Lue keskustelun säännöt.
Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu mitä ne yhteiset menot on. Yleisesti:
Jos kyse esimerkiksi asumisesta, niin jos kulut on sovittumaksettavan puoliksi, tulee pariskunnan asua siten, mihin pienituloisella olisi oikeasti varaa. Ei siten, miten isotuloinen tahtoo.
Jos taas isotuloinen tahtoo asua suuresti ja kalliisti, hän maksakoon lystin, tai korkeintaan pienituloinen osallistuu sen verran, kun mitä asumiskulut hänelle halvimmillaan olisi.
Meidän perheessä mulla ja miehellä on isot tuloerot, mutta tästä ei ole koskaan tarvinut tehdä ongelmaa, koska meillä on rahat yhteisiä.
Olen huomannut, että perheissä jossa rahat on yhteisiä mies on aivan täysin vässykkä. Säilytätkö miehesi palleja käsilaukussasi?
En ole koskaan tavannut miehekästä ja kunnioitettavaa miestä, jolla on yhteinen tili vaimonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiselleni kun ehdotin että kirjataan menot yhdessä ylös ja katsotaan sitten niin hän piti sitä epäromanttisena ja tunteettomana asiana, mokoman istan pitämistä. Onko vinkkejä miten numerot voidaan muuttaa tunteiksi jotta tunneihmiseen saa raha-asioissa kontaktia? Tämä ei ole siis trolli vaan ihan aito kysymys.
Etsi itseäsi varakkaampi nainen.
Huomaat että tunteet muuttuvat numeroiksi hyvin nopeasti, eikä menojen ylös kirjaaminen aiheuta ongelmia.
Naisten periaate: mikä on minun, on minun. Mikä on sinun, on meidän.
Voi nyt herranjumala, kun tää koko ketju käsittelee nimenomaan alun perin tilannetta, jossa asiat ovat juuri toisinpäin.
Kunnioitan omaa miestäni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki - tulot, menot, lapset, omaisuus ja tili - on yhteisiä. Molempien tulot menee samalle tilille, josta maksetaan kaikki mitä pitääkin. Aivan sama kumpi sen rahan on tienannut.
Juuri näin ! Miksi olla yhdessä lainkaan jos asiat eivät ole yhteisiä ! Meillä ollut näin 22 vuotta ja hyvin toimii , rakkaus kukoistaa molemmin puolin :)
Naimisiin mennessä kummallakin oli jo omaisuutta. Minulla asunto ja metsämaata, miehellä myös asunto ja lisäksi sijoituksia. Ei mitään järkeä alkaa näitä yhdistämään. Lisäksi kulutustottumukset hyvin erinlaiset. Sen takia laitoimme yhteisen tilin, josta maksettiin yhteiset menot, mutta muuten pidimme raha-asiamme erillään. En näe mitään syytä miksi emme olisi olleet yhdessä tämän asian takia. Koskaan ei ollut rahasta riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioitan omaa miestäni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki - tulot, menot, lapset, omaisuus ja tili - on yhteisiä. Molempien tulot menee samalle tilille, josta maksetaan kaikki mitä pitääkin. Aivan sama kumpi sen rahan on tienannut.
Juuri näin ! Miksi olla yhdessä lainkaan jos asiat eivät ole yhteisiä ! Meillä ollut näin 22 vuotta ja hyvin toimii , rakkaus kukoistaa molemmin puolin :)
Tilanteet ovat erilaisia. Jos olisin tavannut nykyisen mieheni jo nuorena, mulla ei olisi tällaista omaisuutta kuin nyt on. Enkä todennäköisesti olisi nykyisessä työssänikään. Meillä olisi mahdollisesti yhteinen omaisuus, mutta huomattavasti vähemmän.
