Lue keskustelun säännöt.
Isot tuloerot parisuhteessa: Miten hoidatte yhteiset menot?
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Tästä koko keskustelusta voi vetää vain sen johtopäätöksen, että suomalaiset (useammin kai naiset) olettavat saavansa olla ja ovatkin miesten elätettävänä. Minulle se olisi häpeä, jos en itseäni täysin pystyisi elättämään. Olen sitten kai poikkeus massassa.... mutta en ikinä haluaisi olla toisen tulojen varassa. Olisi todella noloa.
Ja toinen asia jota en ikinä pysty ymmärtämään on se, että jos toinen tienaa enemmän, niin tämä pienempi tuloinen olettaa olevansa oikeutettu toisen rahoihin. Siis mitä??? Jos on mieleltään yksinkertainen eikä ole rahakasta ammattia itselleen onnistunut opiskelemaan, miksi muiden siitä pitäisi maksaa ja kärsiä? Miesten pitäisi laittaa kunnon rajat näille loisijanaisille ja käskeä maksamaan itse oman elämisensä.
Hoh, hoh hoo. Vai oiken mieleltään yksinkertainen! Meillä oli tulot aikalailla tasoissa kun menimme naimisiin, omaisuutta ei ollut kummallakaan paljon. Lapsen myötä tuli kotivuosia ja niiden jälkeen olikin vaikea päästä takaisin työelämään. Mies sen sijaan on koko ajan saanut panostaa uraansa, hänen ei ole tarvinnut jäädä hoitovapaalle tai kiirehtiä töistä kotiin ennen päiväkodin sulkeutumista. On saanut elää ihan omassa rytmissään, tehdä tarvittaessa pitkää päivää eikä ole tarvinnut murehtia, kuinka siellä kotona pärjätään. Ilmankos mies on päässyt urallaan eteenpäin ja tienaa nykyisin vallan mukavasti. En väitä etteikö hän itse olisi sitä työtä tehnyt, mutta väitän, että ilman minun roolia kodin ja juoksevien asioiden pyörittäjänä hän ei olisi voinut uppoutua uraansa samassa määrin.
Vaikka mies on ne rahat tienannut, niin minä olin se, joka kiinnostui sijoittamisesta ja käynnisti kirjanpidon ja tarkemman taloudenpidon, joka on mahdollistanut sijoittamisen. Miestä ei juuri raha-asiat kiinnosta, edes laskujen maksaminen ilman lukuisia muistutuksia ei häneltä tahtonut poikamiesaikoina sujua. Kun otin asiat hoidettavakseni, sen jälkeen ei ole maksumuistutuksia tullut ja sijoitusomaisuus on karttunut mukavasti.
Vaikka en ole se, joka käy töissä ja tuo rahaa kotiin (paitsi ajoittain, kun onni on myötäinen), niin kyllä olen silti omalla toiminnallani edesauttanut miehen uraa ja perheen varallisuuden karttumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteinen tili jonne kaikki rahat tulee. Sieltä maksetaan sitten kaikki menot. Ei eritellä mitenkään ”sun ja mun rahoja”. Miehellä on viisinkertaiset tulot minuun nähden.
Vierailija kirjoitti:
Tutustuimme opiskeluaikana, jolloin molemmat olimme suurin piirtein samalla viivalla. Alusta asti tuntui luontevalta suhtautua rahaan kuin yhteiseen tavaraan. Se maksoi, jolla oli rahaa. Ja näin olemme jatkaneet jo yli 30 vuotta. Vuosiin on mahtunut kaikenlaisia uravaiheita ja eri maita, uusia opintoja, kaksi lasta ym. Ikinä ei olla riidelty rahasta, eikä ajateltu rahaa minun tai sinun rahoina.
Tuo on ihan hienoa, mutta edellyttää samanlaista käsitystä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Ostetaanko uusi telkkari (vaikka vanhakin vielä toimii) vai lahjoitetaanko rahaa Romanian koirille. Kun on omat rahat, toinen voi ostaa uuden telkkarin ja toinen lahjoittaa Romanian koirille.
Vierailija kirjoitti:
Tästä koko keskustelusta voi vetää vain sen johtopäätöksen, että suomalaiset (useammin kai naiset) olettavat saavansa olla ja ovatkin miesten elätettävänä. Minulle se olisi häpeä, jos en itseäni täysin pystyisi elättämään. Olen sitten kai poikkeus massassa.... mutta en ikinä haluaisi olla toisen tulojen varassa. Olisi todella noloa.
