Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?

Loiset taas vauhdissa.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun voisikin olla yhteinen tili ja yhteiset rahat, mutta ei!

Mieheni on aivan onneton rahankäyttäjä, tai oikeastaan erinomainen KÄYTTÄJÄ mutta siis tuhlaa kaiken.

Minä olen parempituloinen ja huolehdin käytännössä kaikista asumiskustannuksista. Juuri tästä taas miehelle sanoin, että ei se nyt ihan niinkään käy, että ihan ilmaiseksi asutaan vaikka asunto onkin minun. Hän oli vaan että "niin?".

Mies maksaa autolainan, tankkaa ja käy joskus kaupassa. Kun sattuu huvittamaan. V***u että on alkanut ärsyttää! Tämä on siis vuosien mittaan nyt luisunut päin pahempaa. Sitten tilailee itselleen kaikkea hyödytöntä krääsää, mitä nyt milloinkin netissä mainostetaan.

Asioita mutkistaa, että olemme naimisissa ja on pieniäkin lapsia. Jos ei olisi, niin saisi moinen hyväksikäyttäjä lähteä ja pitkälle tåältä. Ja voi olla että saa vielä lähteä joka tapauksessa.

Vielä kun olisi yhteinen pankkitili niin huh huh....kusessa oltaisi monta kertaa. Ei minunkaan nettopalkkani suuren suuri ole, noin 2000€. Vituttaa vaan, kun minulle ei jää rahaa yhtään, mitä voisin käyttää itseeni. Kaikki menee peruselämiseen ja lapsiin. Mies kuitenkin syö varmaan enemmän kuin minä ja lapset yhteensä.

Ihmettelen, että eikö tuollaisilla ole mitään omatuntoa?

Lakkaa elättämästä sitä lusmua. Ilmoitat kylmästi, että muutto omaan kotiin ja sillä selvä ja lakkaat ostamasta sille ruokaa tai bensaa. Jollei äijä itse tankkaa tai käy kaupassa OMIN rahoin niin turha ulista. 

Ketju tukee hyvin tilastoja joiden mukaan näissä tapauksissa lähes poikkeuksetta mies on huomattavasti isotuloisempi. Jos nainen tienaa huomattavasti enemmän, luultavasti mies on väliaikaisesti opiskelemassa tai työtön - eikä nainen ole kuitenkaan hyvätuloinen.

Mies tienaa n. 300 000 vuodessa. Omat tulot on kotihoidontuki ja jonkin verran pääomatuloja. Mies maksaa asumisen ja lyhentää minun asuntolainani. Mies maksaa laskut ja ruuat. Lisäksi maksaa minulle hyvitykseksi kotonaolosta 5-10 t vuodessa, jotka sijoitan (tulonmenetys kotona olon ajalta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Ap, juokse! Miesystäväsi on juuri näitä "Laitetaan kaikki tasan 50-50" -ihmisiä, jotka oikeasti elävät jopa köyhemmän siivellä. Jos muuttaisitte yhteenn sinun tulosi todennäköisesti tippuisivat (et saisi enää asumislisää etkä voisi tosi tiukassa tilanteessa hakea toimeentulotukea miehen tulojen takia) ja mies ei varmasti kompensoisi mitään, alkaisi vain itkeä että "Mutta kun kaikki puoliksi yyy" vaikka itse varmaa söisikin suurimman osan kotinne ruuista. Hän kuitenkin voittaisi esim alhaisemmassa vuokrassa. 

Komppaan tätä vastaajaa. Nyt, ap, sulla on tuhannen taalan paikka miettiä, millaisen parisuhteen ja elämän toivot itsellesi. Fiksuja ja reiluja miehiä kyllä maailmassa riittää, sellaisia jotka haluavat hemmotella sinua ihan omasta halustaan eikä pitkin hampain pakotettuna jos silloinkaan. Sorry, mutta miesystäväsi kuulostaa sairaalloisen pihiltä kusipäältä. Kuulostele tarkkaan, millä tavoin hän ottaa onkeensa keskustelunavauksesi asiasta. Epäilenpä, ottaako ainakaan pitkäaikaisesti. Tuo piheys tuppaa olemaan aika pysyvä luonteenpiirre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Hirveä tyyppi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Ei sinun tarvitse tehdä kotitöistä yhtään enempää kuin miehenkään jos kerran molemmat maksavat omat menonsa. Jos jompi kumpi tekee kotona enemmän, niin silloin hän vastavuoroisesti maksaa vähemmän. 