En kuitenkaan tavannut miestäni nuorena. Kun aikoinaan muutin yksiöstä kaksioon, en myynyt vanhaa asuntoani vaan otin uuden lainan ja laitoin yksiön vuokralle. Kun muutin tähän isompaan asuntoon ex-mieheni kanssa, otimme molemmat lainaa tätä asuantoa varten, laitoin kaksion vuokralle ja asuimme lasten kanssa tässä. Tuli ero, mies myi oman puolikkaansa asunnosta minulle. Vuokralaiset ovat ajan mittaan maksaneet yksiön ja kaksion asuntolainat pois ja mulla on velkaa enää tästä asunnosta. Lapseni olivat jo teinejä, kun tapasin nykyisen mieheni. Hän ei halunnut eikä hänellä olisi ollut varaakaan ostaa puolikasta tästä kodista. Minä jatkoin lainani maksamista ja mies saa asua varsin edullisesti maksaessaan vain puolet yhtiövastikkeesta eli noin 200 €/kk. Lisäksi maksoin omien lasteni elämisen. Lapseni ovat muuttaneet jo omilleen ja minun ja mieheni yhteinen elintaso on mitoitettu niin, että myös miehellä jää riittävästi rahaa omiin juttuihinsa, vaikka maksamme yhteiset kulut puoliksi. Omat kulunsa kumpikin maksaa itse.
Vaikka rakastankin miestäni, en näe mitään syytä, miksi minun pitäisi antaa puolet omaisuudestani tai tuloistani hänelle. Annan omaisuuteni aikanaan lapsilleni. Lisäksi omaisuuteni toimii mulle turvana sitä varten, jos sattuisi jotain enkä selviytyisikään tämän asunnon lainasta loppuun asti.
Uusperheissä nyt on järkevää pitääkin rahat tiukasti erillään, myös omaisuus. Avioehdon pitäisi olla näissä kuvioissa pakollinen. Normi ydinperheessä on vähän eri kuviot, kun ei ole eksiä, nyksiä, ankkurilapsia, sun ja mun lapsia sekä seitsemäätoista tätiä, setää, isomummoa ja -pappaa.
Totta. Varsinkin, jos on pieniä lapsia. Meillä onneksi oli tilanne, jossa miehen lapset olivat tavatessamme jo aikuisia. Omani tuolloin 17- ja 15-vuotiaat. Kun mies muutti luokseni, esikoinen asui jo omillaan ja kuopuskin kirjoitti jo ylioppilaaksi.
Jos olisimme mieheni kanssa tavanneet jo nuorina, mulla ei olisi yksiötä eikä kaksiota. Olisimme todennäköisesti asuneet vuokralla siihen asti, että on lapsia ja tarvitaan perheasunto. Perheasuntokin olisi ollut pienempi kuin tämä, koska miehellä ei olisi ollut tähän varaa eikä mullakaan vakuuksina yksiötä ja kaksiota.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on mulle ihan uskomatonta luettavaa. Olen kirjoittanut tähän jo aikaisemmin meidän perheen tilanteessa eli yhteiset rahat, vaimo tienaa miestä enemmän (töissä ollessa 4200 e vs 1500 e nettotulojen ero) ja yhteinen omaisuus.
Meillä tulee kaikki tuet (hoitoraha, lapsilisä, palkat) samalle tilille ja pääomatulot toiselle tilille. Molemmat tilit ovat yhteisiä. Seurusteluaikana pidettiin omat tilit, mutta muutettaessa yhteen käytiin läpi tarkasti mitä elämältä halutaan, miten käytetään rahaa ja mihin säästetään. Naimisiin mentäessä kaikesta tuli yhteistä. Ehkä se on meidän molempien taustasta johtuva asia. Ollaan molemmat kotoisin maatiloilta ja niissä aina myös sillä emännällä joka tuli miehen kotitaloon asumaan oli vankka asema. Mies päätti viljan myynnistä, lainoista ja rakentamisesta, hevosten ostamisesta ja osuuskauppaan liittymisestä, mutta naisen takana oli maitotili ja avaimet kaikkialle. Tärkeintä oli ajatus siitä että haettiin koko talon parasta, koko perheen parasta ja siihen pyrittiin yhdessä. Sama ajatus on meilläkin.
Kaikessa mietitään mitä tämä tarkoittaa perheen kannalta. Kun minulle tarjottiin ylennystä toisella paikkakunnalla lasten ollessa pieniä, en olisi voinut ottaa paikkaa vastaan jos mies ei olisi jäänyt kotiin useaksi vuodeksi. En olisi aikaisemmassa työssä voinut tehdä iltatöitä tai matkustaa, jos mies ei olisi kantanut vastuuta päiväkotirumbasta. Tahdon, että kaikilla meidän perheessä on mahdollisuus harrastaa ja voida hyvin.