Ja toinen asia jota en ikinä pysty ymmärtämään on se, että jos toinen tienaa enemmän, niin tämä pienempi tuloinen olettaa olevansa oikeutettu toisen rahoihin. Siis mitä??? Jos on mieleltään yksinkertainen eikä ole rahakasta ammattia itselleen onnistunut opiskelemaan, miksi muiden siitä pitäisi maksaa ja kärsiä? Miesten pitäisi laittaa kunnon rajat näille loisijanaisille ja käskeä maksamaan itse oman elämisensä.
Meillä mies tekee pitkää päivää ja paljon töitä. Jos olisin kokopäivätyössä, olisi lapset jatkuvasti päiväkodissa. Mulla on yli tunnin työmatka.
Siksi teen myyjän töitä osa-aikaisena ja tämä on ok miehelle. Kun lapset kasvaa lähden opiskelemaan ja tulevaisuudessa tarkoitus tehdä muita töitä.
Vierailija kirjoitti:
Tästä koko keskustelusta voi vetää vain sen johtopäätöksen, että suomalaiset (useammin kai naiset) olettavat saavansa olla ja ovatkin miesten elätettävänä. Minulle se olisi häpeä, jos en itseäni täysin pystyisi elättämään. Olen sitten kai poikkeus massassa.... mutta en ikinä haluaisi olla toisen tulojen varassa. Olisi todella noloa.
Ja toinen asia jota en ikinä pysty ymmärtämään on se, että jos toinen tienaa enemmän, niin tämä pienempi tuloinen olettaa olevansa oikeutettu toisen rahoihin. Siis mitä??? Jos on mieleltään yksinkertainen eikä ole rahakasta ammattia itselleen onnistunut opiskelemaan, miksi muiden siitä pitäisi maksaa ja kärsiä? Miesten pitäisi laittaa kunnon rajat näille loisijanaisille ja käskeä maksamaan itse oman elämisensä.
Olen ollut naimisissa mieheni kanssa yli 15 vuotta, ja yhdessä lukioikäisestä saakka. Ammatinvalinnat on juteltu jo nuorina, samoin tiedostettu silloin jo se, että toinen tulee ammatissaan tienaamaan huomattavasti toista enemmän. Silloin jo päätettiin, että yhteiset on tulot aina. En todellakaan loisi yhtään mitään, olemme saaneet kolme lasta ja olen mahdollistanut joustavuudellani miehelleni sellaisen urapolun, ettei Suomessa juuri vastaavaa näe. Oma työni julkisella sektorilla opetusalalla tulee aina olemaan vain sen 40 000e/vuodessa, joka opetusalan normi on. Oman osani siis kannan kekoon, vaikka miehen tuloihin nähden tienaan surkeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä koko keskustelusta voi vetää vain sen johtopäätöksen, että suomalaiset (useammin kai naiset) olettavat saavansa olla ja ovatkin miesten elätettävänä. Minulle se olisi häpeä, jos en itseäni täysin pystyisi elättämään. Olen sitten kai poikkeus massassa.... mutta en ikinä haluaisi olla toisen tulojen varassa. Olisi todella noloa.
Ja toinen asia jota en ikinä pysty ymmärtämään on se, että jos toinen tienaa enemmän, niin tämä pienempi tuloinen olettaa olevansa oikeutettu toisen rahoihin. Siis mitä??? Jos on mieleltään yksinkertainen eikä ole rahakasta ammattia itselleen onnistunut opiskelemaan, miksi muiden siitä pitäisi maksaa ja kärsiä? Miesten pitäisi laittaa kunnon rajat näille loisijanaisille ja käskeä maksamaan itse oman elämisensä.
Olen ollut naimisissa mieheni kanssa yli 15 vuotta, ja yhdessä lukioikäisestä saakka. Ammatinvalinnat on juteltu jo nuorina, samoin tiedostettu silloin jo se, että toinen tulee ammatissaan tienaamaan huomattavasti toista enemmän. Silloin jo päätettiin, että yhteiset on tulot aina. En todellakaan loisi yhtään mitään, olemme saaneet kolme lasta ja olen mahdollistanut joustavuudellani miehelleni sellaisen urapolun, ettei Suomessa juuri vastaavaa näe. Oma työni julkisella sektorilla opetusalalla tulee aina olemaan vain sen 40 000e/vuodessa, joka opetusalan normi on. Oman osani siis kannan kekoon, vaikka miehen tuloihin nähden tienaan surkeasti.