Älä käytä englantia suomenkielisessä tekstissä. Se antaa sinusta typerän vaikutelman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä täysin yhteistalous. Minulla n 3 kertaa pienempi palkka kuin miehellä ja kaikki rahat yhteisiä. Autot omia ja ei kulutusluottoja. Mies maksaa asuntolainan n 1500€ ja minä muut kulut n 500€/kk ka molemmat laittaa 200€/kk matka rahastoon. Minulla yleensä rahat ei riitä koko kuukautta j tällöin mies siirtää mulle lisää ja ei niistä kirjaa pidetä. Tarjosin naimisiin mennessä avioehtoa mutta mies ei suostunut :) kuulemma perheessä kaikki on yhteistä. Tapoja on monia ja se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

Tuota tuota, kai tuo asuntolaina on teidän yhteisissä nimissä? Kannattaisiko mielummin tehdä niin, että maksatte molemmat lainaa pois 750e/kk ja mies maksaa muut kulut ja noita matkoja jos niille haluatte mennä? Muuten tuossa käy niin että kun mies kuolee tai eroatte, sinulla ei ole paperilla mitän osuutta asunnosta. Joudut esim. maksamaan enemmän perintöveroa ja avioerossa sinulla ei ole mitään automaatiota asuntoon, vaikka avioehtoa ei ole. 

Meillä on myös näin kulut. Totta kai laina/kiinteistö on molempien nimissä vaikka mies sitä yksin maksaa. Ihan sama kumpi sitä lainaa maksaa, turha siirrellä rahoja tileiltä toisille. Ei kai kukaan muuten tuollaiseen suostuisi, jollei siitä itse mitään hyötyisi?

Ei ole mikään tottakai. Yllättävän monissa pariskunnissa menee niin että mies maksaa yksin lainaa ja nainen kaikkia muita kuluja. Ja sit ihmetellään kun erotaan että miehelle on kertynyt omaisuutta, mutta naiselle ei. "Turha siirrellä rahoja tileiltä toisille" Me ainakin tehtiin lainanoton yhteydessä yhteinen lainanhoitotili, jolle molemmat laittaa sen 50% lainasummasta. Ei ole mikään ongelma. 

Me ei tehty ja lainanlyhennys lähtee suoraan miehen tililtä. Maksan sitten muuta pienemmillä tuloillani ja laina/talo on molempien nimissä 50/50. En näe tässä mitään ongelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Ei sinun tarvitse tehdä kotitöistä yhtään enempää kuin miehenkään jos kerran molemmat maksavat omat menonsa. Jos jompi kumpi tekee kotona enemmän, niin silloin hän vastavuoroisesti maksaa vähemmän. 

Älä käytä englantia suomenkielisessä tekstissä. Se antaa sinusta typerän vaikutelman. 

Olet itse selvästi hyvän vaikutelman tekemisen mestari. Onnittelut! Vaikutat ihanalta ihmiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun voisikin olla yhteinen tili ja yhteiset rahat, mutta ei!

Mieheni on aivan onneton rahankäyttäjä, tai oikeastaan erinomainen KÄYTTÄJÄ mutta siis tuhlaa kaiken.

Minä olen parempituloinen ja huolehdin käytännössä kaikista asumiskustannuksista. Juuri tästä taas miehelle sanoin, että ei se nyt ihan niinkään käy, että ihan ilmaiseksi asutaan vaikka asunto onkin minun. Hän oli vaan että "niin?".

Mies maksaa autolainan, tankkaa ja käy joskus kaupassa. Kun sattuu huvittamaan. V***u että on alkanut ärsyttää! Tämä on siis vuosien mittaan nyt luisunut päin pahempaa. Sitten tilailee itselleen kaikkea hyödytöntä krääsää, mitä nyt milloinkin netissä mainostetaan.

