroniikkaa, kalliimmat harrastusvälineet jne. Jos on omat rahat, kumpikin voi tehdä niillä mitä haluaa.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.