Minusta sun tilanteesi onkin ihan ok. Olette jo ennen virallista parisuhdetta sopineet, että sinä tulet mahdollistamaan puolisosi urakehityksen. Etkä missään vaiheessa halua itse alkaa luoda uraa tai vaihtaa sellaiselle alalle, jossa uran luominen olisi mahdollista. Tällöin on ihan reilua, että saat korvauksen uhrautumisestasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiset rahat vaikka omat tilit, eli molemmat maksaa juttuja sen mukaan mitä rahaa on tilillä. Miehellä reilusti enempi nettoa (2-3 krt) niin tietenkin maksaa enempi, mun tili tyhjenee taas nopeammin. Raha on hei mammonaa vain, ei niin vakavasti kannata siihen suhtautua :) Toivon mukaan molemmilla on samanlainen suhtautuminen, koska sit on hankalaa jos toinen nipottaa ja toinen tuhlaa.
Ongelma omassa suhteessani taitaa olla juuri tämä: suhtautuminen rahaan on erilainen. Tässä kuvattu tilanne on aika lähellä sitä, mitä itsekin varmaan toivoisin. What's mine is yours - tiettyyn rajaan saakka. Miehelle näyttää sopivan oikein hyvin, että käytän omat TODELLA pienet rahani yhteiseen elämiseemme, mutta hänen rahansa ovat kuitenkin hänen. Mulle on oikeastaan ihan sama jos hän syö mun luona, rahat loppuvat kuitenkin joka kuukausi. Mutta kyllä mä sitten vastineeksi jotain tarvitsen myös, en voi vastata taloudesta yksin. Nyt koko ajan kun mietin asiaa, huomaan olevani enemmän ja enemmän pettynyt, ettei mies koskaan vie mua mihinkään. Sillä jo voisi kompensoida aika paljon. Kätevintä tietysti olisi saada kompensaatiota myös ruokamenoihin. Miten voikaan tuntea itsensä näin kotiorjaksi, kun ei edes asuta yhdessä? Ap
Ei sinun tarvitse tehdä kotitöistä yhtään enempää kuin miehenkään jos kerran molemmat maksavat omat menonsa. Jos jompi kumpi tekee kotona enemmän, niin silloin hän vastavuoroisesti maksaa vähemmän.
Älä käytä englantia suomenkielisessä tekstissä. Se antaa sinusta typerän vaikutelman.
Olet itse selvästi hyvän vaikutelman tekemisen mestari. Onnittelut! Vaikutat ihanalta ihmiseltä.
Miksi pyrkisin antamaan itsestäni hyvän vaikutelman anonyymissa keskustelussa? Se täällä on nimenomaan hyvää, että voi sanoa asiat suoraan.
No sitten tuntuu aika tyhmältä, että yrität neuvoa muita antamaan paremman vaikutelman. Tai sitten narsistiselta. Ihan sama.
Minun antama "huono vaikutelma" johtui siitä, että sanoin asian suoraan. Hänen antama huono vaikutelma taas johtui kahden kielen sekoittamisesta keskenään, joka antaa yleisesti typerän kuvan ihmisestä. Siten nämä kaksi asiaa eivät ole mitenkään vertailukelpoisia. Toisekseen hän tuskin käyttää tuota ainoastaan anonyymissä nettikirjoittelussa, vaan muutenkin, joten sillä on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusioperheen ei kannata missään tapauksessa hommata yhteistä tiliä. Jos toinen kuolee yllättäen, voi esim. aikuiset lapset pyytää sulkemaan yhteisen tilin ja silloin leski ei voi sitä käyttää. Ja jos tulee perintöriitaa, tilanne voi pitkittyä.
Avioliitto/avoliitto on usein "laillistettua" prostituutiota. Useimmiten nainen elää miehen siivellä ja palkkioksi elatuksesta levittää tälle haaransa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto/avoliitto on usein "laillistettua" prostituutiota. Useimmiten nainen elää miehen siivellä ja palkkioksi elatuksesta levittää tälle haaransa.
Höpö höpö. Suomessa naiset ansaitsevat siinä missä miehetkin. Naisten palkat ovat joskus pienemmät kuin miehillä, mutta toisaalta naiset hoitavat enempi kotia ja lapsia kuin miehet.