Asioita mutkistaa, että olemme naimisissa ja on pieniäkin lapsia. Jos ei olisi, niin saisi moinen hyväksikäyttäjä lähteä ja pitkälle tåältä. Ja voi olla että saa vielä lähteä joka tapauksessa.

Vielä kun olisi yhteinen pankkitili niin huh huh....kusessa oltaisi monta kertaa. Ei minunkaan nettopalkkani suuren suuri ole, noin 2000€. Vituttaa vaan, kun minulle ei jää rahaa yhtään, mitä voisin käyttää itseeni. Kaikki menee peruselämiseen ja lapsiin. Mies kuitenkin syö varmaan enemmän kuin minä ja lapset yhteensä.

Ihmettelen, että eikö tuollaisilla ole mitään omatuntoa?

Nyt en tajua. Sinä siis omistat asunnon. Maksat mukisematta kaiken asuntoon ja asumiseen liittyvän vai? Miksi et sano suoraan miehelle, mikä hänen osuutensa kuluista on? Miksi annat tuon jatkua?

En maksa mukisematta, mutta maksan kuitenkin lopulta, koska minun nimenihän siinä menee jos maksamatta jää.

Olen miehelle näyttänyt ihan selkeät lukemat mutta ei, ei tapahdu mitään.

Lapset on ainut syy että olen vielä sietänyt tätä. Mies on hyvä isä, joten perheen rikkomisen kynnys on minulla tosi korkealla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Ap, juokse! Miesystäväsi on juuri näitä "Laitetaan kaikki tasan 50-50" -ihmisiä, jotka oikeasti elävät jopa köyhemmän siivellä. Jos muuttaisitte yhteenn sinun tulosi todennäköisesti tippuisivat (et saisi enää asumislisää etkä voisi tosi tiukassa tilanteessa hakea toimeentulotukea miehen tulojen takia) ja mies ei varmasti kompensoisi mitään, alkaisi vain itkeä että "Mutta kun kaikki puoliksi yyy" vaikka itse varmaa söisikin suurimman osan kotinne ruuista. Hän kuitenkin voittaisi esim alhaisemmassa vuokrassa. 

Voi että pistää vihaksi. Eihän tuo ole mitään 50-50 että maksattaa toisella ruokansa! Tuo on 100-0, kun vain toinen ostaa vapaaehtoisesti yhteisiä asioita.

121212 kirjoitti:

Ketju tukee hyvin tilastoja joiden mukaan näissä tapauksissa lähes poikkeuksetta mies on huomattavasti isotuloisempi. Jos nainen tienaa huomattavasti enemmän, luultavasti mies on väliaikaisesti opiskelemassa tai työtön - eikä nainen ole kuitenkaan hyvätuloinen.

Totta. Ja ketjussa huomaa asenteen, että vain pienituloiselle voisi sattua jotain (työttömyys, sairaus tms). Ei ymmärretä lainkaan, että juuri suurituloisemman tulojen romahtamisen vuoksi elintason nostamisen sijasta tulee säästää, sijoittaa ja/tai muuten varmistaa, että mikäli näin käy, ei ollakaan heti kusessa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Ap, juokse! Miesystäväsi on juuri näitä "Laitetaan kaikki tasan 50-50" -ihmisiä, jotka oikeasti elävät jopa köyhemmän siivellä. Jos muuttaisitte yhteenn sinun tulosi todennäköisesti tippuisivat (et saisi enää asumislisää etkä voisi tosi tiukassa tilanteessa hakea toimeentulotukea miehen tulojen takia) ja mies ei varmasti kompensoisi mitään, alkaisi vain itkeä että "Mutta kun kaikki puoliksi yyy" vaikka itse varmaa söisikin suurimman osan kotinne ruuista. Hän kuitenkin voittaisi esim alhaisemmassa vuokrassa. 