Ja jos tämä liitto päättyy eroon, niin ei se poista sitä faktaa, että nykyisen omaisuuden kartuttamisessa miehen panostuksella perhe-elämään on ollut merkittävä vaikutus. Näin 15 vuoden jälkeen ei kuitenkaan siltä vaikuta että ero olisi tulossa.
Meillä on onneksi molemmilla aika lailla samanlaiset rahankäyttöajatukset. Ollaan yhdessä valittu mihin sijoitetaan, mihin pitkän tähtäimen unelmiin säästetään ja arjessa ostetaan aikalailla samalla summalla omia juttuja. Minä matkoja ja vaatteita, mies elektroniikkaa ja harrastusvälineitä.
Siihenkin ollaan varauduttu että minä kuolen ja mies jää yksin. Lapsille on omaa omaisuutta suoraan perittäväksi, ei jää yhteinen koti pantiksi lesken asumisoikeuden vuoksi. Mies saa kodin velattomaksi henkivakuutuskorvauksen ansiosta ja pystyy sillä ja pääomatuloilla elättämään lapset palkkansa lisäksi.
Mikä tässä nyt on niin uskomatonta luettavaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein ymmärrä kysymystä. Tai siis varmaan tarkoitettu kämppiksille. Itse elän avioliitossa, jossa tietysti kaikki tulee ja menee yhteisen tilin kautta.
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä kysymystä. Tai siis varmaan tarkoitettu kämppiksille. Itse elän avioliitossa, jossa tietysti kaikki tulee ja menee yhteisen tilin kautta.
En ole koskaan kuullut vanhempieni riitelevän rahasta. Heillä ei ole koskaan ollut yhteistä tiliä. Käsittääkseni heillä on jonkinlainen luonteva systeemi, jossa isotuloisempi isäni maksaa enemmän asioista, mutta äitini kyllä myös osallistuu. Lainaa vaativat hankinnat on ostettu puoliksi ja kummankin nimiin. Äitini ei aja autoa, mutta on maksanut aina puolet autolainoista, koska auto on kuitenkin koko perheen hyväksi. Heillä on ajatus perheestä yksikkönä, jonka eteen kumpikin tekee töitä. Lisäksi heillä on ajatus siitä, että kummallakin pitää olla myös omaa rahaa ja oikeus käyttää sitä itseensä miten parhaaksi katsoo. Näyttää toimivan hyvin. Itse en koskaan halua, että kaikki rahani menevät yhteiselle tilille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä miten te pystytte pitämään kaikki rahat yhteisinä? Siis niin ettei ole mitään omaa. Että palkat siirretään yhteisille tileille. Mun on saatava pitää mun palkasta edes jonkunlainen siivu itselläni. Haluan päättää säästänkö rahaa, ostanko 100 euron vai 200 euron kengät ym.
Miten te yhteisten rahojen kanssa pelaavat hoidatte hankinnat? Onko teillä todella niin, että saa ostaa mitä vaan kumpi vaan niillä yhteisillä rahoilla? Sovitteko aina etukäteen että nyt sinä saat ostaa 150eurolla jotain ja nyt minä saan ostaa 300 eurolla jotain? Vai miten. En kestäisi tuollaista ollenkaan. Siis tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni, ei väitös että tuo ei voisi toimia tms.
Meillä siirretään palkasta yhteiselle tilille ehkä 50-60% tuloista ja loput sitten kumpikin käyttää tai on käyttämättä mihin haluaa.
Tietenkin yhteiset rahat edellyttää sitä, että kummallakin osapuolella on edes jonkinlainen tolkku rahankäytössä. Mutta kyllä meillä on niin, että niillä yhteisillä rahoilla saa ostaa itselleen tarpeellista ja joskus vähän tarpeetontakin, kunhan ei nyt ihan lapasesta lähde. En minä kysy mieheltä, voinko nyt ostaa kengät, jos hän on kenkiä vailla. Eikä hän kysy minulta, voiko nyt ostaa ulkoilutakin, jos sellaista tekee mieli. Mun kengät on alle 150€ mutta mies saattaa ostaa 350€ takin. Tai 700€ kuntopyörän. Minä ostan vaatteita vain tarpeeseen, mutta sitten kun olen liian kauan lykännyt niiden ostamista ja tilanne pääsee kriisiytymään, saattaa mennä 1000€ kerralla kun vähän päivitän garderoobia.