Mies on isotuloisempi, on palkkatuloa ja sijoitustuloa useiden tuhansien edestä per kuukausi. Omat tulot alle 1000e/kk. Asutaan omassa velattomassa omakotitalossa. Ei lapsia.
Siirrän miehen tilille joka kuukausi 500e asumiskuluihin ja ruokaostoksiin. Maksan omat laskut, heräteostokset ym. omasta palkastani. Yhdessä ulos lähtiessä mies maksaa poikkeuksetta baari-illat ja syömiset. Rahoitan pääasiassa itse omat vaate/meikkiostokseni sekä kampaajakäyntini, mutta jos on miehen puolelta tulossa edustustilaisuuksia, niin silloin mies maksaa mun vaatteet, meikkaajan ja kampaamokäynnin. Mulla ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia.
Lomamatkoista maksan lennoista ja yöpymisistä puolet, mies maksaa ruokailut, kulkemiset ja shoppailut.
Saan säästöön noin 200e/kk. Teen stressaavaa työtä ja olen hyvin onnellinen, kun rahan puolesta voin tehdä vain paria päivää viikossa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikinä ei kannata luottaa toisen sanomisiin niin paljon, että oma talous kaatuu... eli ei ole mitään järkeä sanoa, että "koko parisuhteemme ja elämämme ajan minä olen kotona lasten kanssa ja sinä voit luoda uraa ja tienata rahaa....rahat ovat yhteisiä". Siinä toista kusetetaan niin rankasti ettei tottakaan. Aina siis AINA pitää olla oma selusta turvattu taloudellisesti.
Kuka käskee naisen jäämään lasten kanssa kotiin? Synnytyksen jälkeen nainen töihin ja mies jää kotiin. Mitäs olette naiset (itsekin olen siis nainen) niin tossukoita, että että laita vastaan. Turha sitten 15 vuoden jälkeen on inistä, että kyllä se mies sai tehdä omaa uraa..... Jos on valinnut itse tossukan roolin, niin tyytyköön kohtaloonsa. Aika monelle käy huonosti tuossa tilanteessa, kun mies päättääkin lähteä. Sitten ollaan yksinhuoltajia, ilman rahaa ja työkokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa kaiken, palkkani jää omaan käyttööni.
Minulla sama. Tajusin vähän aikaa sitten miten onnekas olenkaan.
Jos palkkasi on pieni ja miehen iso, niin sitten ihan ok. Olen tuon "yhteiset tulot, yhteiset rahat" kannattaja ja se tosiaan tarkoittaa yhteisiä, ei yhteisiä ja minun tuloja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteiset rahat. Minä olen suurituloisempi kuin vaimoni. Aika vaatimatonta elämää jouduttaisiin elämään, jos vaimon tulojen mukaan elämä pitäisi suunnitella. Minä saisin rahaa säästöön helposti yli 1000€ ja vaimo ehkä 100€. Omat tuloni on 3300€ käteen, vaimon on 1400€. En osaa olla pahoillani siitä, että vaimoni voi käyttää ”minun” rahoja. Pääasia, että molemmat voi ostaa mitä haluaa eikä jouduta laskemaan jokaista penniä ja mitä toinenkin toiselle jää velkaa.
Vaimon tuloilla ei oltaisi edes omia asuntolainoja saatu. Pankki vaati, että laina on yhteinen. Otettiin lainaa 220 000€. Kumpikaan ei halunnut mihinkään 40 neliön koirankoppiin asumaan, koska asuttiin ensimmäiset 7 vuotta sellaisessa vuokralla. Lisäksi autolaina on mun nimissä, koska mun sitä oli helpompi saada paremmilla tuloilla. Enemmän autoa käytän, mutta silti koetaan, että auto on yhteinen vaikka nimissäni se on. Kahta autoa ei olisi järkeä omistaa.