Komppaan tätä vastaajaa. Nyt, ap, sulla on tuhannen taalan paikka miettiä, millaisen parisuhteen ja elämän toivot itsellesi. Fiksuja ja reiluja miehiä kyllä maailmassa riittää, sellaisia jotka haluavat hemmotella sinua ihan omasta halustaan eikä pitkin hampain pakotettuna jos silloinkaan. Sorry, mutta miesystäväsi kuulostaa sairaalloisen pihiltä kusipäältä. Kuulostele tarkkaan, millä tavoin hän ottaa onkeensa keskustelunavauksesi asiasta. Epäilenpä, ottaako ainakaan pitkäaikaisesti. Tuo piheys tuppaa olemaan aika pysyvä luonteenpiirre.

No juuri näin. Aika vaikea on ollut kuitenkin mun löytää fiksua ja reilua miestä, oon ollut sinkkuna pitkiä aikoja. Noh, eipä ainakaan sinkkuus sitten pelota, tiedän että pärjään kyllä itseksenikin.

Tuli muuten mieleen, että kyllähän mies kerran järjestikin mulle suurieleisesti yllärin. Sitä vatvottiin ja kiherrettiin varmaan viikon verran, että nytpä sitten laitat itsesi valmiiksi lauantaina kello se ja se, hän on järjestänyt jotain kivaa. Olin aivan otettu ja puunasin itseni viimeisen päälle ja odotin miestä mekossa ja korkkareissa  ja täydessä tällingissä kun hän saapui. Miehellä oli reisitaskuhousut ja t-paita ja ruokakassi mukanaan. Hän tuli tekemään mulle ruokaa. Noh, romanttista toki sekin, mutta... Ilta jatkui sitten paikallisessa, jossa oli stand up -keikka, liput 8e. Mies maksoi mut sisään, juomani maksoin itse. Taisinpa tarjota miehellekin vanhasta tottumuksesta bissen, mikä nyt on sitten taas vaan ihan omaa tyhmyyttäni. Olisin odottanut, että mut olisi vähintäänkin syömään oikein kivaan paikkaan. Ja en siis voi painottaa nyt tarpeeksi sitä, että miehen tulot ovat oikeasti isot. Aika surullista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Ap, juokse! Miesystäväsi on juuri näitä "Laitetaan kaikki tasan 50-50" -ihmisiä, jotka oikeasti elävät jopa köyhemmän siivellä. Jos muuttaisitte yhteenn sinun tulosi todennäköisesti tippuisivat (et saisi enää asumislisää etkä voisi tosi tiukassa tilanteessa hakea toimeentulotukea miehen tulojen takia) ja mies ei varmasti kompensoisi mitään, alkaisi vain itkeä että "Mutta kun kaikki puoliksi yyy" vaikka itse varmaa söisikin suurimman osan kotinne ruuista. Hän kuitenkin voittaisi esim alhaisemmassa vuokrassa. 

Komppaan tätä vastaajaa. Nyt, ap, sulla on tuhannen taalan paikka miettiä, millaisen parisuhteen ja elämän toivot itsellesi. Fiksuja ja reiluja miehiä kyllä maailmassa riittää, sellaisia jotka haluavat hemmotella sinua ihan omasta halustaan eikä pitkin hampain pakotettuna jos silloinkaan. Sorry, mutta miesystäväsi kuulostaa sairaalloisen pihiltä kusipäältä. Kuulostele tarkkaan, millä tavoin hän ottaa onkeensa keskustelunavauksesi asiasta. Epäilenpä, ottaako ainakaan pitkäaikaisesti. Tuo piheys tuppaa olemaan aika pysyvä luonteenpiirre.

No juuri näin. Aika vaikea on ollut kuitenkin mun löytää fiksua ja reilua miestä, oon ollut sinkkuna pitkiä aikoja. Noh, eipä ainakaan sinkkuus sitten pelota, tiedän että pärjään kyllä itseksenikin.