Koska mies tienaa valtaosan meidän yhteisistä rahoista, niin minusta on ihan luonnollista että hän myös kokee voivansa käyttää niitä hieman vapaammin. Minä en raaskisi ostaa itselleni 350€ takkia, 150€ alkaa olla minulle jo kipurajoilla. Vaikka mies välillä ostaakin itselleen jotain kalliimpaa, niin ei ne rahat silti koskaan ole lopussa.
Ainoa mihin säästän on eläke, siihen menee 5000€ vuodessa. Mieheltä myös, vaikka hänelle on karttumassa ihan asiallinen eläke. Muita sijoituksiani en miehen tienaamilla rahoilla kartuta.
Minä vähempituloisena annan palkastani miehelle sen minkä pystyn. Mies maksaa loput. Ihan reilua mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Telkkarit (400), tietokoneet (1000), puhelimet (200), induktioliesi (800) on meillä vielä niitä omia/pieniä hankintoja joista ei niin hirveesti tarvi keskustella. Toki lieden hankinta ja muu yhteisen talon remontointi siinä mielessä keskusteltava että ollaan samaa mieltä mitä hankitaan.
Mutta mies ei ikipäivänä laittaisi läppäriin tonnia, joten ihan hyvä että voin tehdä ostokseni itsenäisesti.
Minulla on tapana hyväksyttää tietokoneostokset miehellä, joka ymmärtää niistä paremmin. Viimeksi kun olin konetta hankkimassa, olin katsonut mielestäni ihan riittävän asiallisen tietokoneen joka maksoi 800€. Kun esitin tätä miehelle, niin eihän se kelvannut, hän löysi siitä vaikka mitä vikaa. Ja käski sitten ostamaan valitsemansa koneen, joka maksoi 1100€ :-)
Teinin koneen kanssa kävi vähän samalla tavalla. Kun lukiokoneen osto oli edessä, olin tutkaillut koneita ja löytänyt mielestäni ok koneen, joka maksoi 1300€. Mies irvisteli ensin hinnalle ja alkoi jo puhua käytetyn yritysläppärin etsimisestä. Mutta päätyi kuitenkin tuohon minun valitsemaan koneeseen, johon lisäsi yhtä sun toista kivaa kilkettä niin että hinnaksi tuli 1800€.
Siitä olen iloinen, että mies raaskii kuluttaa lapseensa rahaa. Kun niitäkin miehiä on, jotka ei lapselle raaskisi ostaa edes tarpeellista, hemmottelusta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Naiselleni kun ehdotin että kirjataan menot yhdessä ylös ja katsotaan sitten niin hän piti sitä epäromanttisena ja tunteettomana asiana, mokoman istan pitämistä. Onko vinkkejä miten numerot voidaan muuttaa tunteiksi jotta tunneihmiseen saa raha-asioissa kontaktia? Tämä ei ole siis trolli vaan ihan aito kysymys.
Sinä voit aloittaa kirjanpidon pitämisen ihan itse. Sitten veloitat naiselta puolet kaikesta, mitä olet yksin maksanut. Jos nainen ei suostu vaan sanoo maksaneensa sähkölaskun ja käyneensä kaupassa, niin pyydät kuitit. Jos nainen ei suostu, sano heihei. Helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti yhteinen taloustili, mutta sen lisäksi kummallakin omat tilit. Meillä menee maksut puoliksi, kun ei ole tuloeroja. Kuolemantapauksessa tulisi katastroofi, jos olisi vain yksi yhteinen tili. Asumme ulkomailla ja täällä yhteiset tilit blokataan heti ja voi mennä kuukausia ennen kuin tileihin pääsee taas käsiksi. Oman turvan vuoksi ehdottomasti pitää olla oma tili, jonne palkka maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä opiskellut, jolloin mies tienasi huomattavasti enemmän, kun kävi täysipäiväisesti töissä. Ja sama homma nyt toisinpäin, kun mies opiskelee ja itse käyn töissä.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä tulojen jatkuvaa laskemista ja puolittamista parisuhteessa ainakaan silloin, kun asutaan yhdessä. Yhdessä asuessa ollaan mielestäni yksikkö, jolloin kaikki tulot ja menot ovat yhteisiä, eikä tarvitse koko ajan miettiä, että miten monta euroa ja senttiä kumpikin nyt taas on velkaa toiselle ja milloin se pitää maksaa. Säästöt ovat yhteisiä ja suuremmista menoista sovitaan yhdessä.