Yhteensä meidän säännölliset menot on noin 3000€ luokkaa kuukaudessa. Jos olisi omat rat ja maksaisin vaikka 60% menoista niin ei vaimolle jäisi rahaa kuukaudessa 200€ käytettäväksi. Aika vaikea siitä olisi säästää. Itselle jäisi aika plajon säästöön enemmän. Suunnilleen vaimon nettotulojen verran. En kovinkaan hyvällä omallatunnolla voisi lähteä reissuun, kun vaimolla ei siihen varaa olisi. Mieluummin annan omastani vaimolle. Perhe kuitenkin ollaan vaikka lapsia ei olekkaan vielä. Lasten myötä yhtälö omille rahoille menisi vielä mahdottomammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteiset rahat. Minä olen suurituloisempi kuin vaimoni. Aika vaatimatonta elämää jouduttaisiin elämään, jos vaimon tulojen mukaan elämä pitäisi suunnitella. Minä saisin rahaa säästöön helposti yli 1000€ ja vaimo ehkä 100€. Omat tuloni on 3300€ käteen, vaimon on 1400€. En osaa olla pahoillani siitä, että vaimoni voi käyttää ”minun” rahoja. Pääasia, että molemmat voi ostaa mitä haluaa eikä jouduta laskemaan jokaista penniä ja mitä toinenkin toiselle jää velkaa.
Vaimon tuloilla ei oltaisi edes omia asuntolainoja saatu. Pankki vaati, että laina on yhteinen. Otettiin lainaa 220 000€. Kumpikaan ei halunnut mihinkään 40 neliön koirankoppiin asumaan, koska asuttiin ensimmäiset 7 vuotta sellaisessa vuokralla. Lisäksi autolaina on mun nimissä, koska mun sitä oli helpompi saada paremmilla tuloilla. Enemmän autoa käytän, mutta silti koetaan, että auto on yhteinen vaikka nimissäni se on. Kahta autoa ei olisi järkeä omistaa.
Yhteensä meidän säännölliset menot on noin 3000€ luokkaa kuukaudessa. Jos olisi omat rat ja maksaisin vaikka 60% menoista niin ei vaimolle jäisi rahaa kuukaudessa 200€ käytettäväksi. Aika vaikea siitä olisi säästää. Itselle jäisi aika plajon säästöön enemmän. Suunnilleen vaimon nettotulojen verran. En kovinkaan hyvällä omallatunnolla voisi lähteä reissuun, kun vaimolla ei siihen varaa olisi. Mieluummin annan omastani vaimolle. Perhe kuitenkin ollaan vaikka lapsia ei olekkaan vielä. Lasten myötä yhtälö omille rahoille menisi vielä mahdottomammaksi.
Miten kahden aikuisen perheessä voivat menot olla 3000 euroa kuussa? Aivan hirveä summa! Ilmeisesti lyhennatte lainaa tosi isolla summalla?
Neljäkymmentä vuotta naimisissa. Rahat ovat meidän perheen yhteisiä olleet aina. Olen ollut paljon kotirouvana. Miehellä hyvät tulot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteiset rahat. Minä olen suurituloisempi kuin vaimoni. Aika vaatimatonta elämää jouduttaisiin elämään, jos vaimon tulojen mukaan elämä pitäisi suunnitella. Minä saisin rahaa säästöön helposti yli 1000€ ja vaimo ehkä 100€. Omat tuloni on 3300€ käteen, vaimon on 1400€. En osaa olla pahoillani siitä, että vaimoni voi käyttää ”minun” rahoja. Pääasia, että molemmat voi ostaa mitä haluaa eikä jouduta laskemaan jokaista penniä ja mitä toinenkin toiselle jää velkaa.
Vaimon tuloilla ei oltaisi edes omia asuntolainoja saatu. Pankki vaati, että laina on yhteinen. Otettiin lainaa 220 000€. Kumpikaan ei halunnut mihinkään 40 neliön koirankoppiin asumaan, koska asuttiin ensimmäiset 7 vuotta sellaisessa vuokralla. Lisäksi autolaina on mun nimissä, koska mun sitä oli helpompi saada paremmilla tuloilla. Enemmän autoa käytän, mutta silti koetaan, että auto on yhteinen vaikka nimissäni se on. Kahta autoa ei olisi järkeä omistaa.
Yhteensä meidän säännölliset menot on noin 3000€ luokkaa kuukaudessa. Jos olisi omat rat ja maksaisin vaikka 60% menoista niin ei vaimolle jäisi rahaa kuukaudessa 200€ käytettäväksi. Aika vaikea siitä olisi säästää. Itselle jäisi aika plajon säästöön enemmän. Suunnilleen vaimon nettotulojen verran. En kovinkaan hyvällä omallatunnolla voisi lähteä reissuun, kun vaimolla ei siihen varaa olisi. Mieluummin annan omastani vaimolle. Perhe kuitenkin ollaan vaikka lapsia ei olekkaan vielä. Lasten myötä yhtälö omille rahoille menisi vielä mahdottomammaksi.