Tuli muuten mieleen, että kyllähän mies kerran järjestikin mulle suurieleisesti yllärin. Sitä vatvottiin ja kiherrettiin varmaan viikon verran, että nytpä sitten laitat itsesi valmiiksi lauantaina kello se ja se, hän on järjestänyt jotain kivaa. Olin aivan otettu ja puunasin itseni viimeisen päälle ja odotin miestä mekossa ja korkkareissa  ja täydessä tällingissä kun hän saapui. Miehellä oli reisitaskuhousut ja t-paita ja ruokakassi mukanaan. Hän tuli tekemään mulle ruokaa. Noh, romanttista toki sekin, mutta... Ilta jatkui sitten paikallisessa, jossa oli stand up -keikka, liput 8e. Mies maksoi mut sisään, juomani maksoin itse. Taisinpa tarjota miehellekin vanhasta tottumuksesta bissen, mikä nyt on sitten taas vaan ihan omaa tyhmyyttäni. Olisin odottanut, että mut olisi vähintäänkin syömään oikein kivaan paikkaan. Ja en siis voi painottaa nyt tarpeeksi sitä, että miehen tulot ovat oikeasti isot. Aika surullista.

Ap

Miehesi on pihi. Pihiydessä ei sinällään ole mitään vikaa, kunhan ei maksata omia juttujaan toisella. Sun miehesi maksattaa sulla. Teillä ei tule toimimaan 50%-50,% koska miehesi tekemistä yhteisistä ostoksista sinä maksat 50% ja sinun tekemistäsi yhteisistä ostoksista sinä maksat 100%. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä täysin yhteistalous. Minulla n 3 kertaa pienempi palkka kuin miehellä ja kaikki rahat yhteisiä. Autot omia ja ei kulutusluottoja. Mies maksaa asuntolainan n 1500€ ja minä muut kulut n 500€/kk ka molemmat laittaa 200€/kk matka rahastoon. Minulla yleensä rahat ei riitä koko kuukautta j tällöin mies siirtää mulle lisää ja ei niistä kirjaa pidetä. Tarjosin naimisiin mennessä avioehtoa mutta mies ei suostunut :) kuulemma perheessä kaikki on yhteistä. Tapoja on monia ja se mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

Tuota tuota, kai tuo asuntolaina on teidän yhteisissä nimissä? Kannattaisiko mielummin tehdä niin, että maksatte molemmat lainaa pois 750e/kk ja mies maksaa muut kulut ja noita matkoja jos niille haluatte mennä? Muuten tuossa käy niin että kun mies kuolee tai eroatte, sinulla ei ole paperilla mitän osuutta asunnosta. Joudut esim. maksamaan enemmän perintöveroa ja avioerossa sinulla ei ole mitään automaatiota asuntoon, vaikka avioehtoa ei ole. 

Perintöveroa mistä? Puoliso ei peri, jos on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Pienituloisempana toivoisin että toinen puoliso ainakin huomauttamatta pitäisi huolta että maksaa vähintäänkin omansa. Erityisen otettu olisin, jos hän joskus huomioisi minua jotenkin sellaisella tavalla, johon minulla ei ole varaa, mutta hänellä on. En koskaan silti suostuisi siihen, että toinen maksaisi kaikki yhteiset menot ja minä siipeilisin. Se ei ole oikein.

Eiköhän tuo ole jokaisen parisuhteen oma asia, miten tulonsa ja menonsa jakaa. Jos mies haluaa maksaa, mies haluaa maksaa. Vielä nykyaikana joillekin miehille on iso asia saada olla perheen elättäjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.

Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä?  Ap

Oletko puhunut asiasta hänen kanssaan? Pyydä tulemaan kylään ruokakassin kera. 

Olen puhunut nyt joo. Tilanne on niin sanotusti päällä. Olen pyytänyt monesti tulemaan ruokakassin kanssa ja hän tuleekin, mutta hän tulee sitten kyllä myös kuitin kanssa. Näillä kerroilla hän siis edellyttää, että maksan puolet laskusta. Pitänee jatkossa (jos sellaista nyt tulee) alkaa sitten laskea hinta myös jokaiselle leipäpalalle ja aterialle jonka hän luonani syö. Aika ankealta tuntuu. Eli mun ostokset menee mun piikkiin, hänen (vain käskystä tapahtuvat) ostoksensa maksetaan puoliksi. Ap