No ei todellakaan ole menot yhteisiä! Miten minun käsilaukkuostokseni tai miehen uusi polkupyörä olisivat yhteisiä ostoksia? Miksi minun osakesäästöni olisivat miehen, tai hänen sijoituksensa minun?
Ja ei mitään tarvitse sen kummemmin laskea kuin kerran, kun määritellään paljonko kumpikin laittaa suoraveloituksella menemään kerran kuussa taloustilille.
Jos kaikki tulot olisivat yhteisiä, niin silloin ostaisit siistä yhteisistä tuloista sen käsilaukun ja mies pyörän. Samaten sijoitukset ja niistä aiheutuvat tuotot/tappiot yhteisiä. Mikä tässä on niin vaikeaa? Toki kummankin osapuolen tulee ajatella yhteistä parasta ja ottaa toinen huomioon, mutta eikös tuo ole ikään kuin oletus parisuhteessa.
Ikävä kyllä hyvin usein on niin, että miehen tarpeet menevät naisen tarpeiden edelle. Nainen joustaa, kun miehen pitää saada uusi auto, uudempaa viihde-elektroniikkaa, kalliimmat harrastusvälineet jne. Jos on omat rahat, kumpikin voi tehdä niillä mitä haluaa.
Mihinhän tuo oletus perustuu? :D Kyllä meillä ainakin on ihan yhteisiä tarpeita vaikka esim kaiuttimet ja onneksi samanlainen design miellyttää molempia. Omituinen suhde jos toinen aina joustaa mutta en usko että se mikään normi on.
No meillä kuitenkin todettu kätevimmäksi että laitetaan x summat taloustilille, lainoihin ja säästöön. Sitten lopuilla ostaa mitä haluaa niin ei aina joka ostosta tarvitse keskustella.
Yhteiset tarpeet ovatkin minusta eri asia kuin omat henkilökohtaiset tarpeet. Meillä esim auto kuuluu miehen henkilökohtaisiin tarpeisiin. Hän voi ostaa ihan millaisen auton haluaa ja ihan milloin haluaa. Minä en kuitenkaan rahoita hänen autoaan. Kun taas ostamme esimerkiksi olohuoneeseen sohvan, se taas on yhteinen hankinta ja sekä valitaan että maksetaan yhdessä. Pyrimme kuitenkin pitämään perheen yhteiset kulut sekä määrältään että summiltaan mahdollisimman pieninä (emme kuitenkaan kituuta), jolloin ei ole tilannetta, jossa toinen joutuisi maksamaan enemmän kuin toinen.
Oma kommentti oli lähinnä siihen vastaamaani viestiin josta tuli se fiilis että elektroniikka kategorisesti olisi jotenkin miehen hankinta. Tuntuu että meillä lähtökohtaisesti suurin osa on yhteisiä hankintoja mutta ollaankin pitkään oltu yhdessä, on lapsi jne. Ehkä jos prätkän haluaisin ostaa niin se sitten olisi ihan oma kun miehellä ei edes korttia. Että siihen joudun kyllä säästämään omista rahoista. Lähinnä vaatteita ostetaan meillä "omista" rahoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä kysymystä. Tai siis varmaan tarkoitettu kämppiksille. Itse elän avioliitossa, jossa tietysti kaikki tulee ja menee yhteisen tilin kautta.
Tilanteet ja taustat ovat hyvin erilaisia. Haluan osata erottaa, mikä on mitäkin, mistä se tulee ja minne se menee, myös rahoissa. Ehkä johtuu talousalan koulutuksestani ja työstäni. Tai luonteestani.