Miten kahden aikuisen perheessä voivat menot olla 3000 euroa kuussa? Aivan hirveä summa! Ilmeisesti lyhennatte lainaa tosi isolla summalla?
Vajaa 1100 euroa on lainakulut, vastike vajaa 400 euroa, autolaina 300€, ruokaan menee noin 500€. Tähän päälle vielä netflix, viaplay ja hbo, jonka lisäksi internet, vaimon puhelin, vakuutukset, sähköt ja kaikkea muuta juoksevaa kulua niin ollaan aika lähellä 3000 euroa. Varsinkin jos koiria pitää lääkärissä käyttää tai jotain haluaa harrastaa tai käydä ulkona (leffassa syömässä jne) edes joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteiset rahat. Minä olen suurituloisempi kuin vaimoni. Aika vaatimatonta elämää jouduttaisiin elämään, jos vaimon tulojen mukaan elämä pitäisi suunnitella. Minä saisin rahaa säästöön helposti yli 1000€ ja vaimo ehkä 100€. Omat tuloni on 3300€ käteen, vaimon on 1400€. En osaa olla pahoillani siitä, että vaimoni voi käyttää ”minun” rahoja. Pääasia, että molemmat voi ostaa mitä haluaa eikä jouduta laskemaan jokaista penniä ja mitä toinenkin toiselle jää velkaa.
Vaimon tuloilla ei oltaisi edes omia asuntolainoja saatu. Pankki vaati, että laina on yhteinen. Otettiin lainaa 220 000€. Kumpikaan ei halunnut mihinkään 40 neliön koirankoppiin asumaan, koska asuttiin ensimmäiset 7 vuotta sellaisessa vuokralla. Lisäksi autolaina on mun nimissä, koska mun sitä oli helpompi saada paremmilla tuloilla. Enemmän autoa käytän, mutta silti koetaan, että auto on yhteinen vaikka nimissäni se on. Kahta autoa ei olisi järkeä omistaa.
Yhteensä meidän säännölliset menot on noin 3000€ luokkaa kuukaudessa. Jos olisi omat rat ja maksaisin vaikka 60% menoista niin ei vaimolle jäisi rahaa kuukaudessa 200€ käytettäväksi. Aika vaikea siitä olisi säästää. Itselle jäisi aika plajon säästöön enemmän. Suunnilleen vaimon nettotulojen verran. En kovinkaan hyvällä omallatunnolla voisi lähteä reissuun, kun vaimolla ei siihen varaa olisi. Mieluummin annan omastani vaimolle. Perhe kuitenkin ollaan vaikka lapsia ei olekkaan vielä. Lasten myötä yhtälö omille rahoille menisi vielä mahdottomammaksi.
Miten kahden aikuisen perheessä voivat menot olla 3000 euroa kuussa? Aivan hirveä summa! Ilmeisesti lyhennatte lainaa tosi isolla summalla?
Vajaa 1100 euroa on lainakulut, vastike vajaa 400 euroa, autolaina 300€, ruokaan menee noin 500€. Tähän päälle vielä netflix, viaplay ja hbo, jonka lisäksi internet, vaimon puhelin, vakuutukset, sähköt ja kaikkea muuta juoksevaa kulua niin ollaan aika lähellä 3000 euroa. Varsinkin jos koiria pitää lääkärissä käyttää tai jotain haluaa harrastaa tai käydä ulkona (leffassa syömässä jne) edes joskus.
Kai sä laitat sen 1000€ säästöön? Sille voi olla käyttöä, kun vaimosi 10 vuoden päästä haluaa puolet kaikesta sun maksamastasi.
AI jaa, prostituoituna tässä olenkin sitten elämäni elänyt ! Voi hellanlettas näitä mielipiteitä. Plikka ei tiedä rakkaudesta ja elämän kestävästä kumppanuudesta, avoliitosta yhtään mitään.
Tutustuimme opiskeluaikana, jolloin molemmat olimme suurin piirtein samalla viivalla. Alusta asti tuntui luontevalta suhtautua rahaan kuin yhteiseen tavaraan. Se maksoi, jolla oli rahaa. Ja näin olemme jatkaneet jo yli 30 vuotta. Vuosiin on mahtunut kaikenlaisia uravaiheita ja eri maita, uusia opintoja, kaksi lasta ym. Ikinä ei olla riidelty rahasta, eikä ajateltu rahaa minun tai sinun rahoina.