Ap, juokse! Miesystäväsi on juuri näitä "Laitetaan kaikki tasan 50-50" -ihmisiä, jotka oikeasti elävät jopa köyhemmän siivellä. Jos muuttaisitte yhteenn sinun tulosi todennäköisesti tippuisivat (et saisi enää asumislisää etkä voisi tosi tiukassa tilanteessa hakea toimeentulotukea miehen tulojen takia) ja mies ei varmasti kompensoisi mitään, alkaisi vain itkeä että "Mutta kun kaikki puoliksi yyy" vaikka itse varmaa söisikin suurimman osan kotinne ruuista. Hän kuitenkin voittaisi esim alhaisemmassa vuokrassa. 

Komppaan tätä vastaajaa. Nyt, ap, sulla on tuhannen taalan paikka miettiä, millaisen parisuhteen ja elämän toivot itsellesi. Fiksuja ja reiluja miehiä kyllä maailmassa riittää, sellaisia jotka haluavat hemmotella sinua ihan omasta halustaan eikä pitkin hampain pakotettuna jos silloinkaan. Sorry, mutta miesystäväsi kuulostaa sairaalloisen pihiltä kusipäältä. Kuulostele tarkkaan, millä tavoin hän ottaa onkeensa keskustelunavauksesi asiasta. Epäilenpä, ottaako ainakaan pitkäaikaisesti. Tuo piheys tuppaa olemaan aika pysyvä luonteenpiirre.

No juuri näin. Aika vaikea on ollut kuitenkin mun löytää fiksua ja reilua miestä, oon ollut sinkkuna pitkiä aikoja. Noh, eipä ainakaan sinkkuus sitten pelota, tiedän että pärjään kyllä itseksenikin.

Tuli muuten mieleen, että kyllähän mies kerran järjestikin mulle suurieleisesti yllärin. Sitä vatvottiin ja kiherrettiin varmaan viikon verran, että nytpä sitten laitat itsesi valmiiksi lauantaina kello se ja se, hän on järjestänyt jotain kivaa. Olin aivan otettu ja puunasin itseni viimeisen päälle ja odotin miestä mekossa ja korkkareissa  ja täydessä tällingissä kun hän saapui. Miehellä oli reisitaskuhousut ja t-paita ja ruokakassi mukanaan. Hän tuli tekemään mulle ruokaa. Noh, romanttista toki sekin, mutta... Ilta jatkui sitten paikallisessa, jossa oli stand up -keikka, liput 8e. Mies maksoi mut sisään, juomani maksoin itse. Taisinpa tarjota miehellekin vanhasta tottumuksesta bissen, mikä nyt on sitten taas vaan ihan omaa tyhmyyttäni. Olisin odottanut, että mut olisi vähintäänkin syömään oikein kivaan paikkaan. Ja en siis voi painottaa nyt tarpeeksi sitä, että miehen tulot ovat oikeasti isot. Aika surullista.

Ap

Miehesi on pihi. Pihiydessä ei sinällään ole mitään vikaa, kunhan ei maksata omia juttujaan toisella. Sun miehesi maksattaa sulla. Teillä ei tule toimimaan 50%-50,% koska miehesi tekemistä yhteisistä ostoksista sinä maksat 50% ja sinun tekemistäsi yhteisistä ostoksista sinä maksat 100%. 

No just näin. Aloin täällä oikein miettiä että olikohan nuo aiemmin kuvaamieni yllärideittien kustannukset miehelle isommat kuin mitä mulla menee ihan tän arkitalouden pyörittämiseen ja hänen ruokkimiseensa joka ikinen päivä? Kai se sitten on romanttista kun toinen tekee kerrankin sen ruoan, mutta ei se nyt silleen säväytä, kun itse kokkailen ihan joka päivä. Oi, tällä hetkellä muistelen haikeana erästä entistä miesystävääni, joka laittoi välillä ihan pikkutakin päälle ja vei mut syömään hienosti. Vastaavasti minäkin kyllä vein sitten hänet vuorostani. Se oli mukavaa aikaa. Alkaakohan tässä vanha suola kohta janotella, jos ei meno muutu?