Elämme uusperheessä, eli meillä on lapsia minun 3 lasta, miehen 1 lapsi ja meidän yhteinen lapsi. Entistä elämää ja omaisuutta siis on.
Meillä on yhteinen taloustili, ei sinne kaikki tulot mene. Esim. 1. liiton lasteni lapsilisät tulevat omalle tililleni ja hoidan niistä lasteni kuluja. Yksi on jo täysi-ikäinen, eikä saa enää elaria eikä lapsilisää, mutta ei ole töissäkään, kun amis on kesken. Mutta saman katon alla asutaan ja samasta kattilasta syödään ja ne menot maksetaan taloustililtä. Nykyisellä miehellä on verottomana 1000 euroa paremmat palkkatulot kuin minulla ja hän laittaa tilille enemmän. Minä saan 2400 euroa verojen jälkeen.
Minulla on lisäksi ihan omia tuloja isäni jättämästä perinnöstä ja myös niihin liittyviä omia menoja. Ja avioehto näihin liittyen. Mutta luonnollisesti näistäkin tulevia tuottoja käytän perheen ja lasteni menoihin. Elarit (minimi) ex-mies maksaa suoraan lasten tileille.
Niin, tilanteet on erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tapana myös omien rahkeideni mukaan pyrkiä ilahduttamaan puolisoa. Tässä taloustilanteessa se ei välttämättä tarkoita sen kummempaa kuin että ostan sille lakun kauppareissulla tuliaisiksi. Jos olisi enemmän rahaa, tarjoaisin mielelläni ravintolaillallisen, hotelliyön tai jopa pienen reissun yllätykseksi. Tällaisia en kuitenkaan odota toiselta. Paitsi olisihan se ehkä ihan hauskaa, jos edes joskus veisi syömään. Riittäisi kuitenkin että pitäisi edes huolta, että maksaa ruokansa, kun täällä mun luona ja mun opintolainoilla kuitenkin melkein joka päivä syö. Ja sen verran romantiikkaa ja vapautusta lieden äärestä todellakin edellytän, että hyvätuloinen mies voi pistää kympin omaan ravintolaruokailuunsa, kun mullakin olisi kerrankin varaa mennä oikein ulos syömään. Hitto että pistää vihaksi. Eilenkin tuli iltapäivän puolella vinkumaan että oli aamupala jäänyt syömättä. No, täältähän sitä taas löytyi sitten. Nyt meni kyllä kattilan kansi säppiin tässä taloudessa. Ap
Minä kehottaisin kyllä vakavasti harkitsemaan, kannattaako tuollaisen miehen jatkaa. Etenkin, jos on vähänkään haavetta siihen suuntaan että haluaisi jossain vaiheessa asua miehen kanssa yhdessä ja jopa perustaa perheen. Tuollainen mies on juuri sellainen, joka ei raaski lapselleen edes talvihaalaria ostaa ja vaimo joutuu sen kotihoidontuestaan nipistämään. Strong avoid!
Näitä rahakuvioita olen miettinyt nyt oman lapsen kohdalla, kun hän lukiolaisena seurustelee vuotta vanhemman pojan kanssa. Oma lapsi on kyllä tarkka rahankäyttäjä ja hän on saanut pienen kuukausirahansa riittämään hyvin. Poika on nyt töissä ja opiskelee siinä sivussa jonkin verran ja hänellä on ensimmäistä kertaa elämässään hieman enemmän rahaa käytössään. He käyvät silloin tällöin ulkona syömässä (halvoissa paikoissa) ja poika useimmiten tarjoaa, koska tytöllä on niin vähän rahaa. Mutta kykyjensä mukaan myös tyttö tarjoaa silloin tällöin, mutta ei edes joka kuukausi. Se on enemmän sellainen solidaarinen ilmaus kuin mikään pyrkimys tasaverosuuteen, eihän hän muutaman kympin kuukausirahalla voi maksaa yhtä paljon kuin töissäkäyvä. Silti olen ilahtunut, että tyttö yrittää kuitenkin välillä tarjota puolestaan.