Ap

Meillä oli pitkään täysin yhteiset rahat, kaikki tulot tuli samalle tilille ja niistä maksettiin kaikki laskut. Myös omaisuus oli aikalailla 50/50 kummankin nimissä, vaikka miehen tulot ovat olleet omiani suuremmat koko matkan. Vastaavasti kun sain pienen perinnön (90000€), annoin siitä miehelle puolet. 

Miehen nykyisen työpaikan myötä tuli kuvioon se, että mies on alkanut säästää työpaikan systeemin kautta ja myös hallinnoi näitä säästöjä. Palkka ei tule siis ihan kokonaan enää tilille, nettopalkasta noin 20% menee säästöön. Toisaalta jos tilille tulevat rahat eivät riitä laskuihin, niin pyydän mieheltä lisää rahaa laskujen maksuun ja osa noista miehen säästöistä menee  näihin, koska ei mies suostu elämään sillä rahalla mikä tilille tulee. 

Minä hallinnoin meidän perheen kaikkia muita sijoituksia poislukien miehen työsuhdeosakket ja miehen säästöillä hankkimat sijoitukset. En pidä pahana, että mies hoitaa osan omista sijoituksistaan, koska tämä on johtanut myös siihen että hän on opetellut käyttämään verkkopankkia ja myös tekemään veroilmoituksensa, jonka minä tein ensimmäiset viisi vuotta. Jos satun vaikka kuolemaan tapaturmaisesti, niin on hyvä että mies osaa edes maksaa laskuja verkkopankissa.

Koska miehen tulot ovat omiani suuremmat, meillä on myös hieman epäsymmetriaa siinä, miten rahaa käytetään. Itse en työttömänä kehtaa käydä lounasravintoloissa päivittäin, kuten miehellä on tapana. Ostan itselleni vaatetta tarpeen mukaan ja käyn kampaajalla, mutta mitään kalliita turhuuksia en juurikaan ostele. Mies taas saattaa ostaa minulta kysymättä parin kolmen tonnin pyörän ja se on ihan ok, koska ei kuitenkaan vaaranna perheen rahatilannetta. Suuremmista yhteisistä hankinnoista sovitaan yhdessä. Nykyisen auton mies osti kokonaan omilla rahoillaan, koska hänellä oli rahaa tilillä ja minulla ei, enkä halunnut sijoituksiakaan myydä mokoman takia. Samaten kun ostettiin pieni asunto, niin mies osti siitä 70% ja minä 30%, koska miehen maksukyky oli parempi. Joustavasti siis katsotaan tilanteen mukaan. Avioehtoa meillä ei ole, joten sen puolesta ei ole niin väliä kenen nimissä omaisuus on, mutta silti minusta on kiva että minullakin on omaisuutta, vaikka nykyisin se ei ole enää 50% kaikesta vaan ehkä 40% tai jotain sen suuntaista.

Vierailija kirjoitti:

Olen kerran ollut pitkässä parisuhteessa jossa mies oli pienempi palkkaisempi ja hän oletti, että minä parempi palkkaisempana maksan ihan kaiken; vuokran, sähkön, auton, ruuat ja hankinnat. Jos joskus puhuttiin, että ostetaan jokin isompi hankinta niin hän maksaa minulle siitä 50% hinnasta takaisin. Eipä maksanut. Luonnollisesti vein nämä minun ostamani tavarat, joita oli koko asunnon irtaimisto erossa mukanani. Siinäpä mies sitten mietti kun ei ollut mitään asunnossa minun lähtiessäni.

Nykyisen puolison kanssa suht. samat tulot niin kaikki menee puoliksi. Enää ikinä elätä ketään.

Jos käy niin iklävästi että puolisosi sairastuu tai jää työttömäksi niin mitä sitten?

Entä jos jäät itse muutamaksi vuodeksi otiin lapsia hoitamaan?

Sinuna jättäisin tuollaisen loisen mahdollisimman pian. Tuosta ei mitään hyvää seuraa. Enkä usko, että mies on sinun kanssa rakkaudesta vaan pelkästään hyöty mielessä.