Mutta tuosta toisen ilahduttamisesta. Kun tytön syntymäpäivä lähestyi, poika halusi viedä hänet Haikon kartanoon kylpemään. Kun poika kysyi huonetoiveita, tyttö valitsi kaikkein halvimman koska ei halunnut että pojalta menee niin paljon rahaa. He menivät sinne bussilla, joka meni perille asti ja ravintolassa söivät kaksi kertaa halvan annoksen. Poistulopäivänä ei päässyt periltä asti bussilla suoraan. Porvooseen olisi päässyt jollain paikallisbussilla, joka olisi maksanut muutaman euron, ja Porvoosta olisi sitten pitänyt ottaa bussi Helsinkiin. No nämä kaksi halusivat säästää, ja kävelivät 4km lähimmälle pysäkille, mistä pääsivät Porvoo-Helsinki-bussin kyytiin.
Minusta on ollut jotenkin liikuttavaa seurata kuinka nämä kaksi puhaltavat yhteen hiileen. Ei ollenkaan sellaista liian tiukkaa omista rahoista kiinnipitämistä eikä myöskään sellaista, että yrittäisi kohtuuttomasti hyötyä toisesta. Ja on myös aika liikkistä, että 18-vuotias poika vie 17-vuotiaan tytön Haikon kartanoon. Peijooni, en ole itsekään vielä käynyt siellä!
Harkitse nyt ap vakavasti, haluatko itsellesi todellakin sellaisen miehen, joka sinulla on parhaillaan, vai olisiko elämä ehkä mukavampaa sellaisen miehen kanssa, joka muistuttaa enemmän tuota meidän vävyehdokasta?
Ja on tärkeää ymmärtää, että itse raha ei ole tässä se juttu. Rahankäyttö on vain yksi niistä elämän osa-alueista joiden kautta ihmisen luonne voi tulla esiin. Onko itsekäs vai valmis jakamaan omastaan? Auttaako puolisoa vaikeassa paikassa vai jättääkö puolison selviämään yksin? Haluaako pitää huolta jälkikasvustaan vai näkeekö heidät vain ikävänä kulueränä, josta pitää selvitä mahdollisimman halvalla?
Tästä koko keskustelusta voi vetää vain sen johtopäätöksen, että suomalaiset (useammin kai naiset) olettavat saavansa olla ja ovatkin miesten elätettävänä. Minulle se olisi häpeä, jos en itseäni täysin pystyisi elättämään. Olen sitten kai poikkeus massassa.... mutta en ikinä haluaisi olla toisen tulojen varassa. Olisi todella noloa.
Ja toinen asia jota en ikinä pysty ymmärtämään on se, että jos toinen tienaa enemmän, niin tämä pienempi tuloinen olettaa olevansa oikeutettu toisen rahoihin. Siis mitä??? Jos on mieleltään yksinkertainen eikä ole rahakasta ammattia itselleen onnistunut opiskelemaan, miksi muiden siitä pitäisi maksaa ja kärsiä? Miesten pitäisi laittaa kunnon rajat näille loisijanaisille ja käskeä maksamaan itse oman elämisensä.
216, aivan liikkistä! Ihania nuoria! Mä voisin ikäni puolesta melkein olla tuon ikäisten äiti itsekin, joten olen todellakin myös sitä mieltä ettei tässä vaiheessa elämää pitäisi enää joutua tällaisia miettimään.
Voi että, kun pääsiskin joskus Haikkoon. Tai edes perkele Amarilloon. Kun menen taas ensi syksynä töihin, mies kyllä varmasti pääsee, jos vaan yhdessä vielä ollaan. Sitä odotellessa.
Ap
Mies maksaa kaikki perusjutut ja jos jotain isompaa matkaa suunnitellaan niin sitten puoliksi. Näin meillä.
Yhteinen tili, yhteiset rahat. Sieltä maksetaan eikä lasketa, kuka mitäkin osti. Meillä on sovittu, miten rahaa saa käyttää, paljonko säästetään jne. Sen mukaan kumpikin elää eikä ole ongelmia.
Uusperheissä nyt on järkevää pitääkin rahat tiukasti erillään, myös omaisuus. Avioehdon pitäisi olla näissä kuvioissa pakollinen. Normi ydinperheessä on vähän eri kuviot, kun ei ole eksiä, nyksiä, ankkurilapsia, sun ja mun lapsia sekä seitsemäätoista tätiä, setää, isomummoa ja -pappaa.